tiistai 27. tammikuuta 2015

D/s-suhteen setvimistä

Havaitsin tänään, että minulle on yksi nimitys lisää: yksisarvinen!

Rooleja voi olla monia, mutta tällä hetkellä minua askarruttaa eniten tämä kotoinen elämämme. Purin ensin mieltäni Herra Jackille, D/s-isoveljelleni, jolle voin heittää kuraa pöytään tarvitsematta olla rakentava ja ketään loukkaamaton. Kuunneltuani hänen miehinen näkökulmansa asiaan, menin jonkunlaisen haparoivan keskustelunalun kanssa Isännän puheille. Se olikin paras ja rakentavin keskustelumme taas vähään aikaan!

Dom/sub on vaikea laji, ainakin minulle ja varmaan myös minun kanssani elävälle. En tahtoisi tyytyä puolinaiseen. Olen alusta asti kallistunut 24/7-järjestelyihin ja kokenut ne parhaiksi. Mielenlaadulleni ei riitä, että on silloin tällöin erillinen sessio, ei jos vaihtoehtona on koko olemisen läpileikkaava valtasuhde. Näin siis parhaimmillaan. Aaltoliikettähän tämä oikeasti on, huippujen ja matalikkojen väliä kuljetaan. Lisäksi meillä on rajaavana tekijänä tämä kulttuurisesti normaali elämä, johon tahdomme samalla sopia. Kumpikaan emme tahdo esiintyä tikkuna kenenkään silmässä. Ainakaan tässä elämäntilanteessa ei ole sellainen hetki. Vain kaksistaan tai sopivassa seurassa voimme sitten elää tätä toista puolta täysillä.

Tässä on nyt ollut ongelmana jonkinlainen laiskistuminen, väljähtyminen, ajan- ja paikanpuute tai mikä lie. Olemme molemmat sitä mieltä, että näin ei pitäisi olla. Aikaisemmin meillä meni paremmin ja tuntui että tilaa D/s:lle oli enemmän. Pohdimme jälleen tänään, miten saisimme pakkaa taas kasaan. Minulle ainakin selvisi jälleen kerran, että Isäntä ei ole ajatustenlukija. Sain aika selvin sanoin kuvailla, minkä tyyppistä huomiota toivoisin lisää, jotta kokisin oloni hyväksi ja motivoituneeksi.

- Muutamia selviä käskyjä silloin tällöin. (Tällä hetkellä mm. "ripusta vihdoinkin noi verhot, etkä ainakaan lue 50 Shadesia ennen kuin se on tehty").
- Sen ajatuksen kirkastamista, että toinen on omistettu ja toinen omistaa. Miten sitä voisi käyttää hyödyksi? Mitä vastuita se tuo mukanaan?
- Jonkinlaista huomioimista sille, että teen suurimman osan kotitöistä. On se sitten kiitosta, ohjausta, rangaistusta tekemättömyydestä.
- Ennen meillä oli käytössä jos jonkinlaista rajoitetta: syömistä, runksimista, bloggaamista jne koskevaa, siis rangaistusmielessä. Minne nämä ovat hävinneet? Johtuuko niiden unohtuminen kotityölistan hylkäämisestä? Vaikka se oli ikävän kaavamainen, se antoi jonkin rungon arkitottelevaisuuden tarkkailulle.

Laitoin Isännän nyt niin sanotusti seinää vasten siitäkin arvelusta, että hänen mielenkiintonsa minuun ja yhteiseen asiaamme olisi laantunut, koska jaan huomiotani muillekin. Hän kuitenkin kiisti tämän varsin pontevasti. Ongelmakohtamme ovat kuulemma kokonaan muualla.

Minulla on taas parempi mieli, sillä tuntuu että asiat menevät oikeaan suuntaan. Päätimme mennä jokin sopiva viikonloppu kaksistaan laivalle. Tämä noudattaa sitä irtioton ideaa, jonka Jack minulle esitteli. Siellä sitten noudattaisimme sopivan puolijulkisissa olosuhteissa D/s:ää keskenämme, ja mitä luultavimmin vähän sessioisimmekin hytissä. Ne ovat oikein hyvin äänieristettyjä!
Tällainen irtiotto ei ole perheellisille mikään sormien napsautus, mutta se saadaan järjestymään kun tahtoa on.

Kuvailin Isännälle, että näkisin asian niin, että kaikki työntekoni, sekä koti- että rahatyöt, koituisivat ei minun omaksi vaan meidän perheemme hyödyksi. Karkeammin sanottuna "orja tekee töitä isäntänsä hyväksi". En samaista itseäni orjaan, mutta alistuvana minua motivoi enemmän jos voin katsoa asiaa näin ja saan siihen vahvistusta silloin tällöin.
Tästä Isäntä päätti, että saisin omalla työlläni kerätä rahat tätä meidän matkaamme varten. Mielestäni ajatus on hyvä, monellakin tavalla. Saan työntekoani kontrollin alle ja sillä on jokin selkeä päämäärä, ei vain laskujen makselu.

Välillä on väänneltävä rautalangasta, puolin ja toisin.

---

Myöhemmin tänä vuonna olen mukana järjestämässä Dom/sub-workshopia. Sinne tulee vetäjiksi hyviä tyyppejä, joilla on omakohtaista kokemusta D/s:stä. Ainakin Peikko ja JR subipuolisoineen saattavat olla mukana.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Avautuva parisuhde - miten tultu ja mitä siitä on seurannut

Muut ihmiset kiinnostavat minua kinkymielessä. Puhun nyt siis kinkyihmisistä. Toisin sanoen, jos olet läsnä bileissä tai muussa pervotapahtumassa, olet tutkassani. Katson, että näihin hankkiutuvat ihmiset ovat löytäneet itsensä kinkyllä tavalla, heillä on tietynlaisen avoimuuden aura jo oletusarvona. Siitä eteenpäin mahdollisuudet ovat - sääntöjen puitteissa - rajattomat.

Näin ei ole ollut alusta saakka. Kun Isännän kanssa ekaa kertaa uskaltauduimme kinkybileisiin, meillä oli normaalin parisuhteen rajat päällä. Vain oma siippa on se, jota sopii halata, pussata, koskea.. jonka kanssa sopii katsoa syvälle silmiin ja flirtata. Tietystihän se näin oli, mehän olimme parisuhteessa!

Miten tähän nykyiseen olotilaan sitten on tultu? Voi, askel askeleelta. Ekoissa bileissäni tiesin tahtovani piiskaa, mutta en tohtinut laskea farkkujani, sillä enhän minä voisi olla edes alushoususillani vieraitten edessä, ainoastaan oman mieheni. Eräs hyvin empaattinen Domme sitten venytti rajojani jo siinä vaiheessa, sai minut riisumaan pikkuisen ja sain huomata, ettei se niin kamalaa olekaan.

Tämän ekan kerran jälkeen juttelimme Isännän kanssa siitä, mitä hurjaa olimmekaan tehneet: toimineet niin että siinä oli joku kolmas mukana! Kyseessä siis kevyt piiskaaminen pöytää vasten ja pieni rintojen koskettelu tämän naisen toimesta. Oliko tämä sopivaa? Miltä nyt jälkeenpäin tuntui? Voisiko jotain tällaista tapahtua meille vielä uudelleenkin?

Näistä hyvistä kokemuksista syntyi palo, joka ei ole sammunut vieläkään, sillä tällä saralla joka kerta on kuin uusi.
Tosin puhun nyt vain omasta puolestani. Isännän näkökulma on se, että häntä ei kiinnosta kinkyily muitten kanssa. Ja sitten taas varsinainen seksi vieraitten naisten kanssa ei sopisi kuvioomme. Minun täytyy sanoa, että en täysin ymmärrä häntä enkä pysty samaistumaan näkökantaansa. Olen jopa varovasti tehnyt selväksi, että en panisi pahaksi jos hän joskus tahtoisi jotain kokeilla. Tästä juuri nähdään, miten erilaisia me ihmiset olemme..

Minun tekee mieli kerätä kokemuksia ja tutustua uusien ihmisten tapaan leikkiä kinkyleikkejä. Tällä hetkellä olen ihastunut kolminpeleihin toisten D/s-pariskuntien kanssa. Muutamat kokemukseni alueelta ovat olleet hyvin stimuloivia, ja niissä on ollut mukana ripaus aitoa intohimoa. Pidän siitä, että kun pariskunnan molemmat osapuolet ovat siinä, on helppo pysyä sovituissa rajoissa, eikä ketään loukata. Itse taas pidän huolen, että oma taustani on kunnossa leikkiin ryhtyessäni: luvat on hoidettu ja rajat puhuttu.

Mustasukkaisuus tuntuu puuttuvan elämästäni. Toisaalta minua harmittaa vähän puhua tästä, sillä milläs lihaksilla minä uhoan, kun en itse ole joutunut testaamaan sietokykyäni asiassa. Olen kyllä käynyt läpi ajatusleikkejä ja ainakin mielikuvatasolla minusta olisi vain houkuttelevaa nähdä Isäntä toimimassa jonkun toisen naisen kanssa, esim. juuri bileympäristössä. Ei ongelmaa, uskoisin. Nähtäväksi jää, joudunko koskaan kokeeseen.

Entä jos rakastuu, entä jos menettää perheensä, kaikki hajoaa?
Ei ole ollut mitään tällaista näköpiirissä. Minusta tuntuu, että rakastuminen vaatisi alttiutta, eli elämässä pitäisi olla rakastumisen mentävä aukko. Saan ja pystyn antamaan kotipiirissä paljon rakkautta, se ei ole syy hakea leikkiseuraa.

En muutenkaan ole leikeissä mukana sillä asenteella, että tässä nyt viritellään syvempää ihmissuhdetta. Edes sen kummempi ystävyys ei ole minulle edellytys. Lähestyn aihealuetta vähän toisin kuin esim. Peikko ja Blondi kirjoituksessaan. He korostavat mielestäni leikkikaverin syvempää tuntemista ja tiivistä yhteydenpitoa hänen kanssaan. Heillä se menee näin ja tuntuu toimivan hyvin. Itse olen huomannut toimivani ikäänkuin vaistopohjaisemmin. Minulle ei ole tärkeää tietää toisesta paljoakaan, tärkeää on se, miten leikkihetkellä hän toimii ja miten hän saa minut toimimaan. Minulle leikki on kai jonkinlaista eroottista urheilua, kehojen toimintaa.

En ole etsimässä parisuhdetta, joten syvempään tuntemiseen liittyvät asiat voi mielestäni ohittaa ja mennä suoraan asiaan. Nämä satunnaiset leikkikaverini ovat pysyneet yhtä kavereina jälkeenpäin kuin ennen leikinkin, ei mielestäni suurempaa eroa siinä asiassa. Uskoisin, että hekin näin ymmärtävät jutun juonen.

Sitten tullaan siihen, että mitäs kun olen nainen ja samalla aktiivinen. Onko siitä tullut jotain sanomista tms? Voin sanoa, että ei ainakaan minulle saakka. Joko en vain ole kuullut tai sitten näissä piireissä yksinkertaisesti ei välitetä siitä. Ehkä minua on pikkuisen helpompi kysyä mukaan juttuihin, kun lienee tiedossa, että saatan lähteäkin. Sitten toisaalta ehkä kinkypiireissä sukupuoli ei merkitse ihan samaa kuin vaniljaporukoissa. Se, kumpaa tai mitä edustat, ei vielä kerro sinusta kinkynä yhtään mitään. Nainen ei ole automaattisesti alistuva ja alistuva ei ole automaattisesti passiivinen.

Jotkut ovat elämäntilanteessa, jossa kokevat saavansa kaiken tarvitsemansa kumppaniltaan. Sehän on hienoa! Olen itsekin ollut siinä tilanteessa, se on hyvin stabiili olotila.
Ajan myötä olen oppinut ajattelemaan vähän toisin. Olen havainnut, että vaikka Isäntä on elämänkumppanini, hänen ei tarvitse rientää täyttämään jokaista tarvetta, jonka pienessä mielessäni kehitän. Olemme keskustelleet tästä. Isäntä toivoo vapaa-ajaltaan tiettyjä asioita, minä toisinaan jotain muuta. On kohtuutonta ja tarpeetonta, että olen naama vääränä Isännälle, jos en saa häneltä sitä, mitä koen tarvitsevani. Jos saan sen joltakulta muulta, palaan onnellisena takaisin kotipesään: tarve ruksattu pois taas vähäksi aikaa.
Toisinaan tämä tarve on syvällinen, polveileva keskustelu D/s- aiheista, toisinaan se voi olla pitkäkestoinen, taitavasti tehty piiskaus, toisinaan ihan vain polttava halu saada vähän seikkailla. Kaikkiin näistä minulle on löytynyt halukas vastapelaaja. Isännän näkökulmasta tämä ei ainakaan ole häneltä pois.

Kaiken kaikkiaan, en osaa enää ajatella, että kinky elämäntapa koskisi vain parisuhteen sisäistä elämää. Monille se varmasti sitä on, kaikki eivät todella juokse edes missään tapahtumissa, ikinä, ja ovat silti kinkyjä. Minulle se on nimenomaan sitä: ihmisiä ja kaikkea mitä heidän kanssaan voi yhdessä kokea ja löytää.

En tahdo yllyttää ketään samanlaiseen, parisuhdekeskeisyys on kuitenkin loppuviimeksi varmempi tapa edetä elämässä. Tuon vain näkökulmaa siitä, miltä näyttää, kun asioissa on edetty pikku hiljaa ja neuvoteltu sekä oltu avoimia matkan varrella.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Ménage á trois -lehti, kivaa kaikissa muodoissa

Minulla on edessäni Iida-päätoimittajan kirjoittama lappunen, jossa kiitetään kivasta ja fiksusta blogista. <3  Kiitos kiittämästä! Lehtennekin on kiva ja fiksu ja sen ääressä on oikeasti tullut runksittua pari kertaa.


Queer - feminismi - porno, nämä ovat Ménage à troisin (kavereiden kesken Ma3) kolmen kimppa. Queer näkyy siinä, että mikään ei ole ennalta-arvattavaa. Sukupuolirajat ovat hämärtyneet ja seksuaalisuuden kaikki puolet kulkevat rinta rinnan. Feminismiä on ainakin se (nyt kieli keskellä suuta..) että kaikki esiintyjät ovat tasaveroisia, katsovat usein suoraan kameraan, saavat itse nautintoa poseeratessaan. Kaiken näköiset ja kokoiset, karvaiset ja karvattomat, suuntaukseltaan kaikenlaiset; kaikki yhdessä, saman arvoisina.
Ja porno. No, lehdessä pannaan, runkataan, ollaan objektina, subjektina, pääroolissa, sivuosassa; tungetaan esineitä eri paikkoihin, pukeudutaan epäsovinnaisesti, sidotaan, piiskataan: hierotaan sitä itseään sinun naamaasi ja ollaan siitä ylpeitä.

Kiinnostuin lehdestä jo ennen kuin sain ns. lehdistökappaleeni. Mrs Whiterope, joka tietää kinkystä paljon enemmän kuin minä, esitteli tämänkin minulle kerran eräässä kirjakahvilassa. Siitä lähtien olen ostanut irtokappaleita. Voisin hyvin liittyä tilaajaksi, sen verran utelias olen uuden sisällön suhteen. Jos jos niikseen tulee, jopa toimittaa jotain julkaistavaakin, jos raati hyväksyy. Tussikättäni syhyää, kun katselen Ma3:n suorasukaisia sarjakuvia!



Pelkästään omasta näkökulmastani kun Ma3:a ajattelen, niin se on minulle kuin häiritty orgasmi: kiihotusta riittää, mutta ei ihan päästä asian ytimeen. (Ehkä syy on minussa? Vai onko se hänessä?) Taiteellinen ote tuo toki laadukkaan lehden olon, mutta jos kannessa lukee porno... Lehdessä on paljon silmäniloa ja kiinnostavia novelleja, mutta kun lähestytään kliimaksia.. Joudun (tai saan?) ikäänkuin kehittelemään jatkon mielessäni, jos tahdon saada laatuaikani viedyksi loppuun.

Tekijät luonnehtivat lehteään "vaihtoehtoiseksi, epäkaupalliseksi taideprojektiksi", joka on kestänyt nyt kaksi vuotta. Tästä näkökulmasta lisää pornoa toivova voinee mennä hommamaan jokun kallen tai jallun. Mutta ne eivät ole yhtään näin mielenkiintoisia!

"Aatelisliha litisi, kun Rehtori työnteli sinne koko huomattavan auktoriteettinsa mittaa". 
-Ma3/ 2/2014

"Karkkipötkö toisensa jälkeen katosi Kertun hyppysistä mylvivän Pedon peräaukkoon.
"Puske ne ulos", Kerttu käski tuimasti.

Pääasiassa punavalkoiset tangot liukuivat ulos Pedosta, joka laukesi nautinnosta ja häpeästä ulvoen."
-Ma3/ 1/2014

maanantai 19. tammikuuta 2015

Siivousta, seksiä ja salaattia

Facessa alkanut sanailu kotiorjailusta laitettiin sitten toteen.

Ennen H-hetkeä minulla oli päiviä vähän matala olo, enkä oikein hahmottanut, saisinko kerättyä itseni sopivaan vireeseen ennen suunniteltua vierailua. Vanhaan kokemukseen nojautuen en kuitenkaan käynyt hätiköimään, vaan luotin omaan kehooni. Se oli ennenkin ottanut hallinnan ihan sujuvasti kun hetki viimein koittaisi. Sen tähden tällaisten juttujen peruuttelu pienen jännitysmorkkiksen takia on vain tyhmää ja turhaa. Kyllä kroppa tietää ja vie.

Ajelin sitten panta kaulassa pelipaikalle, Rammsteinin parhaita kappaleita hyvällä volyymilla soitellen. Minulla oli ollut panta saman viikon maanantaista lähtien, Isäntä oli ohjeistanut että irrottaisin sen vasta kun voisin ojentaa sen Herralle.

Olimme Herran kanssa etukäteen kirjoitelleet muutamin lausein läpi rajamme ja puolisoittemme rajat. Selvisi, että ne eivät olleet kovin monimutkaisia kellään. Olin voinut kertoa, mistä suunnilleen pidän. Palvelu, siivous; rangaistukset, piiska... näitä minun tavallisiani. Herra kertoi, että Pikku-Rouva halusi sittenkin pitäytyä subina ja se oli minulle tietysti ok, joskin toisinkin olisi ollut ihan jännää. Herra kertoi johtavansa mielellään leikkiä ja vihjaili jotain sen luonteesta ennakkoon.
Katsoin nämä keskustelut riittäviksi, vaikka muuten tiesimme toisistamme varsin vähän. Ehkä kuitenkin tarpeeksi.

Pidin tavasta jolla ovelle tullut Herra otti minut vastaan. Riisuin päällysvaatteet ja irrotin pantani, jonka sitten ojensin muodollisesti hänelle. Hän laittoi sen välittömästi kaulaani, huolellisesti työskennellen, ja pyöritteli minua sitten tovin tutkivasti ympäri. Löysin heti roolini ja vaikka jännitin yhä, saatoin toimia luontevasti, kun minua kehotettiin siirtymään yläkerrokseen työn ääreen.

Pikku-Rouvalla oli ollut edellisenä iltana isot juhlat ystävilleen ja sekä ruokasali ja keittiö olivat sanalla sanoen juuri sen näköiset. Sekä hän että minä saimme komennon siivota kaikki ja imuroida vielä päälle. Valehtelenkohan paljon, jos sanon että siivosimme tunnin. Kun saimme kahvinkeittimen esiin, saatoimme keittää Herralle ja itsellemme kahvit. Pikku-Rouva kaatoi kuppeihin ja minä kuljetin kahvin Herralle. Jotenkin onnistuin läikyttämään hänen jalkojensa juureen pari läiskää. Juoksutin kiireesti rätin paikalle ja pyyhin kaiken hänen edessään polvillani. Taisinpa huokaista nautinnosta..

Se ei kuitenkaan ollut vielä siinä. "Tetris, tänne."
Jätin oman kahvikuppini pöydälle ja menin nojaamaan Herran osoittamaa seinää vasten. Hän veti alushousujani (olin käskystä vähentänyt vaatekappaleita siivouksen edetessä) alas sen verran, että saattoi roimia viisi kepiniskua takamuksilleni. Se sattui. Se oli ihanaa.

Kun olin nielaissut kahvini lattialla istuen aloin imuroida. Oikeastaan Pikku-Rouva meinasi sen tehdä, mutta Herra ottikin hänet vierelleen sohvalle ja minä jatkoin työn loppuun. Sain käskyn tulla sinne heidän luokseen, kun homma olisi valmis. Tilanne tuntui minusta jo varsin kiihottavalta, eikä minulla ollut kovin paljon arvailtavaa, mitä seuraavaksi ehkä tulisi. Hoidin silti imuroinnin huolellisesti loppuun, sohvien suuntaan vilkuilematta.

Astelin erikoisessa, unenomaisessa mielentilassa toisten luo. Minulla oli tässä vaiheessa ylläni vain punaiset, yksinkertaisen malliset alushousuni, kaulapanta sekä Herran laittamat käsi- ja jalkakahleet. (Pinkit, hän lupasi ostaa minulle mustat, jos tulisin toiste). Hiukseni olivat poninhännällä, eikä minulla ollut juuri meikkiä eikä lainkaan koruja.
Pikku-Rouva istui tiivisti Herran vierellä pää taakse taivutettuna, hänen alavartalonsa avoimen paljaana. Herra viittasi minut Pikku-Rouvan eteen. Minusta oli ihanaa, ihanaa päästä nuolemaan. Milloin olen viimeksi päässyt!? Sain työskennellä rauhassa, Herran kehoitellessa Pikku-Rouvaa kertomaan minulle, mitä minun tulisi tehdä. Hän ei ohjannut hommiani juuri muuten kuin kehonsa reaktioilla. Hetki oli intensiivinen, tein juttuja, joiden arvelisin miellyttävän itseäni ja sainkin hiukan kehuja. Koin kehossani ihania väristyksiä, kun Pikku-Rouva kosketti kevyesti hiuksiani ja voihkaisi.

Jossain vaiheessa Herra siirtyi taakseni. Hän käski minua keskittymään samalla, kun löi minua takamuksille jollain lätkällä tai floggerilla. Uh, keskity siinä sitten. Pikku-Rouva hyväili hiuksiani samalla kun Herra löi tai käytteli minuun muutamia leluja tai sormiaan. En kertaakaan katsonut taakseni, mutta ainakin painoilla varustetuista nipistimistä sain nauttia. "Sä olet ihan märkä".

Kaiken kaikkiaan Herra oli kyllä varsin varovainen. Rajoja täytyy tietenkin hakea ja testata, mutta liikennevaloja en onneksi joutunut huutelemaan, vaikka niistäkin oli alussa vähän puhetta. On täysin mahdollista pärjätä ilman varsin keinotekoisia merkkejä, kun subi tulee vastaan ja näyttää tuntemuksiaan ulospäin ja D on riittävän herkillä niitä tulkitsemaan. Herra oli kyllä totaalisen virittynyt taajuudelleni, siitä ei ollut epäilystä. Jos vielä leikimme, voin ehdottaa että hän astuisi hiukan pidemmälle kivun suuntaan.

Kun sain nousta konttausasennostani, olin kyllä vähän pökerryksissä päästäni, niin kauan olin ollut yhden tehtävän ja kaikenlaisten ärsykkeiden vallassa. Minut ohjattiin eräänlaiselle isolle pehmeälle rahille selälleni. Oi, tyynykin laitettiin pääni alle! Herra käski minua levittämään puolestani jalkani ja Pikku-Rouva asettui jalkoväliini. Hänellä oli mukanaan jonkinlainen muotoiltu sauvakin. Herra laittoi silmilleni kevyen kankaan, joskin pidin silmäni kiinni ihan mielelläni, sillä levittäytymien alastomana toisten eteen on aina vähän tiukka paikka. Pikku-Rouva alkoi lipoa ihanalla kielellään kuin vanha tekijä ja ihanat tuntemukset nousivat välittömästi. Herra varoitteli ennalta tiputtelevansa vähän steariinia päälleni samalla.
Steariinin pieni pistely yhdistettynä suureen nautintoon tuotti äänekkään orgasmin.. Kerrankin sai huuta surutta.
Aahh, mitä ihania ihmisiä!

Silittelimme ja kiittelimme toisiamme tovin. Herra antoi Pikku-Rouvansa ottaa suihin samalla kun minä keräilin itseäni. En kauaa malttanut vain katsella, vaan asetuin povistuneen naisen taakse ja hyväilin häntä takaa, tai no nylkytin. Sori vaan, jos se oli vähän mautonta! Antakaa joku mulle strappi joskus...
Herralla oli muuta mielessä ja hän opasti meidät heidän leveään parisänkyynsä. Hänen mukaansa oli aika antaa Pikku-Rouvalle orkku. Tämä asettui keskelle sänkyä pää minun sylissäni, musta hyrrä kädessään ja Herra alkoi lykkiä häntä. Hmm, taas ruksattiin Tetrikseltä yksi eka kerta pois: tämä varmaan lasketaan jo oikeaksi kolmen kimpaksi, ainakin kun autoin lopulta Pikku-Rouvaa saavuttamaan huipun pikku tempullani.

Jälleen keskinäistä kuhertelua peiton alla, voimien keräämistä hyvässä hengessä. Kaikki olivat väsyneitä - kaikki olivat yhä valmiina kaikenlaiseen touhuiluun. Keneltä orkku vielä puuttuikaan?

Herra makasi selällään ja huohotti, Pikku-Rouva otti suihin ja runkkasi häntä, minä tungin rehellisen kiimaisena Herran sormia tiukemmin pilluuni ja koetin tavoitella hyvää kakkosta.

Lopulta autoin Herraakin laukeamaan toisentyyppisellä sormitempulla.
Makasimme raukeina hyvän tovin, juttelimme ja vähän avauduimmekin asioista. Siinä autereessa puhuimme, että tämä saisi mielellään jatkoakin.
Kunnes Herra komensi meidät kaikki suihkuun ja sitä kautta nauttimaan kahvia ja salaattia, jota oli eilisistä juhlista jäänyt valtava kulho. Sain sitä kotiinkin ison kasan muovirasiassa. Hyvästelin molemmat suukoilla ja kiitoksilla.

---

Kotona istuin Isännän kainalossa ja kerroin kokemastani. Nyt oli meidän hetkemme kuherrella ja halailla.
Ruoho aidan toisella puolella on.. toisenlaista. Siinä kaikki ja kotiin on ihana palata.

---

"Tuo oli oikein hyvä kirjoitus!
 Lauantaista jäi hyvä mieli ja leikittiin koko viikonloppu. 
Kiitos vielä seurasta ja rohkeudesta, sekä Isännälle avarakatseisuudesta." 
-Herra










keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Satatuhatta klikkausta

Tämän blogin asema on muuttunut paljon siitä kun sen aloitin, loppuvuodesta 2012. Silloin se oli aidosti anonyymiä pohdintaa erään yksilön elämäntapamuutoksesta. Nyt se on ties kuinka monien tuntemieni ihmisten tiedossa ja seurannassa.

Hei, hei, kaikki! Mitä kuuluu? Mitä kissoille kuuluu? 
Muuten, meillä harrastettiin taas pikkuisen äs/ämmää! Kiinnostaako? No, annas kun kerron lisää.. Pannaanko kuvan kanssa?

Hurjimpana vuotenani kirjoitin 150 pitkää postausta. Istuin huoneessani omissa ajatuksissani, annoin Pet Shop Boysin soida, otin ehkä vähän punaviiniä.. pidin hauskaa: kirjoitin.
Tarvitsin sitä, se oli osa henkistä polkuani, johon elämänkatsomuskriisi oli minut tuonut.
It's a Sin - Or Is It?

Olen nyt avannut neljännen bloggausvuoteni ja blogi on ylittänyt 100 000 katselun rajan. Siinä on taatusti muitakin kuin ulkomaisten hakubottien osumia. Siinä on ajattelevia, pohtivia, samanhenkisiä ihmisiä, joilla on oma kasvu yksilönä vaiheessa. Siinä on kenties myös paheksujia, naureskelijoita, puolesta häpeäviä. Paheksuntaa ei vain ole kulkeutunut minulle asti, minä nauran itsekin paljon itselleni, enkä aina jaksa oikein häpeillä. Ei elämä niin kauhean vakavaa ole. Lukijoissa on tietty myös satunnaishaulla sivulleni eksyneitä, jotka tahtovat löytää jotain kivaa kiihoketta. Palautetta on tullut, että sitäkin on tullut tarjottua. Silmänisku vaan kaikille.

Tarvitsenko blogiani yhä? En niin kiivaasti kuin ennen, se on totuus. Elämään mahtuu nykyään muutakin kuin ylivaihteella menoa ja seuraavan pervoilumahdollisuuden metsästystä. Kyse on myös siitä, etten ole enää niin kovassa muutoksessa, olen asettunut. On eri asia pukea kaulapanta eka kertaa kaulaansa kuin sadannetta kertaa. Se tuntuu yhä hyvältä, muttei aiheuta enää ajatusten myrskyä. Ja piiskaus; jos jotain herkkua saa helposti ja usein, sen arvo muuttuu. Siksi on tavallaan onnellista, ettei piiskaus pitkän kaavan mukaan enää onnistu kotosalla. Olenpa sitten siltä osin nälkäisempi, kun pääsen ulos.
Toistuvista kokemuksista ei myöskään tunnu mielekkäältä blokata monta kertaa.

Matka sentään onneksi jatkuu, ja kaikkea uutta ja erilaista tuntuu tulevan vastaan aina vain. Se tietää samalla sitä, että kirjoitusinto pysyy vireänä!

Kulkuri nauraa ja matkustaa
ja näin reissuni jatkuu taas.

----

Olen pitänyt pantaani nyt yhtämenoa pidempään kuin koskaan, kaksi yötä ja kaksi päivää. Töissä ja ulkona olen käyttänyt poolopaitaa, mutta illalla kotona olen voinut olla vapaasti. Se on tuntunut hyvältä ja olen yhä mieltyneempi pannan käyttöön. Mietin jo, voisiko sitä mitenkään pitää 24/7. Tuskin.. tai sitten sen ainakin pitäisi olla toisen näköinen, ei niin selvästi kaulapanta. Mutta miltä se sitten tuntuisi, pitää korua? Kinkkistä.

Miten tähän sitten tultiin.. Silloin pari yötä sitten meillä oli sessio, joka meni poskelleen. Siinä oli syytä molemmissa. Minä en päässyt fiiliksiin - Isäntä koetti turhan rankkaa juttua liian nopeasti. Minun oli pakko panna poikki. Tunne oli kyllä tosi kamala, en kyennyt keskustelemaan aiheesta sinä iltana, en tiennyt mitä olisin sanonut. Tyhmät, ei-rakentavat ajatukset vain pyörivät kehää. Silloin samana iltana Isäntä käski minun pitää pantaa kunnes toisin ilmoittaa. Se olikin paras juttu siinä koko solmussa.

Toinen komento jonka alla olen, on tipaton kuukausi. Hmm, se tuli kyllä ihan puskista, mutta ei huono ollenkaan. Tykkään ottaa vähän iltapäivisin tai iltaisin, se auttaa rentoutumaan päivän koetuksista. En paljon, enkä joka ilta. Se on lähinnä tapa, mutta juuri siksi kielto täytyy pitää mielessä, ettei ohimennen sorru. Muuten ei pelkoa ole.

Viikonlopun tapaaminen jännittää jonkun verran. Tuttavapariskunnan luona kotiorjana! Mitäköhän saan siivottavakseni.. Vai kiinnostaako Herraani enemmän nähdä kiiltävänä Pikku-Rouvansa paikkoja kuin kaakeleitaan? En ole aivan varma iltapäivän painotuksesta. Ja onneksi minun ei tarvitsekaan olla. Herra lupaili, ettei minun tarvitse suunnitella tai kontrolloida mitään. Ah!

torstai 8. tammikuuta 2015

Mikä on subihurmos?

Seuraamassani A Master's Viewpoint Of The BDSM-World -blogissa oli pitkästä aikaa aidosti kiinnostava artikkeli. Ehkä siitä syystä, että kirjoittaja oli toinen: alistuva ja kaikesta päätellen nainen. Huomattavasti vähemmän "minä tulin nyt kertomaan, miten homma menee", vaan sen sijaan tällä tykkäämälläni jenkkiläisellä hippityylillä kirjoitettu, jossa alistuminen ja palveleminen ovat lahjoja, joista iloitaan ja joiden hedelmiä jaetaan...

Artikkeli on otsikoitu Sub-Frenzy, jonka tavallisinta käännöstä en nyt muista, mutta se tarkoittaa tilaa jossa alistuva ikäänkuin riehaantuu omiin tunteisiinsa ja on valmis mihin tahansa saadakseen toteuttaa itseään. Tämä subi-hurmos on todellinen tunnetila ja iskee usein vasta BDSM:n ja oman suuntauksensa löytäneisiin, mutta myös vakiintuneempiin subeihin, etenkin jos he meinaavat jäädä löytämästään ilosta paitsi.

Tällainen aika sekopäinen hurmostila on itsellenikin tuttu asia. Löysin tekstistä paljon yhtymäkohtia omaan kohellukseeni, vaikka se on kirjoitettu vallan toisessa kulttuuripiirissä ja asiasta, jota en ole kovin paljoa edes ajatellut. Teksin tarkoitus on tuoda ilmiötä esiin ja varoitella sekä alistuvaa että dominoivaa sen vaikutuksista.
Omaan elämääni ja luonteeseeni onneksi kuuluu niin paljon tasaavia ja rauhoittavia tekijöitä, etten ole ryhtynyt mihinkään päättömään - tai sitten minulla vain on tosi hyvä tuuri ja ympärilläni ihania ihmisiä. Se hirmuinen kutina ja halu "juttuja" kohtaan on silti ollut olemassa, usein.

Otin tähän tekstistä muutamia subihurmoksessa usein tehtyjä hölmöilyitä.

1. Leikkiin lähteminen jonkun kanssa liian pian tapaamisen jälkeen.
- Tullut tehtyä, tosin turvallisissa oloissa, toisten ihmisten läheisyydessä. Ja mikä on liian pian?

2. Jättää kysymykset ja neuvottelut omista rajoista, haluista ja tarpeista väliin.
- Olen koittanut rajata nämä lätinät minimiin, sillä minulla on tunne, että liika varmistelu vie hohtoa itse tilanteesta. Minulla ei toisaalta ole ns. normaaleja touhuja koskien kovin monitahoisia rajoituksia. Uskon tilanteiden kantavan itseään, kun kommunikaatio on kunnossa.
 Toisaalta, kohtaan 1. viitaten, en lähde kokonaan vieraitten kelkkaan muutenkaan.

3. Tavata ekaa kertaa yksityisessä tilassa, ilman mitään turvavarmistuksia (puhelinsoitto tms.).
- Ei ole tapana.

4. Leikkiä liian usein, ehtimättä prosessoida aiempia sessioita, saati saada aikaa palautua ja parantua.
- Jos laatuleikkiä on tarjolla, en kovin kerkeästi ole kieltelemässä, vaikka olisin yhä hengästynyt edellisestä. Käytännössä onneksi yleensä ehtii miettiä asioita ja palautua - blogikin auttaa siinä.

5. Ryhtyminen vaaralliseen tai suojaamattomaan leikkiin.
- Mikä on vaarallinen, mitä on suojaamaton? Ehkä näitä on joskus tullut pikkuisen venyteltyä.

6. Turvasanan käyttämättä jättäminen.
- Hei, turvasana on minulle se viimeinen takaportti ja antikliimaksi. Jos turvasanaa tarvitaan, on kommunikaatio tosiaan mennyt keturalleen - tai sitten sen haulla on jokin leikillinen tarkoitus.

7. Lähteä sen tyyppisiin leikkeihin, joita ei tarpeeksi hyvin tunne ja joista ei tiedä, missä omat rajat kulkevat.
- Mistäpä niitä rajoja voi tietää ennen kuin on leikit leikitty?

8. Antautua ilman kyselyitä. Halu palvella ja miellyttää toista siihen pisteeseen, että oma oikeus sanoa EI unohtuu.
- Tämä on hankala kohta. Tietyllä tavalla juuri tuo on ihanne, mutta menemättä kuitenkaan mihinkään kaistapäiseen äärimmäisyyteen. Missä sitten on tervehenkinen raja? Toisaalta, subin velvollisuus tulisi olla vastata omasta terveydestään, sillä siitä ei ole kenellekään iloa, jos subi satuttaa itsensä ruumiiltaan tai sielultaan väärällä tavalla. Toisaalta, mitä iloa on antautumisesta palvelemaan, jos välillä ei koetella vähän epämukavuuttakin?

9. Rakastua tai haluta sitoutua ennen kuin mitään sidettä on solmittu.
- En ole rakastunut, onneksi. Tai no vähän ihastunut, totta kai. Ihmiset ovat ihania ja tekevät minulle ihania juttuja! Se on mennyt aina kuitenkin ohi. Suhde omaan Isäntään, jota saankin rakastaa, kai suojelee minua heittäytymästä liian isolla tunnevaihteella mukaan.

10. Hyväksyä ensimmäinen leikkikaveri tai pantaa tarjoava (huonomaineinen) dominoija. Asettua saaliiksi juuri niille tyypeille.
- En ehkä ole mielenkiintoinen kohde, sillä olen varattu, enkä ihan nuori tyttönen. Onneksi näin.

11. Jättää kertomatta henkilökohtaista tietoa tai terveystietoa, jotta pääsisi asiaan.
- Aijaijai... harmittaa yhä se kerta, kun melkein tartutin flunssan Rouvaan. Idiootti! Missä mun aivoni olivat? Saako syyttää subihurmosta?

Subien syntilista tai vaaralista on pitkä. Silti katson, että vaikka tuska päästä saappaan alle ja palvella/ tulla käytetyksi/ saada piiskaa on välillä raastava, olen omalla kohdallani pärjäillyt ihan kivasti. Mitään maininnan arvoista kielteistä en subiuraltani muista.

Miten subihurmoksen voisi välttää? Tarvitseeko sitä välttää? Sehän juuri on ihana olotila, joskin vähän levoton. Johtaa kaikenlaisiin hätäisiin meileihin, chatteihin ja kalenterimerkintöihin, joita hormonien ja innon ollessa vaihteeksi alhaalla muistelee päätään puistellen. Ah ja voi.

Näiden ongelmakeskeisten juttujen ohella kirjoittaja kuvailee mielestäni kauniisti ja osuvasti subin luonnetta ja halua palvella. Miten sisäsyntyistä ja tyydyttävää se on parhaimmillaan. Kun tämän itsestään löytää ja hyväksyy, ei ajatus täysipäiväisestä, jollain tasolla tapahtuvasta alistumisesta ehkä enää olekaan niin äärimmäinen.
Se on lisäksi jotain koko elämää ja olemusta hallitsevaa, ei pelkästään sen seksuaalista osaa. Tämä jää ehkä liikaa varjoon, kun ajatellaan sitä, mitä Dom/sub -suhde sisältää. Meitä subinluonteensa löytäneitä ja laajempaan käyttöön valjastaneita ei tunnu olevan kovin monta, mutta tämä kirjoittaja rapakon takaa tuntui heti tietävän, mitä minäkin ajattelen ja tunnen.

Lukekaa ihmeessä koko teksti, keitä syvemmin kiinnostaa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kiitoksen aiheita ja uutta seikkailua

Ajattelin kirjoittaa jotain kiitollisuus-aiheesta, sillä luin siitä kauniin kirjoituksen Peikon ja Blondin blogista. Jostain syystä aihe ei vain ottanut tulta. Kiitettävää olisi paljonkin: ihmisiä, asioita, olosuhteita. Olen pääsääntöisesti elämääni tyytyväinen ja ymmärrän, että kiitos siitä kuuluu monelle taholle. Niin että iso kiitos vaan!

Asioiden taannehtiva tarkastelu ja muistelu eivät vain oikein ole ominta alaani. Kirjoitan päiväkirjaa, mutta luen sitä harvoin. En pohdiskele, mitä silloin ja silloin tapahtuikaan. Aikajänteeni on varsin lyhyt, eteen ja taakse. Tulevaa ei tiedä, mennyttä ei maksa vaivaa pyöritellä.

Pikkuisen jotain tämän hetken kiitollisuudenaiheista tahtoisin silti laittaa. Olen kiitollinen Isännälle siitä, että vaikka olosuhteemme ovat nyt erilaiset ja haastavammat kuin aikaisemmassa asuinpaikassa ja kun hän oli edellisessä työpaikassaan, olemme kyenneet palauttamaan joitain elementtejä aiemmasta D/s-tasapainostamme. Emme täysin, eikä mitään BDSM-ilotulitusta ole nähty, mutta jotain kuitenkin. Tärkeintä tässä on yhteinen tahto, molempien halu tehdä jotain tilanteen kohentamiseksi... seksi. Sitäkin on taas ollut.

Edelliseen liittyen, kiitollinen olen siitäkin, että yksi henkilö tarttui aikaisempiin epätoivoa tihkuviin postauksiini parisuhteemme kriisipisteistä. Oma virtuaalinen D/s-isoveljeni Herra Jack laittoi minulle pikaviestiä, että nyt nainen on aika vähän jutella. Hätkähdin hiukan, sillä hän tuntee minut jo sen verran hyvin, että vähän mietin, tuleeko sieltä nyt taas tiukkaa tekstiä dominoivasta luonteestani ja sen mahdollisesta vaikutuksesta asioihin tai muuta ikävää.
No ei sentään, Jackilla oli oikeasti tarjota muutama parisuhdevinkki nimenomaan D/s-pulmiin, sekä ulkopuolista näkemystä meidän tilanteeseemme.
Kiitos tästä ja kiitos että otit todesta subimaisen tuskani!

Aivan tänä päivänä voin taas kiittää Isäntää siitä, että hän antaa hyväksyntänsä uudelle pikku seikkailulle. Kävimme yhdessä juomassa kahvikupilliset valkeilla nahkasohvilla, jotka kuuluvat eräälle jäätävän pervolle(* pariskunnalle. Pienestä viattomasta Face-keskustelusta herraosapuolen kanssa virisi hupsu idea, että minä voisin mahdollisesti mennä leikkimään kotiorjaa eli toteuttamaan palvelu-, siivous- ja vieläpä ehkä masokistista fetissiäni heille.

Tämähän on näitä ei-sen-alunperin-näin-pitänyt-mennä -tapauksia. Kun ensi kerran tapasin tämän herran skannasin heti, että tuo nyt on niin eri maailmasta tuo ihminen, että minulla tuskin tulee paljoakaan tekemistä olemaan hänen kanssaan. Ja nyt ... nojoo. Hän virnisti varsin leveästi, vastaten omaan ilmeeseeni, ja totesi keksivänsä varmasti miljoona käyttökohdetta minulle heidän talossaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna erilaisuudesta voi olla jopa etua, sillä niskaani vaivautuneena hieroen selvitin hänelle, että - toisin kuin hänen oma rouvansa - minä kestän sitten jonkun verran kipua ja toivon kovaa kohtelutyyliä. En tunne hänen tapojaan juurikaan, mutta mikäli hän tähän yltää ja viitsii ryhtyä tosissaan, voi siitä koitua jotain jännittävää. Arkipäivinään pukua käyttävä, määräävään ja vastuulliseen rooliin tottunut henkilö näin niinkuin laina-Masterina.. kukapa tietää.
Ja hänen rouvansa toki myös; tämä subihenkinen nainen toivoi pääsevänsä tutkimaan, onko hänessä dominoivaa tai sadistista puolta. Siitäpä vain!

Se, mitä tästä seikkailusta tulee; se, mihin suuntaan kotona mennään - kuka näistä tietää. Tärkeää on, että on liikettä ja säpinää, sekä vakautta että jännitystä. Tylsiä hetkiä, mutta aina myös huippuja. Näistä kaikista voi olla jo kiitollinen ja katsoa eteenpäin uutta kivaa odottaen.


(* Heidän oma määritelmänsä.