tiistai 29. lokakuuta 2013

Pervoleikkien säännöistä

Meillä on ollut Isännän kanssa ihan mahdoton päivä. Aamuisen pepputappikäskytyksen ja seksituokion jälkeen lähdettiin hoitamaan virallisia asioita, joilta poikettiin erotiikkaliikkeeseen, josta hankittiin muutamia uusia leluja ja nyt illalla - keskusteltuani Isännän kanssa perin pohjin seuraavasta tekstiaiheesta - hän käski minun pitää pörisevää perhosta jalkovälissä kirjoittaessani! 
Rakas Isäntä: siitä ei tullut yhtään mitään, feilasin. Kaksi orkkua eikä yhtään tekstiä. Koetan nyt ilman perhosia.

---

Nimimerkki Jack W laittoi viime bloggaukseeni tällaisen kysymyksen:

"Piti vielä kysyä tuosta muiden kanssa leikkimisestä. Minkälaiset säännöt teillä on? Ja leikkiikö Herra Huu muiden kanssa?"

Otetaan ensin ne säännöt. Säännöt ovat tässä leikissä todella tärkeitä. Tai sanoisinko, fiilisten haistelu tarkalla nenällä. Että kaikki on kaikille ok jne. Ja luottamus! Tämä ei ole mitään paskahousu-pettämistouhua, vaan kaikki (meidän) kinkyleikkimme tapahtuvat yhteisymmärryksessä.  

Jos ihan puhtaasti säännöistä puhutaan, niin ne ovat tapauskohtaisia. On merkittävä ero sillä, onko Isäntä mukana leikittäessä vai ei. Jos hän on mukana, kuten kaikissa bilepostauksissa olen kertonut, kysytään häneltä lupaa. Käytännössä siis hän saattaa itse ehdottaa ja sopia selkäni takana leikkihetkestä ulkopuolisen kanssa ja kun leikki toteutuu, kysyy ulkopuolinen Isännältä tarvittaessa tarkempia lupaohjeita. Minä ja Isäntä olemme tietysti sopineet rajamme keskenämme jo etukäteen. Nämä tilanteet hoituvat tavallisesti ihan kitkatta ja häiriöttä. Lupaa on kysytty esim. siirryttäessä pelkästä piiskaamisesta erogeenisten alueitten kosketteluun, käsin tai välineen avustuksella. Aika normaaleja ja maalaisjärkeen käyviä juttuja siis.

Jos Isäntä taas ei ole paikalla, kuten on ollut muutamia kertoja tilanne minun ja tämän erään ihanan D-rouvan välillä, on juttu sovittu etukäteen. Nykyisin riittää pelkkä ilmoitus, että olen menossa hänen luokseen, mutta alkuun oli tarkempaa. En ole selvillä kaikesta meilailusta, mutta käsittääkseni rouva kysyi Isännältä joitain käsittelyyni liittyviä seikkoja ja minulta taas, onko minulla jotain rajoituksia tai pyyntöjä sessioiden suhteen. Kaiken kaikkiaan nämäkin tilanteet ovat menneet suht vähällä päänvaivalla ja täydessä luottamuksessa.

Koska kaikki näissä meidän leikeissämme olleet henkilöt ovat olleet toisilleen varsin tuttuja yksityisen yhteydenpidon ja/tai blogien kautta, on välillämme vallinnut aika hyvä mielikuva toisistamme sessiomielessä jo etukäteen, eikä mitään esim. sopimuslomakkeita ole tarvinnut rastitella.

Minä ja Isäntä olemme keskustelleet etukäteen erinäisistä mahdollisista vastaantulevista tilanteista ja kuvioista ja siitä, miten suhtautuisimme niihin puolin ja toisin. Olemme määritelleet toisillemme omia rajojamme ja miten se vaikuttaa kanssakäymiseen muiden kanssa. Nämä ovat olleet hyviä keskusteluja ja niiden raameissa osaan itsekin olla ja käyttäytyä. Keskustelunaiheet ovat olleet esim. mihin rajoihin asti kumpainenkin voisi ja saisi mennä miehen tai naisen kanssa taikka miten reagoida, jos joku ehdottaisi bileissä sitä tai tätä.

Lisään vielä, että jos Isäntä ei ole ollut jossain tilanteessa paikalla, olen valmis antamaan siitä seikkaperäisen selonteon hänelle jälkikäteen, jos häntä kiinnostaa kuulla.

Entä leikkiikö Herra Huu itse muiden kanssa? 
Juttelin tästä Isännän kanssa hetki sitten aika laveastikin. Asiahan on niin, että hän on leikkinyt/sessioinut vain tilanteissa, joissa minä olen ollut mukana, eli käytännössä minä olen ollut ainoana subi-kohteena. Olen ennenkin koettanut vähän kysellä häneltä, että kiinnostaisiko häntä vaikka juuri bileissä leikkiä jonkun toisen subin kanssa. Vastaus on, että oikeastaan ei niinkään. Hän jatkoi tästä, että ehkä sellaisessa tilanteessa, että siinä olisi samalla osallisena minä tai muitakin siten, että hän ei olisi kahden tuon toisen kanssa. 

Selitykseksi hän antoi tälle sen, että hän ei suhtaudu BDSM:ään niinkään fetisistisesti vaan seksuaalisesti. Hän ei siis tee näitä juttuja niinkään fetisistisen mielenkiinnon kuin eroottisen esileikin tähden. Siinä on ero! Ymmärrän sen, tai luulen ymmärtäväni. Siinä missä joku toinen vaikkapa juuri piiskaa subeja piiskaamisen ja vallankäytön ilosta, Herra Huu piiskaa esileikin kaltaisessa mielentilassa. Hän jatkoi tähän, että koska näin on, hänellä astuu tässä henkilökohtainen seksuaalimoraali mukaan kuvaan, eikä hän oikein katso, että voisi suorittaa juttuja toisten naisten kanssa ilman että ikäänkuin pettäisi minua. Ja että kollektiivinen tilanne olisi siis eri, kun sen ei voisi katsoa olevan varsinaista seksitoimintaa. Lisäsipä hän senkin, että on sen verran suoraviivainen, että katsoo yhdynnän olevan seksiä, eikä tältä pohjalta pidä minun kinkyleikkejäni minään uhkana. Myöskään hänellä ei ole luonteessaan mustasukkaisuutta, etenkään jos hän ei näe sille todellista aihetta, ja naisia kohtaan hän ei koe mustasukkaisuutta lainkaan.

Tässä siis kappale Herra Huun mielenmaisemaa, Tetriksen tulkitsemana.
Tajuavatko muut miehet tätä logiikkaa? Minä tavallaan tajuan, mutta näkökulmani on erilainen, fetisistisempi (piiskaa, jee) ja hippimäisempi (vapaa rakkaus etc).

Olen sanonut, että minä olen meistä kahdesta se hullumpi ja että minun rajani ovat Herra Huun rajat, sillä minä saattaisin mennä pidemmälle, mutta Isännän hyväksyntä on kaiken perusta.
Tämä on tasapainottava tilanne, sillä jos täällä asuisi kaksi Tetristä, täällä pidettäisiin kai jo orgioita sunnuntaisin, eikä se nyt kävisi laatuun keski-ikäistyvällä perheellisellä pariskunnalla.

Jos joku kommentoija tai bloggaaja innostuu, niin olisi kiintoisaa kuulla, miten muut ovat ratkaisseet sikin sokin pervoilun tai vaikka polyamorian mutkia omalta kohdaltaan.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Halloween-bileet

Halloween-kinkybileet olivat minulle ihan mahtavat. Olin loistavassa bilevireessä ja ohjelma sopi mielentilaani.

Osallistuimme bileisiin yhdessä Isännän kanssa, mutta vietimme tällä kertaa aika paljon aikaa erillämme. Täytyy myöntää, että ennen bileitä minulla oli hiukan väsähtänyt ja haluton olo. Tuntui, että kotiin jääminenkin voisi olla ihan kiva ajatus. Totta kai kuitenkin lähdimme, kun kaikki oli jo järjestetty ja onnekseni löysin paikan päällä juuri oikeanlaisen mielentilan, vieläpä vähän korotettunakin. Asiaa auttoi se, että vietin heti alkuun muutaman tunnin esitellen valmistamiani ja muidenkin tekemiä kinkyvälineitä ja -koruja. Jos itseä vähän ujostuttaisikin, on myyjän rooli helppo ottaa ja tuotteiden katselemisen varjolla saa helposti kontaktia itselle ihan vieraantyyppisiinkin ihmisiin.

Erilaisten ihmisten kohtaaminen oli näitten bileitten teema minulle. Isännän ja omien tuttujen kanssa saa viettää aikaa paljon muutenkin, mikä onkin ihanaa, mutta bileissä kaipaan vähän avarampaa raamia. Satuin tällä kertaa olemaan oikea social butterfly, ihan häpeämättä. Sainkin muutamia kommentteja, kuten "ethän SÄ ole vapaa" ja "eiks siinä ole riittämiin, jos on kotona kinkysuhde", sekä "mitäs Herra Huu ajattelee". Vastailin näihin vilpittömästi, että en minä vapaa olekaan ja että ei, ei se riitä: leikkiä sopii muidenkin kanssa - tiettyyn rajaan asti. Ja että ei Herra Huu välitä, kuten hän ei todella välitäkään jostain tällaisesta. Mitä merkitystä on muutamalla keskustelulla tai ohimenevällä kosketuksella sen rinnalla, että minulla on koko elämäni hänen rinnallaan?

Eikä Tetris mitään rietastellut! Eräs tyylikäs trans-leidi puristi rintojani ja joku D-setä otti kaulapannasta kiinni, siinä kaikki. Kinkyt ovat hyvin korrekteja ja seinilläkin on julisteita, että ei saa koskea ilman lupaa. Joskus se tuntuu tekevän heistä jopa vähän säikkyjä..
Jokin häiriköivä perseen puristelu on asia sinällään, mutta jos keskustellaan alistamisesta ja toinen vähän nykäisee kaulapannasta, niin kai me kaikki ollaan niin isoja poikia ja tyttöjä, että osataan se kieltää, jos menee oman sietorajan yli. Ainakin minä olen näissä stimuloivissa biletilanteissa hyvin altin kosketukselle ja koen turhautumista, ellen sitä keltään saa. Ymmärrän tietty, että rajanveto on vaikeaa ja kun osa on humalassakin.. Itse en kyllä pahastu pienestä spontaanista kosketuksesta, jaanpa niitä välillä itsekin. Taitaa olla kansanluonteessa tämä fyysinen jäykistely.

Rietastelin kunnolla vasta, kun eräs ihana pariskunta + oma Isäntä ripustivat minut käsistä roikkumaan, vetivät housut alas ja rinnat paljaiksi ja piiskasivat, käsittelivät vibralla, hyväilivät rintojani, työnsivät sormiaan suuhuni ja jalkoväliini, komensivat minua ja kaikkea mahtavaa. Olin melkein tippa linssissä, sillä juuri jotain tällaista olin salaa toivoskellutkin..! Ja juuri näiltä ihmisiltä.
(Porukan naispuoleinen jäsen: sinulla on aivan ihanan pehmeät huulet ja valloittava tapa suudella).

Osallistuin illan aikana ekaa kertaa myös pikadeittiin, eli leikkimieliseen ohjelmanumeroon, jossa sai pareittain keskustella pari minuuttia ja sitten vastapuoli taas vaihtui. Siinä hälinässä ei kukaan kuullut mitä toiset puhuivat ja osallistujia kehoitettiin menemään suoraan asiaan, koska aika oli lyhyt. Kysyin kaikilta puhekumppaneiltani suoraan, mikä heitä kinkybileissä kiinnostaa ja mitä he niiltä odottavat. Tai mitä ylipäätään toivovat ja haaveilevat. Itse kerroin omasta kinkyydestäni ydinkohdat, että tykkään alistua ja saada piiskaa, olen parisuhteessa mutta että tiettyyn rajaan kiinnostunut myös muista leikkikavereista. Joku oli paikalla peräti ekaa kertaa, toinen kertoi tykkäävänsä tunnelmasta, yksi sanoi etsivänsä kolmatta pyörää Masterinsa käskystä, eräs myönsi pitävänsä julkisesta sessioimisesta ja kysyi, leikkisinkö minä muiden kanssa, jne. Tykitys oli niin nopeaa, että näin jälkikäteen harmittelen että minulla menee varmasti osittain sekaisin eri ihmiset ja keskustelut. Upeaa oli se, että pääsin nokatusten monien kanssa, jotka tuskin tulisivat juttuihin muuten.

Sitten sain ainakin yhden ihailijan. Ihan ok näköinen mieshenkilö tuli klassisesti baaritiskillä juttelemaan. Aika nopeasti selvisi, että arkisesta pukeutumisestaan huolimatta hän koki olevansa ehdottomasti D ja tykkäävänsä antaa avokämmentä, eli spankingia. Myönsin olevani subi ja tykkäväni piiskasta. Olin kuulemma erittäin mielenkiintoinen tuttavuus.. Jos se intensiivinen katse olis voinut vetää minut polven päälle housut kintuissa, niin se olisi jo tapahtunut monta kertaa ja juuri siinä. Olinkin tyytyväinen, kun myöhemmin bongasin hänet kaulailemassa jotain näyttävän näköistä daamia ja taivuttavan tämän jopa vähän avokämmenen allekin.. Näytin hälle peukkua!

Enpä tiedä, nämä olivat minulle ja Isännällekin oikeastaan vuosipäiväbileet, sillä tasan vuosi sitten tulimme eka kertaa varovaisesti ihmisten ilmoille katsomaan, olisiko tässä mitään meille sopivaa. Hurahdimme sen verran, että olemme kolunneet siitä saakka joka ikiset alueen bileet, ylläpidämme D/s-suhdetta ja vietämme aikaa kinky-ystäviemme kanssa. Voisi sanoa, että meille on tapahtunut elämänmuutos kuluneen vuoden aikana. Näitten bileiden jälkeen minulla on vahvistunut olo, että olen kasvanut kinkyihmisenä. Jos alku oli haparoivaa, ja jatkuvasti sain hämmästellä mihin oikein olenkaan valmis ja jälkeenpäin, että miltä se kaikki mahtaa tuntua pienessä päässä, olen nyt paljon varmempi. Tiedän mihin olen ilomielin valmis, osaan hakea niitä juttuja ja saankin kaikkea kivaa, tietäen, että hyvä olo on vielä seuraavanakin päivänä ja vieläpä senkin, millä tavoin nämä seikkailut heijastuvat parisuhteessamme.

Viime bileet heijastuivat siten, että kotona Isäntä ilmoitti että on hänen vuoronsa nauttia. Hän heitti minut selälleen sänkyyn ja nai kurkkuun niin syvään kuin kykenin ottamaan ja sen perästä peppuun.



perjantai 25. lokakuuta 2013

Kirjoitan rinnoista

Olen aina pitänyt rinnoistani. Ne ovat riittävän pyöreät, jotta pusero kohoaa kunnolla ja paidat näyttävät kivoilta. Ne eivät ole kuitenkaan liian kookkaat - urheilu onnistuu hyvin sopivien rintsikoiden avulla. Rintani ovat symmetriset. Ne täyttivät imetystehtävänsä esimerkillisesti ja ovat tämän urakan jälkeen nyt vähän laskeneet, mutta ei mitään mitä eivät sopivat liivit kohentaisi ryhtiin. Nännini ovat pienehköt ja vetäytyvät herkästi terhakoiksi. Niiden ympärys on vaaleanpunainen eikä kovin laaja. Minulla ei ole koskaan ollut nännilävistyksiä.

Rintani eivät ole minulle erityisen eroottinen alue.
 
Luin Kinkynautin bloggauksen, jossa hän pohti D:n näkökulmasta rintojen sidontaa, varsin teknisesti painottuen. Lukeminen sai minut muistamaan, etten ole itse kirjoittanut paljoakaan rintoja koskevaa asiaa, vain muutaman maininnan nipistimistä. Teksi ja kuvitus olivat myös -hmmm- jotenkin turn-off minulle. Eli suomeksi: Jaiks! Kaikki BDSM-jutut eivät ole Tetriksen alaa ja tässä taisi tulla taas yksi sellainen: rintojen kovempi käsittely.

Tavallaan olen pahoillani, sillä tiedän ettei tässäkään ole tarkoitus pysyvästi vahingoittaa ketään ja että rintojen käsittely voi olla hyvin kinkyeroottista monelle. Minua harmittaa, että huomaan itsessäni ilmiselvän eston tässä kohtaa. Minun tekee pikkuisen pahaa, jos näen kuvia rinnoista, joita on sidottu sinertäviksi palloiksi, piiskattu mustelmille tai joihin on työnnetty nastoja tai muuta terävää. Pahoittelen...

Koitin miettiä, mistä estoisuus kumpuaa ja keskustelin vähän Isännänkin kanssa. Keskinäisissä leikeissämme ovat rinnat melkoisessa sivuroolissa, olen pannut merkille. Joskus tietty hyväilyjä, vähän ehkä puristuksia nänneistä, nipistinten käyttöä ja kevyttä hapsupiiskailua. Mutta ei mitenkään itsetarkoituksellisesti, vaan ikäänkuin siinä ohessa. Isäntä ei ole tissimiehiä, minä en ole tissinaisia. Rinnat nyt ... on. Ne on ihan kivat, mutten esimerkiksi tunne kovin suuria väristyksiä, vaikka niille tehtäisiin mitä. Se on ihan ok jos niitä vaikka vähän nuollaan, kunhan siihen asiaan ei jumiteta, sillä silloin tämän mieli alkaa ikävystyä ja vaellella.

Jos rintoihini otetaan kovemmin kiinni, iskee minuun huoli paljon ennen kipua. Minulla on ollut jotain rintajuttuja matkan varrella, olen juossut lähetteellä kuvauksissa yms. epämiellyttävää. Ei mitään vakavaa, mutta semmoista mistä jää tympeitä muistijälkiä rintojen suhteen. Ja sitten on se, imettäminen. Nainen ei vain suhtaudu rintoihinsa koskaan enää ihan samoin, kun on vuoden pari käpertynyt suloisen lapsen kanssa imetystuokioihin, elänyt sitä todellisuutta jossa rinnat täyttävät tehtäväänsä. Voin kertoa, että imetys pyörittää tuona aikana naisen fysiikkaa aika dominoivasti. Seksihalut voivat taantua, rinnat ovat aina joko kevyet tai liian täydet, pikku tulehduksia tulee ja menee, rinnat pakottaa ja imetysrytmi on otettava huomioon kaikessa. Suklaata voi syödä kaksin käsin, sillä imetys vetää kaloreita naisen kehosta niin että humina käy.. Tämän jälkeen rinnoista vain ei enää koskaan tule niitä nuoren naisen hupaisia seksipallukoita joista poikakaverit tykkäävät.

Kunnioitan koko kehoani suuresti, mutta siinä missä takamukseni ja jalkovälini ovat leikkisän himokkaita, ovat rintani kunnianarvoisat, vähän pelottavatkin. Niitä saa vaikkapa sitoa köysillä viehkosti törrölleen, käsitellä - kunhan ei liian kovaa - tai riisua alasti silmien katseltaviksi. Pistää välillä jonkun nipistimenkin. Melkein koko muu kehoni kannattaa BDSM:ää, mutta rintani ovat huomattavasti konservatiivisemmat. Epäilen niitä varsin vaniljaisiksi jopa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Tappi pepussa

Meille sattuu Isännän kanssa silloin tällöin päiviä, että ollaan kotosalla lapsen ollessa hoitopaikassaan. Jalo aikomuksemme on tietenkin työskennellä, mutta käytännössä aika usein pervoilemme, ainakin vähän.

Pari päivää sitten oli taas tiedossa tällainen aikuisten kotipäivä. Edellisenä iltana Isäntä sanoi minulle ohimennen, että minun on laitettava panta kaulaani HETI kun olen vienyt lapsen hoitoon. Yllätyin positiivisesti, sillä Isännällä ei ole ollut tapana antaa pantakäskyjä pitkiin aikoihin. Samalla jäin epätietoisuuteen, mitä seuraavana päivänä sitten ehkä olisi tiedossa.

-----
Emme ole sopineet kaulapannan käytöstä mitään sen tarkempia sääntöjä. Joskus BDSM-harrastusten alussa oli puhetta, että laittaisin pannan aina jos tahtoisin alistamista sekä että kun minulla on panta, otamme käyttöön Isännän ja Tetriksen roolit. Kaulapannan piti siis selkiyttää eroa tavallisten rooliemme ja D/s-rooliemme välillä. Panta jäi kyllä pikku hiljaa paitsioon, sillä D/s-tilanteita alkoi tulla yhä enemmän, eikä roolien erottamisella tuntunut enää olevan vastaavaa merkitystä. Nykyään pienet arkiset dominointitilanteet ovat jokapäiväisiä ja olemme molemmat harjaantuneet tunnistamaan, mikä tilanne on selvää D/s:ää, mikä taas neutraalia aluetta. Kaulapantaa käytän - omasta tulkinnastani - alleviivaamaan alistujan osaani sessioidessamme tai sitten julkisissa pervotilanteissa (bileet, tapaamiset). Mielestäni kaulapanta on aivan ihana asia ja laitan sen mielelläni kaulaani. Jos se olisi mahdollista, saattaisin käyttää sitä jatkuvasti. Toisaalta siinä on tiettyä hohtoa, kun sen laittaa vain toisinaan.


-----

Aamulla siis kävin koiran kanssa hyvän lenkin, sen jälkeen suihkussa ja siitä ripeästi hakemaan kaulapantaani kaapista. Puin sen, hiukset kosteina ja saunatakki ylläni, ja menin vähän kysyvänä sänkyyn, jossa Isäntä vielä loikoi. Emme puhuneet mitään, painauduin vain hiljaa hänen viereensä ja koitin katseestaan arvailla, mitä olisi edessä. Tulisiko käsky hakea lelulaatikko? Hymyilimme toisillemme ja äkkiä Isäntä nousi sängystä. Hän läpsäisi minua pepulle ja tokaisi jotain hommista tai töistä. Arvelin hänen tarkoittaneen, että kohta minulle olisi hommia, tai jotain. Mutta ei, hänpä alkoi vetää ulkotyöhousujaan jalkaan ja toisti, että niin menepäs ahkerana töihin. Olin yllättynyt tapahtumien käänteestä, mutta aloin itsekin pukeutua ja ryhtyä töihini. Kelailin mielessäni, että no mikäs siinä, ehkä Isäntä olikin tänään vähän väsynyt tai muuten haluton. Ehkä eilinen oli ollut eri mielentilassa, mutta että hän ei viitsinyt purkaa pantakäskyään noin vain saman tien.

Kauaa en ehtinyt työskennellä, kun Isäntä jo tuli luokseni. Jotenkin touhukkaana ja energisenä. Hän alkoi kaivella leluvälineitämme esiin ja ojensi minulle pepputapin ja liukuvoiteen käteen. "Laita se".
Käskyä seurasi tovi hiljaista empimistä, kun koitin tajuta, miten voisin noin vain tunkea tapin itseeni, yhtäkkiä. Isäntä toisti käskyn ja meni viereiseen huoneeseen rapsuttelemaan kissoja. Hämmennystäni virnistellen suoritin itseni tapittamisen ja vedin housut jalkaan, sillä tappi on sen verran ohut ettei oikein pysy muuten. Väkisinkin katseeni hakeutui alaviistoon, oli kieltämättä aika käyttövalmiiksi asennettu olo, ei lainkaan itsevarma. Isäntä kertoi lyhyesti menevänsä vähän ulkohommiin rakentamaan ja oletti että tappi olisi paikoillaan kun hän palaisi.

Ryhdyin siis töihini. Työskentelyni sisältää aika paljon liikkumista parin huoneen sisällä ja istuskelua eri tuoleilla eri työvaiheissa. Tällaiseen ei normaalisti kiinnitä niinkään huomiota, mutta kun tuoreeltaan laitettu tappi tuntuu pepussa, tulee ottaneeksi kaikki liikkeet lukuun. Minulla ei ole ollut ennen tällaista kokemusta, joten kirjoitin pientä muistiota samalla tuntemuksistani.

12:40 Tappi
12:50 Isäntä hakee moskan (= vasara), menee takaisin ulos.
13:00 Valun, ajattelen panemista. Kuuntelen vasaraniskuja ulkoa. Voisin runkata, mutta käsky oli "jatka hommia". Tappi nai minua peppuun joka liikkeellä.
13:10 Kun istuu aloillaan, tuntemuksen voi kutakuinkin unohtaa, mutta ajatukset pyörii aiheessa. Norin & Ianin blogi (= luin tätä nuorten seksiblogia vähän ennen ja se herätti ajatuksia).
Veskiin - > onnistui

13:17 Isäntä hakee porakoneen.
13:25 Runkkasin, en voinut muuta. Koitan taas tehdä töitä.
13:40 Tunnin verran väline jo sisässä. Ulkoa kuuluu sahaamista.

Tässä kohtaa aloin rauhoittua ja keskittyä hommiini, enkä enää kirjoittanut. Aluksi älyttömästi kiihottanut tappi alkoi hitaasti muuttua osaksi minua ja melkein unohtua. Keho tottuu.. Mieli kuitenkaan ei, koko ajan odotin Isäntää sisälle.

Vähän ajan päästä Isäntä sitten tuli, reippaana, riuskaliikkeisenä ja ulkoilmalta tuoksuen. Hän kahlitsi ja suukapuloi minut pöydän yli ja meillä oli rangaistusluonteinen piiskahetki. Tappi pysyi yhä paikoillaan vyöhön kiinnitetyn ketjun ansiosta, vaikka vaatteista olinkin luopunut. Olin kerinnyt jo kaipailla piiskaa, mutta sitä tulikin täydeltä laidalta, tai sitten olin vähän herkkänä orastavan flunssan tähden. Joka tapauksessa kipua oli ihan riittävästi, kiemurtelin pöydällä Isännän laskiessa tunnollisesti 4 x 40 iskua, valutin kuolaa ja miltei itkin. En kuitenkaan puristanut vinkulelua, vaikka mielessä kävi. Tiesin, että kipu loppuisi siihen paikkaan, mutta loppuviimeksi en halunnut tehdä sitä. Paljonko piiskaa voin sietää, on kuitenkin liukuva skaala, ehdotonta stoppia en ole tavannut, sillä Isäntä on aina voinut lukea reaktioitani. Ja erityisen epämiellyttävän setin jälkeen tulee aina jotain toisentyyppistä, jolloin saa vetää henkeä. Vaikka koin suurinta kipua takamuksilla, session jälkeen löysin jälkiä vain sisäreisistä, jota en ollut edes pitänyt ihan niin pahana. Toisinaan bileissä minut on kirjaimellisesti piiskattu isoille mustelmille, mutta silloin jyllääkin niin vahvat (omat) aineet kehossa, että on lähes tunnoton.. Kotioloissa en pääse koskaan samaan.

Heti saatuaan piiskamäärän täyteen Isäntä siirsi ketjua sen verran sivuun, että pääsi takaa sisään. En tuossa vaiheessa tuntenut tappia enää erillisenä tuntemuksena, mutta olin herkkänä ja kiimoissani tunnin odottelusta ja jollain tavalla Isäntäkin vaikutti nautiskelevalta ja innokkaalta, liekö ylimääräinen täyte tuntunut hänellekin jollain tavalla.

Hänellä on tapana irrottaa minua vain juuri sen verran että varmasti saan loput remelit itse irti ja lähteä sitten paikalta. Meillä ei tässä tavallisimmassa sessiotilassamme olekaan mitään sänkyä tai pehmeää huonekalua, jossa voisimme loikoa ja silitellä toisiamme, joten järjestely on ihan hyvä. Saan halutessani runkata itsellenikin orkun ja siivota sitten sotkut kaikessa rauhassa ja päätäni kasaillen.

---
Johdatan taas aihetta vähän eteenpäin, mutta mietin tämän session jälkitunnelmissa, että mitä tämä oikeastaan on. Onko tämä seksiä? Ainakaan piiskaosuus ei mielestäni ole. Se ei ole edes varsinaisesti nautittavaa, vaan todella kivuliasta. Silti jollain tavalla tarvitsen sitä ja mielestäni D/s-suhteemme tarvitsee. Piiskaus on ikäänkuin vahvistusrituaali, joka luo selkärankaa Dom/sub -asetelmalle. Isäntä ei sitä tarvitse, en ainakaan usko, sillä hän ei ole varsinaisesti kiinnostunut piiskauksesta. Hän on kyllä hyvin mielestäni oppinut ymmärtämään sitä ja toteuttamaan käytännössä. Minä taas, jos en ole vähään aikaan saanut piiskaa, saatan alkaa haaveilla siitä. Minulle piiskaus on ehdottomasti se JUTTU, joka toi minut BDSM:n pariin selkeimmin. Jälkeenpäin olen oppinut arvostamaan mm. kaulapantoja ja sidontaa, kyettyäni liittämään niihin sopivia mielikuvia. Sitten taas on juttuja, joita en ymmärrä, eikä kukaan ole minulle tarjonnutkaan, kuten nyt vaikka neulaleikit.

Alistamisesta ja -tumisesta vielä. Luin tuossa läpi Norin ja Ianin blogin. Siinä ei ole kovin paljoa luettavaa, mutta kun sen lukee alusta saakka, on se mieltä kiehtova pikku tarina kahden nuoren rakastavaisen suhteesta, jossa käydään kokeilemassa BDSM:n maailmaa. Tarina heittelehtii voimakkaasti: milloin tyttö haluaa alistua, milloin taas poika; milloin tuskaillaan huonoa sessiota, josta katoaa punainen lanka ja joka hajoaa riitaan ja vittuiluun. Milloin ollaan onnellista subia, mutta kun luen jutun rakastelusta, ei siinä mielestäni ole paljoakaan näkyvää BDSM:ää, paitsi ehkä tunnetasolla... Vaikka olen itsekin monella tapaa aloittelija, tulee tuota lukiessa olo, että JOKO voisi neuvoa näitä paljonkin, TAI pitää suunsa kokonaan kiinni ja antaa heidän elää, kokeilla ja löytää ihan itse.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sessio remontin keskellä

Tässä ensin kuva, joka saa johdatella tämänpäiväiseen seikkailuuni:

Puukkosaha ilman dildoa.
Saavuin Mrs Whiteropen (WR) luo varhain, panta kaulassa kuten oli käsketty. Olin valmiina auttamaan häntä siivousurakassa kuten parhaiten taitaisin. Minulla ei ollut tietoa, millaista apua hän tarvitsisi, sillä koko talo oli yhtä työmaata. WR halasi minua nopeasti ja tarkisti kaulapannan. Martskin tuli paikalle ja vaihdoimme moikkaukset. Olin hiukan tavallista jännittyneempi, mutta en sentään ihan kipsissä, sillä tiesin että luvassa olisi lähinnä sitä ihteään, eli luuttuamista. Pannan puettuani olin oikeastaan valmis mihin tahansa, mutta arvelin ennalta, että koko päivä tuskin kuluisi sessiohengessä, ainakaan sillä tavalla intensiivisesti, että konttaisin lattioilla mykkänä ja tyhmästi hymyillen..

Kohta kuulin tehtäväni mutkan kautta, kun WR kysyi Martsilta, olisiko sauna jo siinä kunnossa että Tetris voisi sen pestä. Saatuani sangon ja pesutarpeet WR ilmoitti, että saisin tulla yläkertaan, mikäli minulle tulisi nälkä. Selvä sitten, ryhdyin reippaasti hommiin.

Eka vaiheen putsaukseen meni kaksi tuntia. Pesin saunan kirjaimellisesti katosta lattiaan sienellä ja luontoystävällisellä hankausaineella. WR oli ajattelevaisesti laittanut puusaunaan tulen, etten vilustuisi kylmässä kellarissa ja osan aikaa hikosin katon rajassa, kuuraten ilman paitaa.Välillä taas konttailin kylmillä kaakeleilla lauteiden alla, sillä katsoin kunnia-asiakseni, että joka nurkka ihan oikeasti tulisi pestyä. Tätä tehdessäni mielessäni pyöri monenlaisia ajatuksia nöyryydestä jopa ihan sen kirkollisiin merkityksiin ja siihen, millä tavoin luostarilaitos hellii samoja kultaisia periaatteita kuin mitä olen henkilökohtaisen alistumiseni tiellä löytänyt.

Kun sauna oli pesty ja pesuhuone vielä jäljellä, alkoi minulla olla jo kova nälkä - silloinhan sain poistua, eikö vain? WR lämmitti meille tekemäänsä ravitsevaa keittoa ja sekoittelimme pikakahvia, joita nautimme seisoen tai lattialla istuen - no jos tarkkoja ollaan, WR sai ainoan tuolin, kuten mielestäni hyvä onkin. Puhelimme hyvässä hengessä niitä näitä. Näin jälkikäteen ajatellen minua nolostuttaa hirveästi ajatus, että he jo kaiketi tässä vaiheessa tiesivät, mitä olivat varalleni ajatelleet. Minulla vain ei ollut mitään käsitystä!

Pyysin pyyhkeen lainaksi ja siirryin työni märempään vaiheeseen, suihkuhuoneen pesuun. Se sujui nopeammin, vauhdittajanaan hirmu kylmä lattia paljaiden jalkojen alla. Jynssäsin ja suihkutin tilan ja lopuksi itseni. Kello oli jo sen verran, että arvasin ylös palattuani, että nyt olisi luvassa jotain palkkiota tai rankaisua, jos mitään ylipäätään tulisi. Kieltämättä aloin taas jännittää. Kerroin työn tulleen tehdyksi ja jäin seisoskelemaan ikkunasta katsellen, jättäen aloitteen kokonaan muille. WR lopetti omat työnsä, kysyi Martsilta missä vaiheessa tämä oli, ja kävi pikaisesti tarkistamassa kuuraukseni tuloksen. Olin vähän yllättynyt, miksi hän Martsilta kyseli, sillä en uskonut tällä olevan mitään osaa asiassa.

Palattuaan WR riuhtaisi minut luokseen poninhännästäni ja nappasi silmälasini pois. Hän vetäisi silmilleni jonkin pipon ja käski nojata ruokasalin työtasoon. En muista tarkoin kaikkea mitä tapahtui ja missä järjestyksessä, eikä se tässä olekaan mielestäni oleellista. Minua jännitti kovin, sillä en tiennyt mitä tuleman piti. Jännitys ilmeni vapinana. Nautin kyllä kovin, kun WR hyväili minua takaapäin, avasi farkkuni ja veti housuni alas ja painoi lantionsa omaani vasten. Hän läimäytteli minua pepulle muutamaan otteeseen ainakin lyhyellä raipallaan ja kumisella siimapiiskalla. Ei kovaa, vain sen verran että mukava puna nousi pintaan. Hänen puheensa olivat luku sinällään, rivoja pikku huomautuksia joita rakastan. Hän laittoi luullakseni ratsuraipan jalkoväliini ja veti hyvällä voimalla ylöspäin pidellen sen molemmista päistä kiinni. Vingahtelin kivusta ja hän vastasi kolkolla naurulla. Nauru vaikutti minuun kiinnostavalla tavalla, sillä siitä tuli olo, että olen todella kusessa, eikä pienellä vikinällä ole mitään väliä..

Kuulin Martsinkin liikkuvan tilassa ja he keskustelivat välillä koko aiheen ohi. Minua hävetti olla peppu paljaana Martsin edessä, keskellä kirkasta päivää. Onneksi pipo peitti naamani melkein kokonaan. He puhuivat keskenään jonkin koneen toiminnasta ja kuulin jonkin porakoneentapaisen käynnistyvän. Olin hiukan ymmällä, mutta kun kuulin jotain sen tapaista mustaa huumoria, että ei Tetriksen pillulla niin väliä, säikähdin. Liittyikö tuo römeä moottoriääni ja penetraatio jollain tavalla toisiinsa?! Olin sanalla sanoen peloissani, kun tunsin WR:n takanani ja hänen tunnustelevan kätensä jalkovälissäni. En siksi, ettenkö luottaisi heihin, vaan, no... kuka ei olisi!?

WR tuntui epäröivän ja Marts joutui kannustamaan häntä. "Reippaasti vaan se sinne.." Tämä jahkailu ei todellakaan vähentänyt jännitystäni ja säpsähdin, kun minua taas koskettiin takaa. Nyt WR levitti jalkani tomerammin ja työnsi jotain takaa sisääni. Tunsin, että sisälläni oli jotain. Pillu ei ole kovin tarkka tunnustelija, joten en saanut muuta selvää kuin että ei se hirmu suuri esine ollut. Sitten moottori surahti varovasti käyntiin, hitailla kierroksilla. Minua naitiin jollain koneella! Onneksi WR oli kärsivällinen koneenkäyttäjä, sillä kesti aikaa ennen kuin aloin rentoutua ja luottaa siihen, ettei minua lävistetä tuolla välineellä ja peräti nautiskella koneellisen panemisen vaihtelevasta rytmistä. Ai vitsi, jos joku olisi koskenut klitoristani edes pikkuisen!
 
Kuulin WR:n pyytävän Martsia piiskaamaan minua vähän, sillä hänellä olivat molemmat kädet varattuina koneen pitelyyn. Hävettää ihan pikkuisen myöntää, mutta piiskan saaminen Martsilta on ollut minulla yksi pieni fantasia. Olin ihan liekeissä kun hän napautteli minua pepulle raipalla. Minun teki mieli sanoa "kovempaa", mutta pelkäsin että konetta käyttävä WR luulisi... nojoo, jätin puheet pois ja keskityin nauttimaan siitä mitä sain.

Jossain vaiheessa kone sitten siirrettiin pois ja WR meni kiehauttamaan vettä. Minä vedin henkeä yhä pöytää vasten. Kohta hän palasi kuumalla vedellä täytettyä kuppia kantaen, josta hän välillä siemaili. Hän hiveli juuri ja juuri polttavalla kupilla punoittavia pakaroitani. Aloin rentoutua ja nautin siitä, kun hän painoi kupin kyljen hetkeksi pakaroitteni väliin. Se tuntui eroottiselta ja toi mieleen kovan, kuuman peniksen painautumassa samalla tapaa..

Jälleen liian pian hän kiskaisi minulta pipon päästä ja käski koota itseni. Räpyttelin ja hieroin silmiäni, tukka miten kuten sekaisin, ilman housuja keskellä heidän ruokasaliaan. Kävin siistimässä itseni WC:ssä ja sieltä tullessani jumiuduin eteiseen yksin seisomaan. Kuulin toisten juttelevan keittiössä niitä näitä, Marts pesi astioita. Minua alkoi nolottaa ihan kamalasti ja olin muutenkin vähän sekaisin päästäni. Ajatukset kulkivat nykien, enkä kehdannut mennä keittiöön juomaan, vaikka janotti. Onneksi WR tuli kohta luokseni ja halasi minua. Kyyhötin häntä vasten ja valitin, miten hävettää, melkein sentimentaaliset kyynelet silmissä. WR nappasi minua poninhännästä ja selvensi minulle, miten kaikki kyllä jo tietävät millainen pervo olen, olenhan sen kirjoituksillani varmistanut - turha häpeillä! Kehui hän minua kyllä reippaaksikin ja lopulta sain haettua keittiöstä vettä, vaikken saattanut katsoa Martsiin päinkään.

Kello oli paljon ja arki kutsui. Tein lähtöä, mutta viisas WR käski minun ottaa ensin vähän kahvia ja jotain syötävää. Hän ei tahtonut päästää minua liikenteeseen sekoilemaan. Kun sain kahvikupin käteeni, vajosin istumaan ruokasalin lattialle ja jatkoin itseni kokoilemista ja itsetuntoni takaisin raapimista, jutellen mukavia. Nämä kaksi ihanaa pyörittelijääni esittelivät hihitellen minulle julmetun kokoista laitetta, puukkosahaa. Se on kone, jonka terä liikkuu edestakaisin noin 3cm työnnöin. Tähän terään Marts oli jollain ilveellä ruuvannut ympärille violetin dildon. Minua vähän karmaisi tajuta, että leikkaava terä oli yhä paikoillaan, vaikka mitään todellista vaaraa ei ollutkaan ollut - Marts oli suojannut terän ennen kiinnitystä. Ajatuskin, jos se olisi sisään työnnettynä sahannut dildon halki ja ... AUTS! Ilmankos takanani oli puhetta jostain HC-hommista..

Mentaalinen kuva vielä, vaikken sallinutkaan otettavan valokuvaa:
Tetris nojallaan vasten työtasoa, pipo silmillä, jalat levällään, ilman housuja. WR toisen polvensa varassa hänen takanaan, pitelee kaksin käsin puukkosahaa, jonka pää työntyy Tetriksen sisään. Marts heidän takanaan, sanomassa jotain siitä, miten rivo näky tämä on. Kuukautisverta roiskuneena dildon varteen ja Tetriksen iholle.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Siivous-fetissi

"Hei Tetris! Laita huomenna panta kaulaan kun tulet. Saat varautua tylsiin ja ikäviin siivoustöihin. ;-> Jos ne sujuvat hyvin, saatat jopa saada pienen palkinnon. Jos eivät, olet varma että saat kuulla asiasta, luultavasti tuntea hyvin kipeästi nahoissasi. Hanki lupa Isännältäsi pannan pitämiseen sekä pieneen käsittelyyn. Tärkeintä on kuitenkin siivoaminen, joten älä innostu liikaa. :-P"
-Whiterope

Innostuin tietysti ihan valtavasti tällaisen viestin saatuani. En ollut osannut odottaa tällaista boonusta pienestä auttelureissusta ja veri todella lähti kiertämään. Pienen palkinnon sisältöä en voi täysin arvata, eikä sillä niin väliä olekaan, sillä motivaationi on huipussaan jo tästäkin. Laitoin pannan hetkeksi kaulaani jo illalla ja nautin sen pienestä painosta ihollani.

Luin joskus vuosia sitten Ralf Köningin sarjakuvaa (niitä pottunokkaisia, humoristisia mutta jotenkin niin tosia saksalaisia homomiehiä, löytyy ihan kirjastoista). Siitä jäi erityisen elävänä mieleeni pikku tarina, jossa kahdesta homomiehestä se karskimpi pikkukaveri oli hankkinut heidän kotiinsa jonkun ihme hiipparin nahkavaljaissa kuuraamaan lattiaa. Akateemisemman oloinen siippa tätä hämmästeli ja hänelle kerrottiin, että kyseessä oli joku masokisti. Että se siivosi ihan mielellään, kun sitä vähän sätti silloin tällöin. Kätevää!? Karskin tyypin slipoveria käyttävä puoliso paheksui asetelmaa ja sanoi, että tässä on kyllä nyt jotain ihmisarvoa loukkaavaa, ei tämä näin voi mennä. Toinen vain kohautti olkiaan ja totesi että mitäs, kaikki hyötyvät.

Muistan tämän jutun hyvin, joten jollain tavalla se kolhati jo silloin, tiedostamatta sen kummemmin. Kai siinä toteutuu jokin perustavanlaatuinen fantasia..

Mietin tänään, lievästi ylikierroksilla saatuani tuon tekstarin, että voiko toisen luona siivoaminen olla todellinen fetissi. Täyttääkö se fetissin vaatimukset? Tuntuu sillä tietyllä tavalla kivalta ja merkitsee itseisarvoaan enemmän. Siivoaminen on siis enemmän kuin siivoamista?

Mennään varhaiseen nuoruuteeni. En tykännyt siivota kotona. Minulle ei vielä ollut, kotona asuessani, kerinnyt viritä siisteyden tajua ja tahtoa, sellaista itse-ehtoista. Siivosin kun äiti käski, vastuullani oli oma huoneeni. Mutta!
Kävimme tuolloin äitini kanssa toisinaan siivoamassa isovanhempieni asuntoa, sillä he tarvitsivat sellaista kotiapua. Siivosimme kunnolla kaikki huoneet, imurilla, pölyrätillä, joskus lattioitakin pesten. Tamppasimme ulkona paksuja sohvatyynyjä ja muuta. Joskus kävin siellä imuroimassa yksin, kai se oli jonkinlainen kesätyö.
Tuosta siivoamisesta pidin. Sanoin, että täällä on kiva siivota, kun näkee tekevänsä puhdasta jälkeä. Toisin kuin kotona, jossa kai siivottiin ahkerammin. Ja sitten oli se toinen, yksityinen taso: muistan leikitelleeni pienillä viattomilla fantasioilla siivotessani. Olin ikäänkuin palvelijana jossain ihan eri asiayhteydessä. Nöyränä palvelijana, joka toteutti herransa tahtoa. Isovanhemmat katosivat horisontista ja maailma jossa työskentelin oli omani, kiinnostava, ehkä jopa ihan pikkuisen kiihottavakin.

Vasta nyt, viimeisen vuoden aikana, olen kerinyt kasaan tuonkin kaltaisia sieluni säikeitä. Saan ne ihmeesti sopimaan otsikon BDSM alle. En vain koskaan tajunnut, että näille jutuille oli joku nimi, saati että nimi olisi näin yllättävä.

Käsitykseni BDSM:n laajuudesta on avautunut kuin hevosella, jolta on napsittu silmälaput. Voiko se olla tätäkin? Ja tuota? Eikö se olekaan vain ruoskintaa keinotekoisessa vankityrmässä? Voiko aito BDSM-kokemus olla jotain niin yksinkertaista ja eleetöntä kuin toisen ihmisen auttaminen ja siitä epätavallisen nautinnon saaminen?

Viime bloggauksessani kerroin lyhyesti, millainen pieni (kenties kuviteltu) kokemus minulla oli viimeksi, kun olin auttamassa Whiteropea. Olin kyllä vähän herkillä kuten usein hänen lähellään, mutta en odottanut mitään vinkkejä tai tekoja. Ei tosiaan, autoin koska hän on ystäväni ja tykkään ylipäätään auttaa jos voin. Tämä tarjous saada yhdistää fetisistisyyteni ja hänen auttamisensa, niin, en oikein tiedä mistä se nyt kumpusi. Mutta viis siitä, huomenna olen onnellinen, toisten nurkkia luuttuava masokisti ja saan eka kertaa elämässäni tehdä sen avoimesti.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Sekalaisia, onnellisia kuulumisia

Tänään olen ollut onnellinen ja tyytyväinen. Olemme tehneet perheen kesken mukavia juttuja: käyneet uimassa, ostoksilla, syömässä hyvin. Jaelleet pusuja ja haleja kauppakeskuksessa toisillemme. Minusta on ihanaa, että voimme tehdä ja teemme niin, antamatta ajan ja paikan häiritä. Rakastamme toisiamme, koko perhe!

---

Autoin toisenlaista perhettä muuttopuuhissa. Polyamorinen ryhmä ihmisiä muuttaa yhteen ja samaan taloon. Minusta on huikeaa, miten nopeasti tämä asia muuttui teoreettisista pohdinnoista ja jossitteluista todeksi, jossa vedetään nimiä tärkeisiin papereihin ja otetaan lainoja. Ehkä se oli ainoa vaihtoehto, lopulta. Moni käytännön seikka puolsi ratkaisua. Eikä nyt puhuta pelkistä ihmissuhteista, sillä näin isoihin asioihin liittyy aina muutakin.

Kehuin heitä rohkeiksi. Vaikka tiedän, että kukaan heistä on tuskin tohtinut kertoa asiaa lähiomaisilleen, ts. ikääntyville vanhemmilleen. Mitä me voimme vanhemmillemme ylipäätään kertoa? Mitä he tahtovat meistä tietää? Onko ihmissuhdekuvio, johon kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä mutta jota ei voi ulkopuoliselle täysin selvittää käyttämättä sanaa "seksi" jotain, mitä vanhemmat eivät kestä lapsistaan kuulla? Minusta he ovat joka tapauksessa hyvin rohkeita ja itsenäisiä ihmisiä. (Ja heidän kaikkien läheiset asuvat sopivan etäällä..)

---

Olen tyytyväinen Isännän luovuuteen seksipuuhissa. Sain eilen taas todisteen siitä. Hänen itsevarmuutensa käsitellä minua on jo ihan toisella tasolla kuin joskus vuosi sitten. Erityisen onnellinen olen siitä, ettei hän anna minun pienen vastahakoisuuteni ja tympeyteni haitata. Mitä kovempi vastahanka, sen jämäkämmät otteet, tehoaa minuun. Vastustukseni on vain mielentila, se ei ole todellinen tahtoni. Silloin en puhu mitään - mitään sanottavaa ei ole - mutta osoitan tympäännystä hänen lähentelyään kohtaan. Mikään mitä Isäntä tekee, ei ole silloin hyvää. Jotenkin se jää pitää murtaa ja hellyys ei missään nimessä ole se keino. Ei myöskään kevyt kiusoittelu.

Isäntä käski minun hakea kaulapantani ja lelulaatikon, kun tavallinen lähentely tuotti vain tuhahduksia. Jo niitä hakiessani aloin sulaa kipsistäni. Tiedän, ettei hän suunnittele sessioita kovin kummoisesti etukäteen, vaan antaa intuition ja ideoidensa viedä. Kun olen silmät sidottuna ja nahkakahleet käsissä ja nilkoissa, olen valmista materiaalia, jota pyöritellä. Siinä tilassa en kritisoi, en kommentoi. Otan kaiken vastaan, joskus ehkä muodon vuoksi vastustaen, mutta lopulta aina alistuen.

Jos olen tympeällä tuulella seksin/ session suhteen, jostain syystä minuun tehoaa hyvin kun minut laitetaan ottamaan suihin. Mitä pakotetumpaa, sen parempi. Teho liittyy siihen, miten se tilanne on jotenkin niin paljon täydempi kuin jos minua vain naitaisiin. Kun suutani käytetään ja käteni ovat sidotut, minulle ei jää omaa aikaa ja reviiriä, jossa hautoa yhtään mitään ajatuksia. Silloin totean olevani totaalisen alistettu ja yleensä huomaan kiihottuvani, jonka jälkeen kaikki on jo helpompaa.

Lämmittelyn jälkeen istuin jo ihan mieluusti jalat harallaan Isännän syliin, silmät yhä sidottuina ja kädet yhteen niputettuna hänen päänsä takana. Oli ihastuttavaa saada tässä tilanteessa värisevä lelu nylkytettäväksi, tämä tuntui suorastaan lahjalta, sillä sitä käytetään hyvin harvoin. Isäntä ei varmaan tästä saanut paljoakaan, sillä hän tarkkaili ettei lelu pääse putoamaan, mutta minä kutsuin pääni sisällä rivoimpia fantasioitani ja laukesin uuvuttavan tehokkaasti.

Minulla ei oikeasti meinannut löytyä jalkoja alle, kun Isäntä pyysi minua seisomaan. En tajunnut miksi piti, enkä meinannut päästä ylös, niin kuluttava äskeinen urheilusuorite oli ollut. Lopulta horjuin seisaalleni, kun Isäntä avusti kahleista kiskoen. Hän veti käteni ylös ja naksautti kiinni kattokoukkuun. Hän käski levittää jalkani, mutten olisi millään uskaltanut, sillä olin vähän hellänä, en tiennyt mitä hän aikoi ja hänen kätensä tuntuivat alueilla, joista kutian hirveästi. Lopulta sain väkinäisesti jalkani riittävän haralleen ja Isäntä kiinnitti jotain outoa jalkoväliini. En ollut tuntenut ihan sellaista ennen: se oli pyykkipoika ja se nipisti jossain klitoriksen tienoilla. Pyykkipoika tuntui yllättävän vähän, mutta jotain siellä oli ja kun hän työntyi minuun takaa, osui hän sojottavaan pyykkipoikaan rytmikkäästi niin, että jos se olisi tuntunut vähänkään voimakkaammin, olisin saattanut laueta. Tuntemus oli uusi ja kiihottava ja olin tosi tyytyväinen, että hän kokeili taas jotain ihan uutta.

Isäntä irrotti pian käteni katosta ja ohjasi minut tuolia vasten peppu pystyssä ja otti minut siinä. Pyykkipoika oli ilmeisesti hankala ja hän heitti sen pois. Hän tarttui minua ensin poninhännästä repivällä voimalla ja heti sen perään kaulapannasta. Ote oli voimakas ja tunsin kuristavaa painetta kurkussani ja päässäni. Kuristaminen kiihottaa minua, mutta jossain vaiheessa ehdin jo ajatella, että hän voisi antaa minun saada vetää hetki henkeä. Sen sijaan hän piti pannasta kiinni tiukasti, vaikuttaen itse siltä, että taiteilee lähellä huippua, siihen kumminkaan ihan yltämättä. Olisin tietysti päässyt otteesta eroon, jos olisin tehnyt jonkin eleen sen suuntaan, mutta nautin ahdingostani. "Saakelin sadisti!" ajattelin ja antauduin vain nauttimaan pyörryttävästä tunteesta. Olimme aiemmin keskustelleet vähän siitä, että Isäntää todella kiihottaa naida minua samalla kun kärsin jostain ahdingosta ja tämä tieto taasen vaikuttaa minuun lisäten nautintoani.

Myöhemmin kun olin liiskattuna vasten nahkasohvaa pyykkipojat rinnoissa ja Isäntä hikisenä päälläni, ajattelin vain että rakastan tätä miestä.

---

Mrs Whiteropen D:n karisma vaikuttaa minuun yhä vahvasti. Aika todellisten tapahtumien ja nykyhetken välillä tuntuu vain lisäävän taikaa.

Tiedän olevani ehkä säälittävä ja omituinen kun panen tällaisia asioita merkille.. Otan riskin.
Olimme yhdessä tekemässä hommia, joissa housuni pölyyntyivät pahoin. Tilanteessa ei ollut mitään sen kummempaa sävyä ilmassa, ihan tavallista ystävysten puuhailua. Otin imurin ja koitin putsata housujani edestä suuttimettomalla putkella. W tarjoutui siistimään housujani takaa. Niin hän tekikin, töpötteli imurilla ja minä seisoin aloillani ilman sen kummempia ajatuksia. Äkkiä tunsin miten hän veti imurilla voimakkaan vedon alhaalta reittäni pitkin kohti peppuani. Se oli pikku juttu, se ei ehkä ollut mitään. Kiihotuin.

torstai 3. lokakuuta 2013

Pohdin masokismia historiassani ja arjessa

"Suhde masokistin kanssa", oli joku googlannut ja löytänyt sitä kautta blogini.
Tämä oli minusta mielenkiintoinen avaus ja jäin pohtimaan, millainen suhde masokistin kanssa sitten ehkä olisi ja mitä sanojen kirjoittaja on tahtonut tietää. Oliko hänen puolisonsa kenties avautunut hänelle masokistisista taipumuksistaan? Vai oliko hän itse masokisti ja tahtoi nähdä, millä tavoin muut elivät? Tätä lausahdusta ei mielestäni ole kirjoitettu toinen käsi haaroissa kuitenkaan..

Isäntä ei tiennyt ryhtyvänsä suhteeseen masokistin kanssa, kun minut tapasi. En itse tiennyt tuolloin olevani sellainen. Tiesin taipumukseni ja ne olivat osa minua, mutta en ollut ikinä tuonut niitä julki ihmissuhteeseeni. Elin niitä salassa, vain itselleni. Kaappimasokisti kenties, puolittain tiedostamaton.

Olin tuntenut vetoa sen tyyppiseen kirjallisuuteen, että _tiesin_ millainen masokisti on. Ainakin osapuilleen, en tosin kovin syvällisesti. Kuvaavaa on, että joskus taannoin luettuani O:n tarinan, tunsin feminististä ärtymystä kaikkea siinä kuvattua riistoa kohtaan. Pthyi, mikä kirja! (Joskin kiehtova.) Nyt luettuani sen uudestaan, jo itsekin kokeneempana, saatoin eläytyä O:n asemaan ja lopulta tajuta kirjan logiikan, ikäänkuin sisältä päin: näinhän se meni! O todella tahtoi sitä kaikkea..

Erinäisten henkilökohtaisten (salaisten) luovuusseikkailujeni jälkeen aloin ajatella piiskaa yhä enemmän ja haluta sitä yhä enemmän. Eläydyin piiskatun osaan ja kiihotuin kovin. Eri tavalla kuin seksikuvitelmista, jotenkin syvemmältä. En vain ollut ikinä saanut eroottista piiskaamista enkä tiennyt, mistä sitä voisin saadakaan. Se toiminta kun vaatii ehdottomasti toisen ihmisen onnistuakseen. Ainoa toivoni oli surkean nolona tiedustella mieheltäni, josko...!? Se vaati hirveästi rohkeutta astua ulos siitä roolista, mihin oletti toisen minut sijoittaneen: ollakin jotain muuta kuin mitä toinen ehkä kuvitteli. Otin riskin pervoleimasimesta ja hyvässä vireessä olevan uuden parisuhteen hyytymisestä. Tai ainakin siitä, ettei piiskaaminen toimisikaan käytännössä yhtään. Eihän minulla ollut mitään ennakkokuvaa, miten parisuhdeseksissä edes luontevasti piiskattiin. Noinko vaan sängyssä yhtäkkiä?







Mies oli suostuvainen ja kokeiltiin. Noin vain sängyssä. Eka piiskaus tapahtui ehdottamallani välineellä: paistinlastalla, kuva yllä. Muistan, että nautin iskuista ihan älyttömästi, mutta että hän ei millään tohtinut lyödä riittävän lujasti. Monella muullakin tavalla tilanne oli tosi hiomaton. Minulle on nykyään tärkeää, että roolitus on selvä ja että tilanne on riittävän alistava alusta lähtien, mutta silloin se oli tietysti vain sellaista kiusoittelevaa sänkyleikkiä. Kuin hierontaa mutta piiskalla. Pitäisin silloista tilannetta nykyään ärsyttävänä, mutta silloin se oli kieltämättä portti unelmieni maahan.

Meille tuli tosi pitkä tauko, jolloin piiskaleikki jäi kokonaan. Seksikin jäi kokonaan. Siinä oli vuosi, pari perheen perustamiseen liittyviä epäonnen- ja onnenhetkiä, jotka eivät minulla fyysisesti eivätkä psyykkisesti luontuneet millään seksielämäksi.

Myöhemmin löysimme toisemme vähitellen uudelleen ja sitten alkoikin rytistä. Emme ole ennenkään olleet mielikuvituksettomia seksin suhteen, mutta nyt alkoi minulla poltella vastustamattomasti masokistiset tunteeni. Tästä ei ollut pitkä matka siihen, kun ihka ekan kerran puoli leikilläni sängyssä kuiskin miehelleni, että en ehkä ole ihan masokisti, mutta... Myöhemmin luin useasta lähteestä masokistin määritelmän ja totesin olevani juurikin se. Sen sanan kaiku on jotenkin mahtipontisempi kuin mitä todellinen sisältö. Kiihottuu eroottisessa viitekehyksessä alistamisesta, kivusta, käskytyksestä... Sitähän se on.

Hyvä, minä olen masokisti, mieheni hyväksyy minut. Miten hänestä tuli Isäntä ja minusta Tetris - nämä roolit osa-aikaisesti, mutta aina taustalla häälyen? Siitähän tämän blogin alkupuolella on tuhti paketti pohdintaa. Perustin blogin, kun mielessäni käynnistyi myllerrys, jonka lopputulema oli itseltänikin salassa. Tahdoin tossun alle, palavasti, mutta olisiko se mahdollista parisuhteessa? Voisiko haavekuva ikinä toteutua, entä oliko tämä haave edes elinkelpoinen?

Suhde masokistin kanssa.. Nykyään ei tule blogattua niin ahkerasti, kun tuntuu että elämä on asettunut niin normaaliksi. Seksimme sisältää aina elementtejä alistussuhteesta, tai on silkkaa sidontaa ja piiskaa. Muussa elämässä ovat rutiinit vakiintuneet ylläpitämään asetelmaa. Minä palvelen pikku jutuissa, kerään likaisia astioita ja pyykkiä, laitan ruokaa, siivoan; hän elelee kotona ilman taloudenhoitovastuuta, mutta tekee toki paljon ns. miesten töitä talon, pihan, atk:n ja autojen parissa. Minun nalkuttamatta ja kommentoimatta (no pääosin!). Rastitan päivittäin listaa kotitöistä ja kerran viikossa Isäntä tarkastaa sen. Jos tyhjiä kohtia on paljon, saan rangaistuksia. Tällä hetkellä olen 12 päivän itseksenileikkimiskiellossa, useimmin on tullut piiskaa. Aika usein tyhjät kohdat kerrottuna kymmenellä.. Noudatan muitakin sääntöjä, joista monia olen alun perin itse kysellyt ja Isäntä sitten asettanut. Blogata en saa kuin tiettyinä aikoina, herkkuja syön rajoitetusti jne.

Tänään Isäntä neuvoi minua huolellisesti kartan avulla, miten ajan vieraaseen paikkaan. Puolisen tuntia asiaa kanssani tahkottuaan (olen huono suunnistamaan autolla) hän sanoi, että varmaan osaisin nyt perille ja taputti minua päähän. Tuollainen pieni ele, päähän taputus.. Sehän on leikkisä, mutta voi olla jollekulle arvokkuudestaan tarkalle ärsyttäväkin. Minulle se oli mukava pikku muistutus siitä, miten paljon Isännältä saankaan: kurinpitoa mutta myös paljon huolenpitoa. Saan olla hänen pikku masokistinsa.