maanantai 14. syyskuuta 2015

Näkökulma juomiseen

En ole varma, mutta viime postauksen jälkeen minulle tuli sellainen olo, että välttääkseni vääriä johtopäätöksiä, minun kannattaisi pikkuisen valottaa henkilöhistoriaani suhteessa alkoholinkäyttöön. Se asia ei mene minulla ihan perinteisimmän kaavan mukaan ja siitä saattavat johtua tämmöiset satunnaiset ei-ikäänsopivat tempaukset.

Minulla oli pikkuisen erilainen nuoruus kuin monilla ikätovereillani. Olen alkanut käyttää alkoholia vasta tuossa 35 ikävuoden kieppeillä. Siihen asti suhtautumiseni juomiseen vaihteli fanaattisesta inhosta neutraaliin välinpitämättömyyteen.

Saatan kertoa tästä, sillä tarina ei ole maassamme kovin eriskummallinen: isäni oli tuurijuoppo. Hän hoiti työnsä ja pääosin perheensäkin, mutta silloin kun oli mahdollisuus, hän joi. Hän katosi ja palasi ennen työaamua nukkumaan krapulansa pois. Hän ei ollut koskaan väkivaltainen, mutta nämä reissut olivat perheelle tosi ikävää aikaa. Vanhempani erosivat lopulta, isältäni meni työ ja kontrolli ja muutaman vuoden kuluttua hän löytyi kämpiltään sydän pettäneenä. Ruumiinavauksen mukaan alkoholia oli veressä runsaasti.

Minä reagoin tähän elämänkulkuun pitäytymällä raivoraittiina absolutistina. Läheisin ystäväni oli aktiivisena eräässä herätysliikkeessä, jonka riennoissa itsekin kuljin mukana. Kaikenlaiset nuoruuden kokeilut jäivät kohdallani tosi vähiin. Tupakkaa saati muuta en ole polttanut koskaan. Nuorisotalon diskoissa emme käyneet. Meillä ei ollut poikakavereita. Ystäväni opetti minutkin paheksumaan liian villiä pukeutumista, musiikkia, nuorten rientoja. Ei, ei ja ei. Olihan meillä hauskaa, mutta nämä kaikki asiat jäivät kokonaan ilman huomiotamme.

Nyt tuntuu, kuin näistä ajoista olisi jo ikuisuus, kuin ne olisivat tapahtuneet jossain toisessa elämässä tai jollekulle muulle. Noista tunteista ja asenteista on minussa enää varjoja. En näe elämää enää noiden silmälasien läpi, noin merkillisen mustavalkoisena. Olen ryhtynyt tutkimaan ja kokeilemaan toisenlaista, myös alkoholin käytön suhteen.

Tiedän alkoholisti-geenini, siksi olen ollut varovainen. Vain muutamia kertoja olen uskaltautunut turvallisessa seurassa venyttämään rajojani ja kontrolliani.
Minä olen nyt keski-ikäisenä sitten se kavereitten pihalle bileissä oksentava teini, joka tutustuu omaan toleranssiinsa.

1 kommentti:

  1. Mulla on samantapainen tausta kuin sulla isäni suhteen. Tosin hän on vielä hengissä - tällä hetkellä raittiina alkoholistina. Myös mä tarkkailen todella paljon omaa, vähäistä juomistani ja lasken esim. aina juomani alkoholiannokset. Kuitenkin tämä on kohdallani melko turhaa, koska en kestä alkoholia kuin vähän ja olen juomisesta viikon aina niin kipeä, että alkoholistia minusta ei saa. Tai no, vanha sanonta ja tutkittu totuus kyllä sanovat, että kaikista saa alkoholistin, kun vaan juo tarpeeksi.

    Mulla oli yli kymmenen vuoden jakso, jolloin en nauttinut migreenin takia pisaraakaan alkoholia. En vaan pystynyt. Sitten sairaus helpottui ja olen nyt keski-ikäisenä opetellut uudelleen juomaan. Joten mulle voisi käydä ihan samalla tavalla, että löydän itseni oksentamasta puskasta :).

    Mutta joo. Kyllä mulla on ne riippuvuusgeenit kuitenkin, mutta alkoholi ei ole se mun päihde - mä saan pitää varani kaikenlaisten reseptilääkkeiden kanssa. Kaikilla meillä on siis omamme.

    Kiitos hienosta tekstistä <3.

    //blondi

    VastaaPoista