torstai 19. tammikuuta 2017

Tapaan Dakinin pitkästä aikaa

Dakinin kynnet painuvat hiljaa kämmenselkääni. Istumme trendikkäässä baarissa, pidämme toisiamme käsistä ja katsomme silmiin. Taustalla soi saksofoni, jonka karhea ääni lähettää väreitään selkäpiihin asti. Dakini tuntee heräävänsä hetkeksi horroksesta ja minä kiroan paikan julkisuutta. Jossain sivummalla, yksityisessä paikassa voisi muutakin kuin vain pidellä kädestä!

Tunnen, miten pervomoottori sisälläni hyrähtää käyntiin. Dakini poistuu hakemaan juotavaa ja musiikki vaihtuu yllättäen kasaridiscoon: Don't you want me baby..  Huh, miten sopiva valinta tähän hetkeen. Vaikka kappale on vanha ja kliseinen, graafisiin juttuihin, merkitseviin katseisiin ja sellaiseen mieltyneenä muistan videon tapahtumat ja saan niistä ravintoa mielikuvitukselleni. Katson Dakinia salaa metalliverkon takaa, kun hän seisoo tiskillä selin. Ihailen reisien ja takamuksen kaaria, ja mustien maihareiden tiukkaa ilmettä. Voi jos minulla olisi nyt luonnoslehtiö tässä!

Hetki haihtuu pois, on jo myöhä ja meidän jatkettava matkaa.

---

Olemme molemmat kärsineet raskaasta syksystä ja haluttomuudesta. Lopulta päädymme sopimaan, että emme tällä kertaa tee "mitään". Halaamme vain ja pussaamme, siinä se. Olemme yhdessä. Oikeastaan sovimme tämän vähän turhankin myöhään, asian olisi voinut ottaa puheeksi heti ennen kuin paineita ehti muodostua puolin ja toisin. Aina kommunikointi vain ei ole niin helppoa.

---

Dakini ehdottaa, että pesen hänen selkänsä karhealla sienellä. Suostun heti, mutta teen sen nopeasti ja tehokkaasti, pysähtymättä hetkeksikään hivelemään saippuaisilla käsillä hänen tarjolla olevaa peppuaan. Ei semmoista nyt voi, paikka on julkinen, yleinen sauna. Sellainen todella vanhanmallinen, jossa pesutilat ovat jännästi lauteiden alapuolella ja jättimäinen kiuasmuuri hallitsee tilaa. Naistenpuolella on aika-ajoin kova puheenpulina, mutta hiljaisempina hetkinä miesten keskustelut kuuluvat välioven alta.

Nautin kovin tämän erikoisen saunan todella hyvistä löylyistä, mutta samalla huomaan pikkuisen häiriintyväni stigmasta, jonka arvelen tekojemme nostavan. Minua ärsyttää joutua jatkuvasti jarruttelemaan ja arvioimaan eleitämme, mitä ei esim. kinkyporukalla saunoessa tarvitse lainkaan huolehtia. Mahtavatko toiset naiset ajatella, että minä kenties katson heitä toisella tavalla? Pidän katseeni alhaalla, enkä sitä paitsi kovin tarkasti näkisikään ilman lasejani. He näyttävät kaikki samalta, enkä piittaa heistä paljoakaan. Tahdon vain saunoa rauhassa. Rakkaallani ei tällaisia estoja ole lainkaan, vaan hän hankkiutuu puheisiin milloin kenenkin kanssa. Itse pysyn sivummalla, retkotan lauteilla selälläni.

---

Koetamme puhua ja selvittää asioita, joita on kertynyt niiden kuukausien aikana, kun emme ole nähneet toisiamme. Ei ole helppoa kaivaa äkkiä esiin sitä kaikkea ja lähteä ratkomaan menneitä väärinkäsityksiä ja sensellaista. Parhaat asiat välillämme perustuvat siihen, kun olemme aivan lähellä toisiamme. Kun olemme kaukana, on meidän hankala viestiä niin, että oikea tunne välittyisi.

Esimerkiksi, meille tuli viikkojen kriisi, kun Dakini ymmärsi väärin keventäväksi vitsiksi tarkoittamani letkautuksen. Kun en voinut tietää hänen tilannettaan, en aavistanut, että pieni pilkkakirveeni katkaisi kamelin selän. Jälkeenpäin pohdimme, että muutenkin turkulainen tapa olla humoristinen ei vain pure Tampereella. Meikäläiset nauttivat siitä, kun vitsailun osapuolet piikittelevät toisiaan. Mutta tamperelainen toteaa vain, "kerjääksää turpaas?"
Minun on taas hankala toisinaan ymmärtää Dakinin ja hänen ystäviensä huumorijuttuja, jotka eivät kosketa ketään paikalla olevaa.
Toisaalta, suhteemme ei alunperinkään perustunut yhteiseen huumoriin, vaan yhteiseen himoon.

---

Tuleeko vielä aika, jolloin ei tarvita niin kovin paljoa sanoja? Tuleeko hetkiä, jolloin käymme toistemme kimppuun, ei verbaalisesti vaan fyysisesti?
Toivon ja odotan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti