perjantai 4. elokuuta 2017

Haaveeni verestä

Lähdimme Herra Huun kanssa Tampereen kinkybileisiin mielijohteesta. Oli vapaata kerrankin ja mahdollisuus.

Olin kokeillut kauan kaapissa maanneita bilevaatteitani ja todennut niitten jälleen sopivan päälle. Puin koko setin: pitkät korkosaappaat, mustat sukkahousut ja lyhythihaisen minimekon, sen mustan jossa on vetoketjuja ja remmejä. Hiukset vielä korkealle ponnarille ja tummat rajat silmiin. Herra Huu koitteli päälleen uutta steam-punk-goth-gentleman -asuaan ja näytti mielettömän hyvältä liiveineen, silintereineen ja poninhäntineen sekä remmihousuineen.

Oli pakko päästä dress code -bileisiin! 

Tampereella oli hieno meininki, juuri sellainen jota olin lähtenyt hakemaankin. Paikka sopi bileille erinomaisesti ja joka puolella oli ihmisiä, melkein kaikilla upeat asut. Alakerrassa soi musiikki, jonka tahdissa pääsin tanssimaan. Yläkerrassa oli takahuone sessioille, ohjattu leikkitila "pikkuisille" ja neuloitusta omassa häkkimäisessä kuutiossaan, johon oli vapaa näkyvyys, mutta kukaan ei päässyt häiritsemään neuloittajan tarkkaa työtä. Viihdyin ja olin mainiolla tuulella. Kaikki oli mahdollista tänä iltana! Voi kun jotain tapahtuisi.

Tapasin Dakinin, kun hän vapautui pikkuisten parista. Hänkin oli hankkinut päälleen uutta ja näytti järjettömän upealta ja himottavalta skottiruutuhameessaan ja kuviosukkiksissaan. Hän tahtoi mennä ottamaan neuloja käsivarteensa ja asetuimme häkin jonoon. Minua ei ole ikinä neuloitettu, mutta hän on kertonut pitävänsä siitä. Neulat eivät varsinaisesti kuulemma satu kovin paljon, mutta niistä tulee eräänlainen "high" olotila. Olin utelias näkemään nyt jo toistamiseen, miten hänen ihoaan puhkottiin. Neuloittaja oli tuttu ja tunnettu työssään; turvallinen ja asiantunteva. Dakini istui rauhallisesti paikoillaan, kun kymmenkunta injektioneulaa sukelsi ihoon, löysi tiensä parin sentin päästä ulos ja jäi paikoilleen. Sievä rivi olkavarressa. Hän painoi silmänsä kiinni ja hiki kihosi hänen otsalleen.

Katsellessani minulle tuli mieleen viime kerrasta asti hellimäni haave: tahtoisin maistaa hänen vertaan! Kun neulat poistetaan, lähtevät pienet verivanat valumaan, kunnes ne pyyhitään pois ja tyrehdytetään. Siitä voisin nuolaista, ihan vain pikkuisen, kokeeksi. Miltä se tuntuisi? Entä maistuisi?

Olen aina tykännyt vampyyreista, heti siitä asti kun esiteininä tajusin kaulaan puremisen eroottisuuden. Ajalta ennen Twilightia, ennen Anne Ricea, ennen Veren vankeja. Minulla oli vain paksu, pölyinen, vanha painos Draculaa, ja epämääräinen tunne että tämä on kuumaa tavaraa. Se aavistus ei ole mihinkään haihtunut, mutta aidon veren olen jättänyt pääasiassa rauhaan.

Sydämeni kiihdytti, kun päätin kysyä. Saisinko..? 
Keskustelimme Dakinin kanssa nopeasti teon turvallisuudesta -  se oli ainoa asia mitä hänkään epäröi (rakkaani!) ja kun oli aika vetää neulat pois, hän kääntyi puoleeni. Veri lähti heti muodostamaan pieniä polkuja iholle. Minulle tuli vähän kiire, en halunnut että hän sotkee paitansa. Nuolaisin ja maistoin vain lievästi veren ominaisen rautaisen maun. Ei ollut mikään ongelma jatkaa. Tilanne oli samalla jännittävä ja luonnollinen. Suutelin häntä aina välillä veritahraisin huulin ja jatkoin.


Kuva: Tetris
(Lavastettu tilanne)

Heti jälkeenpäin olo oli mahtava, ilahtunut ja ylpeä. Olin tehnyt sen mistä haaveilin! Ei se ollut hankalaa tai epämiellyttävää; milloin tahansa uudestaan. Hellin makua suussani samalla kun rakkaani kättä puhdistettiin. Hain hänelle ison lasin vettä.
Bileet jatkuivat ja muutakin jännää tapahtui, mutta en varsinaisesti palannut tähän pikku tapahtumaan Dakinin kanssa, muuta kuin nopein lausahduksin. Hänkin oli pitänyt tilanteesta. Herra Huu taisi lähinnä naurahtaa. Minulle tämän oli kuitenkin taas yhden oudon asian kiertyminen jonkinlaiseen kliimaksiin. En tiedä, tuleeko tämä edes toistumaan koskaan, mutta olen tyytyväinen.



Pet Shop Boys: I wouldn't normally do this kind of thing

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti