sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Avointa suhdetta, avointa seksiä, vai mitä?

Törmäsin tähän kiinnostavaan Hesarin juttulinkkiin Facessa. Seksuaalietiikan tutkija ja Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen siinä luotaa "vaarallisen" liberaaleja näkemyksiään.

Olen ihan liekeissä Tommi Paalasen mielipiteistä! Olen itsekin pohdiskelemalla ja arvottamalla asioita päätynyt pitkälti samaan, ja tuntuu hienolta päästä lukemaan näitä mietteitä jonkun itseä koulutetumman ja arvostetummassa asemassa olevan suusta. Ihan kaikkea en toki allekirjoita suoraan annettuna, mutta tämä on tutustumisen arvoinen tuhti paketti massasta eriävää mielipidettä.

Toisaalta, kun tämän jutun jälkimainingeissa hain vähän lisää tietoa avoimista suhteista, löysin Anna-lehden artikkelin aiheesta. Huh, tämän luettuani en voinut enempää vierautta tuntea. Ei ole minun eikä meidän juttu. Tiivistetysti sain käsityksen, että avoimella suhteella tarkoitetaan parisuhdetta, jossa toinen tai molemmat harrastavat seksiä satunnaisten ulkopuolisten kanssa säännöllisiksi sovituin välein, eikä näihin ulkopuolisiin pidetä tämän lisäksi mitään yhteyttä, eikä heidän kanssaan ole tarkoitus edes ystävystyä. Tosi vieras malli. Seksitautien oireet sen sijaan kehotetaan opettelemaan. Yh. Hui.

Oman olemisen määrittely sanoin tuntuu olevan minulle tärkeää, siksi haen näitä vertaistarinoita ja tutkin, mitä muut ajattelevat, ja mitä termit pitävät sisällään. Kun lähtee sivuraiteelle totutusta maailmasta, joutuu aika pitkälti selviämään yksin tai ainakin tarkkaan katsomaan, minkä ryhmän värejä kannattaa tunnustaa.
Avoin suhde?
Polyamoria?
Kimppaseksi?
S/M-sessio?

Etsintä jatkuu, termeissä sekä livenä.

5 kommenttia:

  1. Ei nyt ehkä kannata lainata kokonaan HS:n artikkelia, koska se ei mene lainausoikeuden piiriin... Vaikka nyt lähteen ilmoititkin, niin ei ole luvallista kopioida tekstejä sellaisenaan toiseen paikkaan.

    HS.fi:n lukurajoitukset voi kiertää sillä, että käyttää selaimessa yksityistä selausta (sulkee aina sen jälkeen, kun on lukenut viisi artikkelia ja avaa sitten uusiksi) / toista selainta.

    Ja mitä tulee avoimeen suhteeseen... Avoin suhde on sellainen, millaiseksi osapuolet sen päättävät. Joillakin se voi olla seksiä satunnaisten ulkopuolisten kanssa säännöllisesti; toisilla taas vain tietyn ja saman henkilön kanssa joskus.

    VastaaPoista
  2. Höpöhöpö, lainaahan ihmiset jatkuvasti esim. facebookissa muiden sanomia/ kirjoittamia asioita. Epäoleellista, varsinkin kun tässä lainataan ihan positiivisessa mielessä. Minä henk. koht. kiitän tästä, Paalasesta tuli just mun uusi idoli :) Eli jatkossa mun ei pidä tuntea syyllisyyttä omasta seksuaalista käyttäytymisestäni, koska en vahingoita muita kuin satunnaisesti itseäni (masokistin piirteitä, kyllä). Aivan ihanaa. Kiiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaikki mitä ihmiset tekee "jatkuvasti", ei ole silti sallittua. Saahan sitä lainata tekstistä osia, mutta kokonaisten juttujen kopioiminen omille sivuille (vaikka lähteen kertoisikin), niin... en usko HS:n siitä tykkäävän. Sehän tarkoittaa vähemmän lukijoita heidän sivuilleen eli vähemmän siellä näytettäviä mainoksia katsomaan.

      Poista
  3. Tekijänoikeudet eivät anna lupaa kopioida toisen tekstiä kokonaan. Sitaattioikeus koskee lyhyen pätkän kopiointia. Voi olla ettei pelkästään kirjoittajan luvan kysyminen auta, koska julkaistu hesarissa. Sitten taas jos artikkeli sisältää jako-nappulan someen, niin jakaminen on laillista, koska sisältö pysyy alkuperäisellä omistajalla.

    VastaaPoista
  4. Hyvä on, hyvä on! Lainaus Hesarista on poistettu.

    VastaaPoista