sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Domme/submissive -suhteesta

BDSM-elämässä D/s on minulle tärkein asia. Kun lopulta uskalsin tulla tutustumaan skeneen silloin vajaa kymmenen vuotta sitten, en edes tiennyt, että "power exchange", vallansiirto, tai mikä se termi nyt on suomeksi, on ihan oikea juttu. Siis että joku voi elää niin, ei pelkästään kuumissa kuvitelmissa. Tai että minä voisin joskus haluta sitä niin paljon, että tahdon elää jatkuvassa D/s-suhteessa.

Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja jo pienestä saakka epämääräisen kiihdyttäviä kuvitelmia toisen vallan alla olemisesta, palvelemisesta ja rangaistuksista. Kun nyt muutenkin outo olen, peilasin kuvitelmani aina johonkin mielikuvieni palveluspoikaan. En ollut siinä itse, vaan tämä poika oli. Kuitenkin samaistuin häneen, enkä lievästi sadistiseen auktoriteettiin, joka jakoi käskyjä ja kuritusta (=piiskaa).
En saanut oikein mitään vahvistusta kuvitelmilleni vallitsevasta kulttuurista, sillä BDSM:stä ei puhuttu yhtään missään, mitä kasvava ihminen olisi saanut käsiinsä. Imin kuitenkin jokaisen pienenkin tarinan, jossa palveluspoikaa rankaistiin, ne olivat minulle merkityksellisiä. Muistan iäti mm kesäteatterinäytelmän Kahden herran palvelija, jossa tämä palvelija on olevinaan ovela ja nostaa kahdelta herralta palkkaa, kunnes alkaa mokailla ja saakin selkäänsä kahdelta taholta. Kuumaa!

Nykykuvastossa D/s taidetaan usein kuvata pukumiehen eteen polvistuvana puolialastomana nuorena naisena (fokus naisessa) tai korsettidommen ruoskimana epämääräisenä alastomana mieshahmona (fokus dommessa). Hyvä niille, joita tämä kuvasto puhuttelee, mutta minua nämä kuvat eivät kamalasti kuumota. On ok, että jokaisella on juuri ne omat juttunsa. Tuskin maassamme on kovin monia, jotka saavat kiksinsä juuri minun kuvailemistani asioista. Kerron kuitenkin mielelläni ja vertaan kokemuksia, sillä erilaiset kinkytarinat ovat kiinnostavia.

D/s-kuva joka minulla toimii, olisi ylpeä ja itsevarma RedCatherine ihan missä tahansa vaatetuksessa jossa viihtyy, pitelemässä minua lujasti niskahiuksista, piiska toisessa kädessään. Minä tank topissa, reisitaskuhousuissa ja maihareissa. Kasvot ehkä taistelumaalauksessa. Minä valmiina haastamaan hänet fyysisesti, mutta hän valmiina torjumaan minut leikiten. Me molemmat tiedämme tämän, eikä minun aina tarvitse haastaa tai torjua haluani haastaa siinä pelossa, että toinen ei pystykään vastaamaan.

---

Tahdon palata aiheeseen myöhemmin.





keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Mitä kuuluu syksyyn

Erosta on jo yli 10kk ja vieläkin huomaan ajattelevani elämääni tilanteena eron jälkeen. Olimme kumminkin yhdessä yli 10 vuotta ex-mieheni kanssa ja elämä ehti muokkautua kaikilta osin sen parisuhteen ympärille.
Emotionaalisesti hankalaa minulle on ollut lähinnä tilanne yhteisen alakouluikäisen lapsen suhteen, näen häntä vähemmän kuin ennen. Silti kuitenkin lähes päivittäin, vaikka olisikin isäviikko. Eihän vanhempien ero lapselle koskaan kiva asia ole, mutta kaikki on tehty, ettei ero entiseen olisi kovin jyrkkä. Ja onneksi suhde ex-mieheen on säilynyt toverillisena, joten kaikesta voidaan sopia rauhassa.

---

Minulla on ollut tunteita, että olen fyysisesti väärässä paikassa, etten ole vapaa. Joudun työskentelemään entisten sukulaisten nurkissa, enkä voi toimia kuten haluan, tuntematta henkistä prässiä. Tätä on vähän vaikea selittää, kun mitään avointa riitaa ei tosiaan ole ollut. Ymmärrätte kai kuitenkin, että kun eroaa, haluaisi repäistä itsensä irti ja lähteä kohti uutta. Juuri sen takiahan ero tuli. Kukaan ei ole minua sanoin tai teoin halventanut, mutta olen tuntenut itseni ei-toivotuksi ja etenkin uuden puolisoni. Emme mitenkään mahdu tänne kaikki töihin yhtä aikaa, se on selvä.

Myöskään paikka missä asumme RedCatherinen kanssa ei ole optimaalinen. Se on uudehko rivitalo, todella steriilin oloinen asunto. Me olemme molemmat vanhojen puutalojen kasvatteja, isojen sekalaisten pihojen ihmisiä. Omenapuita, vajoja, kaivo, perunamaa... Tilaa, avaruutta, metsää. Vähän rempallaan sieltä ja täältä, pitäähän talolla olla luonnetta. Nyt asumme paikassa, jossa on pieni pihapläntti ja ikkunat, joita ei saa edes auki. Naapurit molemmin puolin ihan nenän edessä. Erästä pariskuntaa sanon naakoiksi, kun ne notkuvat jatkuvasti röökillä parvekkeella, josta näkee suoraan makuuhuoneisiimme.

Minut pidemmältä ajalta muistavat tietävät, että tulin vasta viitisen vuotta sitten tänne kaupunkiin maaseututaajamasta. En omasta tahdostani, vaan ex-mieheni sukulaisten kehoituksesta, sillä se oli tuolloin järkevää. Tunsin kaupungin ahtaaksi tilaksi ja siitä tunteesta en ole täysin päässyt vieläkään. Minulle ei myöskään jäänyt mitään henkireikää kohti maaseutua, ei mökkiä eikä mitään, vain merenranta, kun siihen suuntaan eivät täällä sentään parkkipaikat, roskakatokset ja talot jatku. Sen muuton mainingeissa myös silloinen D/s-parisuhde lähti kuihtumaan. Valta-asetelmalle ei enää oikein ollut tilaa sillekään. Kuihtuminen johti sitten eroon, kun asia lopulta kypsyi päätepisteeseen.

Puolitoista kuukautta sitten olin työasioissa liikkeellä vanhalla asuinseudullani. Kotiin tullessani ajelin kaikki vanhat paikat läpi ja muistoja vyöryi esiin. Muistoissa olin omalla maallani, kotonani, hyväksyttynä. Kotiin tultuani katselin piruuttani, millaisia kiinteistöjä noilla seuduin olisi tarjolla...
Tämän kuun loppuun mennessä minun ja RedCatherinen pitäisi päästä allekirjoittamaan kauppakirjat eräästä 1800-luvulla rakennetusta talosta isoine pihoineen.

Voin kertoa, että kiinteistön hinta oli erityisen halpa, sillä siinä on nykymukavuuden kannalta merkittäviä puutoksia ja alue on muuttotappioseutua. Mutta IHAN SAMA. Minä pääsen taas hengittämään vapaasti, me pääsemme toteuttamaan itseämme. Meillä tulee olemaan tilaa. Ex-sukulaiset eivät vahtaa ja naakatkin tulevat olemaan vain kivikirkon omia naakkoja. Aiomme ottaa tiloja työskentelymme käyttöön, ehkä myymäläksikin. Rakennan omaan metsikköömme alttarin. Otamme ehkä vähän siipikarjaa tai muita otuksia. Teemme paikasta näköisemme, vaikka suuriin muutoksiin ei olekaan tarkoitus ryhtyä. Vanha on vanhaa ja saa olla.

Samalla emme ole hylkäämässä kaupunkia kokonaan, emme tässä vaiheessa ainakaan. Aiomme jakaa asumisemme kahteen paikkaan, toki asuminen kaupungissa on pakko vetää pienempään ja halvempaan, mutta eiköhän se ole pieni hinta siitä, että on vihdoin taas vapautta ja näkymiä edessäpäin.

---

Sitten vielä BDSM:stä. Domme/sub-suhteestamme voisin kertoa jossain kohtaa enemmän, se on elänyt tilanteiden mukana.
Isompia sessiointeja ei oikein ole ollut, ehkä lähinnä bileissä, mutta hyvä niinkin. Toivon, että jatkossa pystyisimme omimaan tuon talon myös sessiopaikaksi. Sessio on herkkä asia mielentiloille, terveydentilalle, paikalle, tunnelmalle.. Sitä ei vain repäistä käyntiin, jos asiat eivät mätsää. Muutto rivitaloon ei ole ollut hedelmällinen sessioinnin kannalta, ikävä kyllä. Ehkä paikan energiat eivät vain tue keskittymistä ja heittäytymistä.

Kaipaisin enemmän sessiointia ja monipuolisempaa BDSM-elämää. Ei välttämättä mitään isoa, mutta sillai että olisi mahdollisuuksia ja uusia tilanteita edes joskus. Toki näihin ajatuksiin on ollut voimia vasta vähän aikaa, alkuvuosi meni selviytyessä. Sinällään mukavaa, että paikalliseen skeneen on tullut uusia ihmisiä, joiden kanssa voisi ehkä kehkeytyä jotain, testimielessä, jos löytyy yhteistä säveltä. Tai miksei vanhojen tuttujenkin kanssa! Oli mukavaa päästä esim. Pride-bileissä piiskaamaan tuttua ihmistä kaikkien niiden piiskausta kokeilevien lisäksi. Oli ihan eri fiilis heti ja teki mieli päästä jatkamaan. No ei päästy, mutta kaipuu touhuiluun jäi.

Lisäksi olen vähän YouTubesta seuraillut jenkki-vloggaajia, jotka kertovat paikallisesti BDSM-skenestä. Olen pikkaisen kateellinen, miten hienosti siellä ymmärretään toiminnan yhteisöllisyys ja vertaistuki sekä opastus. Jotain tällaista toivoisin lisää meillekin. Ehkä joissain paikoissa jo onkin? Meillä paikallisesti ei oikein ole ainakaan organisoitua mentorointia tai vertaiskokemusten jakamista, tai ainakaan minä en ole huomannut olevan. Tähän samaan toki nivoutuisi leikkiseuran jakaminen luotettavassa piirissä, jotta kaikki pääsisivät myös toteuttamaan kinkyyttään, ei pelkästään puhumaan.

Epäluotettavasta seurasta olen saanut tarpeekseni, sillä lähdin taannoin mukaan bilesessioon, mistä seurasi jälkeenpäin pahaa puhetta, uhkailua, stalkkaamista ja maineen lokaamista. Kukaan ei halua sellaista kokea, siksi omalta osaltani tahdon vahvistaa vastuullista BDSM-kulttuuria, se on tärkeää työtä meiltä kaikilta.

----