tiistai 18. kesäkuuta 2019

Hyvää kesää kaikille!

Lyhyesti vain nyt laitan, että minulla ei ole ollut aikaa eikä sopivaa hetkeä upota bloggaamiseen. Kirjoittaminen tänne vaatii tietyn rauhan ja mielentilan. Juuri nyt se ei ole ollut mahdollista.

Halusin kuitenkin kirjoittaa, että kaikki menee ihan hyvin, työtä tehdään ja kesälomaa odotetaan RedCatherinen kanssa. Joitain blogiaiheita on mielessäni viivähdellyt, vielä ne eivät ole tänne löytäneet.

Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille ja palataan!

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Omistamisesta suhteessa

Tunteeni parisuhdetta, omistussuhdetta ja sen merkitystä kohtaan on muuttunut. Se on muuttunut ihan itsestään. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja tärkeältä suuntautua omaa parisuhdetta kohti, mielenkiintoa ei juuri ole herunut ulkopuolelle, pervoasioissa.

Kun aloimme tapailla RedCatherinen kanssa, sanoin hänelle, että minun on tärkeää säilyttää oma vapauteni esimerkiksi bileissä. Minun on voitava edelleen katsastaa mitä on meneillään ja osallistua haluni mukaan. Minulla ei vain ole sen jälkeen ollut kauheasti kiinnostusta siihen. Joskus olemme ohimennen keskustelleet, voisiko olla hauska sessioida sen ja sen kanssa kolmistaan, mutta asia on aina jäänyt. Soolotouhuja muiden kanssa en ole juurikaan harrastanut, ainakaan ilman RC:n läsnäoloa. Olen nykyään tarkempi itse, että kaikki on varmasti sovittua ja hyväksyttyä. Tuntuu hyvältä, että RC on aktiivisesti kiinnostunut, missä minä menen ja mitä teen. En halua koetella rajoja, joista ei ole erikseen sovittu. Hän ei ota asioita olankohautuksella kuitenkaan, enkä sitä toivo. Mieluummin keskinäinen kriisi kuin välinpitämättömyys!

Emme ole varsinaisesti sopimalla sopineet omistuskuviota välillemme, se on vain muodostunut, rakkaus lähtökohtanaan. Suhteemme alussa en edes etsinyt Dommea itselleni, vaan tyttöystävää. Se, että asiat menivät näin pitkälle ja D/s-suuntaan oli vain onnellisen yhteensopimisen tulosta. Aika ajoin hämmästelen itsekin, miksi olen kallistunut niin vahvasti monosuhteen puolelle, vaikka alussa oli puheet ihan muuta. Varmaan johtuu rakkauden kemiasta ja siitä, että suhde on niin intensiivinen, ettei ole aikaa/energiaa/halua lähteä laajentamaan. Huomaan myös itsessäni vartiointihalua ja mustasukkaisuuden leiskahduksia. Sosiaalisessa elämässä olemme muutaman kerran joutuneetkin tilanteisiin, joissa hyvin primitiivinen aggressio toisen puolesta on nostanut päätään. Mutta tämä on oikeastaan jo toinen aihe, joka liittyy uinuneisiin piirteisiin minussa, joita tämä suhde on herättänyt.

Tuntuu oikein hyvältä ja turvalliselta olla vahvan Dommen omistama. Samalla minä omistan hänet.
RedCatherine on huolehtivainen ja huomioonottava. Hän ennakoi tarpeitani: ruokaa, kahvia, liikuntaa, alkoholia ... seksiä. Tai kenties kuria, piiskaa. Hän pitää huolen, että minulla on kaikki hyvin. Ja minä puolestani teen hommia, että pärjäämme ja että hänellä olisi hyvä olla.

Kun on sopiva hetki, hän pukee kaulaani nahkaisen pannan, mutta joka hetki muutenkin olen ihan yhtä omistettu ja hänen käskyvallassaan, onnellisena.

---

Kaksi ja puoli kuukautta jyllännyt eron jälkeinen sekava ja raskas elämäntilanne alkaa osoittaa asettumisen merkkejä. Meillä on kohta oma yhteinen koti järjestyksessä, RedCatherinella ja minulla, sekä vuoroviikoin lapsella, joka on minulle hyvin läheinen ja tuleekin luoksemme aina mielellään. Kovimmat ihmissuhdejärkytykset/ siunailut/ huokailut alkavat olla ohitettu. Kaikki tietävät, ovat sitten mitä mieltä mielivät. Kaapittelut ovat vihdoin ohi. Eipä se oikeastaan meidän arjessa tunnu, aamupuuroa keitellään samalla tavalla, tiesi mirjatäti tai ei, kenen kanssa kattila jaetaan. Omat raha-asiat ja niiden tasapaino mietityttää paljon enemmän, mutta ei se raha maailmasta lopu, ja välillä sitä tännekin tippuu.

Nyt kun aurinko paistaa ja terveyskin palailee, voimme jälleen alkaa rentoutua ja löytää takaisin leikillisyyteen ja intohimoon, josta aiemminkin nautimme. Hetkeäkään en ole kaipaillut siihen mistä lähdin, päin vastoin. Huomaan olevani paljon motivoituneempi ja innokkaampi kuin ennen. Elämä tuntuu merkityksellisemmältä, roolini siinä tärkeämmältä.

---


maanantai 18. helmikuuta 2019

Kuulumisia rintamalta

Odotan jo kovin, että arkipäiväisyys palaisi elämäämme.

Puolitoista kuukautta on nyt ollut jatkuvia muutoksia, stressiä, järkytyksiä, selviämistä.. sairauttakin. Kolme viikkoa on tehty muuttoa, eikä loppua vielä näy. Sitä ovat hidastaneet jalan murtuminen, flunssat ja nyt viimeksi ärhäkkä mahatauti. Tässä pelissä ei mitään saada ilmaiseksi. Ja kun tavarat saadaan lopulta oikeille sijoilleen ja avaimet luovutettua, voi alkaa jännääminen, onko meillä taloudelliset edellytykset asua niin kuin ollaan ajateltu ja onko asunnon kunto sitä mitä pitäisi vai sitä mistä meitä on varoiteltu.

Elämänjäristys, se voisi olla oikea sana. En edes ota tähän esiin kanssaihmisten reagointeja, todellisia tai oletettuja, joita on ollut pakko sysiä syrjään, jättää ajattelun ulkopuolelle, itseä suojellakseen. Mm. heitin suoraan roskapostiin sukulaistädiltä tulleen meilin, sillä minulla ei ollut henkisiä rahkeita avata sitä ja katsoa, mitä mieltä hänkin tästä nyt on. Olisiko pitänyt jaksaa? En kumminkaan nyt ole itsekään riittävän vahva kantamaan muitten tunnereaktioita ja vastaamaan jokaikiseen. Omissa ja tärkeimmissä läheisissäkin on tekemistä.

Kinkyelämämme on nyt jossain kuopassa, odottamassa. Se on mukana, mutta erilaisena. D/s-suhteemme on nyt lähinnä sitä, että minä autan, minä hoidan. Se on ihan ok. Minä voin tehdä asioita muitten puolesta, tykkään siitä jopa, kunhan syynä ei ole yksinomaan se, ettei toinen viitsi. D/s on eri tilanne, palveleminen on ihanaa kun siihen liittyy dominanssi. Kun toisella on kipsi jalassa, on jokainen yksinkertainenkin homma vaivan takana. Keppien kanssa ei voi vaikkapa kantaa mitään käsissään. Minä olen kädet, minä kannan, minä teen.

Ensi kertaa kinkyhistoriassani en ole merkannut kalenteriin tulevia kinkytapahtumia. Tuntuu, että koko elämä on joka tapauksessa paussilla. Pakollisia töitä on vaikka miten paljon, nyt ei huvimenoja mietitä. Lapsen huoltajuusasiakin on sopimatta, siitä sitten näkisi pitkälle etukäteen, milloin on vapaata, milloin ei. Tämä blogi ei ole oikea paikka näille asioille, mutta mainitaan nyt, että olen iloinen siitä, että työskentelypaikkani takaa sen, että näen lasta lähes päivittäin joka tapauksessa. Enhän minä toki hänestä eroon halunnutkaan.

Olimme me sentään RedCatherinen kanssa Uniformal-bileissä mukana. Olin jo viime vuoden puolella lupautunut pitämään siellä uusien infoa ennen bileitä, ja sen nakin halusin toki hoitaa. Samaten alkoi tuntua, että kunnon katko kaikkeen vakavaan olisi paikallaan. Vetäydyimme siitä lähes koko bileiksi takaloosin sohvalle keskenämme tunnelmoimaan, sillä siellä RC sai mukavan kohoasennon kipsilleen ja ei tarvinnut hermoilla, tulisiko joku tönäisemään kipeää jalkaa. Pitkästä aikaa kykenin rentoutumaan ja aloin tuntea valtavaa halua puuhailla hänen kanssaan.
Bileiden yksityisen loosin hämärässä, musiikin jytistessä, ulkopuolella lukuisia ystäviämme, olimme turvassa kaikelta paskalta, jonka läpi meidän on kahlattava pyrkiessämme kohti yhteistä tulevaisuutta, elämään sellaisina kuin olemme ja tahdomme olla.

torstai 31. tammikuuta 2019

Eron jälkeen uutta kohti

Olen eronnut Herra Huusta. Ja olen muuttamassa yhteen RedCatherinen kanssa.

Tämä ratkaisu on pitkällisen prosessin tulos, eikä mitenkään helppo.

---

Vuodenvaihteessa ymmärsin lopulta, että minun on tehtävä tämä päätös. Tilanne ei ollut enää rehellinen, minulla alkoi olla lähinnä torjuvia, huonoja tunteita entistä puolisoani kohtaan. En voinut pakottautua rakastamaan, saati olemaan intiimissä suhteessa. Mikään minussa ei enää sitä halunnut. Pelkäsin ennalta hetkiä, jolloin minun piti olla kahden kotona HH:n kanssa. Ei siksi että mitään erityistä olisi tapahtunut, vaan ihan vain se ajatus.

Koitin miettiä muitakin ratkaisuja, kun elämä talossa kolmen aikuisen kesken kumminkin sujui ihan ok. HH oli kuitenkin jossain kohtaa sanonut, että hän hyväksyy tilanteen vain, jos kokee olevansa puolisonani tasaveroinen RC:n kanssa. Hän tuskin lähtisi kämppis-tyyppisiin ratkaisuihin, ainakaan pidemmäksi aikaa, vaikka olin sanonut aika suoraankin, että katselisit sinäkin itsellesi muuta seuraa, minusta tuskin on sinulle enää sellaista. Miehenä, joka ei oma-aloitteisesti keskustele ihmissuhteista tai tunteista, Herra Huu antoi omasta puolestaan tilanteen kellua eteenpäin epämääräisenä. Minua alkoi sisältä kalvaa yhä enemmän, sillä hänen läsnäolonsa aiheutti ärtymystä ja epämukavuutta minussa. Lopulta tuntui, että itse asiassa passiivisesti annan hänen elää valheessa, kun en saa sanottua, että suhteemme on minun puoleltani ollut ohi jo pidemmän aikaa.

Minun näkökulmastani (hänen mielestään voi olla toisin) on meidän suhteemme ollut varsin sisällyksetön jo vuosia. Eräs yhteinen tuttumme minulle kommentoikin, että ihmetteli miksi yhä olen HH:n kanssa, kun me selvästi ollaan vain kavereita joilla on yhteinen lapsi. Niinpä! Minusta on tuntunut jo pitkään, että olen hänelle kotitöiden tekijä & vastuunkantaja, sekä että (hetero)seksuaalinen uskollisuuteni on häntä varten ikäänkuin varalla, vaikkei sille paljoa käyttöä olekaan. Superlaimea ja epätasa-arvoinen parisuhde kaikenkaikkiaan. Sen jälkeen, kun D/s kuihtui väliltämme, lähti oikeastaan lopulta kaikki.

Täytyy nyt vielä sanoa, että suhteemme ei ollut läpeensä huono, HH:ssa on paljon hyviä, kunnioitettavia ominaisuuksia, kuten luotettavuus ja turvallisuus. Se ei vain ikävä kyllä ole riittänyt tuomaan minulle tunnetta, että meidän kahden välillä olisi jotain merkityksellistä, erityistä. Olisin voinut käyttää omasta ainoasta elämästäni loppupuolen jatkamalla ihan kivassa suhteessa, mutta sitä minä en nyt tehnyt. Toivon todella, että tämä loppurepäisy saisi hänessäkin aikaan heräämistä tähän elämään sieltä rakkaan tietokoneen uumenista ja parhaassa tapauksessa jotain aidompaa kuin mitä minä voin tarjota.

---

RedCatherine ei ole syy sille, että meillä alkoi jo vuosia sitten mennä huonommin Herra Huun kanssa. Onhan minulla ennen häntäkin ollut mm. yksi vakituinen tyttöystävä, sekä suuri halu harrastaa ulkopuolisia sessioita ja seksuaalista toimintaa. Suhteeni RC:hen, yhdessä asuttu kesä ja kaikki elämäämme kuuluva, on kuitenkin antanut minulle rohkeuden päättää vanha suhde. Lopullinen ratkaisu vaati tavallista enemmän harkintaa ja kanttia, sillä elämäni nivoutuu epätavallisen tiiviiksi kasaksi omaisuutta, työtä ja sukulaisia, josta lähteminen on tosi hankala jo ihan toteuttaa. Vieläkin prosessit ovat kesken, mutta meillä sentään on jo avaimet uuteen omaan asuntoomme RC:n kanssa. Vähitellen elämä saa ajautua uudelle uralle. Tätä helpottaa isosti, että emme ole päätyneet HH:n kanssa riitoihin. Koitan omalta osaltani pitää pelin siistinä, se on lopulta kaikkien etu.

Kulunut tammikuu on ollut elämäni vaikeimpia, työläimpiä ja stressaavimpia. Nyt kun katson itseäni, ihmettelen, miten hyvin tunnun kuitenkin selvinneen tähän asti. Eroaminen muka vakaasta parisuhteesta ja aikomus muuttaa yhteen naisystävän kanssa ei ole tuonut minulle pelkkää pään silitystä ihmisiltä. Itse asiassa minusta tuntuu, että olen outcast ja tulen olemaan. En tosin piittaa siitä ihan hirveästi enää tällä iällä. Minulle tärkeimpiin ihmisiin panostan, muut saavat olla. Esimerkkinä kerron, että kun Facebookissa ilmoitin avaintenkuvan kera muutosten tulevan elämääni, alkoi kommenttiketjussa "tukiryhmä" miehelleni, jossa hänelle toivotettiin voimia. Kukaan näistä ei toivottanut voimia minulle. Onneksi kaverilistaa on helppo perata ja se kannattaakin tehdä aika ajoin.
Perkuun jälkeen ilmoitin sitten ison asian, että minä ja RedCatherine olemme jatkossa avoliitossa, ja se keräsikin runsaasti peukkua ja sydäntä. Kukaan ei kehdannut tulla aukomaan, jos vaikka kulmiaan kohottelivatkin salaa, pelkkää positiivista jopa ihmisiltä, joilta en sitä niin odottanut.

Meillä on nyt valtavan kiireinen kuukausi edessä, kun tällä hetkellä on avaimet kolmeen eri asuntoon, joista pitäisi kaapia kokoon yksi yhteinen koti. Vitsailemme, että maaliskuussa sitten ehditään huilia. Pääosin ollaan pärjätty, vaikka henkistä prässiä on runsaasti, kun kaiken päälle RC loukkaantui ja joutuu kulkemaan kepeillä sen kuutisen viikkoa, eikä pysty kaikkeen mitä tahtoisi. Onneksi D/s-asetelmamme on näin päin että minä palvelen, muuten tässä pääni poksahtaisi lopullisesti, kun RC joutuisi passaamaan minua. Pystymme kommunikoimaan, puhumaan tunteista ja molemmilla on tahto päästä eteenpäin ja yli vaikeista hetkistä. Suuntamme on kohti taatusti uudenlaista kevättä.