perjantai 25. toukokuuta 2018

Opettajattaren keppi

Tetris:



Työnnät koronakeppiä kurkkuuni. Makaat lähellä minua, näen vain toisen silmäsi, jonka katse on seisahtunut, kiivas. Käsivartesi kaartuu ylleni, pitelet keppiä pystysuorassa hampaitteni välissä. Tarkkailet. Liikahdan. Saisit työntää jo syvemmälle. Laita se tuntumaan, laita minut yökkäämään! Rakastan vaaraasi: jos tahtoisit tehdä, olisin avuton.

Et tee mitään, hetki seisahtuu pitkäksi aikaa.
Tilanne laukeaa, vedät kepinpään pois nielustani. Se tuntui hurjalta ja hyvältä, vastaan ettei sattunut kun kysyt. Lähdet kanssani älyttömyyksiin kun haemme nautintojamme, se huumaa minut keksimään ja uskaltamaan.

 "Kaheli" sanot.
Olemme kai kumpikin.

---

Pelasimme aikamme kuluksi koronaa, omaa kotibiljardiamme. Halusimme rentoutua ja otella toisiamme vastaan, olimmehan hetken kaksin talossa. Koitimme saada nappuloitamme lyötyä pussiin, sinulla tietenkin punaiset nappulat, RedCatherine: meidän pieniä värikoodijuttujamme.

Pelini kulki hyvin ja aloin johtaa. Silloin aloit leikitellä kepilläsi, vajaa metrisellä sileällä, paljon pelatulla puukepillä, joka kapeni kauniisti lyömäpäätään kohti. Naputtelit sitä tietyllä tavalla reiteesi ja välillä uhkaavasti kämmeneesi. Olin juuri hahmottelemassa seuraavaa lyöntiäni kun huomasin mitä teit. Virnistit ja katsoit minuun, ja minä kuumenin kuin katkaisijasta vääntäen. Saatoin tuntea, miten jalkovälini alkoi kihelmöidä ja minun tuli kuuma. Viaton peliväline muuttui kädessäsi ankaraksi rankaisuvälineeksi ja minä nöyräksi uhriksi. Kaikki vanhat opettajatar-piiskaa-oppipoikaa -fantasiani roihahtivat liekkiin kesken pelin.

Sain kerättyä keskittymiseni sen verran kasaan, että napsin nappulani ensimmäisenä pois laudalta. Kättelimme pelilaudan yli. Vaikka rakastat voittamista, olet myös hyvä häviäjä.
Minun mieleeni olivat kuitenkin jääneet kytemään aikaisemmat näkymät ja tulin viereesi kiehnäämään ja rohkeasti kyselemään, miltäköhän tuollainen keppi ehkä tuntuisi...

Panit minut kumartumaan sängyn päälle ja levittämään jalkojani. Löit sisäreisiin, sillä varoit jättämästä näkyviä jälkiä tällä kertaa. Sain pitää vaatteeni, hyvä juttu, sillä se onkin minulle kiihottavampaa kuin alastomuus. Minulla sattui olemaan polviin käärityt maastohenkiset housut, joka sopi oikein hyvin fantasiaani oppipojasta saamassa rangaistustaan. (Mistä lie sekin tullut, että tässäkin fantasiassa minähahmo on nimenomaan poika, ei koskaan tyttö). Tällaiset pikkuseikat ovat omiaan lietsomaan fettaria minussa täyteen vauhtiin. Sinä osaat tietojesi ja intuitiosi avulla käsitellä minua niin että uskallan tuoda esiin näitä syvimpiä, erikoisempia halujani, oikeita paalujuuria kinkyydessäni. Et säikähdä vaan innostat!


Piiskaaminen karttakeppiä muistuttavalla välineellä tuntui ihanalta ja olisin mielelläni ottanut sitä myös takamukselleni, mutta rajoite saneli nyt näin. Lopetettuasi olin hyvin kiihottunut kaikesta. Seisoimme sängyn vierellä sylityksin eläen vielä äskeistä. Painoit tunnustellen koronakepin housujeni jalkoväliä päin ja aloit hitaasti runkata sitä klitoristani vasten. Siirsin itseäni parhaaseen asentoon kepin varrella ja nautin kiivaasti. Fantasiani kuohuivat päässäni kun kätesi liikkui nopeammin ja sain orgasmin, joka lennätti minut selälleni sängylle haukkomaan happea.

Jatkoimme sängyllä, annoit minun nauttia koronakepistä ja kuvitelmistani, että olet ankara opettajattareni, monin tavoin. Toki kuvitelmissani henkilöhahmot päätyvät sänkyyn vain minähahmon omissa märissä haaveissa, mutta sen fantasian muistelu tuotti minulle upeita kiksejä, ja toivottavasti sait kiimaisesta hulluudestani iloa sinäkin.

---

Olen saanut monenlaisia orgasmeja, nauttinut sinusta ja omasta mielikuvituksestani. Lepäämme ja katselemme vaitonaisina keppiä, joka tähän kaikkeen innosti, pyörittelet sitä ilmassa. Olen yhä tunnelmissa, kyllä, minun tekee mieli ottaa tuota vähän sisääni, millä tavalla tahansa. Ajatus on vasta muodostumassa, en tahdo sanoa sitä ääneen. Katson sinua silmiin, teen jotain, ehkä kurotun hivenen. Sivelet kepin kärjellä ohimennen kasvojani. Nuolaisen sitä kielelläni, ohjaan sillä tavoin sisään. Annat kätesi vajota, keppi painuu hitaasti syvemmälle suuhuni. Miten syvälle se voi mennä? Tilanne on minusta äärettömän kiehtova, eri tavalla kiihottava, vähän kuin verileikit. Kepin pää vaipuu kieleni yli ja sen taakse. Näytän kai oudolta, seivästetyltä ehkä. Katseestasi näen, että koet jotain sinäkin. Olet tavattoman hiljaa ja liikkumaton. Hetki on outo ja latautunut, koemme eräitä parhaita omituisuuksiamme.

Kahelit.




sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Rintani

En välitä vähääkään rinnoistani. Aina ei ole ollut ihan näin, eikä tulevasta voi tietää, mutta nyt... ei.

Hain juuri kaupasta erästä tiettyä, toppaamatonta rintaliivimallia, jonka tiesin itselleni sopivaksi. Ostin niitä muutamat kerralla, sovittamatta. Rintaliivien ostaminen on sen tason tuskaa, ettei sitä kestä turhan usein. Tällä tavoin sitä pystyy keventämään. Malli, yksinkertainen musta. Koko, 80C. Pienentynyt hoikistuttuani yhden koon, josta olen iloinen. Ajattelin heittää menemään kaikki vanhat, topatut liivini, joita en ole käyttänyt pitkään aikaan. En tahdo korostaa rintojani, ne eivät ole minulle sellainen asia.

Välillä mietin, olenko muka ainoa rinnat omaava henkilö, joka ei tahdo tekeytyä alusvaatteissaan naiselliseksi. Pitsit, rusetit  ja hempeät värit saavat minut vaivaantumaan. Kun näen sitä kamaa rivikaupalla ympärilläni, minusta alkaa tuntua, että tirkistelen. En näe itseäni siinä valikoimassa, näen jonkun jota voisin haluta. Missä ovat minun alusvaatteeni?

Viime syksynä, vähän ennen kuin tapasin RedCatherinen, minulla oli erityisen haastava jakso. Toisesta rinnastani alkoi vuotaa verta. Jokainen vähääkään aiheesta googlaillut tietää, että se on eräs rintasyövän oireista. Onneksi pääsin suhteellisen nopeasti tutkimuksiin, ensin ultraäänikuvaukseen, sitten tarkempaan galaktografiaan. Ehdin jännittää ja kelata läpi kaikki skenaariot parin viikon aikana. Rinta tuntui oikein ärsyttävän minua olemassaolollaan; se voisi lopulta rikkoa minut kokonaan. Lopputulema oli, että mitään ei löytynyt, verta oli nyt vain sattunut vuotamaan useamman viikon. Helpotus, toki. Tahdoin taas unohtaa koko rinnat, poistaa ne mielestäni.

Kun on jonkun äiti, on käyttänyt rintojaan muuhunkin kuin seksileluina. Ne saavat toisen merkityksen. Imettäminen on melkoinen sirkus ja tasapainottelua maidonnousun, tyhjennyksen ja mahdollisten tulehdusten välillä. Ketkä ovat sen kokeneet, tietävät sen kuumottavan, kivikovan tunteen, kun rinnat ovat täynnä.
Minua ei haluta kirjoittaa tästä enempää, vaikka se olikin omalla tavallaan hyvä (ja pitkä) jakso elämässäni. Pervotouhuissa sitten myöhemmin huomasin, että maidonteko ei rinnoilta heti unohdukaan. Puristeluleikit päätyivät valkeisiin pisaroihin. Ei kiva. Mielikuvat ihan väärään suuntaan taas. Turn off.

Olen koittanut nauttia rinnoistani. Ne ovat ihan mukavat ja nätit, ei siinä mitään. Vuosia olen ottanut vastaan rintoihin kohdistuvaa hyväilyä. Se ei ole kamalasti koskaan sytyttänyt, mutta niin on kuulunut tehdä. Myöhemmin olen vastaanottanut kipua rintojeni kautta. Kipu on kipua, mutta se että kohteena ovat olleet rinnat, ei ole tuonut kauheasti lisäbuustia. Takapuoli on minulle se eroottinen kipujuttu.

Enää en tahdo että rintoihini kosketaan. (Vain Herra Huu saa koskea ja häntäkin tulee tönittyä pois). RedCatherinelle kerroin heti alussa, etten nauti rintojen koskettelusta. Ne voisi mieluummin jättää kokonaan huomiotta. Hän onkin tehnyt niin ja minä nautin kiitollisena. Saan paremmat kiksit kaikesta, kun tämä hankala kehonalue jätetään sivuun. En toki saa mitään hepulia, jos joku asiaa tietämätön koskee, mutta en anna leikkien mennä sen pidemmälle.

Olen leikitellyt ajatuksella, että rinnat häipyisivät kokonaan kehostani. Ne ovat eräs terveysriski (kasvaimet) ja niiden merkitys minulle on vähäinen. Realiteetti kuitenkin on, että kehoni mittasuhteet asettuvat paljon kivammin kohdilleen, kun rinnat ovat mukana ylävartalossa. Tuovathan ne myös oman apunsa kaikenlaiseen asiointiin muiden ihmisten, etenkin miesten kanssa, se on vain fakta. Tasapainottava koristearvo niillä on edelleen.
Mutta koko on pienentynyt ja minä iloitsen!


perjantai 4. toukokuuta 2018

Nokille ei hypitä

Tarina:
Kolme tyyppiä nai eri puolilta Suomea.

Yksi otti vaimon hämeestä. Kun hän tuli häiden jälkeen ensimmäisenä iltana töistä kotiin, ei ruokaa näkynyt missään. Hän keskusteli nuorikkonsa kanssa ja seuraavana iltana olikin ruoka pöydässä tiettyyn kellonaikaan.

Toinen otti vaimon savosta. Häiden jälkeen hän palasi töistä kotiin, eikä ruokaa näkynyt. Hänkin joutui ohjeistamaan vaimoaan, ja jo seuraavana iltana homma toimi kuten haluttiin.

Kolmas otti pohjalaisen vaimon. Hän palasi töistä väsyneenä ja nälkäisenä kuten muutkin, eikä ruokaa ollut missään. Hänkin päätyi puhuttelemaan tuoretta vaimoaan.
Seuraavana päivänä ei näkynyt mitään.
Eikä sitä seuraavana.
Kolmantena päivänä hän näki jo sen verran, että pystyi tekemään itselleen voileivän.
---


Tämän opettavaisen tarinan kertoi minulle RedCatherine valaisemaan oman eteläpohjalaisen perimänsä luonteenpiirteitä.


Tokihan tämänkin piti sitten konkretisoitua tänään:
Palasimme työkeikalta nälkäisinä, pää kahvinpuutteesta ja alhaisesta verensokerista kiristäen. RedCatherine alkoi laitella lounasta samalla kun minä jatkoin töitä. Poikkesin siitä keittiöön hänen luokseen ja hän halasi minua hellästi.
- Tässä ei nyt halailut auta, tarviin sapuskaa, totesin haastavasti.

Hups, löysin itseni keittiön lattialta hänen polvensa alta.

Rakastavasti mutta jämerästi esitetty vastaveto töykeilevään käytökseen. Homma meni lopulta leikittelyksi, sillä olin ihan valmis alistumaan ruokapalani eteen ja muutenkin. Jos olisin vääntänyt vastaan ja kiukutellut, hän olisi vienyt tilanteen aivan niin pitkälle kuin se olisi vaatinut. Siihen on hyvä luottaa. Juuri siksi alistun hänelle mielelläni ja (yleensä) tottelen. Rakastan omaa eteläpohjalaista puoliskoani.