maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kiltteydestä ihmisten edessä

En ole enää ihan niin kiltti kuin joskus.
Kiltteys on ollut sitä, että olen hyväksynyt kaikenlaista sontaa. Ihan sen takia, että olen hemmetin utelias katsomaan, mihin tilanteet vie, ja minulla on myös pitkä pinna. Tämän lisäksi olen taipuvainen näkemään asiat huumorin kautta, en ota kaikesta hernettä, vaikka välillä olisi syytäkin. Aika usein en ole edes tajunnut minkälaisen tallomisen kohteena olen ollut, ennen kuin olen päässyt kelailemaan tilanteita rauhassa itsekseni. Jälkeenpäin olen sitten tajunnut, että ihan kaikkea ei olisi tarvinnut sietää.

Olin tässä juuri rehellisen kylmäkiskoinen henkilölle, josta en ole koskaan pitänyt. Olen sietänyt häntä ja ollut hänelle kiltti, sillä se on ollut sosiaalisesti fiksua. Tämä henkilö on ollut minun läheiselleni tärkeä. Yhtä kaikki, hänen seurassaan minulla on aina ollut jotenkin työläs olo. Hän on tunkenut aina itsensä liian lähelle, niin henkisesti kuin fyysisesti. Minä olen taistellut hiljaa mielessäni ja koettanut vaikuttaa siltä, että kaikki on ok. Se on vain hänen tapansa, olen ajatellut, ja niin varmaan onkin. Silti hän on saanut oloni tuntumaan uupuneelta, joskus jopa kiusaantuneelta.

Jokin aika sitten kuulin, että läheiselleni on ok, jos poistan henkilön nyt ensin Face-kavereistani ja lopulta vaikka koko elämästäni. Se tuntui huojentavalta, vaikka olo oli samalla syyllinen. Kiltteyteen ei sovi tämmöinen itsekkyys; eihän aikuinen ihminen nyt siitä kärsi, että silloin tällöin on jollekulle pitkämielisempi, kuin mitä tämä ehkä ansaitseekaan. Silti... Minua ihan oikeasti etukäteen väsytti aina, jos aavistin tapaavani henkilön. Onko se oikein? Kiltin vastaus olisi yhdenlainen, vähemmän kiltin toisenlainen.

Otin juuri sen riskin, että hämmensin tätä henkilöä oikein kunnolla kireällä käytökselläni ja olen ehkä jatkossa valmis lyömään välit poikki, jos hän palaa asiaan.
Johtuen vain siitä, että väsyin uupuneeseen kiltteyteeni.

Tämän kuvailemani tapauksen henkilö ei liity sceneihmisiin millään tavoin. Mutta kyllä BDSM-scenessäkin osataan! Jotenkin erityisesti nyt kesäaikaan miesväki kunnostautuu. Hormonit? BDSM-Baarin kautta tulevat satunnaiset yhteydenotot masentavat siinä, että vaikka alku vaikuttaisi fiksulta, vajoaa juttu samantien sellaiselle tasolle, jolla on selvää että se on kirjoitettu toinen käsi housuissa. Huoh.. Se saa miettimään, miksi sitä edes vastaa näihin aloituksiin. Se luontainen uteliaisuus varmaan.
Osaan kyllä lopettaa nämä "keskustelut" lyhyeen, vähän samaan tapaan kuin jos puhelinmyyjä soittaa.

Kenties tahatonta kuraa sain niskaan juuri, eräältä tutulta scenemieheltä. He ovat lähes järjestään tosi hyvätapaisia ja tuntevat rajat, sekä ovat turvallista seuraa. Puhun siis näistä omista, tutuista tyypeistä. Tämä on vähän uudempi, vasta tunnustellaan, sujuuko juttelu, muusta puhumattakaan.
Hmh, hän sai minut tuntemaan itseni halvaksi! Ihan vain Facen chatissa, keskellä päivää, kesken yleisen pervohenkisen keskustelun.
Älkää rakkaat kysykö puolitutulta naiselta, ottaako hän lastit hiuksilleen ENNEN, kuin edes alkeellisesta sessiosta on ollut edes puhetta. Hei. Olen varsin suvaitsevainen ja avarakatseinen mielestäni, puhun itsekin toisinaan suoraan asioista, mutta tilannetaju!

Kerroin hänelle miltä minusta juuri silloin tuntuu ja olemme nyttemmin taas ystävällisissä väleissä. Ja siihen se taitaa jäädäkin.

Tykkään chattailla pervomiesten kanssa. Muutaman kanssa juttelen ihan säännöllisesti. Nämä ovat fiksuja ja samalla kiinnostavan suorasuisia persoonia, jotka eivät koskaan lähentele minua teksteissään sopimattomalla tavalla. Jos rajanylitystä ilmenee ja minulla alkaa nousta huono fiilis, kerron siitä, ja asia korjaantuu.

Etenkin BDSM-maailmassa mutta nykyään muuallakin, olen alkanut yhä enemmän luottaa intuitiooni. Tilanteen yllä leijuva fiilis saa johdattaa. Kiltteyttäni olen joskus ollut noteeraamatta fiilistä, ihan vain sen takia etten loukkaisi toisia. Annan tilanteen jatkua, mutta samalla henkiset kestopisteeni laskevat koko ajan. Siinä uupuu, tulee kenties itse loukatuksi, ellei pahempaa.

Nykyään yhä herkemmin puolustan omaa tilaani. Kenties se on ikäkysymys, osin kokemuspohjainen juttu. Mielestäni on vain hyvä, ettei lähde mukaan ihan kaikkeen tuubaan. En kuitenkaan tahdo koskaan tulla miksikään Narttu Suorasuuksi. Siihen olenkin onneksi ihan liian kiltti.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Meille kuuluu jo parempaa.

Istun silmät sidottuina ja alastomana suihkuhuoneen penkillä. Saan kurkkuuni Isännän jäykkää kalua. Nenäni valuu, silmäni vuotavat, kurkussani karvastelee. Yökkään. Yritän tosissani ottaa syvemmälle.
"Sun on pystyttävä parempaan, tai sä saat tämän pillun sijasta perseeseen".

Kuola valuu suupielistäni rinnuksille ja siitä kaakeleille. Yritän uudelleen. Ja uudelleen. Välillä yökkään ja nieleskelen päälle kovin. Jalkovälissäni kihelmöi kiihotus, kun kova kalu liukuu naiden huulieni välissä. Todella haluan tuntea saman vielä pillussanikin, mutta en pepussa; sitä pelkään.

Tauko, huohotan. Isäntä on hiljaa ja pelkään, ettei tämä suoritus kelpaakaan.
"Saanko yrittää vielä kerran?"
Nyt sen on mentävä! Rentoutan nieluani niin paljon kuin pystyn, korjaan asentoani ja hiljalleen kalu liukuu jonnekin kurkkuni uumeniin. Koitan ajatella vain tunnetta, enkä päästää oksennusrefleksin muistoa päällimmäiseksi. Se on siellä, se on syvemmällä kuin koskaan ennen!
Pitkän aikaa en tähän pysty, on pakko peruuttaa pois ja nieleskellä taas vähän lisää. En näe Isännän ilmettä, joten kysyn, onnistuinko.

"Kyllä sä onnistuit", hän vastaa hymyä äänessään.
Olen onnellinen.

----

Olemme tehneet muutakin kuin sessioineet: olemme puhuneet. Todenneet yhteisesti, että kaipaamme ennen kaikkea lisää puhetta, kommunikaatiota. Se on selvä, että olosuhteet säännöllisille kunnon sessioille ovat tässä talossa epäotolliset, mutta meidän on päästävä siitä yli. On nähtävä vaivaa ja otettava tilaisuuksista vaari. Kuten tänään, kun talo oli tyhjä ja floggerin läimäykset ja huudot saivat kaikua saunatiloissa estoitta.

Olemme jälleen kerran kerranneet toisillemme, mitä D/s meille antaa. Minulle se tietysti antaa fetissieni täyttymystä; mahdollisuuden elää kontrollin alla ja sen tiedon, että voin luovuttaa päätösvallan monissa asioissa Isännälle, tarvitsematta tuntea itseäni naisena alas painetuksi (subin sukupuolella ei ole tietenkään merkitystä) tai tarvitsematta nousta häntä vastaan joka pikku asiassa vain vahtiakseni tasa-arvon täyttä toteutumista. Myös kun valta seksin harjoittamisen ajankohdasta on pois harteiltani, en tunne enää syyllisyyttä siitä, että taaskaan ei huvittanut. Sillä ei ole väliä, huvittaako! Seksiä voi olla silti ja se on usein hyvää. Näiden seikkojen lisäksi D/s mahdollistaa piiskan saamisen, mikä on minulle hyvin tärkeää.

Isäntä kertoi, että Masterina oleminen antaa hänelle ennen kaikkea miellyttävämmän parisuhteen ja arkielämän. Johtuu arvatenkin siitä, että olen tossun alla pidettynä huomattavasti sopuisampi ja kivampi puoliso! Nautin parisuhteesta ihan eri tasolla, enkä riitele. Kysyn Isännän mielipidettä ja välillä myös lupaa asioihin. Niin ja tietty annan ilman soidinmenoja ja/tai naisellisia valtapelejä, varmasti hän miehenä sitäkin arvostaa.

D/s-suhde ei pysy ylhäällä hoitamatta, vaan valuu takaisin normiparisuhteeksi tai välimuodoksi, jossa epätietoinen Isäntä koittaa hallita vikuroivaa subia. Onkohan kaikilla näin? Vai ovatko jotkut niin luotaisesti istuneet uusiin rooleihinsa, että kaikki sujuu autopilotilla? Ja jos näin on, niin onko silloin kyse D/s:stä vai pelkästään hallitsevan ja alistuvan luonteen liitosta, joka voi olla negatiivistakin vallankäyttöä, ilman pohjalla häälyvää tasa-arvoa ja turvasanoja?

----

Joka tapauksessa, tämän tervetulleen session päätteeksi sain pyytää arkipantaani takaisin ja Isäntä laittoi sen minulle. Olen siitä tyytyväinen, jakso ilman pantaa tuntui oudolta, kuin koeajalta. Panta on minulle sitä jatkuvasti käyttävänä tärkeämpi asia kuin Isännälle, mutta hän ymmärtää nyt viimeistään, mikä arvo sillä minulle on. Se on symboli sille, että Isännällä on valta minuun. Minulle alistuvana ulkoinen merkki on tärkeä ja nyt saan sitä taas kantaa.

Stanssattuna Isännän tunnus HRH.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Uusia valokuvia (T-paita ja korut)







 Kinky-seuramme Turun Baletti lanseerasi viikonlopun bileissä uudistetun logon sekä kannatustuotteita, kuten T-paidan. Osallistuimme Isännän kanssa paidan mainoskuvauksiin. Tässä pari otosta kuvaussessiosta.

Kuvaaja anonyymi, malli Tetris, kuvien manipulaatio Tetris.







Ostin itsellenikin heti yhden paidan kun ne saapuivat. Minusta uusi logo on miellyttävän kompakti ja selkeä, eikä liian kinky-osoitteleva, etteikö paitaa voisi pitää vaikkapa kaupungilla. Olin itse kyllä mukana vaikuttamassa designiin, sekä logon että paidan, joten syytäkin olla tyytyväinen!


 Samaan teemaan tuli tehtyä Whiphunt Studion nimen alla korusarja. Korujen kuvia ei nyt tosin vielä taida olla missään kunnolla esillä, kaikkea ei vain pysty kerkeämään! Laitan tähän itse näppäämäni kuvan niistä, pahoittelen heikkoa laatua. Ostakaa toki pois, jos sattuu saataville: korut ovat minun ja työtoverini Lilon kätösten aikaansaannoksia ja tuotto menee taatusti kinkyyn tarkoitukseen. Ainakin Turun Baletin bileistä koruja ja myös paitoja saa jatkossa.


Turun Baletin korusarja, Kuva Tetris



tiistai 9. kesäkuuta 2015

Laitoin pannan hyllylle

Otin nyt tämän arkipannan pois. En edes muista, milloin aloin sitä käyttää, kai se jostain blogihistoriasta löytyisi.

Meillä on nyt liikaa puhumattomia asioita. En pysty tottelemaan Isäntää (sanotaan häntä nyt näin, kun olen tätä nimitystä täällä käyttänyt). Minulla ei ole sellainen olo, että voisin olla subi nyt tässä tilanteessa. Välillä paremminkin tuntuu ihan päin vastoin. "Perheen ainoa aikuinen" tulee mieleen, mutta se on sitä että olen vihainen ja turhautunut.

Onnellisinta aikaa oli, kun minulla oli tunne, että Isännällä oli johto käsissään ja minä tottelin ja tein. Ehkä osa siitä oli omassa päässäni, mutta ainakin olimme silloin saaneet asiat sovittua suunnilleen siten. Nykyään se kuvio on hajonnut johonkin. Ehkä mielenkiinnon puutteeseen? Siinä on vain se, että jos suhteen D ei jaksa panostaa hallinnoimiseen, niin s ei viitsi tehdä asioita hänen puolestaan.

Ollaan tässä pikku hiljaa palailtu siihen peruskuvioon, jossa minä huomauttelen tekemättömistä töistä ja patistan häntä pois viihteen äärestä jakamaan arkea kanssani, osallistumaan. Se alkaa käydä välittömästi hermoilleni ja koko suhde alkaa ärsyttää. Onko tämä sitten se meidän tie?

En tiedä miten jatkaa. Mihin päin tätä meidän suhdetta pitäisi lähteä vetämään? Olen ajatellut jo jonkinlaisen parisuhdeterapiankin mahdollisuutta, vaikka se tosi kaukaiselta tuntuukin.

En haluaisi pestä perheensisäistä likapyykkiä julkisesti, enkä yksipuolisesti syytellä vaikenevaa osapuolta. Siihen tämä ei saa mennä täällä blogissa. Halusin vain purkaa tuntojani tänne, kun tämä meni nyt tältäkin illalta siihen, että jäin tähän yöhön yksin ajatusteni kanssa istumaan, kieltäydyttyäni ensin makuuhuonetouhuista sen kanssa, jota en just nyt tällä hetkellä pysty täydesti kunnioittamaan.

Minä jos kuka toivon, että tämä tästä vielä muuttuisi!
Panta on kuitenkin vasta hyllyllä, ei esim. laatikossa.