keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Muunsukupuolinen?

Maalasin valkeat viiksikarvani näkyviin ripsivärillä.

Tutkin uteliaana, miltä se näyttää, missä viiksieni rajat kulkevat. Kamalat amisviikset, en tykkää sellaisista. Näytin elähtäneeltä imurikauppiaalta. Tukka vielä sivujakaukselle päältä: näytin isältäni. Pesin kaiken pois.
Tuntui kuitenkin kivalta, salaisella tavalla.

---

Olimme lähdössä ulos keikalle, perheen aikuisväki: minä, Herra Huu, RedCatherine. Koitin laittautua valmiiksi. Illan teemaan olisi sopinut hyvin karjatyttö-look, farkut ja edestä sidottu flanellipaita, harkitsin sitä. Jotenkin kivan näköinen kyllä, tykkään country-tyylistä. Sovitin sen jälkeen uutta kirpparilöytöäni, harmaanvihreää farkkutyylistä liiviä, ilman paitaa alla. Näytin tosi butchilta. Tuntui ihan sikana paremmalta kuin femmeily.
Meikkasin, laitoin rajausta silmiin ja ripsiväriä. Katsoin peilistä korostettuja ripsiäni hetken. Tajusin, että fiilis meni taas väärään suuntaan, pesin ripsarit pois ja laitoin vain kevyet rajaukset. Olin valmis iltaan.

---

Ostin valikoiman nilkkasukkia, sellaisen yhteen nidotun nipun. Muut ovat hyvänvärisiä, maanläheisiä sävyjä. Yhdessä on ikävä kyllä pinkit varret joissa kimalletta. Tökkää ihan julmetusti. Ei ongelmaa, voin tarjota ne RedCatherinelle, hän lupasi ottaa sukat käyttöön.

---

Tää on tämmöistä, en tiedä. Kai tälle on termikin, muunsukupuolisuus. Se ehkä sopii minuun. Nykyään rastitan kyselyissä mies/nainen/muu sen viimeisen.
Lisääkö ilmiöistä puhuminen niitten yleisyyttä? Olen jo tämän ikäinen, 40+, ja olen pärjäillyt ikäni naisroolissani. En ole koskaan kokenut sitä täysin omaksi, mutta tällä on menty. Ei ole ollut vaihtoehtoja, ei mitään muunsukupuolisuutta ole kantautunut korviini ennen kuin viime vuosina. Mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän identiteettini vahvistuu siihen suuntaan. Sitä vaikeammalta paluu mihinkään naiselliseen alkaa tuntua. "Naiset" alkavat tuntua yhä enemmän muilta. En kyllä toisaalta koe itseäni miehenäkään, haahuilen näitten binääristen ääripäiden välillä.

---

BDSM-urani huonoimpia kokemuksia oli, kun minut käskettiin pukeutumaan pitsialushousuihin, stay-uppeihin ja korkokenkiin (eivät olleet omiani) ja minua valokuvattiin. Se oli olevinaan sessio, mutta sitä ei purettu mitenkään, kenelläkään ei ollut vastuuta, kaikki vain häipyivät. Minut jätettiin seisomaan yksin noihin vetimiin, jouduin lopettamaan tilanteen itse riisuutumalla. Minulla oli valtavan paha olla. Olin suostunut tilanteeseen alistumismielessä, mutta tapa millä se jäi ilmaan roikkumaan ja minut jätettiin yksin pellevetimiini oli henkisesti kauhea. Tilanne ei ehkä ulospäin ollut kovin kummoinen, mutta olin etukäteen nimenomaan kertonut, etten pidä tällaisista asusteista, joten osapuolten olisi pitänyt ymmärtää, miten rajoilla mentiin.

Jälkihoito meni sitten niin, että itkin rajusti, vaadin valokuvat poistettavaksi ja heitin kaulapantani päin Herra Huuta. (Ellei pysty pitämään huolta subista julkisessa tilanteessa, voi jättää dominoinnit sikseen, kuten se sitten myöhemmin jäikin.)

Sain tästä kokemuksesta entistä vahvemman vieroksunnan kaikkea rimpsunrömpsyä kohtaan, jota naispuolisille on tarjolla.

---

Huomaan itsekin, että joudun paljolti tutkimaan muunsukupuolisia tunteitani negaatioiden kautta. Mistä EN pidä, mikä minua EI miellytä. Johtuu kai kulttuuristamme, johon joka puolella törmää.

Vaatekaupat ovat selkein esimerkki. Joudun katsomaan ja kopeloimaan läpi lukuisia naistenvaatteita löytääkseni omiani, sopivan neutraaleja, mutta sellaisia jossa olisi jotain ideaa, särmää. Selkeitä linjoja, skandinaavista tai itämaista; ei rusetteja, pitsejä, syviä V-leikkauksia, vyönauhoja, helmoja. Voi olla jotain leikillistä, kuten isot retroprintit, raidat, hauskat värit, mutta jättäkää pois pinkki, glitteri, tyttöprintit.

Alusvaateosastolla olen kuin jossain femmelinnakkeessa, kielletyssä budoaarissa jonne kurkistelen. Joka puolella hempeitä värejä ja pitsejä! Kohti törröttäviä topattuja liivejä. Aggressiivista naisenergiaa joka rönsyää ja kyselee, missä vika kun ei kiinnosta verhoutua näihin. Antakaa minulle vaatekauppa, jossa voin hengittää!

---

Joskus nuorena ajattelin, että sitten aikuisena täytyy varmaan muttua ja ottaa käyttöön jakkupuku, sukkahousut ja korkokengät. No arvatkaa oliko helpottava tajuta jossain kohtaa aikuisuutta, että EI TARVITSE. Minun ei koskaan tarvitse pukea päälleni naisen univormua, edellä kuvailemaani kokonaisuutta, joka tuntuu minusta hyvin vastentahtoiselta. Olin raahannut tällaista epämääräistä ajatusta mieleni pohjalla vuosikymmeniä, vasta kun kaivoin sen päivänvaloon, tajusin sen olevan aivan turha.

Minun ei tarvitse muuttaa itseäni, kun en tähän päivään mennessäkään ole sellaiseksi malliesimerkkinaiseksi muuttunut, kuin kuvittelin kaikille olevan pakollista jossain kohtaa. Kulttuurikin on muuttunut, moninaisuutta on enemmän, raamit ovat vapaammat meille kaikille. Olen siitä äärettömän onnellinen. Työ- ja vapaa-aikapiirissä jossa itse vaikutan, ulkonäkö ja käytöskoodit ovat varsin sallivat. Kinkypiirit tietysti paremminkin kannustavat erilaisuuteen, kaikenlaiseen kokeiluun, jopa enemmän kuin minulla on rahkeita.

---

Ulkonäkö on päivittäisiä valintoja siitä, missä viihtyy, ja miten itsensä muille esittää, mutta sukupuolikokemus on paljon muutakin.

Lyhyesti, nautin kun saan RedCatherinen seurassa ottaa toisenlaista roolia, kuin mihin olen aiemmin tottunut. Saan avata oven, kantaa kasseja, auttaa takin päälle, tuolin alle, toimia autokuskina, maksaa ravintolassa, viedä tanssiessa... Osa tästä on D/s alistumista toisen palvelukseen, mutta eikö kuulostakin tutulta roolitukselta?
Sitten taas Herra Huun seurassa otan enemmän tasaveroista roolia, en sentään asetu itse femmen osaan passattavaksi.

Ala jolla työskentelen, on perinteisesti miesten. Ei enää nykyään, mutta niistä ajoista ei ole kauan. Käsittelen ns. kovia materiaaleja luovasti. Minulla on juotosvälineet, pystyporakone, listaleikkuri, metallisirkkeli... (Minulla ei ole toimivaa ompelukonetta.) Rakastan omaa alaani ja olen hyvä siinä. Toimin suorassa kontaktissa asiakkaisiini ja hekin vaikuttavat tyytyväisiltä. Minun on helppo omaksua reippaan asiakaspalvelijan rooli, eikä siinä haittaa jos vanhat äijät vähän tytöttelee. Se on heidän poistuvaa kulttuuriaan, he eivät muutu, maailma muttuu.

Vanhemman roolissa olen aika leikillinen, melko rento. Sillä tavalla vanhanaikainen, että muistelen mitä hyvää oli omassa lapsuudessani 70-80-luvuilla ja otan sieltä vaikutteita parhaani mukaan.

Kotitöiden tasa-arvo on meillä päin persettä, sillä mies on laiskempi tekemään kuin minä. Jouduin ohjailemaan ja kehoittelemaan häntä. Usein on paljon kätevämpää vain tehdä itse ja tykkäänkin olla tehokas ja puuhata. RC tekee yhtä paljon kuin minä, ellei enemmänkin, silloin kun on paikalla. Hän komentaa puolestaan minua.

---

Teki hyvää taas kirjoittaa auki vähän ajatuksia.
Ehkä joku joka lukee, kokee samaistumista. Toinen taas voi hämmästellä, miten erilaisia olemme, kaikki.



Tässä vielä TED Talk video, jossa nuori tyyppi kertoo omista kokemuksistaan: