torstai 28. toukokuuta 2020

Korona-ajan kuulumisia

Muutamia kuulumisia ja ajatuksia.

Juuri kun aloin tuntea, että uusi herääminen kinkymielessä voisi olla paikallaan, kaikki tyssähti, maaliskuun puolivälissä. Mulle iso osa kinky-minääni on ollut mahdollisuus päästä ihmisiä lähelle eri tavalla kuin arkipäivässä: iholle ja samalla mielen eriskummallisiin sopukoihin. Nyt se kiellettiin oikein ylemmältä taholta. Ei miittejä, ei mitään.

Vaan eipä olisi ollut paukkujakaan. Panin vapaaehtoisesti työmaani kiinni kuudeksi viikoksi ja keskityttiin RC:n kanssa nettikaupan luomiseen ja somemarkkinointiin. Samalla, kun piti hoitaa alakouluikäisen etäkoulua. Plus että kaupassakäynti muuttui stressaavaksi temppuradaksi kumihanskoineen, väistöliikkeineen ja hirmuisine ostosmäärineen... Kaikkihan nämä tietää. Enkä ollenkaan sano, että korona-aika olisi (tähän mennessä, kop-kop) minua tai lähipiiriäni koetellut rankimman mukaan. Varmaan monilla on ollut rankempaa. Meillä on tiimihenki ja sopu säilynyt lapsen, nyksän ja eksän kesken, ehkä jopa parantunut yhteisen haasteen edessä.
Minulla on ollut aika ajoin hyväkin fiilis, kun on voinut havainnoida, miten muutkin ympärillä ovat alkaneet elää meidän arvojamme: vähän kuluttaen, vähän matkustaen. Ja ulkona on ollut monasti ihana rauha ja hiljaisuus kulkea, kun kevät on kuitenkin heräillyt kauniina ja raikkaana.

Nyt tuntuu, että ollaan palaamassa normaaliin. Nojoo, ihan samaan ei palata kuin mistä lähdettiin. Millaista kinkyily tulee olemaan turvaetäisyyksin? Onko siinä mitään järkeä? Vai olisiko parempi vetäytyä tapahtumista vielä toistaiseksi ja jäädä kotiin?

Muistan hämärästi, kun AIDS tuli uutena tautina. Siitä oli valtava hässäkkä ja pelottelu medioissa: julkisesta vessasta ja vaikka kättelystä muka tarttui tappava tauti. Suudella ei saanut missään nimessä. Alkuunhan HIV oli kuolemantuomio tartunnan saajalle. TV:ssä oli kuvia luurankomaisista ihmisistä sairaalavuoteissaan.. Ja mitä on nyt? Hiviin ei edelleenkään ole rokotetta, mutta sen kanssa eletään. Se on painunut jonnekin taka-alalle, ei ole aktiivisesti mielessä. Ja jos sen saisi, siihen olisi ymmärtääkseni varsin hyvä pitkäaikaislääkitys. Koronalle käynee jotenkin samoin. Pois sitä ei saada, mutta se laimenee tajunnastamme, muuttuu tietyin keinoin hallinnassa olevaksi yhdeksi taudiksi muiden joukossa.

Palaammeko entiseen? Ja tarkoitan nyt fyysistä välimatkaa. Spontaaneja haleja, suudelmiakin, voiko niitä jakaa milloin seuraavaksi? Bileseksiä & sessioita? Nyt kun miettii, tulee haikea olo. Uskon, että jossain vaiheessa kyllä, mutta koska?

Toivon kaikille tutuille ja muille ketkä tätä lukee turvallista alkavaa kesää! 

Ps. Olen vihdoin saanut kaipaamani siilin takatukan! Se on ollut pitkään unelmana, mutta en ole uskaltanut toteuttaa, kun olen ollut epävarma muiden (lue: puolison) suhtautumisesta. Olenhan koko aikuisikäni ollut se pitkätukkainen. Todella pitkätukkainen. Luomu. RedCatherine tutustui minuun pitkätukkana, vaikka silloin jo olin kaipaillut sen leikkaamista. Yhdessä sitten leikattiin tukka niukkaan hartiamittaan, lyhyemmäksikin. Sen jälkeen uskalsin ajaa siilin niskaan, pitkän tukan alle. Tänä keväänä vihdoin koko takatukka pois. Jokaista välivaihetta höysti henkinen jaakobinpaini oman halun ja toisaalta miellyttämishalun välillä. Toki edelleen tahdon miellyttää, mutta en tukkamäärälläni.

Pitkä tukka tekee pehmeän femmen vaikutelman monasti, eikä minulla ole yhtään sellainen olo. Lyhyt turkki hyvä. Parempi mennä pusikoissa ja touhuta remontteja ja muuta.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Uniformal - ja vielä kerran mennyt vuosi

Turun Baletin Uniformal-bileet takana. Oli hieno ilta, tietyllä tapaa palasin kinkyilyn juurilleni, ja tykkäsin siitä täysillä.

----

Kuten tässä on jo tullut kirjoiteltua, oli viime vuosi melkoisen haastava ja eriskummallinen käänteiltään:

Vuodenvaihteessa kauan harkittu ero pitkäaikaisesta miespuolisosta, silloisen polyamorisen kuvion kolmannesta osapuolesta. Ns oikean parisuhteen julkistaminen RedCatherinen kanssa, ja täten oman biseksuaalisuuden läväyttäminen päivänvaloon kaikille. Perus heteroperheestä yhtäkkiä sateenkaariperheeksi.. Kaikki se sosiaalinen paine, vaikkei realisoitunut, mutta oletettu. Yllättävän neutraalisti täällä saa naisparilta näyttävät tallustaa, missään ei kohtaa kummeksuntaa, ei ainakaan avointa. Hyvä tuuri?

Oman identiteetin kanssa painiskelu; miten vahvasti koen olevani muunsukupuolinen, miten vähän samastun naiseen. Ja kelle se pitäisi kertoa, vai pitäisikö? Olisiko parempi antaa muiden elää rauhassa kuplassaan, jossa vallitsee turvallinen binäärisyys mies-nainen, kuten Jumala loi, jne. Vaiko juuri siksi on tultava ulos muunsukupuolisena, että nämäkin kuulisivat sellaisia oikeasti olevan ja ne, jotka eivät ole yhtä turvatussa asemassa kuin minä, tai yhtä rohkeita/välinpitämättömiä saisivat edeltäkulkijan raivaamaan tietä?

Muutto exän kanssa jaetusti omistetusta talosta vuokralle RedCatherinen kanssa. Rahahuolet, ajoittain turhankin kova työnteko, eräänlainen itseruoskinta. Ja loppuvuodesta yllätyskäänteenä vanhan talon osto yhdessä RedCatherinen kanssa, talon jossa ei edes voi asua. Ja vaikkei meillä ole yhtään ylimääräistä rahaa.

Joskus on elämää pakko heitellä isolla kädellä, jotta siitä kehittyisi jotain uutta.

----

Vuoden 2020 vaihduttua ikäänkuin päätin, että tämä tuhkassa kieriminen saa ruveta riittämään. Minulla ei vuoden mittaan todellakaan ole ollut koko aikaa itsevarma olo, että muka tietäisin, mihin tämä kaikki on menossa. Lähes täysi elämänmuutos! Sen suuntainen, mikä ei ole yleisesti hyväksytty, enkä olisi omalle kohdalleni uskonut. Sisäinen puheeni on välillä ollut aika ankaraa ja realistista, vaikka itse olenkin idealisti ja optimisti. Vaikka muutos oli välttämätön aikaisempaan vitutuksen tasoon nähden, se ei ole ollut helppo itsekään sisäistää, ja on tuonut paljon paineita.

Mutta haluan palata jo takaisin omaksi itsekseni. Haluan alkaa taas nauttimaan asioista joista pidän, paremmalla tuulella ja hermot vähemmän tiukoilla olen kivempaa seuraakin kaikille.
Konkreettisen muutoksen tein, kun järjestelin ajankäyttöäni ja kevensin työkalenteriani. Joululomakin oli tervetullut, kun pääsin rauhassa ulkoilemaan ja harrastamaan perheen kanssa, ilman alituista aikataulua. Jotain siitä fiiliksestä tahtoisin tuoda uuteen vuoteen.

----

Vuoden ensimmäiset fetish bileet!
Otin nakin puhua uusien infossa ihmisille, joista monet tulivat ensi kertaa BDSM-bileisiin. Saan edelleen kiksejä, kun haastan itseäni kinkysti. Päätin jo varhain, että siellä ainakin esittelen itseni muunsukupuolisena. Tämä on tällä hetkellä itselleni iso asia. Saavat sitten pällistellä, jos mielivät. Se on sanottava julki, kun se on minulle niin totta ja näkyyhän se jo vähän tyylistä jolla itseni bileissä esitän. Etten koita laittautua nätiksi, ei ole sattumaa.
Samalla kun kerroin itsestäni, korostin sitä asiaa, että näihin bileisiin ovat kaikki tervetulleita ikään, kokoon, suuntaukseen jne katsomatta, että kyseessä on turvallisempi tila, eikä siellä tule arvostella toisia tai tehdä oletuksia toisista. Tämän sanoman levittäminen on alkanut tuntua yhä tärkeämmältä. Meirän pileissä ei jumalauta suvaita suvaitsemattomia. :D

Bileissä tapahtui paljon, sain heti infonakin jälkeen RedCatherinelta oikein katarttisen ja nautittavan piiskauksen riiputtimessa. Kaikki oli kohdallaan ja kaikki tuntui vain hyvältä ja sen olisi suonut jatkuvan, mitä nyt kädet puutuivat lopulta.

Sen jälkeen olin intoa täynnä ja valmis tekemään jotain oikein kinkyä. Pienten neuvottelujen jälkeen päädyinkin lavalle yhden vanhan tutun kanssa, joka pitää sitomisesta. Hän riisuuntui ja päälle jäi vain nahkaharness, jonka alin rengas oli siellä jossain munien ympärillä. Hän vähän empi, pitäisikö jättää housut jalkaan, mutta kannustin häntä alastomuuteen. Näyttävämpäähän se, lavalla.
Neuvottelimme koko session ajan, sillä vaikka hän on tuttu ja jotain on ennenkin tehty yhdessä, en tarkemmin tunne hänen rajojaan ja kaikkia mieltymyksiään.
Retuutin häntä vähän harnessin hihnoista, koska tykkään sellaisesta. Sessio olisi voinut käydä enemmänkin painimiseksi, mutta pääpaino oli nyt nahkaisella pakkopaidalla ja koko pään peittävällä nahkahupulla, jossa on vain pieni ilmareikä. Puin ne hänelle huolellisesti ja ohjasin hänet nojalleen pukin päälle.
Aloin piiskaamaan häntä erilaisin piiskoin, joita hän oli tuonut paikalle. Olimme sopineet jalalla tehtävän turvaeleen, sillä muuten hän olikin aika avuton ja äänetön. Sain piiskata häntä turvamerkkiin asti, mutta sitä ei tarvittu, kun piiskaus tuli sopivaan päätökseen jo ennen. Raskas musiikki soi taustalla ja olin kyllä varsin fiiliksissä. Tutun kaverin kanssa on mukava sessioida, ja vielä tämmöisen jonka kanssa ei ole koskaan ollut mitään sutinaa. Voi keskittyä puhtaasti sadomasokismiin ja valtapeliin. Koen olevani ennen kaikkea alistuva masokisti, mutta sellainen joka toisinaan toppailee. Kun on itse alistuva, tietää aika hyvin, mistä toinen unelmoi, ja niitä on sitten kiva toteuttaa, päästen itsekin tunnelmaan.

Otin häneltä hupun pois ja pääsin taas kasvotuksin. Huputetun kanssa kommunikointi on hankalampaa, eikä ilmeitä näe. Olin jo aikeissa avata pakkopaidan remmit, mutta päätinkin jatkaa. Kehoitin häntä menemään selälleen lavalle ja kysyin, saako talloa. Painelin häntä sitten maiharilla ensin rinnan päältä, lopulta kaulalta. Se oli hidas ja huolellinen hetki. Meillä oli koko ajan katseyhteys, kun lisäsin painetta hänen kurkullaan. On hienoa, että toinen luottaa, vaikka toisaalta, masokistit ovat välillä vähän hullua sakkia.
Sen jälkeen, kun hän sanoi tykkäävänsä breath playsta, kysyin luvan ja peitin kädellä hänen suunsa ja nenänsä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, kun se paskiainen sai koko ajan ilmaa viiksiensä ja parran tähden. En pystynyt tiivistämään otetta tarpeeksi. Hän näytti minulle kieltä ja meitä nauratti molempia. Sessio oli hyvä lopetella siihen.

----

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Miltä se haisee?

Kellarityttö kirjoitti hajujen maailmasta blogiinsa. Hän kysyi, mitä hajut merkitsevät muille. Päätin tarttua tähän aiheeseen.

Ensinnä täytyy sanoa, että hänen kuvailemansa hajuaisti on hämmästyttävän tarkka. Itse en kykene haistamaan esim. kuolaa tai kehon tuoksuja, elleivät ne ole todella voimakkaita. Tai pääsen haistamaan hyvin läheltä. Minusta on hienoa, että joillakuilla on tämä lisäulottuvuus todellisuudessaan!

Hajuaisti on primitiivinen aisti, upean alkuvoimainen tapa tutkia maailmaa. Kaikkihan haistelevat ruokaa, mutta minulla on lisäksi tapana haistaa uusia esineitä, tapa jota muut välillä pitävät huvittavana. Saan paljon informaatiota tällä tavoin! Vaikken ole mestarihaistaja, käytän aistiani selvittämään, millaista on materiaali, onko siinä kemiallinen vai miellyttävä maanläheinen tuoksu. Tuoksuuko kenties home, jos on käsissä vaikkapa vanha kirja, vai onko sen tunnelma sellainen vähän makean pölyinen, jota rakastan. Välillä voi läsnä olla edellisen lukija tupakka tai voimakas parfyymi. Siinä on jotain intiimiä.

Kinkyesineitä haistelen mielelläni. Niissä on usein voimakas materiaalintunne, on se sitten nahka, kumi, metalli.. Haistamalla pääsee lähemmäs kuin vain katsomalla tai koskemalla. Seksileluissa tuppaa olemaan etenkin uutena voimakas haju, ei välttämättä kovin miellyttävä.

Kun halaan ihmistä, haistan häntä samalla. Yleensä ihmiset tuoksuvat minulle ihan ok hyviltä. En pysty haistamaan mitään sen erityisempää, kuin miedon ominaistuoksun ja erilaiset hajusteaineet, tupakan, joskus toki hien, mutta sekin on vain elämää.
Itselläni on ollut harmillinen stressihiki-probleema, ja toki intensiiviset kinky-tapahtumat nostavat nimenomaan stressitasoa, eli niissä tulee hiottua normaalia enemmän. Olen mielestäni saanut sen kuriin sopivalla dödöllä.
Itse en tykkää käyttää hajusteita, siinä mielessä olen herkkä, että jo hajustettu saippua tuntuu jäävän käsiin pyörimään tuntikausiksi, saati hajuvesi. Mieluiten en tuoksu omaan nenääni miltään.

Jostain luin jonkun nuoren naisen sivulauseessa heittämän "ovulaation hajun" ja miten se on nolo juttu ja pitää ehdottomasti peittää. Minulle tuli siitä olo, että no kappas, tämä on taas niin tätä päivää, että luonnolliset asiat tehdään ongelmiksi, jotka hoidetaan jollain tuotteella, mikä on ostettava kaupasta. Ok, en ränttää enempää aiheesta, mutta todellakaan ovulaatio ei ole inhottava haiseva asia, vaan feromoneja huokuva kutsu, joka jopa vaikuttaa ympärillä olevien käytökseen ja havainnointiin, heidän tietämättään. Ei se ole mikään vieras juttu, jota vastaan on taisteltava, minun mielestäni. Se on tärkeä, elämää eteenpäin vievä tuoksu.

---

Joitain vuosia sitten näissä vakituisissa kinky-blogeissa pyöri usein samantapaiset aiheet, joita käsiteltiin omasta näkökulmasta. Minusta sellaista kulttuuria voisi hyvin elvyttää, se on hauskaa. Nappaako joku muu tästä nyt aiheen itselleen? Jos, niin laittakaa pliis linkki näkyviin minullekin ja heille jotka tätä lukevat!



tiistai 17. joulukuuta 2019

D/s, eri toteutustapoja

Puhun enimmäkseen omista kokemuksistani, monia muitakin tapoja toteuttaa D/s:ää toki on.

Viimeksi kirjoitin, että D/s kiteytyy minun puoleltani sanaan kunnioitus. Vallan alla oleminen on toinen avainasia, mutta se ei oikein toimi pidemmän päälle, ellei ensin tule kunnioitus. Kunnioituksella tarkoitan lähinnä luottamusta siihen, että D hoitaa hommansa riittävän hyvin, ja ottaa paikkansa riittävän uskottavasti.
Tavallaan kaiken lähtökohtana on subin halu olla vallan alla, ja se yksin riittääkin aika pitkälle, mutta suhde täydentyy toimivaksi, kun D on yhtä lailla halukas ja tilanteiden tasalla.

Monet käyttävät D/s suhteen ylläpitoon sääntöjä, rajoituksia ja tehtäviä. Monet näistä ovat toiminnassa koko ajan, vaikka D/s pari ei olisi yhdessä. Nämä voivat olla hyvin seksikkäitä ja intiimejä tai hyvin arkisia ja käytännöllisiä.

Alunperin olen pitänyt todella paljon kontrollin tunteesta, vaikka toinen ei olisikaan läsnä. Aikaisemmassa suhteessani oli käytössä useita kuukausia oikein tehtävälista, jossa oli päivittäisiä/viikottaisia kotitöitä ja sen sellaisia listattuna, ja minun velvollisuuteni oli suorittaa ne ja rastittaa listaan rehellisesti tehdyt työt. Laiminlyönneistä tuli sitten viikon lopussa fyysinen rangaistus session muodossa. Se toimi silloin jonkin aikaa oikein hyvin. Kyllä tuli kotitöihin puhtia, kun oli mielen pohjalla tämä D/s-ulottuvuus, ja vieläpä ihan uutena asiana!
Pikkuhiljaa ajan kuluessa sääntölistan seuraaminen ja rastittaminen kävi ärsyttävän uuvuttavaksi ja rangaistussessiot kaavamaisiksi. Järjestelmä kävi monotoniseksi ja väärällä tavalla työlääksi. Ei ehkä tullut purettua systeemiä ihan ajoissakaan, kun tavallaan alistuvan osapuolen masokistinen tuskailu kuuluu asiaan.
Silloinen D/s-asetelma jatkui sääntölistan jälkeenkin.

Omasta itsestä huolehtiminen ja kohtuudessa pysyminen ovat oikein hyviä kontrolloinnin aiheita. Tarkoitan tällä D/s-suhteeseen nivoutuvia karkki-, herkku- ja alkoholilakkoja, tai oikeammin kieltoja. Nämä olen aina kokenut toimiviksi omalla kohdallani. Yksikseni ajaudun helposti kamppailemaan näiden nautintoaineiden kanssa. En pahasti, mutta kuitenkin niin, että joudun käymään sisäistä jaakobinpainia niiden määristä, ja keksin itselleni verukkeita, miksi juuri tänään saan sortua. Se on henkisesti rasittavaa ja kauppareissuista muodostuu stressaavia, kun taas on sama paini edessä. Dominoivan asettama kielto ratkaisee asian sormien napsautuksella. Vapaudun jossittelun kehästä ja voin tyynesti todeta itselleni, että esim tässä kuussa en juo. Piste. Lipsumisen varalle on olemassa rangaistuspelote, joka toki buustaa motivaatiota muistaa rajat, mutta olen luonteeltani tunnollinen noudattamaan näitä kieltoja muutenkin.

Orgasmikontrolli eri muodoissaan lienee suosittu D/s muoto, mutta minulle henkilökohtaisesti se ei toimi. Minulle on tullut käsitys, että miespuoliset subit kaipaavat enemmän siveysvöitä ja sen sellaista kontrollia tulemisilleen. Ei sinällään, kyllä moni nainen tai muu on myös mielellään orgasmilakossa, tai tulee vain kun D sen sallii. Ei kuitenkaan ole minun juttuni, jostain syystä. Seksistä pitäytyminen ei lisää minulla seksiä vaan päin vastoin saa sen painumaan taka-alalle mielessäni. Toisekseen en muutenkaan laukea kovin helposti, joten tiukat säännöt orgasmien ympärillä saattavat mutkistaa asiaa entisestään.

Tehtäviä, eli yksittäisiä käskyn alla tehtyjä suorituksia (vaikka saunan peseminen), olen aikanaan tehnyt ja niistä tykännyt. Ne toimivat minulla hyvin, sillä tykkään toteuttaa alistumistani tekemällä asioita. Nykyään kun mietin, niin tehtävien suuntaan voisi D/s suhdettamme viedä pidemmällekin. Minusta tuntuu, että RedCatherinea hieman arveluttaa vaatia minulta asioita. Ehkä meidän olisi hyvä keskustella tästä.

Ulkomuodon kontrolli saattaisi olla vaikkapa tietynlaisiin alusvaatteisiin pukeutumiskäsky. Eniten kuulen, että mies-D käskee nais-subia pukeutumaan (yli)naisellisesti. Se on ok tottakai, jos se molemmilla toimii. Itse olen niin kompleksinen, että naiselliseksi laittautuminen käskystä oli todella nöyryyttävää, eikä edes hyvällä tavalla. Nykysuhteessa se onkin upeaa ja vapauttavaa, että minut hyväksytään vaikka ilmaisen itseäni toisin. Meillä ei ole oikeastaan käytössä pukeutumiskäskyjä, vaikka joskus vähän toiveita olen kysellytkin. Jotkut sellaiset käskyt voisivat toimiakin (esim. pue bilemaiharit kauppakeskukseen), mutta alue on pikkuisen arka ja altis mielenpahoitukselle jos hetki on väärä, että ehkä on parempi olla menemättä sinne.

Merkit ja tunnukset ovat suosikkejani. Mustelmat ja pienet arvet ovat minusta hienoja ja kuuluvat sadomasokistisen D/s:n ytimeen, siis meillä, ei kaikilla. Ne ovat muistomerkkejä siitä, että olen antanut rakkaan ihmisen kajota kehooni, se on tuntunut hyvällä tavalla kipeältä, ja siitä on jäänyt jälki. Ja hän on halunnut sen myös tehdä, ei pelkästään suostunut. Jälkiä on nykyään harvemmin kuin alussa, mutta ne ovat sitten sitäkin tärkeämpiä, harvinaisia.

Tunnukset, kuten panta ja erilaiset korut ovat rakkaita. Tällä hetkellä minulla on ollut ranteessani yli puoli vuotta kiinni taivutettu rautainen kahlemainen koru, jonka RedCatherine itse teki alusta saakka. Se ei lähde auki kuin voimalla. Korun laitto oli kyllä oma ideani, mutta uskoisin että se merkitsee myös hänelle paljon. Hänellä puolestaan on minun tekemäni koru usein kaulassa. Kerran kun olimme riidelleet ja hän oli lähtenyt menemään, hän myöhemmin kertoi että oli vähällä jättää korun pöydälle. Se olisi ollut rankka juttu, melkein kuin merkki eroamisesta. Onneksi hän ei sitä tehnyt. Näillä asioilla on meille vahvoja symbolisia merkityksiä.
Kaulapantaa käytämme enimmäkseen kinkytapahtumissa. Sen merkitys on hiukan vähentynyt, kun se välillä ihan unohtuukin. Kuitenkin sen laittaminen on joka kerta polvistumisrituaali, samoin riisuminen, siitä emme tingi. Kaulapanta voisi olla kätevä merkki session alusta ja lopusta, mutta meillä raja ei ole niin selvä, emmekä muutenkaan sovi, että nyt alkaa sessio ja nyt se päättyy. Jos joku kolmas osapuoli olisi mukana, tätä voisi uudelleen harkita merkiksi.

Eleet ja asennot ovat hyvä apu D/s:n pönkittämiseen. Subi suuntaa alas, Dominoiva ylös. Tykkään istuutua lattialle RedCatherinen tuolin viereen aina välillä. Autan mielelläni kenkiä hänen jalkaansa polvillani. Hän voi rapsuttaa minua pään päältä. Olen itsekseni päättänyt, että eräs nojatuoli on pelkästään hänen, en istu siinä koskaan. Onkohan hän edes huomannut tätä asiaa, huvittavaa sinällään!? Kaadan ensin hänen kuppiinsa, sitten omaani.. Alistuvia eleitä on paljon, ja sitten myös on niitä, jotka haastavat. Pelkkä keholla työntäminen voi olla haaste. Sanaakaan ei vaihdeta, mutta järjestys palautuu nopealla tiukalla otteella vaikkapa selkänahasta.
Kotona kun kuljemme, väistäisin häntä mielelläni, mutta usein hän väistää minua. Ehkä siksi kun hän on reaktioiltaan minua nopeampi muutenkin ja on urheilussa oppinut pitämään silmällä toisten liikkeitä ihan eri tavoin kuin minä. Joskus olen tästä sanonut, että minusta tuntuu hassulta kun hän väistää tieltä. En toisaalta tahdo tehdä tästä ongelmaa ja ajattelen niin, että taas RedCatherinen piti väistää, kun olen kömpelömpi.

On tilanteita, joissa D/s ei saa juuri näkyä. Nämä liittyvät siihen kun paikalla on läheisiä ihmisiä. Silloin säädämme luonnostamme toimintaamme normaaliasetuksiin. Sitten tuntuu taas hyvältä tehdä jotain valtasuhdetta korostavaa kun on sen aika.

--
Kommenteissa olisi mukava kuulla, millä tavoin muut toteuttavat D/s-suhdettaan tai toivoisivat sen toteutuvan. Mikä teillä on toiminut ja mikä ei? Ja onko lukijoissa ylipäätään D/s ihmisiä? Mielellään myös joskus livenä keskustelisin tästä aiheesta.



maanantai 25. marraskuuta 2019

D/s-suhteemme, miksi se toimii

Blogikirjoittamisen innoittamana keskustelin RedCatherinen kanssa eräänä iltana Domme/subi -suhteestamme. Halusin käydä sitä hänen kanssaan vähän läpi, ennen kuin kirjoitan siitä tänne. Että tietäisin tarkemmin, mitä mieltä hän pohjimmiltaan on. Normaalisti emme kauheasti keskustele tai neuvottele näistä aiheista, vaan etenemme tilanteen mukaan.

Voisin koittaa tiivistää hänen sanomansa niin, että RedCatherine kokee D/s-suhteen antavan hänelle luvan toteuttaa oikeaa luonnettaan. Että hänen ei tarvitse nähdä erityistä vaivaa ollakseen sitä mitä on. Hänen luonteessaan on kai tietynlaista valppautta ympäristöään kohtaan ja taipumusta kontrolloida, asioita ja ihmisiä. Haluan korostaa, että tämä ominaisuus ei ole liiallinen, sillä sellaisen ihmisen kanssa olisi työläs elää. Päin vastoin se on vain piirre, joka sopii erittäin hyvin meidän suhteeseemme.

Itse voisin sanoa samaa, D/s antaa luvan olla mitä olen. Vertaan itseäni vaikkapa saksanpaimenkoiraan: olen täysin valmin alistumaan komenneltavaksi, mutta ellei toinen ota paikkaansa, yritän hitto vie ottaa sen itse. Teen omat ratkaisuni, toimin ja suoritan tarvittaessa tehokkaasti. Olen fyysisesti pätevä moneen asiaan, enkä väsy helposti. En näe pointtia oikeasti alistua matalamman intensiteetin ihmiselle, se menee leikkimiseksi ja voimanmittelöksi.

24/7 D/s toimii minulla, toimii meillä. Se ei ole aina niin näkyvää, mutta se on olemassa koko ajan. Avainsana minun puoleltani on kunnioitus. Minun on helppo suhtautua kunnioittavasti RedCatherinea kohtaan, eikä sitä heikennä se, jos hän välillä onkin väsynyt, sairas, tai mitä elämässä nyt kullekin eteen tulee. Tiedän, että tosipaikan tullen hän dominoi minua, hallitsee. Ja tiedän, että tosipaikan tullen, aina, minun on mahdollista kieltäytyä. Mutta en halua kieltäytyä, ellei ole pakko. Tiedän, että tätä kautta olen aina paitsi hallittu, myös turvassa.

Olen hyvin onnellinen, että parisuhdetta on mahdollista elää myös D/s-versiona. Että on oikein voida antaa toiselle periksi, myymättä itseään halvalla. Kuinka sen selittäisin? Tavallisessa vaniljasuhteessahan ei ole tervettä, että toisen annettaisiin pomottaa. Että valtasuhdetta korostettaisiin omituisin pikku seremonioin ja asetelmin, saati fyysisin rangaistuksin. Sehän olisi omituista! Mutta kun kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti, koko asia muuttuu aivan toiseksi. Minä kiukustun ja ahdistun tavallisessa parisuhteessa, mutta nautin todella paljon kunnon D/s-dynamiikasta.

En koe itseäni millään tavalla heikoksi subina, päin vastoin, koen itseni niin vahvaksi ja itsenäiseksi, että tarvitaan todella kovapäinen Domme, joka saa pidettyä valtasuhteen kohdillaan. Haluan alistua, mutta en lähde leikkimään alistumista, ellei toinen pysty vastaamaan. Jos minun tekee mieli uhmata, uskallan tehdä sen tarvitsematta pelätä, että kaikki nyt särkyy. Rakastan sitä, kun minut pakotetaan fyysisesti maahan.

Kaiken takana on tietenkin meillä keskinäinen rakkaus. Emme halua toisillemme mitään pahaa, vaan suojelemme toisiamme. Meillä on paljon, paljon enemmän hellyyttä ja huomioimista kuin muuta. Sekin merkitsee enemmän, kun tietää, ettei se ole ainoa mitä on.

---

Lisään vielä, että puhun siis todellakin 24/7 D/s-suhteesta, en sessiosuhteesta, jossa ollaan näissä rooleissa vain se sovittu aika. Jos koko parisuhde perustuu D/s:ään, on paljon kriittisempää, että luonteet tukevat asetelmaa, eikä sen eteen tarvitse normaalisti ponnistella. Tämä on ainakin oma kokemukseni asiasta. Sessioida voi siis toki ihan vaikka vain kokeillakseen, miten dominointi minulta sujuisi, tai jokin muu BDSM-aktiviteetti.

Myöhemmin ajattelin kirjoittaa jotain konkreettisia asioita, miten toteutamme D/s:ää.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lisää muunsukupuolisuuden kokemuksesta

Palaan muunsukupuolisuus eli nonbinary-aiheeseen.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmemmaksi tulen, ettei minulla ole paluuta naiseuden esittämiseen. Tunnen koko ajan vapautuneisuutta kun ajattelen, ettei minun tarvitse. Kun olen antanut itselleni luvan tuntea näin ja olen saanut muunsukupuolinen-termin näiden ennen niin oudoilta tuntuneiden tuntemusten taakse, on kaikki naiseuteen liittyvä alkanut tuntua entistä oudommalta.

 Tässä on erittäin hyvä Youtube-video siitä, miten muunsukupuolisuus ei todella ole vain nuorten ihmisten juttu, eikä se ole vain muodikas vaihe elämässä:



Minulla on jonkinlainen epämääräinen häpeä tai vähättelyn tunne siitä, että mitä minä nyt säädän ja sotken asioita, tällä iällä. Tähän astikin olen tullut ihan ok toimeen naisena. Aina olen ollut erilainen, mutta tällä on menty. Ehkä olen sittenkin väärässä? Ehkä naiseus on laaja spektri ja olen vain siellä jossain toisessa laidassa, ihan yhtä naisena kuin se blondi superbimbokin. Ja samaan aikaan kun kirjoitan tätä, minulla on torjunta päällä, joka sanoo että en ole, en tahdo olla.

En ole kauheasti puhunut tästä ympäriinsä, enkä tiedä onko edes aihetta. Tai no sen takia voisin puhua, että nähtäisiin minunlaisiani olevan ja että nuoremmat saisivat esimerkkiä. Tai ehkä ne eivät edes tarvitse sitä..
Kyllä minua aina särähtää, kun sanotaan neiti tai tyttö tai leidi. Mutta en minä sitä käy oikomaan, ei ole oikein mitään mihin oikaisisi. Normaalisti tilanne on kuitenkin sellainen, että toinen osapuoli arvelee olleensa ystävällinen, en ikimaailmassa tahdo nolata toista.
Välillä mietin, että kinky-tutuille voisi koittaa enemmän tulla ulos. Porukoihin on kuitenkin tullut nyt nuorempia nonbinäärejä, joille on luontevaa olla mitä ovat. Se, että mun on ollut pakko koittaa olla nainen koko ikäni, ei pitäisi olla este saada nyt vihdoin toteuttaa sitä ominta minääni.
Ja kuitenkin se tuntuu siltä, että koitan olla muodikas, olen hurahtanut nyt taas tähänkin omituisuuteen, mitä minä nyt turhia teen asioista vaikeita!

Ja vielä sekin, että välillä saan etua, kun oletetaan naiseksi. Kun kommunikoin mieheksi olettamieni kanssa, lipsahdan niin herkästi rooliin, joka toimii oikein hyvin ja saa jutun luistamaan, mutta jota päivittelen mielessäni jälkeenpäin. Että pitipä taas ottaa sosiaalinen naisrooli päälle. Tönin siitä itseäni. Vaan ei kai tarvitse olla ikävä ja jäykkä ihminen vaikka kokeekin binäärisyyden vieraaksi? Voi kai hymyillä ja vitsailla, keventää tunnelmaa ja kuunnella toista kohteliaasti kiinnostuneena? Minulla ei ole kunnon roolimallia tähän..

Kroppaani olen tyytyväinen, mutta rinnat voisivat lähteä menemään, kadota. En silti ole ihminen, joka tekisi asialle mitään, sillä operaatiot ovat kalliita ja vaativia ja millainen se lopputulos sitten olisi. Minua auttoi ihan hurjasti, kun löysin ylävartalon alusvaatteen, joka on enemmän sellaista neutraalia sporttimallia, mutta ei niin kireä, eikä millään tavoin feminiininen. Heitin vähitellen kaikki kaarituetut pitsijutut menemään.
Neutraaleja alushousuja löytää vähän helpommin.
En ole enää pariin vuoteen sietänyt, että rintoihini kosketaan intiimisti.

Tämänkin blogin alkupuolella olin vielä kovin erilainen ihminen. Tuntuu melkein, että olen pahoillani siitä että olen muttunut niin paljon. Etten ole enää niin selkeä, vaan monimutkaisuuteni on tullut pintaan ryöppynä. Kun tulin kinkyjen pariin, oletin olevani
- heteroseksuaali
- cis-sukupuolinen
- monogaminen
- normaalissa parisuhteessa (ei D/s)
Tämä kaikki sen takia, etten ollut edes tullut ajatelleeksi, että muutakin on. En ollut kuullut, olin ignorantti. Saati, etten ymmärtänyt olevani paremmin kotonani ihmisenä, kun saan olla muuta.

Hyvät naiset ja herrat ja muut, viihtykää itsenänne!

maanantai 4. marraskuuta 2019

Koirat eivät käytä housuja - realistinen elokuva?

(Sisältää lieviä spoilereita juonesta)


Kävimme RedCatherinen kanssa katsomassa elokuvan Koirat eivät käytä housuja. Elokuvasta paukkuu paljonkin arvosteluja ja luonnehdintoja sekä hämmästelyjä ympäri nettiä, mutta minä kirjoitan siitä nyt sadomasokistin näkökulmasta.

Kävimme leffan jälkeen pizzalla ja juttelimme siitä hyvän tovin. Taustaksi, olen itse ollut BDSM-scenessä mukana vajaan vuosikymmenen ja RedCatherine sitäkin kauemmin. Olen itse alistuva masokisti ja RC dominoiva sadomasokisti. Meillä on kokemusta sessioista erilaisten ihmisten kanssa, kaikista sukupuolista, myös ryhmissä. RC:llä lisäksi näkemystä ammattidominan työhön. Juuri edellisenä päivänä olin ollut livenä katsomassa, kuinka ihmisten ihojen alle työnnettiin paksuja neuloja ja veri valui pitkin käsivarsia. Ja ihoa leikattiin skalpelilla auki ja tikattiin taas kiinni, ihan vain koska molemmat osapuolet saavat siitä kiksejä.

Sanon suoraan, elokuva on raju. Siinä on paljon sovittua ja ei-sovittua väkivaltaa ja hyvin graafista sellaista. Se ei sovi herkille, se oli paikoin puistattava minullekin, joskaan en ole itse mikään sadisti, en nauti katsoa pidemmälle vietyä tuskaa muutenkaan.

Koska tämä elokuva on taas yksi esilletulo, jossa BDSM:ää tuodaan ihmisten ilmoille, on mielestäni paikallaan pohtia hetki, onko se sitten realismia. Voisiko vastaavaa tapahtua todella, ja tapahtuuko? Ainakin se on reippaasti todenmukaisempi kuin Fifty Shades of Grey, joka pilkkaa D/s-asetelmaa tehden siitä narsistin leikkikentän. No se siitä!

Juha-niminen päähenkilö löytää sattuman kautta ammatti-dominan luo ja kehittää nopeasti rajun addiktion breath play -hapetusleikkeihin. Pussi päähän ja turvaesine käteen. Juha pääsee tiloihin, joissa tulee mielikuvia edesmenneestä vaimosta ja omasta melkein hukkumisesta. Hän kokee mielettömän high´n ja emotionaalisen myrskyn ekan kerran jälkeen. Hän alkaa haluta lisää, nopeasti, kovempaa, korkeammalle! Juha ei välitä vaarasta, fiilis on tärkein, hän arvelee tietävänsä, mihin usuttaa dominoivaa Monaa. Häneltä lähtee kontrolli ja arviointikyky. Mona ei osaa painaa jarrua ajoissa, tai ei halua. Myös hän rakastaa äärimmäisyyttä ja on helposti puhuttavissa mukaan. Ambulanssi ajaa paikalle.

Mutta ei juoni tähän vielä kärjisty, vaan jatkuu.. paisuu lisää.

Masokistina ymmärrän Juhaa. Kun lopulta löytää puuttuvan palasen sadomasokismin muodossa, voi holtti lähteä. Parhaimmillaan ja pahimmillaan se vie ihmisen mennessään. Tuntemukset ovat rajut, oikeat, kauan kaivatut, eikä niitä saa mistään muualta kuin tästä. Alussa Juha ei etsi eikä saa minkäänlaista vertaistukea muilta scenen ihmisiltä, kukaan ei ole vierellä kertomassa, että on ihan normaalia tuntea rajusti, jos homma natsaa. Ja on normaalia pudota ja kokea, että mikään muu ei ole mitään. Ei turvallisuus ole tärkeä osa BDSM:ää sattumalta. Äärille voi mennä jos tietää mitä tekee, tuntee ainakin riskit ja voi sopia niistä yhteisesti.

Juhalla alkaa muu elämä kärsiä pakkomielteestä. Been there, done that. Ei ole mitään neuvoa tähän, niin voi käydä. Kannattiko lähteä kokeilemaan BDSM:ää? Sitä voi jokainen miettiä kohdallaan.

Juhan masokismin selittäminen elokuvassa trauman kautta (puolison menetys, hukkumiskokemus)  on mielestämme tarpeetonta ja jotenkin pölyistä. Ehkä se on juonen kannalta välttämätöntä, mutta tosielämään rinnastettuna, on todella harvinaista, että henkilön masokistinen taipumus tulisi jostain pahasta kokemuksesta. Yleensä masokistit eivät koe halujaan mitenkään traagisina, vaan nauttivat niistä osana elämää ja seksielämää.

Mitä Monaan tulee, tulimme siihen tulokseen, että hänen laillaan toimiva Domina ei voi olla kovin kokenut. Innokas kyllä ja vilpittömän sadistinen luonne, mutta ei harkitseva. Mona ei ole asiakaspalvelussaan selvästikään varautunut ongelmatilanteisiin ennalta. Hän mennä touhottaa pitkälle ja kovaa, mutta kun tulee ongelmia, hän poistuu nopeasti paikalta. WTF? Millainen Domina lähtee ovet paukkuen menemään heti kun sessio päättyy, tai vieläpä päättyy huonosti? Tätä kohtaa emme kumpikaan voineet ymmärtää. Jälkihoito ja keskustelu, edes lyhyt sellainen, on äärettömän tärkeä osa sessiota. Ellei toisin sovita. Jos laittaa masokistin/bottomin/subin kokemaan kovia, on tärkeä tuoda tilanne takaisin normaaliin ja auttaa toista lempeän kontaktin, ehkä myös huumorin kautta palaamaan, asettumaan, rauhoittumaan. Katsoa, että toisella on kaikki hyvin, tarjota ehkä vettä, normaalia huolehtimista.

Luottaisinko Monaan tämän perusteella, lähtisinkö sessioimaan hänen bottominaan? Houkutusta voisi olla, mutta järki sanoisi että ei kannata luottaa. Paljon parempia Dominoita löytyy kyllä. Sori vaan, Mona.

Elokuvassa on myös jonkunsortin kinky-bileet. Tiukka dress code ovella, ketä vain ei päästetä sisään. Olimme tyytyväisiä siihen, miten verrattain monipuolisesti bileilmapiiri oli kuvattu, osa juhlijoista näytti hyvinkin tutuilta henkilöhahmoilta. Toki elokuvissa asiat ovat hienompia ja suurempia, tavallisia bileiden juoruavia istuskelijoita ei kamalasti näkynyt, vaan kaikki joko sessioivat tai tanssivat jyskyttävän musan tahdissa. Ehkä yleisilme oli turhan heterovoittoinen, jos joitain sanottavaa. Ja jotkut harrastivat suuseksiä vessassa ovi auki. Jep. Kinkybileet.

Vaikka elokuvaa mainostetaan rakkaustarinana, mielestämme se ei sitä ollut. Näiden ihmisten suhde näytti meistä erilaiselta, pontimena ei ollut rakkaus, vaan heidän kinkyt halunsa. Sitä pidän ehdottoman hyvänä asiana, että elokuvassa seksi pidetään erossa S/M:stä. On väärä käsitys, että sadomasokismi ja seksi kulkisivat käsikädessä. Ne voivat olla paikalla yhtä aikaa, mutta se ei ole edellytys kummallekaan. Keskittyminen pelkkään S/M:ään ilman seksiä on aivan yhtä tyydyttävää, kaikki joille se on muutankin kuin makuuhuoneen mauste ymmärtävät tämän.

Yhteenvetona sanoisin, että elokuva on äärimmäinen, mutta siinä on runsaasti realistisia aineksia.

----

Elokuvan jälkeen kotona minut valtasi outo haikeus ja ärtymys ja tajusin sen olevan sessiokateutta. Näytetty kuvasto vaikutti minuun niin, että halusin olla osa sitä, kokea itsekin jotain enkä vain katsoa. Masokistin olemukseen kuuluu kaipuu ja tarvitsevuus, me tarvitsemme sadistimme, Dommemme.
Minun oli pakko mennä kinuamaan jo nukkumaan menneeltä RedCatherinelta, että onhan meillä jossain vaiheessa vielä joku rajumpikin sessio, onhan. Arjessahan kaikki sellainen pidemmälle viety helposti jää kiireiden ja väsymyksen tähden sivuun. Mutta minä haluan, toivon niitä fiiliksiä, kun joudun käymään rajoilla.

Hän nousi ylös yöpaidassaan ja käski minua hakemaan lääkekorin paikalle. En tiennyt mistä on kyse ja minua alkoi kieltämättä pelottaa, kun hän paljasti käsivarteni ja tarkasteli sitä. Hän ei sanonut mitään ja minä olin kauhuissani, sillä olin kiskonut hänet sängystä tämän takia. Että teki hän mitä vain, minun tulisi vain ottaa se vastaan.
Hän siveli käsivarteeni puhdistusainetta ja avasi injektioneulapaketin. Hän poimi vähän ihoani ylös ja työnsi sen läpi pitkän neulan. Joo, se sattui, neulojen työntely ei ole lempituntemuksiani, mutta se on ihan mahtava tapa alistua epämiellyttävään kipuun.
Suoritimme illan hiljaisuudessa kynttilän ääressä pienen henkilökohtaisen verirituaalin, josta olimme puhuneet jo ennenkin. Kun paikalla on tulta, neuloja ja muutama tippa verta, on tunnelma keskittynyt ja rauhallinen. Nautin rituaalistamme valtavasti, olin ihan liikuttunut, ja sain samalla tarvitsemani annoksen masokismia, ja rauhan.