keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Verikihlat


Iltamme on äärettömän latautunut. Olemme hiljaisia, jokainen liike, jokainen ääni merkitsee.

Odotan polvillani silmät peitettynä. Äkkiä side otetaan pois ja näen edessäni RedCatherinen, joka hymyilee minulle jännittyneenä, kannustavasti. Hän seisoo edessäni alastomana, pitkät hiukset alas valuen. Hänen vasemmalla lanteellaan on pistettynä kolme injektioneulaa allekkain, ne kulkevat ihon alle ja taas ulos. Tiedän täsmälleen, mikä tässä on tarkoituksena, ja terästäydyn tarkkaavaisena. Kohotan katseeni jälleen hänen silmiinsä, olen ihan valmis.

Hän vetää neulat pois hitaasti, yksitellen. Silmäkulmani värähtää, en näe yhtään tippaa tulevan. En kuitenkaan näytä lievää pettymystäni. Olisin ollut valmis enempään. Vain pari punaista pisaraa, jotka saan varovaisesti nuolaista talteen. Hartaasti ja keskittyneesti. Puristan kevyesti ihoa, mutta enempää ei nyt suostu juoksemaan.
Silmäside kietaistaan minulle takaisin ja käsketään jatkaa odottamista. Maistelen heikkoa makua ja tunnustelen äskeistä. Hienoa, että tämä tapahtui. Olinkin ounastellut asiaa ennalta joistain hänen pudottelemistaan lausahduksista. Hän tiesi, että minä olen kiinnostunut maistelemaan ja hän oli halukas tarjoamaan. Vain hetki, paikka, ja tapa olivat minulta salassa.

Kuulen jotain vaimeaa rapinaa, mutta ei ole minun tehtäväni arvailla saati suunnitella. Minä odotan ja annan tapahtua.

Side lähtee silmiltäni yhden käden riuhtaisulla. Toinen käsi onkin... varattuna. Minulta menee hetki hahmottaa mitä näen.  RedCatherine istuu tuolilla edessäni alastomana. Hänen katseessaan on vimmaa: hän on päässyt tilanteen niskan päälle. Luultavasti hän hymyilee kannustavasti, tai paremminkin virnistää maanisesti; katseeni nauliutuu kuitenkin hänen kyynärtaipeeseensa. Siinä on laskimosuoneen työnnetty neula, joka valuttaa tummia juovia pitkin käsivartta, niitä valuu jo alla olevalle reidelle, useita puroja. Sävähdän pelkkää määrää, mitä tekisin tuolle kaikelle, minä noviisi? Hätkähdän toimintaan, kun yksi tummuvana täyttyvä pisara uhkaa valahtaa matolle. Nuolaisen kielen täydeltä ruumiinlämpöistä nestettä, jonka kevytarominen maku leviää suuhuni.

Kaunista, vahvan symbolista, täydessä yhteisymmärryksessä tehtyä. Minä nuolen polvillani, hän tarjoaa koska haluaa.  Pyyhin punaiseksi tahriutunutta kämmentäni pitkin kaulani ihoa. Haluan merkitä itseni tälläkin tavalla, nauttia kaikin tavoin tilanteesta.

Vertauskuvallisesti hän omistaa minut verellään sinä yönä.


- Tetris


Kuva: Tetris













-----


Seitsemän neulaa. Valmistelut. Harjoittelu. Ja laboratorio.
Punainen piste kuin nouseva aurinko kylpyhuoneen posliinilla.


Pudotan sinut polvillesi. Sidon silmäsi. Käsken odottaa.
Sinä odotat.

Kolme neulaa lisää. Muuten olen alasti. Annan sinun nähdä.
Kipua ei lainkaan, muutama helmi iholla. Annan sinun nuolla.
Tässäkö kaikki?
Sidon silmäsi uudestaan.


Yksi neula.

Yksi, ja sen mukana kaikki.


Annan sinun nähdä.
Annan sinun juoda.
Valun sisällesi.

Minä olen Punainen Katariina, tämä on värini.
Merkitset sillä kaulasi.
Hymyilen.
Hymyilet takaisin.
Suutelen punaisuuttani huuliltasi.

- RedCatherine

Kuva: RedCatherine


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti