keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ulkonäöstä ja naisellisuudesta

Miksi ulkonäkö, keho, paino, vanheneminen yms. vaikuttavat olevan sivuseikkoja pervoblogeissa, oli joku hyvin havainnoiva lukija kysellyt. Ovatko kaikki (bloggaavat) pervot vaan niin hyvännäköisiä vaiko niin kotonaan kehossaan, etteivät mieti moisia? Blondi antoi tähän hienon ja tietyllä tavalla tyhjentävänkin vastauksen.
Tottahan tämä aihe minuakin kiehtoo, naisena ehkä erityisesti.

Olen elänyt elämääni jossain naiseuden rajamailla. Seurassa, jossa perinteinen ulkonäkökäsitys ei ole pätenyt tai ollut merkittävä. Käytännöllinen vaatetus päälle ja menoksi, itseään toteuttamaan! (Meikit, mitä ne on? Lakkaako joku oikeasti kynsiään? Onko mulla vähän nokea naamassa, no kuka välittää?)

Viattoman heppatyttöajan jälkeen minulle koitti ulkonäkökriittinen yläaste. Siis muut, etenkin pojat, olivat kriittisiä, itse en osannut hakea naiseutta itsestäni, se oli toisten tyttöjen juttu. Kireitä, revittyjä farkkuja ja hiuslakkaa, mutta ei minulle. Viipotin luonnonlapsena ihan omien juttujeni äärellä: taiteilin, kirjoitin, leikin roolileikkejä niin pitkälle kuin kaverit vain jaksoivat. Olin niissäkin pahuksen leikeissä aina pojan roolissa, kaverini sen tyttöystävä. Ei siitä ehkä sen enämpää tässä.

Lapsuuden leikkien jälkeen löysin varhaisaikuisten leikkimaailman: roolipelit ja larpit. Nettiroolipelit. Vuosia ja vuosia muutamaa vakituista miesroolihahmoa pelaten. Minua luultiin usein pojaksi online. En valehdellut, mutta en myöskään kiirehtinyt korjaamaan väärinkäsitystä, sillä huomasin poikana saavani kivampaa kohtelua niissä ympyröissä. Sain keskittyä pelaamiseen, en joutunut vastailemaan kysymyksiin iästä, asuinpaikasta tai kuppikoosta. Sain flirtata pikkuisen tyttöjenkin kanssa. Ne ihaili minua, kun puhuin fiksuja ja olin hauska.

Kaiken aikaa minulla oli yksi ainoa, vakituinen ja äärettömän uskollinen suhde avomieheeni. Hänen silmissään olin täysi nainen, hän ihaili ulkonäköäni ja kohteli minua aina hyvin. Minulla itselläni oli epämääräinen ja aika huono käsitys omasta kehostani, vaikka nyt kun ajattelee taaksepäin, olen ollut varmaan kropaltani aikas nätti. Kurveja, mutta painoa vähemmän kuin nykyisin. Avomieheni välillä koetti saada minua esiintymään naisellisemmissa asuissa, mutta ne yritykset olivat melko ponnettomia, enkä löytänyt siitä ajatuksesta juuri mitään itselleni sopivaa.

Hakeuduin opiskelemaan käytännölliselle käsityöalalle, jossa porukassa ulkonäön resuisuus vielä oikein korostui, kun kaikki hiihtivät koululla työvaatteissa ja hauskaa oli.
Opiskelun jälkeen olen työskennellyt itsenäisenä yrittäjänä ja näihin töihin jopa kuuluu tietty boheemius.

En ole koskaan omistanut jakkupukua ja korkkareita ja tällä iällä olen lopulta tajunnut, että minun ei ikinä tule olemaan pakko. Mikä helpotus!

Näiltä pohjilta tulee ehkä helpommin ymmärretyksi, minkä tähden ainakaan minä en pyörittele ajatuksiani kovin paljoa ulkonäön ympärillä. Vasta nyt ryhdyttyäni käymään pervotapahtumissa, olen joutunut tilanteeseen, että pitää miettiä vähän tarkemmin miltä näyttää ja mitä sillä on tarkoitus viestiä. Tällä hetkellä minulla on meneillään vaihe, jolloin tutustun tarkemmin joihinkin naisellisiin juttuihin, sillä minulla on muutamia tuttuja, jotka puskevat minua siihen suuntaan. Vitsailen mielelläni siitä, miten en oikein tykkää "pukeutua naiseksi", eikä se ole pelkkä vitsi. Se on vain huvittavaa, kun samalla seurassa on ihmisiä, jotka kirjaimellisesti näin tykkäävät tehdä.

Olen menossa yletöntä naisellisuutta ylistävään ja palvovaan burlesqi-tapahtumaan, joskaan en yleisöksi vaan kertomaan pervokerhostamme kiinnostuneille. Katsomaan niitä naisia, joille naisellisuus on SE juttu. Itse olen tavattoman onnellisessa asemassa, koska kulttuurimme ei pakota naista tiettyyn korostettuun rooliasuun. Jos minusta siltä tuntuu, tykkään korostaa rintojani ja vyötäröäni, hiuksianikin, mutta minun ei ole pakko. Näin romanien kansallispäivänä, luettuani kansallispuvuista jotain artikkelia, tulee mieleen miten paljon rajatumpi kaava juuri vaikka romaneilla tai muslimeilla on naisilleen, ihan tässä meidän valtakulttuurimme kyljessä. Miten selviäisin, jos minun olisi päivittäin käytettävä sukupuolijakoa korostavia tunnusmerkkejä? No, siihen varmasti kasvatetaan, ei anneta tytön rönsyillä vinoille teille ollenkaan.

Tästä vähän sekalaisesta bloggauksesta käy hyvin ilmi, miten monitahoinen kysymys ulkonäkö minulle on. Se on niin kiinteä osa yleistä elämänasennettani, ettei sitä voi erottaa yksittäisiksi vaatevalinnoiksi tai painontarkkailuiksi millään. Toki, muutamia kertoja näiden bloggausvuosien aikana mieleen on tullut kertoa tarkemmin kuntoilustani, ruokavaliosta tai siitä miten mittailen vyötäröäni säännöllisesti mittanauhalla, mutta olen torpannut ajatuksen. En halua mennä siihen. Se ei kuulu tänne, painonvartijablogit ovat erikseen. Myös joku hiusvärin valinta tai silmämeikin hankinta on kauhean epäolennaista, jos voi samassa tilassa kertoa jännästä pervoilukokemuksesta. Eli joo, ulkonäköasiat ovat aika toisarvoisia.

Ikä? Sitä tulee meille kaikille, enkä itse ainakaan olisi nuorempana edes henkisesti kyennyt niihin juttuihin jotka nyt minua viihdyttävät. En ole enää nuori, mutta en koe itseäni vanhaksi. Hölkkäisin luultavasti pidemmälle kuin parikymppinen itseni. Blondi kertoi että hänellä on äidinperintönä hyvät ikägeenit, minulla taitaa olla samoin. Sitäpaitsi, pervotapahtumissa näkee aina kaikenikäisiä ihmisiä, se antaa positiivista tunnetta omaakin ikääntymistä kohtaan. Leikkisästi: jos jossain vaiheessa kukaan ei enää viitsi ruveta alistamaan Tetris-tätiä, voin aina tekeytyä (paska)Dommeksi ja taas on pervot jonossa!

Ulkonäkö antaa paljon hyödyllistä informaatiota ihmisestä, älkäämme vähätelkö sitä, mut ei sitä myöskään kannata ylikorostaa, kun ei se niin oleellista ole. Ainakaan pervopiireissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti