torstai 7. tammikuuta 2016

Dakinin luona

Vietin uudenvuoden Dakinin luona.

Vaikka en erityisesti pidä uudestavuodesta juhlana, sisältyy siihen mielestäni paljon uuden lehden kääntämisen tunnetta, sekä usein myös romantiikkaa. Tai ei usein, vaan aina. Lähes jokaisena aikuisikäni uutena vuotena olen seissyt rakkaan ihmisen kanssa käsi kädessä raketteja katsellen ja fiilistellen yhteistä taivaltamme. Ajatella, vielä ollaan yhdessä, näin monta vuotta jo, ja mitä kaikkea tämä uusi meille vielä tuokaan!

Tällä kertaa matkustin Herra Huun suostumuksella Dakinin luo ja vuoden vaihtumisen hetkellä olin hänen kanssaan kahden, tyhjässä leikkipuistossa keskellä kaupunkia rakettien paukkeessa, siemaillen vodkaa kurkkupurkista ja ottaen hämäriä valokuvia puunkolosta, joka näytti ihan tussulta. Taisimme vähän suudellakin siinä.

--

Yksinäinen matkani Dakinin luo oli minulle tärkeä. Ennen sitä olin ehtinyt seilata monenlaisissa ajatuksissa ja tunteissa, välillä rankoissakin. Äärilaitojen tunteet vuorottelivat, olin aika sekaisin ajatuksineni. Yhteydenpitomme oli niukkaa, mikä hämmensi minua lisää, sillä jouduin täyttämään mielikuvituksellani aukkoja hänen kertomissaan asioissa. Meidän on helppoa puhua kasvotusten, mutta tekstiviestinnässä tarkoituksemme menevät välillä ristiin. Hän laittaa lauseen, minä kuvittelen loput ja saan yksinäisen mustasukkaisuusharmin päälle. Ehdin kuvitella ihan liikaa. Toisaalta en tiedä, miten vakavasti positiiviset viestit pitäisi ottaa, kun en vielä tunne toista täysin: jotkut kirjoittelevat sydämiä ja mussukoita helposti, ihan ystävyydelläkin. Houkka luulee liikoja. Mistä voin tietää!? Kun vain saisin katsoa häntä silmiin samalla kun hän puhuu!

Viimeksi kun tapasimme juhlissa meidän kotonamme - Herra Huun syntymäpäivät itse asiassa - meillä ei ollut yhteistä aikaa juuri nimeksikään. Näemme muutenkin harvoin, joten tällainen ottaa minua päähän. Eihän sille asialle kukaan mitään voinut ja olin itsekin kiireinen juhlajärjestelyjen kanssa. Olisin silti niin toivonut, että olisimme saaneet aikaa yhteisesti rauhoittua ja päivittää toisemme kunnolla tunnetasolla ennen hulinan alkua, mutta ei.
Sitten kävi vielä niin ikävästi, että erosimme kireissä tunnelmissa. Voiko kurjempaa olla! Yöllä oli tapahtunut väärinkäsitys, joka ei ollut kenenkään vika, mutta johti hyvin latautuneeseen aamuun. Emme saaneet puhuttua silloin ja arjen aikataulut painoivat jo päälle. Sen eron jälkeisenä iltana olin synkällä mielellä ja kyseenalaistin koko suhdetouhun. Onneksi keskustelu Herra Huun kanssa sai uusia näkökohtia auki ja kovasti itkien sain tämän möykyn sulamaan sisältäni. Ymmärsin taas Dakinia vähän paremmin ja saatoimme viestimällä sopia välimme kutakuinkin hyvään kasaan.

--

Kaksi aikaisempaa kertaa, kun olen tunnepuolella reagoinut näin, ovat johtaneet pitkiin avoliittoihin ja kihlauksiin. Ja suunnilleen puolen vuoden päästä ensitapaamisesta, joka hetki nytkin oli käsillä. Tämä olisi nyt tärkeä hetki, jos ei hänelle, niin ainakin minulle. Ikäänkuin käännekohta, tai siltä se tuntui. Vaikka en oikein tiennyt, käänne mistä ja minne.

Parina päivänä jotka vietin Dakinin luona, tapahtui todella paljon. Pääsimme vihdoinkin viettämään aikaa kahden ja todella keskustelemaan. Sain kerrottua hänelle ihan just tarkkaan, mitä olin päässäni pyöritellyt, sekä hyvät että pahat jutut. Hän kuunteli, intensiivisesti, silmät kauniisti tuikkien kuten hänellä tuikkii. Ja vastasi, harkiten.

Tapasin myös mustasukkaisuutta herättäneen henkilön ja kerroin hänelle, mitä kamalaa olin hänestä ajatellut, ja tein myöhemmin sovintoa hänen kanssaan, sekä kuulin Dakinilta, miten asiat oikeasti ovat heidän välillään ja se rauhoitti mieltäni huomattavasti. Enää en nosta niskakarvoja joka kerta, kun minulle rakas nainen puhuu tästä toisesta. Mitä väliä! Ymmärrän nyt paremmin.

Teimme kaikkea ihanaa ja romanttista. Kävimme mielenkiintoisissa paikoissa, kuten underground-taidenäyttelyn avajaisissa hippien joukossa heilumassa ja seuraavana päivänä toisessa vastaavassa, tällä kertaa queer-hengessä. Dakini osti minulle yllärinä pienen taideteoksen, joka mielestäni kuvasi meitä kahta; olin vallan otettu ja aion laittaa sen kunniapaikalle. Kuljimme kaduilla käsi kädessä. Tapasimme hänen tuttujaan, hän esitteli minua tyttöystävänään. Voi rakas!

Meillä oli kolmistaan pikainen spontaani sessiotilanne keskellä täyttä baaria, kun hieroin sovintoa mustasukkaisuudenkohteeni kanssa: irvistin päin naamaa ja uhkasin purra, syljin sillä tavoin aggressiotani ulos, mutta sain vastineeksi vakaita hallintaotteita. Se sopi hyvin: tämä tyyppi ei pelkää. Kelpaa minulle, sopii varmasti myös Dakinille, ihan hyvä valinta. Joku kiinnitti meihin huomiota juuri, kun tämä kolmas piti päätäni hiuksista takana ja Dakini hyväili rintojani. Lopetimme toiminnan kuin sopimuksesta ja katselija mahtoi hieraista humalaisia silmiään.

Istuimme pikkutunneilla hiljaisessa keskustan pubissa ja Dakini kertoi intoa palaen hänelle tärkeistä aiheista. Hän halusi todella että ymmärrän ja oli kiinnostunut minun näkökannoistani. Naisen on oltava vahva, naisten on pidettävä yhtä. Juu, toki, toki, vaikken itse henkilökohtaisesti sovinismia ole paljoa kohdannutkaan - tai huomannut kohdanneeni. Puhuimme tästä ja paljon muustakin.

Minua panetti, voi että miten kovasti. En olisi tahtonut heti päästää häntä kaupungille, vaan yksinkertaisesti ottaa pienet kokeiluerät uuden tuomani lelun kera. Olen vähän ujo, enkä viitsi postata tähän linkkiä leluun, mutta se on sellainen hyvin muotoiltu väline, jolla parhaimmillaan kaksi naista voi nautiskella aika kivasti yhtä aikaa. Ainakin siltä se vaikuttaisi, en ole päässyt testaamaan vielä. Hän sanoi, ettei tahdo juuri vielä heittäytyä leikkeihin, vaan haluaa ehtiä avajaisiin, kun sain vihdoin kerrottua haluni. Hyvä on sitten, nieleskelin ja tunsin, että olin todella herkillä. Sitten hän sanoi maagiset sanat: Tahtoisin pyytää isoa palvelusta. Voisitko pestä mun pilluni?

Oh! Olin ihan fiiliksissä polvistuessani hänen eteensä kun hän levitti jalkojaan WC:ssä istuen. Tällaista en ollut koskaan tehnyt kenenkään kanssa ja olin ihan hilkulla laueta, niin intensiivisesti tilanteen koin. Pesin ihan normaalisti käsisuihkulla, liu'utellen sormiani hänen pillussaan, käyden kehoituksesta varovasti sisällä ja takanakin. Se oli ihanaa, se oli jännittävää, ja kiihottavaa. Tämän jälkeen kuivaus ja aloimme olla juhlavalmiit.
Minun on hyvin helppo saada kiksiä siitä, etten saa paljoa, tai vain säännöstellysti. Riutuminenkin on ihanaa.

Myöhään, myöhään viimeisenä iltana, kun kaikki oli jo suurin piirtein puhuttu ja olisi ollut viisasta vain nukkua, aloimme myllätä keskenämme. Sitä on vaikea kuvailla. Olin hetki sitten tunteiden ylilatauksessa itkenyt hänen sylissään ja nyt hän iski minut selälleni sohvaan, puri minua raisusti molemmin puolin kaulaa ja repi voimillaan, joita hänellä todella on. Pelkäsin häntä ja nautin siitä. Tukahdutin tuskanhuutoni henkäisyiksi, ettemme olisi häirinneet ketään. Hetken perästä hän oli vatsallaan takapuoli paljaana ja minä hänen takanaan. Olisin niin tahtonut ensinnäkin vähän läimiä tuota täydellistä pyöreää peppua (ei voi, hys-hys) tai käyttää sormiani ja uutta leluani hänen tarjolla olevaan pilluunsa (ei nyt). Arh! Toinen kerta sitten, luvattu.

--

Tämän retken jälkeen olen ollut huomattavan rauhallinen, suorastaan zen. Ajatukset ovat asettuneet, lammen pinta on tyyni. Ymmärrän paremmin Dakinin ajatukset tämän kaiken suhteen ja hän oletettavasti minun. Minusta tuntuu, että minun ei tarvitse hermoilla hänen suhteensa (taas vähään aikaan) tai olla esim. mustasukkainen.
Myös mieheni Herra Huun kanssa juttelimme ja totesimme, että tämä tilanne on nyt hyvä ja tasapainossa. Hänellä ja Dakinilla voi aika ajoin olla jotain fyysistä kanssakäymistä, mutta he eivät kumpikaan ole siinä mielessä ihastuneita toisiinsa. Ja se mitä meidän naisten välillä on, poistaa Herra Huulta tiettyjä vilkkaan keskutelun ja tunnepuheen paineita, jotka eivät ole hänen alaansa, mutta jota minä kuitenkin kaipaan. Ymmärsin sen retkelläni itsekin todella kirkkaana: se mitä minulla ja Dakinilla on, on aivan erilaista kuin se, mitä jaan Herra Huun kanssa. He ovat kuin aurinko ja kuu. Dakini hehkuva feminiininen aurinko, Herra Huu hillitympi maskuliininen kuu.

Juuri nyt on hyvä näin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti