perjantai 4. toukokuuta 2018

Nokille ei hypitä

Tarina:
Kolme tyyppiä nai eri puolilta Suomea.

Yksi otti vaimon hämeestä. Kun hän tuli häiden jälkeen ensimmäisenä iltana töistä kotiin, ei ruokaa näkynyt missään. Hän keskusteli nuorikkonsa kanssa ja seuraavana iltana olikin ruoka pöydässä tiettyyn kellonaikaan.

Toinen otti vaimon savosta. Häiden jälkeen hän palasi töistä kotiin, eikä ruokaa näkynyt. Hänkin joutui ohjeistamaan vaimoaan, ja jo seuraavana iltana homma toimi kuten haluttiin.

Kolmas otti pohjalaisen vaimon. Hän palasi töistä väsyneenä ja nälkäisenä kuten muutkin, eikä ruokaa ollut missään. Hänkin päätyi puhuttelemaan tuoretta vaimoaan.
Seuraavana päivänä ei näkynyt mitään.
Eikä sitä seuraavana.
Kolmantena päivänä hän näki jo sen verran, että pystyi tekemään itselleen voileivän.
---


Tämän opettavaisen tarinan kertoi minulle RedCatherine valaisemaan oman eteläpohjalaisen perimänsä luonteenpiirteitä.


Tokihan tämänkin piti sitten konkretisoitua tänään:
Palasimme työkeikalta nälkäisinä, pää kahvinpuutteesta ja alhaisesta verensokerista kiristäen. RedCatherine alkoi laitella lounasta samalla kun minä jatkoin töitä. Poikkesin siitä keittiöön hänen luokseen ja hän halasi minua hellästi.
- Tässä ei nyt halailut auta, tarviin sapuskaa, totesin haastavasti.

Hups, löysin itseni keittiön lattialta hänen polvensa alta.

Rakastavasti mutta jämerästi esitetty vastaveto töykeilevään käytökseen. Homma meni lopulta leikittelyksi, sillä olin ihan valmis alistumaan ruokapalani eteen ja muutenkin. Jos olisin vääntänyt vastaan ja kiukutellut, hän olisi vienyt tilanteen aivan niin pitkälle kuin se olisi vaatinut. Siihen on hyvä luottaa. Juuri siksi alistun hänelle mielelläni ja (yleensä) tottelen. Rakastan omaa eteläpohjalaista puoliskoani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti