maanantai 25. marraskuuta 2019

D/s-suhteemme, miksi se toimii

Blogikirjoittamisen innoittamana keskustelin RedCatherinen kanssa eräänä iltana Domme/subi -suhteestamme. Halusin käydä sitä hänen kanssaan vähän läpi, ennen kuin kirjoitan siitä tänne. Että tietäisin tarkemmin, mitä mieltä hän pohjimmiltaan on. Normaalisti emme kauheasti keskustele tai neuvottele näistä aiheista, vaan etenemme tilanteen mukaan.

Voisin koittaa tiivistää hänen sanomansa niin, että RedCatherine kokee D/s-suhteen antavan hänelle luvan toteuttaa oikeaa luonnettaan. Että hänen ei tarvitse nähdä erityistä vaivaa ollakseen sitä mitä on. Hänen luonteessaan on kai tietynlaista valppautta ympäristöään kohtaan ja taipumusta kontrolloida, asioita ja ihmisiä. Haluan korostaa, että tämä ominaisuus ei ole liiallinen, sillä sellaisen ihmisen kanssa olisi työläs elää. Päin vastoin se on vain piirre, joka sopii erittäin hyvin meidän suhteeseemme.

Itse voisin sanoa samaa, D/s antaa luvan olla mitä olen. Vertaan itseäni vaikkapa saksanpaimenkoiraan: olen täysin valmin alistumaan komenneltavaksi, mutta ellei toinen ota paikkaansa, yritän hitto vie ottaa sen itse. Teen omat ratkaisuni, toimin ja suoritan tarvittaessa tehokkaasti. Olen fyysisesti pätevä moneen asiaan, enkä väsy helposti. En näe pointtia oikeasti alistua matalamman intensiteetin ihmiselle, se menee leikkimiseksi ja voimanmittelöksi.

24/7 D/s toimii minulla, toimii meillä. Se ei ole aina niin näkyvää, mutta se on olemassa koko ajan. Avainsana minun puoleltani on kunnioitus. Minun on helppo suhtautua kunnioittavasti RedCatherinea kohtaan, eikä sitä heikennä se, jos hän välillä onkin väsynyt, sairas, tai mitä elämässä nyt kullekin eteen tulee. Tiedän, että tosipaikan tullen hän dominoi minua, hallitsee. Ja tiedän, että tosipaikan tullen, aina, minun on mahdollista kieltäytyä. Mutta en halua kieltäytyä, ellei ole pakko. Tiedän, että tätä kautta olen aina paitsi hallittu, myös turvassa.

Olen hyvin onnellinen, että parisuhdetta on mahdollista elää myös D/s-versiona. Että on oikein voida antaa toiselle periksi, myymättä itseään halvalla. Kuinka sen selittäisin? Tavallisessa vaniljasuhteessahan ei ole tervettä, että toisen annettaisiin pomottaa. Että valtasuhdetta korostettaisiin omituisin pikku seremonioin ja asetelmin, saati fyysisin rangaistuksin. Sehän olisi omituista! Mutta kun kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, koko asia muuttuu aivan toiseksi. Minä kiukustun ja ahdistun tavallisessa parisuhteessa, mutta nautin todella paljon kunnon D/s-dynamiikasta.

En koe itseäni millään tavalla heikoksi subina, päin vastoin, koen itseni niin vahvaksi ja itsenäiseksi, että tarvitaan todella kovapäinen Domme, joka saa pidettyä valtasuhteen kohdillaan. Haluan alistua, mutta en lähde leikkimään alistumista, ellei toinen pysty vastaamaan. Jos minun tekee mieli uhmata, uskallan tehdä sen tarvitsematta pelätä, että kaikki nyt särkyy. Rakastan sitä, kun minut pakotetaan fyysisesti maahan.

Kaiken takana on tietenkin meillä keskinäinen rakkaus. Emme halua toisillemme mitään pahaa, vaan suojelemme toisiamme. Meillä on paljon, paljon enemmän hellyyttä ja huomioimista kuin muuta. Sekin merkitsee enemmän, kun tietää, ettei se ole ainoa mitä on.

---

Lisään vielä, että puhun siis todellakin 24/7 D/s-suhteesta, en sessiosuhteesta, jossa ollaan näissä rooleissa vain se sovittu aika. Jos koko parisuhde perustuu D/s:ään, on paljon kriittisempää, että luonteet tukevat asetelmaa, eikä sen eteen tarvitse normaalisti ponnistella. Tämä on ainakin oma kokemukseni asiasta. Sessioida voi siis toki ihan vaikka vain kokeillakseen, miten dominointi minulta sujuisi, tai jokin muu BDSM-aktiviteetti.

Myöhemmin ajattelin kirjoittaa jotain konkreettisia asioita, miten toteutamme D/s:ää.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lisää muunsukupuolisuuden kokemuksesta

Palaan muunsukupuolisuus eli nonbinary-aiheeseen.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmemmaksi tulen, ettei minulla ole paluuta naiseuden esittämiseen. Tunnen koko ajan vapautuneisuutta kun ajattelen, ettei minun tarvitse. Kun olen antanut itselleni luvan tuntea näin ja olen saanut muunsukupuolinen-termin näiden ennen niin oudoilta tuntuneiden tuntemusten taakse, on kaikki naiseuteen liittyvä alkanut tuntua entistä oudommalta.

 Tässä on erittäin hyvä Youtube-video siitä, miten muunsukupuolisuus ei todella ole vain nuorten ihmisten juttu, eikä se ole vain muodikas vaihe elämässä:



Minulla on jonkinlainen epämääräinen häpeä tai vähättelyn tunne siitä, että mitä minä nyt säädän ja sotken asioita, tällä iällä. Tähän astikin olen tullut ihan ok toimeen naisena. Aina olen ollut erilainen, mutta tällä on menty. Ehkä olen sittenkin väärässä? Ehkä naiseus on laaja spektri ja olen vain siellä jossain toisessa laidassa, ihan yhtä naisena kuin se blondi superbimbokin. Ja samaan aikaan kun kirjoitan tätä, minulla on torjunta päällä, joka sanoo että en ole, en tahdo olla.

En ole kauheasti puhunut tästä ympäriinsä, enkä tiedä onko edes aihetta. Tai no sen takia voisin puhua, että nähtäisiin minunlaisiani olevan ja että nuoremmat saisivat esimerkkiä. Tai ehkä ne eivät edes tarvitse sitä..
Kyllä minua aina särähtää, kun sanotaan neiti tai tyttö tai leidi. Mutta en minä sitä käy oikomaan, ei ole oikein mitään mihin oikaisisi. Normaalisti tilanne on kuitenkin sellainen, että toinen osapuoli arvelee olleensa ystävällinen, en ikimaailmassa tahdo nolata toista.
Välillä mietin, että kinky-tutuille voisi koittaa enemmän tulla ulos. Porukoihin on kuitenkin tullut nyt nuorempia nonbinäärejä, joille on luontevaa olla mitä ovat. Se, että mun on ollut pakko koittaa olla nainen koko ikäni, ei pitäisi olla este saada nyt vihdoin toteuttaa sitä ominta minääni.
Ja kuitenkin se tuntuu siltä, että koitan olla muodikas, olen hurahtanut nyt taas tähänkin omituisuuteen, mitä minä nyt turhia teen asioista vaikeita!

Ja vielä sekin, että välillä saan etua, kun oletetaan naiseksi. Kun kommunikoin mieheksi olettamieni kanssa, lipsahdan niin herkästi rooliin, joka toimii oikein hyvin ja saa jutun luistamaan, mutta jota päivittelen mielessäni jälkeenpäin. Että pitipä taas ottaa sosiaalinen naisrooli päälle. Tönin siitä itseäni. Vaan ei kai tarvitse olla ikävä ja jäykkä ihminen vaikka kokeekin binäärisyyden vieraaksi? Voi kai hymyillä ja vitsailla, keventää tunnelmaa ja kuunnella toista kohteliaasti kiinnostuneena? Minulla ei ole kunnon roolimallia tähän..

Kroppaani olen tyytyväinen, mutta rinnat voisivat lähteä menemään, kadota. En silti ole ihminen, joka tekisi asialle mitään, sillä operaatiot ovat kalliita ja vaativia ja millainen se lopputulos sitten olisi. Minua auttoi ihan hurjasti, kun löysin ylävartalon alusvaatteen, joka on enemmän sellaista neutraalia sporttimallia, mutta ei niin kireä, eikä millään tavoin feminiininen. Heitin vähitellen kaikki kaarituetut pitsijutut menemään.
Neutraaleja alushousuja löytää vähän helpommin.
En ole enää pariin vuoteen sietänyt, että rintoihini kosketaan intiimisti.

Tämänkin blogin alkupuolella olin vielä kovin erilainen ihminen. Tuntuu melkein, että olen pahoillani siitä että olen muttunut niin paljon. Etten ole enää niin selkeä, vaan monimutkaisuuteni on tullut pintaan ryöppynä. Kun tulin kinkyjen pariin, oletin olevani
- heteroseksuaali
- cis-sukupuolinen
- monogaminen
- normaalissa parisuhteessa (ei D/s)
Tämä kaikki sen takia, etten ollut edes tullut ajatelleeksi, että muutakin on. En ollut kuullut, olin ignorantti. Saati, etten ymmärtänyt olevani paremmin kotonani ihmisenä, kun saan olla muuta.

Hyvät naiset ja herrat ja muut, viihtykää itsenänne!

maanantai 4. marraskuuta 2019

Koirat eivät käytä housuja - realistinen elokuva?

(Sisältää lieviä spoilereita juonesta)


Kävimme RedCatherinen kanssa katsomassa elokuvan Koirat eivät käytä housuja. Elokuvasta paukkuu paljonkin arvosteluja ja luonnehdintoja sekä hämmästelyjä ympäri nettiä, mutta minä kirjoitan siitä nyt sadomasokistin näkökulmasta.

Kävimme leffan jälkeen pizzalla ja juttelimme siitä hyvän tovin. Taustaksi, olen itse ollut BDSM-scenessä mukana vajaan vuosikymmenen ja RedCatherine sitäkin kauemmin. Olen itse alistuva masokisti ja RC dominoiva sadomasokisti. Meillä on kokemusta sessioista erilaisten ihmisten kanssa, kaikista sukupuolista, myös ryhmissä. RC:llä lisäksi näkemystä ammattidominan työhön. Juuri edellisenä päivänä olin ollut livenä katsomassa, kuinka ihmisten ihojen alle työnnettiin paksuja neuloja ja veri valui pitkin käsivarsia. Ja ihoa leikattiin skalpelilla auki ja tikattiin taas kiinni, ihan vain koska molemmat osapuolet saavat siitä kiksejä.

Sanon suoraan, elokuva on raju. Siinä on paljon sovittua ja ei-sovittua väkivaltaa ja hyvin graafista sellaista. Se ei sovi herkille, se oli paikoin puistattava minullekin, joskaan en ole itse mikään sadisti, en nauti katsoa pidemmälle vietyä tuskaa muutenkaan.

Koska tämä elokuva on taas yksi esilletulo, jossa BDSM:ää tuodaan ihmisten ilmoille, on mielestäni paikallaan pohtia hetki, onko se sitten realismia. Voisiko vastaavaa tapahtua todella, ja tapahtuuko? Ainakin se on reippaasti todenmukaisempi kuin Fifty Shades of Grey, joka pilkkaa D/s-asetelmaa tehden siitä narsistin leikkikentän. No se siitä!

Juha-niminen päähenkilö löytää sattuman kautta ammatti-dominan luo ja kehittää nopeasti rajun addiktion breath play -hapetusleikkeihin. Pussi päähän ja turvaesine käteen. Juha pääsee tiloihin, joissa tulee mielikuvia edesmenneestä vaimosta ja omasta melkein hukkumisesta. Hän kokee mielettömän high´n ja emotionaalisen myrskyn ekan kerran jälkeen. Hän alkaa haluta lisää, nopeasti, kovempaa, korkeammalle! Juha ei välitä vaarasta, fiilis on tärkein, hän arvelee tietävänsä, mihin usuttaa dominoivaa Monaa. Häneltä lähtee kontrolli ja arviointikyky. Mona ei osaa painaa jarrua ajoissa, tai ei halua. Myös hän rakastaa äärimmäisyyttä ja on helposti puhuttavissa mukaan. Ambulanssi ajaa paikalle.

Mutta ei juoni tähän vielä kärjisty, vaan jatkuu.. paisuu lisää.

Masokistina ymmärrän Juhaa. Kun lopulta löytää puuttuvan palasen sadomasokismin muodossa, voi holtti lähteä. Parhaimmillaan ja pahimmillaan se vie ihmisen mennessään. Tuntemukset ovat rajut, oikeat, kauan kaivatut, eikä niitä saa mistään muualta kuin tästä. Alussa Juha ei etsi eikä saa minkäänlaista vertaistukea muilta scenen ihmisiltä, kukaan ei ole vierellä kertomassa, että on ihan normaalia tuntea rajusti, jos homma natsaa. Ja on normaalia pudota ja kokea, että mikään muu ei ole mitään. Ei turvallisuus ole tärkeä osa BDSM:ää sattumalta. Äärille voi mennä jos tietää mitä tekee, tuntee ainakin riskit ja voi sopia niistä yhteisesti.

Juhalla alkaa muu elämä kärsiä pakkomielteestä. Been there, done that. Ei ole mitään neuvoa tähän, niin voi käydä. Kannattiko lähteä kokeilemaan BDSM:ää? Sitä voi jokainen miettiä kohdallaan.

Juhan masokismin selittäminen elokuvassa trauman kautta (puolison menetys, hukkumiskokemus)  on mielestämme tarpeetonta ja jotenkin pölyistä. Ehkä se on juonen kannalta välttämätöntä, mutta tosielämään rinnastettuna, on todella harvinaista, että henkilön masokistinen taipumus tulisi jostain pahasta kokemuksesta. Yleensä masokistit eivät koe halujaan mitenkään traagisina, vaan nauttivat niistä osana elämää ja seksielämää.

Mitä Monaan tulee, tulimme siihen tulokseen, että hänen laillaan toimiva Domina ei voi olla kovin kokenut. Innokas kyllä ja vilpittömän sadistinen luonne, mutta ei harkitseva. Mona ei ole asiakaspalvelussaan selvästikään varautunut ongelmatilanteisiin ennalta. Hän mennä touhottaa pitkälle ja kovaa, mutta kun tulee ongelmia, hän poistuu nopeasti paikalta. WTF? Millainen Domina lähtee ovet paukkuen menemään heti kun sessio päättyy, tai vieläpä päättyy huonosti? Tätä kohtaa emme kumpikaan voineet ymmärtää. Jälkihoito ja keskustelu, edes lyhyt sellainen, on äärettömän tärkeä osa sessiota. Ellei toisin sovita. Jos laittaa masokistin/bottomin/subin kokemaan kovia, on tärkeä tuoda tilanne takaisin normaaliin ja auttaa toista lempeän kontaktin, ehkä myös huumorin kautta palaamaan, asettumaan, rauhoittumaan. Katsoa, että toisella on kaikki hyvin, tarjota ehkä vettä, normaalia huolehtimista.

Luottaisinko Monaan tämän perusteella, lähtisinkö sessioimaan hänen bottominaan? Houkutusta voisi olla, mutta järki sanoisi että ei kannata luottaa. Paljon parempia Dominoita löytyy kyllä. Sori vaan, Mona.

Elokuvassa on myös jonkunsortin kinky-bileet. Tiukka dress code ovella, ketä vain ei päästetä sisään. Olimme tyytyväisiä siihen, miten verrattain monipuolisesti bileilmapiiri oli kuvattu, osa juhlijoista näytti hyvinkin tutuilta henkilöhahmoilta. Toki elokuvissa asiat ovat hienompia ja suurempia, tavallisia bileiden juoruavia istuskelijoita ei kamalasti näkynyt, vaan kaikki joko sessioivat tai tanssivat jyskyttävän musan tahdissa. Ehkä yleisilme oli turhan heterovoittoinen, jos joitain sanottavaa. Ja jotkut harrastivat suuseksiä vessassa ovi auki. Jep. Kinkybileet.

Vaikka elokuvaa mainostetaan rakkaustarinana, mielestämme se ei sitä ollut. Näiden ihmisten suhde näytti meistä erilaiselta, pontimena ei ollut rakkaus, vaan heidän kinkyt halunsa. Sitä pidän ehdottoman hyvänä asiana, että elokuvassa seksi pidetään erossa S/M:stä. On väärä käsitys, että sadomasokismi ja seksi kulkisivat käsikädessä. Ne voivat olla paikalla yhtä aikaa, mutta se ei ole edellytys kummallekaan. Keskittyminen pelkkään S/M:ään ilman seksiä on aivan yhtä tyydyttävää, kaikki joille se on muutankin kuin makuuhuoneen mauste ymmärtävät tämän.

Yhteenvetona sanoisin, että elokuva on äärimmäinen, mutta siinä on runsaasti realistisia aineksia.

----

Elokuvan jälkeen kotona minut valtasi outo haikeus ja ärtymys ja tajusin sen olevan sessiokateutta. Näytetty kuvasto vaikutti minuun niin, että halusin olla osa sitä, kokea itsekin jotain enkä vain katsoa. Masokistin olemukseen kuuluu kaipuu ja tarvitsevuus, me tarvitsemme sadistimme, Dommemme.
Minun oli pakko mennä kinuamaan jo nukkumaan menneeltä RedCatherinelta, että onhan meillä jossain vaiheessa vielä joku rajumpikin sessio, onhan. Arjessahan kaikki sellainen pidemmälle viety helposti jää kiireiden ja väsymyksen tähden sivuun. Mutta minä haluan, toivon niitä fiiliksiä, kun joudun käymään rajoilla.

Hän nousi ylös yöpaidassaan ja käski minua hakemaan lääkekorin paikalle. En tiennyt mistä on kyse ja minua alkoi kieltämättä pelottaa, kun hän paljasti käsivarteni ja tarkasteli sitä. Hän ei sanonut mitään ja minä olin kauhuissani, sillä olin kiskonut hänet sängystä tämän takia. Että teki hän mitä vain, minun tulisi vain ottaa se vastaan.
Hän siveli käsivarteeni puhdistusainetta ja avasi injektioneulapaketin. Hän poimi vähän ihoani ylös ja työnsi sen läpi pitkän neulan. Joo, se sattui, neulojen työntely ei ole lempituntemuksiani, mutta se on ihan mahtava tapa alistua epämiellyttävään kipuun.
Suoritimme illan hiljaisuudessa kynttilän ääressä pienen henkilökohtaisen verirituaalin, josta olimme puhuneet jo ennenkin. Kun paikalla on tulta, neuloja ja muutama tippa verta, on tunnelma keskittynyt ja rauhallinen. Nautin rituaalistamme valtavasti, olin ihan liikuttunut, ja sain samalla tarvitsemani annoksen masokismia, ja rauhan.





sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Domme/submissive -suhteesta

BDSM-elämässä D/s on minulle tärkein asia. Kun lopulta uskalsin tulla tutustumaan skeneen silloin vajaa kymmenen vuotta sitten, en edes tiennyt, että "power exchange", vallansiirto, tai mikä se termi nyt on suomeksi, on ihan oikea juttu. Siis että joku voi elää niin, ei pelkästään kuumissa kuvitelmissa. Tai että minä voisin joskus haluta sitä niin paljon, että tahdon elää jatkuvassa D/s-suhteessa.

Minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja jo pienestä saakka epämääräisen kiihdyttäviä kuvitelmia toisen vallan alla olemisesta, palvelemisesta ja rangaistuksista. Kun nyt muutenkin outo olen, peilasin kuvitelmani aina johonkin mielikuvieni palveluspoikaan. En ollut siinä itse, vaan tämä poika oli. Kuitenkin samaistuin häneen, enkä lievästi sadistiseen auktoriteettiin, joka jakoi käskyjä ja kuritusta (=piiskaa).
En saanut oikein mitään vahvistusta kuvitelmilleni vallitsevasta kulttuurista, sillä BDSM:stä ei puhuttu yhtään missään, mitä kasvava ihminen olisi saanut käsiinsä. Imin kuitenkin jokaisen pienenkin tarinan, jossa palveluspoikaa rankaistiin, ne olivat minulle merkityksellisiä. Muistan iäti mm kesäteatterinäytelmän Kahden herran palvelija, jossa tämä palvelija on olevinaan ovela ja nostaa kahdelta herralta palkkaa, kunnes alkaa mokailla ja saakin selkäänsä kahdelta taholta. Kuumaa!

Nykykuvastossa D/s taidetaan usein kuvata pukumiehen eteen polvistuvana puolialastomana nuorena naisena (fokus naisessa) tai korsettidommen ruoskimana epämääräisenä alastomana mieshahmona (fokus dommessa). Hyvä niille, joita tämä kuvasto puhuttelee, mutta minua nämä kuvat eivät kamalasti kuumota. On ok, että jokaisella on juuri ne omat juttunsa. Tuskin maassamme on kovin monia, jotka saavat kiksinsä juuri minun kuvailemistani asioista. Kerron kuitenkin mielelläni ja vertaan kokemuksia, sillä erilaiset kinkytarinat ovat kiinnostavia.

D/s-kuva joka minulla toimii, olisi ylpeä ja itsevarma RedCatherine ihan missä tahansa vaatetuksessa jossa viihtyy, pitelemässä minua lujasti niskahiuksista, piiska toisessa kädessään. Minä tank topissa, reisitaskuhousuissa ja maihareissa. Kasvot ehkä taistelumaalauksessa. Minä valmiina haastamaan hänet fyysisesti, mutta hän valmiina torjumaan minut leikiten. Me molemmat tiedämme tämän, eikä minun aina tarvitse haastaa tai torjua haluani haastaa siinä pelossa, että toinen ei pystykään vastaamaan.

---

Tahdon palata aiheeseen myöhemmin.





keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Mitä kuuluu syksyyn

Erosta on jo yli 10kk ja vieläkin huomaan ajattelevani elämääni tilanteena eron jälkeen. Olimme kumminkin yhdessä yli 10 vuotta ex-mieheni kanssa ja elämä ehti muokkautua kaikilta osin sen parisuhteen ympärille.
Emotionaalisesti hankalaa minulle on ollut lähinnä tilanne yhteisen alakouluikäisen lapsen suhteen, näen häntä vähemmän kuin ennen. Silti kuitenkin lähes päivittäin, vaikka olisikin isäviikko. Eihän vanhempien ero lapselle koskaan kiva asia ole, mutta kaikki on tehty, ettei ero entiseen olisi kovin jyrkkä. Ja onneksi suhde ex-mieheen on säilynyt toverillisena, joten kaikesta voidaan sopia rauhassa.

---

Minulla on ollut tunteita, että olen fyysisesti väärässä paikassa, etten ole vapaa. Joudun työskentelemään entisten sukulaisten nurkissa, enkä voi toimia kuten haluan, tuntematta henkistä prässiä. Tätä on vähän vaikea selittää, kun mitään avointa riitaa ei tosiaan ole ollut. Ymmärrätte kai kuitenkin, että kun eroaa, haluaisi repäistä itsensä irti ja lähteä kohti uutta. Juuri sen takiahan ero tuli. Kukaan ei ole minua sanoin tai teoin halventanut, mutta olen tuntenut itseni ei-toivotuksi ja etenkin uuden puolisoni. Emme mitenkään mahdu tänne kaikki töihin yhtä aikaa, se on selvä.

Myöskään paikka missä asumme RedCatherinen kanssa ei ole optimaalinen. Se on uudehko rivitalo, todella steriilin oloinen asunto. Me olemme molemmat vanhojen puutalojen kasvatteja, isojen sekalaisten pihojen ihmisiä. Omenapuita, vajoja, kaivo, perunamaa... Tilaa, avaruutta, metsää. Vähän rempallaan sieltä ja täältä, pitäähän talolla olla luonnetta. Nyt asumme paikassa, jossa on pieni pihapläntti ja ikkunat, joita ei saa edes auki. Naapurit molemmin puolin ihan nenän edessä. Erästä pariskuntaa sanon naakoiksi, kun ne notkuvat jatkuvasti röökillä parvekkeella, josta näkee suoraan makuuhuoneisiimme.

Minut pidemmältä ajalta muistavat tietävät, että tulin vasta viitisen vuotta sitten tänne kaupunkiin maaseututaajamasta. En omasta tahdostani, vaan ex-mieheni sukulaisten kehoituksesta, sillä se oli tuolloin järkevää. Tunsin kaupungin ahtaaksi tilaksi ja siitä tunteesta en ole täysin päässyt vieläkään. Minulle ei myöskään jäänyt mitään henkireikää kohti maaseutua, ei mökkiä eikä mitään, vain merenranta, kun siihen suuntaan eivät täällä sentään parkkipaikat, roskakatokset ja talot jatku. Sen muuton mainingeissa myös silloinen D/s-parisuhde lähti kuihtumaan. Valta-asetelmalle ei enää oikein ollut tilaa sillekään. Kuihtuminen johti sitten eroon, kun asia lopulta kypsyi päätepisteeseen.

Puolitoista kuukautta sitten olin työasioissa liikkeellä vanhalla asuinseudullani. Kotiin tullessani ajelin kaikki vanhat paikat läpi ja muistoja vyöryi esiin. Muistoissa olin omalla maallani, kotonani, hyväksyttynä. Kotiin tultuani katselin piruuttani, millaisia kiinteistöjä noilla seuduin olisi tarjolla...
Tämän kuun loppuun mennessä minun ja RedCatherinen pitäisi päästä allekirjoittamaan kauppakirjat eräästä 1800-luvulla rakennetusta talosta isoine pihoineen.

Voin kertoa, että kiinteistön hinta oli erityisen halpa, sillä siinä on nykymukavuuden kannalta merkittäviä puutoksia ja alue on muuttotappioseutua. Mutta IHAN SAMA. Minä pääsen taas hengittämään vapaasti, me pääsemme toteuttamaan itseämme. Meillä tulee olemaan tilaa. Ex-sukulaiset eivät vahtaa ja naakatkin tulevat olemaan vain kivikirkon omia naakkoja. Aiomme ottaa tiloja työskentelymme käyttöön, ehkä myymäläksikin. Rakennan omaan metsikköömme alttarin. Otamme ehkä vähän siipikarjaa tai muita otuksia. Teemme paikasta näköisemme, vaikka suuriin muutoksiin ei olekaan tarkoitus ryhtyä. Vanha on vanhaa ja saa olla.

Samalla emme ole hylkäämässä kaupunkia kokonaan, emme tässä vaiheessa ainakaan. Aiomme jakaa asumisemme kahteen paikkaan, toki asuminen kaupungissa on pakko vetää pienempään ja halvempaan, mutta eiköhän se ole pieni hinta siitä, että on vihdoin taas vapautta ja näkymiä edessäpäin.

---

Sitten vielä BDSM:stä. Domme/sub-suhteestamme voisin kertoa jossain kohtaa enemmän, se on elänyt tilanteiden mukana.
Isompia sessiointeja ei oikein ole ollut, ehkä lähinnä bileissä, mutta hyvä niinkin. Toivon, että jatkossa pystyisimme omimaan tuon talon myös sessiopaikaksi. Sessio on herkkä asia mielentiloille, terveydentilalle, paikalle, tunnelmalle.. Sitä ei vain repäistä käyntiin, jos asiat eivät mätsää. Muutto rivitaloon ei ole ollut hedelmällinen sessioinnin kannalta, ikävä kyllä. Ehkä paikan energiat eivät vain tue keskittymistä ja heittäytymistä.

Kaipaisin enemmän sessiointia ja monipuolisempaa BDSM-elämää. Ei välttämättä mitään isoa, mutta sillai että olisi mahdollisuuksia ja uusia tilanteita edes joskus. Toki näihin ajatuksiin on ollut voimia vasta vähän aikaa, alkuvuosi meni selviytyessä. Sinällään mukavaa, että paikalliseen skeneen on tullut uusia ihmisiä, joiden kanssa voisi ehkä kehkeytyä jotain, testimielessä, jos löytyy yhteistä säveltä. Tai miksei vanhojen tuttujenkin kanssa! Oli mukavaa päästä esim. Pride-bileissä piiskaamaan tuttua ihmistä kaikkien niiden piiskausta kokeilevien lisäksi. Oli ihan eri fiilis heti ja teki mieli päästä jatkamaan. No ei päästy, mutta kaipuu touhuiluun jäi.

Lisäksi olen vähän YouTubesta seuraillut jenkki-vloggaajia, jotka kertovat paikallisesti BDSM-skenestä. Olen pikkaisen kateellinen, miten hienosti siellä ymmärretään toiminnan yhteisöllisyys ja vertaistuki sekä opastus. Jotain tällaista toivoisin lisää meillekin. Ehkä joissain paikoissa jo onkin? Meillä paikallisesti ei oikein ole ainakaan organisoitua mentorointia tai vertaiskokemusten jakamista, tai ainakaan minä en ole huomannut olevan. Tähän samaan toki nivoutuisi leikkiseuran jakaminen luotettavassa piirissä, jotta kaikki pääsisivät myös toteuttamaan kinkyyttään, ei pelkästään puhumaan.

Epäluotettavasta seurasta olen saanut tarpeekseni, sillä lähdin taannoin mukaan bilesessioon, mistä seurasi jälkeenpäin pahaa puhetta, uhkailua, stalkkaamista ja maineen lokaamista. Kukaan ei halua sellaista kokea, siksi omalta osaltani tahdon vahvistaa vastuullista BDSM-kulttuuria, se on tärkeää työtä meiltä kaikilta.

----

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Hyvää kesää kaikille!

Lyhyesti vain nyt laitan, että minulla ei ole ollut aikaa eikä sopivaa hetkeä upota bloggaamiseen. Kirjoittaminen tänne vaatii tietyn rauhan ja mielentilan. Juuri nyt se ei ole ollut mahdollista.

Halusin kuitenkin kirjoittaa, että kaikki menee ihan hyvin, työtä tehdään ja kesälomaa odotetaan RedCatherinen kanssa. Joitain blogiaiheita on mielessäni viivähdellyt, vielä ne eivät ole tänne löytäneet.

Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille ja palataan!

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Omistamisesta suhteessa

Tunteeni parisuhdetta, omistussuhdetta ja sen merkitystä kohtaan on muuttunut. Se on muuttunut ihan itsestään. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja tärkeältä suuntautua omaa parisuhdetta kohti, mielenkiintoa ei juuri ole herunut ulkopuolelle, pervoasioissa.

Kun aloimme tapailla RedCatherinen kanssa, sanoin hänelle, että minun on tärkeää säilyttää oma vapauteni esimerkiksi bileissä. Minun on voitava edelleen katsastaa mitä on meneillään ja osallistua haluni mukaan. Minulla ei vain ole sen jälkeen ollut kauheasti kiinnostusta siihen. Joskus olemme ohimennen keskustelleet, voisiko olla hauska sessioida sen ja sen kanssa kolmistaan, mutta asia on aina jäänyt. Soolotouhuja muiden kanssa en ole juurikaan harrastanut, ainakaan ilman RC:n läsnäoloa. Olen nykyään tarkempi itse, että kaikki on varmasti sovittua ja hyväksyttyä. Tuntuu hyvältä, että RC on aktiivisesti kiinnostunut, missä minä menen ja mitä teen. En halua koetella rajoja, joista ei ole erikseen sovittu. Hän ei ota asioita olankohautuksella kuitenkaan, enkä sitä toivo. Mieluummin keskinäinen kriisi kuin välinpitämättömyys!

Emme ole varsinaisesti sopimalla sopineet omistuskuviota välillemme, se on vain muodostunut, rakkaus lähtökohtanaan. Suhteemme alussa en edes etsinyt Dommea itselleni, vaan tyttöystävää. Se, että asiat menivät näin pitkälle ja D/s-suuntaan oli vain onnellisen yhteensopimisen tulosta. Aika ajoin hämmästelen itsekin, miksi olen kallistunut niin vahvasti monosuhteen puolelle, vaikka alussa oli puheet ihan muuta. Varmaan johtuu rakkauden kemiasta ja siitä, että suhde on niin intensiivinen, ettei ole aikaa/energiaa/halua lähteä laajentamaan. Huomaan myös itsessäni vartiointihalua ja mustasukkaisuuden leiskahduksia. Sosiaalisessa elämässä olemme muutaman kerran joutuneetkin tilanteisiin, joissa hyvin primitiivinen aggressio toisen puolesta on nostanut päätään. Mutta tämä on oikeastaan jo toinen aihe, joka liittyy uinuneisiin piirteisiin minussa, joita tämä suhde on herättänyt.

Tuntuu oikein hyvältä ja turvalliselta olla vahvan Dommen omistama. Samalla minä omistan hänet.
RedCatherine on huolehtivainen ja huomioonottava. Hän ennakoi tarpeitani: ruokaa, kahvia, liikuntaa, alkoholia ... seksiä. Tai kenties kuria, piiskaa. Hän pitää huolen, että minulla on kaikki hyvin. Ja minä puolestani teen hommia, että pärjäämme ja että hänellä olisi hyvä olla.

Kun on sopiva hetki, hän pukee kaulaani nahkaisen pannan, mutta joka hetki muutenkin olen ihan yhtä omistettu ja hänen käskyvallassaan, onnellisena.

---

Kaksi ja puoli kuukautta jyllännyt eron jälkeinen sekava ja raskas elämäntilanne alkaa osoittaa asettumisen merkkejä. Meillä on kohta oma yhteinen koti järjestyksessä, RedCatherinella ja minulla, sekä vuoroviikoin lapsella, joka on minulle hyvin läheinen ja tuleekin luoksemme aina mielellään. Kovimmat ihmissuhdejärkytykset/ siunailut/ huokailut alkavat olla ohitettu. Kaikki tietävät, ovat sitten mitä mieltä mielivät. Kaapittelut ovat vihdoin ohi. Eipä se oikeastaan meidän arjessa tunnu, aamupuuroa keitellään samalla tavalla, tiesi mirjatäti tai ei, kenen kanssa kattila jaetaan. Omat raha-asiat ja niiden tasapaino mietityttää paljon enemmän, mutta ei se raha maailmasta lopu, ja välillä sitä tännekin tippuu.

Nyt kun aurinko paistaa ja terveyskin palailee, voimme jälleen alkaa rentoutua ja löytää takaisin leikillisyyteen ja intohimoon, josta aiemminkin nautimme. Hetkeäkään en ole kaipaillut siihen mistä lähdin, päin vastoin. Huomaan olevani paljon motivoituneempi ja innokkaampi kuin ennen. Elämä tuntuu merkityksellisemmältä, roolini siinä tärkeämmältä.

---