maanantai 28. huhtikuuta 2014

Bileet maan alla

Ehdin paneutua bilevaatetuksen miettimiseen vasta pari tuntia ennen pippaloiden alkua. En ollut jostain syystä jaksanut ajatella vaatteita lainkaan. Minulla ei ole kovin kummoista varastoa pervobileisiin sopivaa vaatetusta, ei yhtään korsettia eikä kumivaatetta. Ehkä, koska en ylipäätään ajattele vaatteita kovinkaan paljoa.
Kun katselin mitä löytyy, muodostui ajatus illan vampyyriteeman pohjalta ja myös sen tiedon, että Rouva laittautuisi miehen pukuun. Päätin pukeutua uhriksi, klassiseksi neidoksi valkeassa paidassa, huuli- ja poskipunassa ja pitkät hiukset valtoimenaan, korot kopisten. Ainoastaan hametta en löytänyt kun en omista, pahus.

Pukeutuessa minulle tuli ihan kumma fiilis, kuin olisin lähdössä sukujuhliin. Ja kuin olisin ainakin vuosikymmenen nuorempi. Äyh, ei kovin hyvä alku sille mitä olin haaveksinut. Paikan päälläkin vitsailin, että olenpa pukeutunut kerrankin naiseksi. Se ei ollut pelkästään vitsi, sillä roolinvaihto oli minulle aika suuri, enkä ollut oikein kotonani. Onneksi saatoin unohtaa kostyymini illan kuluessa. Pukukoodistakaan ei kukaan motkottanut, vaikkei puvussani ollut mitään varsinaisesti pervoa. Meninpä vain valkea paita liehuen kellarissa mustien kummajaisten keskellä.

Kun ihmiset oli moikkailtu ja asetuttu bileisiin, alkoi minulle hiipiä vitutus päälle. Tunnelma tuntui vähän kankealta ja ihmiset pölisivät mielestäni puuduttavan tylsistä aiheista. Hakeuduin vähän väliä yksikseni, sillä en kestänyt small talkia, toivoin jotain vähän isompaa juttua eteeni. Tässäkö tää nyt oli, murisin itsekseni. Voisin yhtä hyvin lähteä pois.
Muutamat tutut kerääntyivät pöydän ympärille, jolle oli kellistetty selälleen yhteiskäsittelyyn eräs onnekas. Peikko sieltä huikkasi, että Tetris taitaa toivoa vuoronumeroa itselleen, jolloin en voinut muuta kuin mulkaista takaisin.

Näin matalamielinen minä olen. Jos bileissä ei ole mitään toimintaa, ikävystyn.

Muutamat alkoivat toivoa tanssittavaa musiikkia ja kun sitä ruvettiin järjestämään, päätin tanssia itsekin hiukan. Siinä ainakin saisi jotain huvia. En kuitenkaan kerinnyt kuin ottaa pari askelta, kun Rouva rupesi virnuilemaan meille, että siinäpä on oikea teinidisko, keski-ikäkin neljänkympin paremmalla puolella.
Tein eleen, kuin muka läppäisin häntä poskelle, taisinpa vähän hipaistakin.
Samassa sekunnissa Rouva äsähti jotain, oli kiinni tukassani ja minä hyvin hankalasti nokka kohti lattiaa painettuna. Sain naurukohtauksen ja hoin sori-sori-sori, nauttien joka hetkestä. Siitä bileet sitten lähtivät nousuun kohdallani.

Neiti O raudoitti nopeasti käteni selän taa ja yhtä rivakasti sitoi pätkällä mustaa köyttä rintani ulos liiveistä tehokkaasti törrölleen. En yhtään ymmärrä, miten nämä naiset saivat minut pakettiin niin nopsaan - ja minun piti vain vähän tanssia.

Olin nyt tarjottimella kaikenlaista rääkkäystä varten. Kaksi solmiokaulaista herraa, Isäntä ja Rouva, ottivat minut käsittelyynsä. He työnsivät värisevän lelun housuihini ja nipistelivät rintojani, Rouva puri minua useaan otteeseen kaulaan ja he molemmat puhelivat rivoja ehdotuksia ja suunnitelmia kuulteni. Välillä toinen otti minua takaa kiinni ja toinen käsitteli edestä. Siinä ei ollut mitään kaavaa, minkä voisi tähän kirjata ylös, vaan puuhastelua kesti kauan ja minä olin useaan otteeseen orgasmin rajoilla, milloin en ollut ärtynyt näille kahdelle heidän kiusoittelustaan.

Jossain vaiheessa Rouvan mies ilmaantui piiriimme katselemaan tapahtumia varsin läheltä. Hän ei sanonut eikä tehnyt mitään provosoivaa, tai ehkä juuri se provosoi minua, pelkkä katselu. Käännyin mielijohteesta selin häntä kohti ja tartuin kumin peittämään reiteen kahlitulla kädelläni. Hän ei ilmaissut sitä mitenkään, eikä puhunut koko aikana mitään, mutta ei myöskään perääntynyt. Luulen, että edessäni olleet solmiokaulat tiesivät mitä tein, kun puristelin muutaman kerran mustaan kumiin verhottua kalua käsissäni. Samalla panin ohimennen merkille, että pienessä kellarihuoneessa oli pari muutakin äänekästä sessiota käynnissä.

En tosiaan tiedä, miten kauan he olisivat jatkaneet. Farkkuni olivat kostuneet läpi, mutten kyennyt saamaan yhtään kunnon orkkua siitä turhan kovapintaisesta värinälelusta. Muutenkin orkun saanti seisten ilman mitään tukea on aika hankalaa. Väsyin ja vaivuin lattialle polvilleni, kiusoittelijanikin varmaan jo kyllästyivät. Painoin pääni penkkiä vasten ja käsirautani keploteltiin auki. Isäntä istui eteeni penkille ja aloimme halailla ja hyväillä toisiamme, ihan siististi vaatteiden päältä. Tunsin jo toisen kovan kalun kädessäni samana iltana ja kuiskaillen sovimme vetäytyvämme hetkeksi paikan keittiöön, josta sai oven kiinni (ei lukkoon). Siellä Isäntä sitten pani minua pikaisesti takaa, ja vaikken itse lauennut vieläkään, saatoin palata muiden joukkoon rentoutuneena ja hyväntuulisena. Ja väsyneenä.

Imuroin viimeisiä suolanaksuja kulhojen pohjilta ja join karpalomehua ja istuskelin sekä puhuin vihdoin sitä small talkiakin ihan sujuvasti. Bileitä oli vielä jäljellä, mutta yleinen tunnelma alkoi jo hiukan uuvahtaa ja mietittiin Isännän kanssa, josko mentäisiin jo kohta kotiin, kaikkea puuhaa kuitenkin seuraavana päivänä.
Siinä vaiheessa yhtäkkiä eteeni lattialle kyykistyi Kellarityttö Minkki. Olin iloisesti yllättynyt. Olen toivonut voivani tutustua häneen, mutta sopivaa tilaisuutta ei ole oikein ollut. Ja kun puhun tutustumisesta, tarkoitan enemmänkin hänen kehoaan.. krhm. Se nainen on suloinen kuin karamelli, kuten hälle hetkeä myöhemmin kerroinkin.

Suutelimme Minkin kanssa ihanasti monta kertaa ja silittelimme toisiamme. Hän on kauttaaltaan pehmeä ja suutelee niin pehmoisesti, että inspiroiduin aiemmin postaamaani runoon. (Se toinen suutelija on tietysti Rouva terävine hampaineen). Hän kysyi, tahtoisinko että hän ja miehensä JR antaisivat minulle piiskaa. Toivon, että olisin jaksanut myöntyä, mutta toisaalta hyvä hetki olisi mennyt vähän hukkaan, sillä olin tosiaan aika väsynyt. Uskon, että mahdollisuuksia tulee vielä! Olisi todella mieluisaa päästä noiden kahden seuraan sillä(kin) tavalla.

Jälkeenpäin minua huvitti, sillä en muista minulta koskaan kysytyn, tahtoisinko vähän piiskaa. Hei, ei minulta sellaista kysellä! Onko sitten ihme, että menin vähän sekaisin ja sanoin ei.. Hah.

Ne bileet päättyivät noihin kahden subin vaaleanpunaisiin suudelmiin.
Eikun anteeksi, Rouvahan minua viimeiseksi suuteli, intohimoisesti. Nam.
Ja viimeinen uupunut mutta onnellinen hyvänyön suukko sitten omalta Isännältä.
-PUS-

Suukkoja

Alistuvan naisen suudelmat ovat kuin 
pehmeää kermaa hienon leivoksen päältä.

Dominoivan naisen suudelmat ovat kuin 
chilisuklaaseen dipattuja ohdakkeita. 
Ei tahdo lopettaa, vaikka sattuu.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Päivityksen tarpeessa

Minulla on jotain sekavuutta ja hämäryyttä kinkyelämässäni, ollut jo jonkin aikaa. Tästä on todella hankala kirjoittaa, kun ei oikein tiedä, mistä päästä aiheeseen tarttuisi. Tahdon kuitenkin yrittää, sillä jos väännän väkisin happy-go-lucky -bloggauksia, se ei ole rehellistä.

Olisi liian yksinkertaista sanoa, että tunnen olevani tyytymätön, ei se oikeastaan sitä ole. Olen jollain tavalla asettumaton, levoton. Tämä on niin tätä: minulla on kaikkea ja samalla kaipaan jotain. En saa itsekään oikein selvää, mitä hittoa kaipaan. Vai olenko vain tyytymätön itseeni, omissa nahoissani?

Tuntuu, ettei tällaisesta saisi edes kirjoittaa, että kivat ja selkeät postaukset olisi mukavampia lukeakin.

Tuntuu, kuin retkeni kinkymaailmaan olisi jotenkin nuutunut. Ehkä se on vain tilapäistä. Kaipaisin jotain virikettä.
Kotona Isännän kanssa arkielämä menee kivasti, mutta keskinäinen suhteemme on jotenkin vähemmän lennokkaassa vaiheessa - ainakin mitä minuun tulee. Jonkinlainen päivitys tuntuisi olevan tarpeen. Meillä on periaatteessa D/s voimassa edelleen, yli vuoden jo ollut, mutta huomaan usein kapinoivani sitä vastaan, ainakin vähän intiimimmissä tilanteissa. Joskus minusta tuntuu, että Isännän dominointi on enemmänkin vittuilua tai virnuilua minua kohtaan. Tuskin se on sillä tavalla tarkoitettua, jokin vain ei aina täsmää dynamiikassa. Miten tätä voisi parantaa? Missä ihmeessä on vika silloin?

Puhumme mielestäni liian vähän. On vaikea korjata asioita, jos niistä ei puhu. Tämäkin on tietysti taas näkökulmasta riippuva asia: Isäntä sanoo tavallisesti olevansa tyytyväinen jos yritän kysellä. Silti, aina kun saan houkuteltua hänet keskusteluun, olen jotenkin virkistyneempi ja tunnen parempaa yhteyttä häntä kohtaan.
Ihan yksinkertaiset puheet, jotka vahvistavat asemaamme toisiamme kohtaan, parantavat jo ilmapiiriä. Minusta on ihana kuulla, kun hän sanoo että kuulun hänelle, ja muita sen kaltaisia D-asioita.

---

Millaisia asioita sitten Masterin asemassa olevan henkilön olisi mielestäni hyvä edustaa? Tulee mieleen sanat suojelu, ohjaus ja palaute.
Suojelu: Master on aina subinsa puolella, ei subia vastaan. Master on kiintynyt subiinsa.
Ohjaus: Master ohjaa subin toimintaa, käskyillä ja kielloilla.
Palaute: Master antaa palautteen subin toiminnasta, kiittää tai rankaisee.

Tämä on omaa pohdintaani, en ole lukenut keskusteluketjuja aiheesta. Voi olla, että painotus on erilainen kuin monilla muilla, mutta juuri nyt minulla nousee nämä esiin.

---

Meillä on paljon hyviäkin hetkiä. Nyt kun viime aikoina olen ollut vähemmän kiinnostunut kivusta, olen arvostanut tosi paljon hetkiä, kun Isäntä on pyytänyt minut tietyllä merkillä viereensä polvilleen, sallinut laskea pääni syliinsä ja kysynyt silitellen, mitä pikkuisella on mielessä. Tavallisesti sen jälkeen, kun olen ollut kireällä tuulella. Vähän väsyneenä silittely auttaa minua vaipumaan ajatuksettomaan nautinnon tilaan. Hän ei ehkä edes huomaa sitä, mutta siinä on hyvä olla.

---

Huomenna on vähän pienemmän porukan kinkybileet. Virkistyn varmasti taas siinä ilmapiirissä. Rouva esimerkiksi on kertonut aikovansa cross dressata pikkuisen, mikä kuulostaa aika houkuttelevalta. Poikatytöt, nam!
Itse toivon huomiselta lähinnä innostavia ja kiinnostavia hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Mielellään ihoa, huulia. Keitä ne ihmiset ovat, en vielä tiedä.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kitkaista kirjeenvaihtoa

Tässä kuussa kirjoittelin muutaman miehen kanssa, no enimmäkseen yhden.

BDSM-baarissa netissä tulee toisinaan nimimerkilleni kyselyitä seurasta. Se ei ole ihmekään, sillä olen vaihtanut ruksin statukseeni, että haen nyt sessioseuraa. Se on kyllä aika vahvasti ilmaistu, sillä en varsinaisesti hakemalla hae seuraa, enkä ainakaan tuolta tuntemattomien tyyppien valtakunnasta. Vaihdoin seuranhaun optioksi lähinnä sen tähden, että lievemmät vaihtoehdot sulkevat siististi pois kaikki ehdotukset ja rohkeammat lähestymiset, enkä minä sitäkään halua. Ei se ketään vahingoita, jos satun saamaan mainitsemiini aihepiireihin täsmääviä jutunaloituksia - arvioin niistä sitten, maksaako vaivaa jatkaa vai ei.

Yksi näistä viesteistä oli mielestäni riittävän houkutteleva ja lähettäjä oli lukenut profiilini, sekä löytänyt sieltä itseäänkin kiinnostavaa aineistoa. Menin katsomaan kaverin omaa profiilia ja olin tyytyväinen löytäessäni "sikamaisen" näköisen äijän yrmyilemässä komentajanpuvussaan. Antauduin kirjoittelemaan ja katsomaan, mitä siitä viriäisi.

Parin viikon viestittelyn jälkeen homma oli selvä, ilmoitin varovaisin sanankääntein, että ehkä emme sittenkään tavoittele ihan samoja juttuja ja löin luukun kiinni. Olin helpottunut. Viestittely oli koko ajan ollut jotenkin työlästä ja ajautui muille urille kuin sinne, minne minä olisin toivonut. Hänen fetissiinsä sen sijaan, että olisi mietitty mitä yhteistä kivaa meillä voisi olla jossain otollisessa tilanteessa. Puuh. Sitten kun ehdotin tapaamista kahvilassa, hän alkoi jahkailla parkkipaikoista ja liian vieraista kulmista. Ääh. Mieleeni tuli kuva peräkammarin pojasta ja mielenkiintoni valahti pakkaselle.

Kamalan työlästä tällainen, ja turhauttavaa. Imee intoa ja energiaa rähkiä henkilöiden kanssa, jotka eivät selvästikään ole sitä mitä haetaan. Aloin myös kyseenalaistaa sitä, että mitä oikeastaan edes haen. Tai hänhän minulle kirjoitti, mutta kuitenkin. En edes erityisemmin haaveile miesreviirin laajennuksesta.. Miksi sitten vedän ymmärtäväisen tätin viitan ylleni ja vastailen miesten fetissikeskusteluihin? Utelaisuudesta kai. Ja kirjoittaminen on lisäksi sekä kivaa että helppoa ajanvietettä. Sain myös ihan Isännältä asti luvan käydä kahvilla tyypin kanssa, josta hän ei ollut kiinnostunut tietämään mitään sen kummempaa. Kuitenkin, melko pian luvan tultua mielenkiintoni lakastui. Ruoho omassa pihassa olikin vihreämpää.

Olemme Isännän kanssa välillä keskustelleet kolmannen pyörän mahdollisuudesta ja siitä, millainen henkilö siihen sopisi. Mies vai nainen? Dominoiva vai alistuva? Meille on muodostunut mielikuva eri variaatioiden mahdollisuuksista. Missä sitten rajat menisivät, mehän emme ole mitään swingereitä kuitenkaan? Olemme päätelleet, että tilanne saisi näyttää suuntaa, terve järki säilyen.

Nämä laimeat seikkailuni nettimaailmassa liittyvät tähän pohdintaan. Sekin, että tahdon mennä sitten mahdollisimman pian tapaamaan kiinnostavaa tyyppiä, sillä minusta on yhteistä ajanhukkaa lätistä pelkästään netissä, jos kemioiden kohtaamisesta ei ole vielä tietoa. Vaikka netissä tutustuminen on tavallaan helppoa, niin tämä fyysinen puoli jää siinä totaalisesti paitsioon. Edes valokuvat eivät mielestäni paljoa auta. Sellaiset ominaisuudet, jotka toimivat loistavasti BDSM-tilanteissa, eivät tule ilmi, ellei voi havainnoida toista elävässä elämässä. Siinä on kyse ennemminkin tietynlaisesta energiasta kuin esim. kasvonpiirteistä tai iästä.

Tästä syystä ei liene ihme, että sitä tulee helposti ottaneeksi kinkytuttujaan tähtäimeen. Kun ihmistä on ensin voinut tarkastella pidempään neutraalilla maaperällä, muodostuu käsitys joka joko houkuttelee lisätutkimuksiin, tai kertoo, että meillä ei ehkä synkkaisi kuitenkaan.


Oikeita energioita etsiskellen,
Tetris

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ihan tiloissa, vai ei?

Istuin iltaa samassa pöydässä kahden kinkyn kanssa, naisen ja miehen. Molemmat ovat ainakin tietääkseni vankasti dominoivia ja kipua tuottavia osapuolia leikeissään. Molemmilla on myös kohtuullisesti taustaa kinkyskenessä.
Keskustelumme oli mukavaa ja polveilevaa, mutta yksi aika nopeasti sivuttu seikka jäi mieleeni tällä kertaa itämään. Meillä oli ohimennen puhetta siitä, miten jotkut näissä piireissä hehkuttelevat erilaisilla ns. tiloilla. Taidan kyllä itsekin kuulua näihin. Sitten taas nämä kaksi vankan linjan kinkytuttavaani kiistivät kumpikin että heillä olisi mitään tiloja joissa viipyillä.

En osannut tai kehdannut siinä ruveta tivaamaan tarkemmin asiaa, mutta jäin itsekseni vähän ihmettelemään. Selvennän vähän tätä "tila"-asiaa, ainakin niin kuin minä sen käsitän. Ymmärtääkseni sillä tarkoitettiin mielentilaa, johon BDSM:ää harjoittava henkilö saattaa päätyä. Tämä mielentila taas on jollain tavalla erilainen kuin ihan arkisen jokapäiväinen olotila. Tavallisimmin se on kai alistettu olotila, jolloin henkilö on kenties poissaolevampi ja suggestioherkempi kuin muuten. Tila on varmasti myös se, kun kipua tai epämukavuutta saanut henkilö saa liikkeelle kehonsisäisiä hormonejaan ja vaipuu näiden vaikutuksesta esim. nauruherkkään sekavuuteen kesken kipuleikin.

Eikö sitten dominoiva henkilö voi saavuttaa erityistä tilaa? Minulla ei ole mitään syvällisempiä dominoimiskokemuksia itselläni, mutta olen kuullut sessiossa voivan vallita esimerkiksi flown, eli kuin luovaan työhön keskittyvän henkilön aallonharjalla lipuvan olotilan, joilloin aika katoaa ja kaikki sujuu itsestään.
Jos nämä kaksi kinkyä sanovat, etteivät saavuta tiloja, niin mikä saa heidät jatkamaan? Mikä on niin väkevän ihanaa, että se maksaa kaiken vaivan? Mitä he saavat?

Mahdanko itse laittaa liikaa painoa tilojen saavuttamiselle? Mahtaako se kaikki riippua niin ihmisen perusolemuksesta? Ehkä olemme vain niin erilaisia, että tavoittelemmekin eri asioita.

Itse kun mietin asiaa, niin tietynlainen tila on minulle ihan välttämätön, että sessio olisi mistään kotoisin. Tila voi kyllä olla eri kerroilla erilainenkin, mutta sen on oltava jotain muuta kuin ihan se arkinen tajuntani. Se, että minä saavutan hyvän tilan, ei missään nimessä ole vain dominoivan harteilla. Olosuhteilla ja omalla mielentilallani on paljon merkitystä myös. Joskus on vain alttiimpi kuin toisella kertaa. Lähinnä tärkeää tässä mielessä itselleni on, että toinen on sillä tavalla tosissaan asiansa kanssa, että minä saatan hellittää kontrollia ja mennä ... tilaan.

Tähän olisi hienoa saada kommenttia, etenkin jos löytyy ihmisiä jotka eivät koe menevänsä mihinkään ihmeempään tilaan sessioidessa. Tämä on taas yksi ilmiö, jota tahtoisin oppia ymmärtämään vähän syvällisemmin.

----

Sessiosta:
Isäntä oli riiputtanut minua jonkin aikaa käsikahleista kattokoukuissa, kiusoitellut siinä ja piiskaillut kevyesti. Tämän jälkeen sain käskyn siirtyä sänkyyn, jossa hän sitoi jäseneni X:ään minun maatessani selälläni. Hän tuli päälleni ja tahtoi, että sanon eräitä rumia sanoja siitä mitä toivoisin hänen tekevän seuraavaksi. Minulla oli silmäside ja kevyen pyörryttävä olo kaikesta kokemastani.

En tahtonut kyetä sanomaan sitä mitä Isäntä toivoi, enkä olisi jaksanut puhua muutenkaan. Hän oli kuitenkin päättänyt että nyt sanotaan. Kun siitä ei tullut mitään, hän läimäytti minua kevyesti mutta kirpaisevasti poskelle. Se tuli yllättäen, sillä enhän nähnyt mitään ja se tuntui kivalta. Minua alkoi naurattaa ja pyysin että "lyö mua". Minulla oli sekava olo ja hauskaa. Hän ei lyönyt, vaan alkoi vetää minua nänneistä eri suuntiin. Hän jatkoi sitä ja kyselyä, kunnes minun oli kerta kaikkiaan pakko sanoa sanat, kipu oli vain liian kovaa.

Jälkeenpäin minun oli annettava tunnustusta, että sait mut muuten tosi hyviin tiloihin.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ahdistava kuulustelu Rouvan luona

Jätin itseni viime bloggauksessa peppu pystyssä odottelemaan, mitä Rouva mahdollisesti yläkerrasta minun varalleni noutaisi.
Sain blogissa ja sen ulkopuolelta kommenttia, että mikset kertonut kaikkea, mites nyt kainous iski, mistä on kyse! Ihan kuin olisin pettänyt maksavat asiakkaani. Tai jonkin moraalikoodin, joka velvoittaa bloggaamaan kunnolla jos kerran bloggaa.

No kuulkaa, kyselin tässä vähän Rouvaltakin, mitä hän tahtoisi minun kirjoittavan. Hän totesi, että "voit sä niille jotain kertoa".

Olen tässä hehkutellut muistoani siitä, miten hän kävi "palvelijaansa" kiinni takaapäin. Ihanaa, kuin suoraan fantasiasta..
Muistini teki kepposet ja unohdin sijoittaa tähän väliin pitkän episodin, jolloin minun piti esitellä mukana tuomiani leluja Rouvalle. Ne olivat piilossa isossa kassissa ja olin tosiaan haalinut mukaan vähän sitä sun tätä, sillä hän oli sanonut, että tahtoi saada erilaisia ideoita. Nyt hän istui mukavasti sohvalla, katseli minua lempeän vittumaisesti hymyillen, kun olin polvillani parketilla ja otin tavaran toisensa jälkeen hänen eteensä.

Nahkakahleet olivat helpot, ei siinä mitään. Pörröinen pinkki väri vähän nolotti, mutta olen päässyt sen yli ennenkin. Silmäside, mustaa keinonahkaa, peruskamaa. Erittäin mukava sessioissa, aika tyylikäskin.
Sitten muutama kuminen hapsupiiska, eri vahvuuksia. Tottakai niitä oli mukana, ihan varoiksi. Rouva ottikin yhden käteensä ja siveli sitä kivasti kun keskustelimme.
Suukapula, keinonahkainen puisella pallolla, oli sekin vielä helppo. Olin melkein ylpeä, kun Rouva tutki puupintaan jääneitä hampaanjälkiä. Käytetty on!

Sitten alkoi kaulapanta kummasti kuristaa. Olisin voinut vain ottaa viimeiset kaksi esinettä esiin sohvalle ja nimetä ne kuin ohimennen. Mutta äkkiä en pystynytkään. Alkoi nolottaa ihan hirveästi. Rouva ei nähnyt mitä kassissa oli, mutta hymy hänen kasvoillaan kirkastui kun hän huomasi ahdinkoni. "Noh?" hän kysyi suorastaan aurinkoisen ystävällisesti.

Tätä sitten jatkuikin. Kauan. En normaalielämässä nolostele tällä tavoin, enkä ainakaan hyydy paikoilleni, mutta nyt subitilassa läsnä oleva tilanne vyöryi päälleni enkä saanut sanaa irti kitalaestani. Minusta tuntui kaamealta, että olin ottanut mukaani myös liukuvoideputkilon ja moottorikäyttöisen dildon. Ja että - herrajumala! - minun pitäisi esitellä ne edessäni olevalle ihmiselle. Siinä toivossa, että hän ehkä voitelisi dildon ja työntäisi sen minuun. GAAH! Mitä olin ajatellut?? Supernoloa. Ehkä hän ei edes ajatellut session voivan sisältää mitään tuollaista. Mikä pahinta, voisin aiheuttaa kiusallisen tilanteen.

Rouvalla ei ollut mikään kiire. Minä kärsin. Rouvan puhelin soi. Minä odotin.

Pitkä puhelu loppui, ja heti palattiin asiaan. Hengähdystauko ei ollut rohkaissut minua. Tajusin, että emme voisi jatkaa ikuisesti tätä köydenvetoa, mutta minun oli todella vaikea saada edes kättäni liikkumaan.
Lopulta muutama johdatteleva kysymys sai minut nostamaan dildon kassista. En voinut katsoa Rouvaa silmiin. Hän edellytti, että sanon esineen nimen. Ette halua tietää, kuinka kauan kesti, ennen kuin henkäisin, että "kai se on se D-sana", kun hän oli tingannut nimeä kumitavaralle.

Tämä ei tietenkään riittänyt, ei alkuunkaan. Lopulta olin sanonut koko ruman sanan ja vielä katsonut Rouvaa silmiin samalla. Argh! Jos hän olisi lyönyt minua, mutta hän ei edes koskenut minuun koko tänä aikana. Sekin oli kamalaa. Pelkkää henkistä rääkkiä.
Olin ihan loppu, eikä hän saanut enää kiskottua minusta, että mihin ja miten esinettä voisi käyttää. Lopulta hän joutui sanomaan itse kutakuinkin, että:
"Toit sen siis sitä varten, että sillä nussittais sua perseeseen TAI vittuun TAI suuhun. Ei ollut lainkaan vaikeaa sanoa tuota, eihän?"


En voi väittää, että olisin nauttinut tästä kuulustelusta sanan varsinaisessa mielessä, mutta arvostan sitä suuresti, sillä Rouva ei todella perääntynyt, vaikka vietimme kai hyvän puolituntisen kiskoen Tetriksen kidasta sanaa Dildo. En todella tiedä, mitä hän tästä kaikesta ajatteli, mutta jollain tavalla huvittuneelta hän vaikutti silloin ja vielä jälkeenpäinkin.

Itse voin sanoa, etten ole koskaan joutunut vastaavaan, enkä edes tiennyt omaavani tämmöistä herkkyyttä. Se kumpusi jollain tavalla subinroolistani, sillä normaalissa tilanteessa olisin kuitannut vastaavan paljon helpommin. En kuitenkaan tässä halunnut jättää alisteista rooliani, vaan suoriuduin tehtävästäni arkiminäni ulkopuolella, viettialueellani, jolloin minua hämmensi hänen suora ja pikkuisen vielä vieras läheisyytensä siinä tavallisessa olohuoneessa keskellä päivää ja minä, levittelemässä rivoja fantasioitani hänen kangassohvalleen pehmolelujen viereen.. Brr.

Lisään vielä, etten oikein pidä puhumisesta kun olen täysillä subi. Ei, minä inhoan sitä. Osin siksi vihasin haastatteluakin kun olin lavalla viimeksi. En tykkää puhua! Se on turhaa, puhun vain minimin. Usein jään ensin vastaamatta, jos minulta kysytään. Odotan, että minua lyötäisiin vaikka kasvoille, että puhuisin. Se olisi ihanaa, mutta puhuminen ei. Ikäänkuin joutuisin väkisin aktivoimaan aivoalueita, jotka eivät tahdo vielä herätä, niin työläältä se välillä tuntuu. Omituista!