keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Pohdintoja painosta

Olen iltaisin jumittunut katsomaan juutuubista TV-ohjelman toisensa perään. Telkkaria meillä ei katsota, mutta jos jokin ohjelma alkaa kiinnostaa, sen löytää kyllä netistä, ja YouTube on mainio suosittelemaan aina vain uusia sisältöjä.

Ohjelmat joita katson ovat joko amerikkalaisia tai brittiläisiä ja niiden teema on painon tarkkailu. "My 600lb Life" kertoo yksittäisten henkilöiden tarinoita, joissa he - päästyään lihomaan lähes liikuntakyvyttömiksi - alkavat lääkäreiden valvonnassa elämäntaparemontin, pääsevät mahalaukun ohitukseen ja lopulta rutkasti keventyneinä lopputeksteihin hehkuttamaan uutta, hyvää oloa. Siinä on kuulkaa suuria tunteita ja urheilujuhlan henkeä, kun toivottomaan tilanteeseen ajautunut ihminen alkaa saada elämänsä taas kasaan!

Toisaalta olen löytänyt siinä samalla ohjelmia, joissa kamppaillaan painon toisessa ääripäässä. Naisia, jotka muistuttavat kuivahtaneita luurankoja, eivätkä pääse sohvalta ylös, kun tyhjiin imetyt lihakset eivät jaksa puskea edes lapsenpainoista kehoa jalkeille. Karseaa.. Tulee säälivä olo.

Ääritilanteet sikseen, ja toivottavasti kaikki nämä ihmiset löytävät kaipaamansa hoidot, mutta jos kehoa ajatellaan, en henkilökohtaisesti kallistu hoikkiin päin. En aina edes normaalipainoisiin. Pieni ylipaino miellyttää esteettistä silmääni enemmän. Se antaa ihmiselle muotoa, juurevuutta. Muotoa voi olla vielä enemmänkin, kunhan se yhdistyy hyvään itsetuntoon: sellainen ihminen on kaunis! Erityisesti kinkybileissä näkee kauniita vartaloita, jotka on tuotu oikeasti esille, eikä kätketty kaapuihin. Olen ehdottomasti peppujen ihailija ja kauniisti vaatteilla esiin tuotu pepun pyöreä linja saa housuissa värähtämään. En voi käsittää ihannetta, jossa peppu on vain alue johon selkä loppuu ja jalat alkaa, ja tuuli käy hänen haarojensa välistä.. Ei mitään tavoittelemisen arvoista mielestäni.


Yellow Lady
Maalaus ja valokuvaus: Tetris

Olen jälleen alkanut dieetin, vähähiilihydraattisen. Ennen joulua oli jonkin verran työstressiä ja purin sitä iltaisin syömällä varsin estottomasti, sekä ottamalla pari olutta. Alkaahan siinä maha kasvaa. Tuli olo, että en viihdy painossani: pisti puuskuttamaan ihan eri tavalla ja vaatteet eivät sopineet. Todella turhauttavaa, kun kaikki bilevaatteet alkoivat olla liian ahtaita. Vasta nyt kevään korvalla löysin motivaation muuttaa tämä kurssi. En ole kauhean hyvä laihisten pitäjä, sillä vältän nälän tunnetta ja siitä johtuvaa hermostuneisuutta ja heikkoa oloa. Karppaustyyppinen dietti on kuitenkin salliva, sillä luvallisia ruoka-aineita voi napostella, eikä kaloreita tarvitse vahdata. Olen nyt muutamassa viikossa saanut pari kiloa pois ja pari senttiä vyötäröltä. Vyö ei kiristä ja puuskuttava olo alkaa hellittää.

En pyri laihtumaan kovin paljon, en oikeastaan tähtää edes normaalipainoon. Minulla on oikein hyvä olla muutaman liikakilon kanssa, tykkään olla vähän pyöreä. Se ei estä aktiivista elämäntapaa, vaan liikkuminen tuntuu parhaimmillaan oikein hyvältä. Toivon, että nyt kevään aikana löytäisin taas terveellisillä valinnoilla sen energisen balanssin joka minulla vuosi, pari sitten oli hallussa. Hyvä olo omassa kehossa on ihan mahtava afrodisiakki, ihan pysäyttämätön!


4 kommenttia:

  1. Aivan ihana (yritin keksiä pätevämpää termiä mutta ihana se nyt vain on) maalaus! Jotain tuollaista haluaisin omillekin seinilleni.

    VastaaPoista
  2. Ha. Siis itselleni ja blogisi lukijoille ha siinä mielessä, että kuka kaipaa avautumista aiheesta "kroppa ja itsetunto" ihan random ihmiseltä - ei kukaan. Mutta here I am.

    Ensinnäkin. Muutamia kuvia olen sinusta nähnyt. Olen jopa tiiraillut löytäisinkö liikakiloja tai kauneus virhettä. Olen miettinyt itsevarmuuttasi ja ehkä estottomuuttasi ja tullut tulokseen, että on helppoa olla tuollainen, kun on kaunis ja hyvä kroppainen. Mutta. Kyllähän teksteistäsi huokuu sinut itsesi kanssa mentaliteetti, jota kovasti kadehdin. Olet kuvailemani oloinen nainen ulkoisesti, selvästi, mutta suhtautumisesi vartalon muotoihin on niin totaalisen terve! Sitä etsiessä tätä mietin.

    Ainut syy, miksi en koskaan ikinä pukeudu pyllyn muotoja hiveleviin vaatteisiin julkisesti tai jopa mieheni edessä häpeilen, mikä tuottaa suurta mielipahaa hänelle ja vähentää estottomuutta välillämme, on minun ajatukseni omasta vartalostani ja sitä kautta viehättävyydestäni. Pystyn jopa suorasukaisen mieheni sumuttamaan erilaisin selityksin tai kiemuroin, kun suurimmassa osassa kaikissa seksiin liittyvissä solmukohdissa on kysymys mielikuvastani itsestäni. Kun en arvosta vartaloani, en pysty kokemaan hyvää, mitä sille tehdään. Ei laihdutuskuurit ei paremman näköinen kroppa (harva mies näkee muutaman kilon painonpudotuksen) vaan terve ja hyväksyvä asenne oli sitten kyse 5 kg tai 20 kg pulleudesta. Kiitos terveestä postauksesta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa vaan mun blogiini seuraamaan painon kanssa painimista. Mulle kiloja tärkeämpää on hyvä kunto ja liikunta on jotain, johon minua ei tarvitse pakottaa - vaan ilo ja riemu, aina kun siihen on aikaa. Olen myös kovin tyytyväinen itseeni, ja yksi suurimmista motivaatio-ongelmista lienee juuri tämä: vaikka tiedän toki terveysriskit ja laihduttamisen yleiset hyödyt - ei se riitä kannustimeksi. Ja onhan se ruokavaliossa pysyminen vaikeaa, mutta....oikeassa otteessa niiiin helppoa. Niin, että ei mulla muuta. Piiskan heiluttajat ilmoittautukoot. Olen superkiltti ravintovalmennettava :D

    VastaaPoista
  4. Tetris, blogisi on häiriköinyt elämääni hirveän monella tavalla: vienyt muutamat yö- ja päiväunet, kun näitä tekstejä on luvattoman paljon; toiminut levottomuutta herättävänä virikelukemistona ja nyt joudun odottamaan seuraavaa tekstiä kuka tietää, kuinka kauan. Kiitos tästä.
    V

    VastaaPoista