tiistai 21. huhtikuuta 2015

Rangaistuspiiskaa ja onnellista alistumista

Tämä menee niin sykleissä tämä Dom/sub -elämä. Voidakseni hyvin parisuhteessa, tarvitsen alistuvaa, sovinnollista mielentilaani. Aina en siihen kykene, vaan lipsun kriittisen, komentelevan ja kiukkuisen mielen puolelle. Se on minun narttu-puoleni, dominoiva puoleni, se jossa en ole onnellinen.

Narttuilu ryöpsähti taas eilen, syystä jota kovin tarkoin en edes tiedä. Minulla oli huono mieliala, siihen muutama pieni vastoinkäyminen ja Isännän päällehän se sitten lopulta piti kaataa. Pyörittelin illan mittaan mielessäni, että pitäisikö Isäntää ihan vain varoittaa äksyydestäni etukäteen, mutta en oikein löytänyt sanoja. Aavistin, että hän haluaisi taas pitkästä aikaa ottaa omansa ja tiesin sen johtavan välienselvittelyyn.

Olimme molemmat siirtyneet jo sänkyyn, aika väsyneinä ja kuten arvasin, Isäntä teki pienen liikkeen minun suuntaani. Silloin minulla kilahti ja letkautin jotain aika törkeää ja hänen arvovaltaansa loukkaavaa: "Sä olet sitten valinnut lampaan roolin".

"Minkä helvetin lampaan roolin!?"
Isäntä suuttui tästä enemmän kuin olin kuvitellut. Vaikken ole ikinä pelännyt häntä, niin nyt se oli lähellä. Olin ajanut itseni riitaisaan mielentilaan, josta ei noin vain pyydellä anteeksi ja samalla tiesin, että seuraukset on nyt vain kannettava. Olin hänen allaan, kädet painettuina vasten patjaa ja heitin vielä vettä myllyyn toisella arvostelevalla kommentilla. Tilanne oli paskamainen, mutta se oli kai taas vain pakko läpikäydä.

Isäntä ei ole helposti kiivastuva, eikä milloinkaan väkivaltainen. Kaikki mitä välillämme tapahtuu, on juteltu ja sovittu. Olen pyytänyt häntä toimimaan tietyillä tavoin, kun minussa nousee narttu-puoli esiin. Olen antanut hänelle vinkkejä keinoista, joilla sen saa taltutettua.

"Mä olen pitänyt sua aika löysällä ja nyt huomaan että liiankin löysällä. Se kyllä korjataan".
Isäntä haki lukitusta komerosta pitkän raippansa ja käski minun tulla alakertaan. Olin vastahakoinen, en olisi tahtonut nyt mitään kummallista numeroa tästä, mutta samalla tiesin että saatoin vain totella. Kieltäytymällä olisin tehnyt asiasta vielä paljon hankalamman molempien kannalta. Olimme molemmat alasti ja hipsimme rauhalliseen huoneeseemme sanaakaan vaihtamatta.

Ilman sen kummempaa, vetämättä edes verhoja eteen, Isäntä käski minun laskea kädet sohvalle ja alkoi piiskata paljaana tarjolla olevaa peppuani. Hän ei lyönyt valtavan kovaa, mutta riittävästi, että paikoillaan seisominen oli mahdotonta. Kiemurtelin, niiasin, koitin pakoilla raippaa. Isäntä tuli vierelleni ja otti vyötäröstäni kiinni. Tunsin hänen kalunsa reittäni vasten samalla kun hän miltei tauotta sivalteli minua pepulle. Välillä hän käski minua pysymään paikoillani.

Lopulta Isäntä lopetti ja kertoi minulle, että aikoo lyödä minua 25 kertaa, mutta koska en pysy paikoillani, joutuu hän aloittamaan aina alussa. Että viimeksi päästiin jo 24:ään. Olin melkein itkun partaalla kivusta, mutta nyt kun sain päämäärän, laskin lyöntejä mielessäni ja pysyin paikoillani, vaikka se vaikeaa olikin.

Kun hän lopetti ja päästi irti, lysähdin sohvaa vasten silkasta uupumuksesta. Nyyhkin ja koitin keräillä itseäni. Sattui, mutta olin iloinen kurituksesta ja kiitin Isäntää vilpittömästi.

Hän komensi minut jälleen pystyyn samaan asentoon ja työntyi sisääni takaa. Kuinka hyvää se tekikään! Olin aivan ekstaasissa kun hän nai minua rajusti ja mieleni oli vastaanottavainen ihan mille tahansa käsittelylle, niin hyvin minua oli aikaisemmin piiskattu. Saatoin kunnioittaa häntä jälleen ja tarjota itseäni kaikella halulla. Isäntä todella astui narttunsa juuri niin kuin vain hänellä on oikeus.

Jälkeenpäin hiivin jotenkin nöyränä hänen viereensä sänkyyn. En ollut ihan varma, millä mielellä hän olisi. Olinhan ollut aika tökerö suustani. Otin häntä varovasti kädestä ja onneksi sain huomata, että käsi oli ystävällinen ja valmis ottamaan minut syleilyyn. Pyysin anteeksi käytöstäni, mutta hän sanoi rangaistuksen jo kuitanneen sen. Peppuani jomotti yhä hiukan ja se tuntui ihanalta. Hyvin onnellisena ja alistuvalla mielellä saatoin nukahtaa hänen viereensä.

9 kommenttia:

  1. Olen käynyt mielessäni pohdintoja henkisestä kypsyydestä tai ehjänä olemisesta liittyen tarpeeseen olla määräys vallan alla. Ensinnäkin on mielenkiintoista lukea kirjoituksiasi. Ethän ota arvosteluna kommenttiani vaan ihan vain omana pohdintana lähtökohtana enemmänkin minä kuin kukaan muu. Ajattelin siinä vaiheessa, kun jonkunlaisen bdsm-taajuuden itsestäni löysin, että olen nyt löytänyt jotakin syvintä ja olennaisinta minussa. Mutta mitä enemmän asiaa pohdin, niin tajusin löytäneeni enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mihin minä tarvitsen alistumista ja miksi minä tarvitsen alistumista? Normaaleja kysymyksiä arvaan. Sitten heräsi ajatus, että olen aika keskeneräinen, kun tarvitsen toisen ihmisen vallan alla olemista ja rajaamista ollakseni tasapainossa. Eikö aikuisen ja itsensä tuntevan ihmisen tulisi löytää ratkaisut itsensä kokonaisena pitämiseen itsestään ja omista kyvyistä. Kuinka keskeneräinen olenkaan tarvitessani fyysisesti toisen hallinnassa olemista. Tämän pidemmälle en mietinnöissä kerinnyt pääsemään, mutta tänään mietin, että ulkopuolisen kuullessa (pahimmillaan kukkahattutädin)jonkun ratkovan ristiriitoja tai mielen pahoittamista piiskaamalla voisin kuvitella vastaanoton olevan ristiriitainen. Minkälainen parisuhde ja minkälainen historia voi olla sellaisella ihmisellä? Itseäni kun mietin, niin paljon monipuolisempi ja vaativampi historia kuin noin keskivertotallajalla, mutta tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että olen joutunut elämäni käänteitä, ajatuksiani, häpeää ja omaa henkistä hyvinvointiani miettimään syvällisesti. En laita itseäni alttiiksi nöyryytykselle rikkoakseni itseäni lisää, vaikka tiedostan, että kyseessä on jonkinlainen oma kyvyttömyys rajata tunteina tai "olemistani". Ja jos olenkin kyvyttömämpi kuin joku toinen, niin kuka on jo valmis paketti. Eikö kaikilla ole ne omat heikot kohdat, joihin tarvitsee toista ihmistä? Ja jos tarve aikaansaa hyvää energiaa esim. makuuhuoneessa, niin eikö se kerro suunnan olevan ihan hyvä? - Maaria (anteeksi, en tiedä kuinka soveliasta näitä tällaisia pohdintoja on kirjoitella näin suoranaisesti omasta lähtökohdistaan, mutta tällaisia ajatuksia kirjoituksesi minussa herätti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan yksityiskohtaista pohdintaa, Maaria, ja mielenkiintoiseksi sen tekee juuri henkilökohtainen näkökulmasi!

      Olen itsekin pohtinut tätä keskeneräisyys-näkökulmaa. Näen asian niin, että se on se toinen, hyvin rakas puoli minua. Muutamien ihmisten läheisyydessä saan heittäytyä subi-moodiin, jolloin minun ei tarvitse olla niin hemmetin kontrolloiva ja fiksu.
      En näe ongelmallisena, että saan välillä trippailla avuttomuuden ja antautumisen kanssa, kun suuren osan elämääni kuitenkin olen ja toimin kuin normaali, vastuullinen aikuinen.

      Niin, ja se toinen vaihtoehto purkaa edellä kuvailtuja parisuhderiitoja olisi kai murjotus, äksyily, ehkä keskustelu, ehkä asian unohtuminen. Tällainen rajuhko piiskaus vain saa mieleni tyyntymään kerrasta ja minut huomattavasti kivammaksi elinkumppaniksi jälleen. Tämä toimii kai kuitenkin vain huolella sovituissa D/s-raameissa, ei kannata kokeilla vaniljapuolisoon!

      Poista
  2. :) tai voisin veikata, että kuka tahansa mies valitsisi minkä tahansa keinon, kunhan välttäisi murjotuksen ja niskojen nakkelun.

    Minä jäin miettimään tuota, ettei tarvitse olla niin kontrolloiva ja fiksu sekä sitä, että subi-moodi on kuin toinen puoli itsestä.

    Jostakin luin pohdintaa, että subina saa antaa sisäisen lapsen olla pieni, avuton lapsi, jonka ei tarvitse tehdä päätöksiä. Tämä ajatus tuntuu noin päällisin puolin osuvalta, mutta joku siinä on klikannut omalla kohdalla. Myös tuo aiempi "ei tarvitse olla vahva ja kontrolloitu" kuulostaa osuvalta, mutta mielestäni molemmat ajatukset pitävät sisällään lähtökohdan, jossa joku ulkopuolinen tekijä tai elämäntapahtumat pakottavat ulkopuolelta toimimaan tietyllä lailla. En koe, että kukaan tai mikään olisi koskaan velvoittanut minua ottamaan taakkoja kannettavaksi tai olemaan lankojen päissä ja nyt subi roolissa voisin vihdoinkin saada ulkopuoliselta luvan olla heikko ja määräyksen alla. Jos saisin olla lapsi ja käyttäytyä lapsellisesti, niin käskyjen tai määräyksen alla, minä uhmaisin enkä suostuisi vallan alle. Sellainenhan lapsi yleensä on. Harva lapsi ihan noin vain suostuu käskytettäväksi. Minun sisäinen lapsi, jos sellaista on, pistäisi hanttiin ihan vain siksi, että tekee mieli pistää hanttiin ja kapinoida.

    Mutta koska tuo ulkopuolelta tuleva vaatimus olla kontrolloitu ja sisäisen lapsen kaipuu tuntuu osuvan, niin olen yrittänyt miettiä, että mistä sitten voisi olla kyse. Jostain sisäisestä tarpeesta kumminkin, otaksun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut vetää sen niin pitkälle, että ihmisissä olisi sisäänrakennettu tarve olla joko D tai s. Ja tämä ei riipu sukupuolesta yhtään. Tästä taas juonnetaan, että ihmiset toteuttavat omaa luonnollista minäänsä BDSM:ssä, ilman kulttuurin luomia paineita jättää dominointi tai tottelu pois. Uskoo ken tahtoo.

      Itse en mielelläni käytä lapsi-vertauksia, kun kyseessä on aikuisten seksuaalissävyinen kanssakäyminen. Ja lapsiakin on erilaisia, paha mennä sanomaan että "kuin lapsi".

      Poista
  3. ...Blondi kirjoitti blogissaan aikoja sitten kameleonttina olosta eli siitä, että on kaikille ihmisille aina sellainen, mitä tuntee sen ihmisen kaipaavan, haluavan ja tarvitsevan. Ihmisryhmässä helposti sulautuu porukkaan ollen juuri sellainen, mikä soveltuu parhaiten porukan tarpeeseen tai tunneilmapiiriin. Kukaan ei pakota tähän, kukaan ei käske, mutta sisäinen halu miellyttää ja kenties kykenemättömyys sietää epäonnistumista voisivat olla jonkinlaisia pohjimmaisia syitä tähän. Pidemmän aikaa kameleonttina oleminen saa aikaan sen, ettei oikeasti edes tiedä, kuka tai mitä tai mikä oikein on. Mitä haluaa ja mitä ei halua. On vain aina kaikkialla sitä, mistä on eniten tarvetta tai mikä tuo itselle eniten hyvää. Vaikea kysymys - Mitä minä haluan. Mitä minä oikeasti haluan, kun tuntuu siltä, että haluan kaikkea ja pystyn ihan kaikkeen. Ainakin omassa elämässäni olen aina pärjännyt yksin ja selviytynyt kaikesta, mitä elämä on eteen tuonut. Olen vahva ja selviytyjä melkeinpä minkälaisessa tilanteessa tahansa. Mutta harvoin olen tuntenut olevani ihan oma itseni.

    Alistettuna määräysvallan alla en pystykään valitsemaan itse rooliaan tai olemistani. Minulle annetaan rajat ja sanotaan, mitä olen, mitä teen, kuka olen, mitä saan tuntea ja haluta. Minä en pääse valitsemaan itselleni helpointa tietä eli kameleonttina oloa vaan joku ei pelkää määrätä minua. Tässäkin voisi asetella sanat niin että ihmiset eivät ole uskaltaneet kohdata minun häpeän tunnettani, en ole saanut näyttää heikkouksiani tai en ole voinut olla oma itseni. Minä taas luulen kyse olevan siitä, että en ole koskaan itse uskaltanut laittaa itseäni peliin, en ole kehdannut näyttää häpeän tunteitani, koska siinä on ollut vaarana aiheuttaa toiselle myötähäpeää.

    Subina olossa siis itselläni ei ole ulkoiset tekijät, mitkä ovat saaneet minut olemaan aina voimakas ja kontrolloitu vaan ne tekijät ovat enemmänkin sisäisiä ajatusmalleja, joiden avulla olen aina saanut hyväksynnän ja olen voinut laistaa epäonnistumisen tunteet. Ja jotenkin näiden takana on oma häpeänpelkoni sekä se, että olen pelännyt häpeällisyyteni aiheuttavan niin isoja vastareaktioita toisissa ihmisissä, että en ole kokenut minulla olevan oikeutta sellaisen aiheuttamiseen.

    D:ssä on terapeuttisinta välinpitämättömyys sen edessä, että toinen häpeää. Itsevarmana häpeän seuraaminen ilman liennytystä tai suunnan muuttamista on ehkä itselleni se ainut ulkopuolinen tekijä, mikä antaa luvan. Muut tekijät enimmäkseen ovat sitä, että minä en saa valita tai tehdä päätöksiä oman mieleni mukaan kuten muuten elämässäni teen.

    Hajanaiseksi meni....

    -Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa viimeisessä kappaleessa oli mielestäni hienosti kuvattu tilanne, jossa olen itsekin aina toisinaan ollut: Dominoiva seuraa päältä häpeääni, aitiopaikalta suorastaan. Tuumaakaan ei anneta periksi.

      Viimeisin todellisen häpeän hetkeni (häpeän todella harvoin) oli se, kun sönkkäsin väärän sanan (appelsiini) D:n koettaessa saada minua pyytämään anteeksi. Kun melkein itkuisena hain liennytystä häneltä kertomalla, että minua harmittaa tapaus edelleen, sain häneltä hienon vastauksen: "Arvaas mitä, mua ei harmita yhtään". Tällaisia voi laukoa silmää väräyttämättä henkilö, joka on todella dominoivan roolissa sisällä.

      Poista
  4. Lisään vielä, että jokainen kokee omalla tavallaan. Jos sisäinen lapsi retoriikka tuntuu omalta niin sitten se on niin eikä sitä ole arvosteleminen millään lailla. Itse miellän sisäisen lapsen tarkoittavan, että pieni lapsi kaipaa oikeutusta tulla nähdyksi ja olla juuri niin pieni kuin on, koska tämä tarve ei ole jossakin vaiheessa tullut tyydytetyksi. Näin asian näkeminen ei itselläni selitä tarvetta olla vallan alla vaan kameleontti termi selittää paremmin, mihin tarvitsen dominointia. Minä itse olen valinnut (tiedostamatta) erilaisissa tunneilmapiireissä sopivimman roolin tai minän, koska en ole uskaltanut ottaa riskiä epäonnistua tai olla huono. Subina minulta estetään oma valinta tai jonkinlainen roolikikkailu, ja joudun kohtaamaan häpeäni.

    Appelsiinille olemme miehen kanssa nauraneet muutamaan otteeseen :). Minulle tuli niin kovin paha mieli, kun samaistuin sinuun. Toivoin, että sait jälkikäteen paljon silittelyä tai lempeän hyväksyvää taputtelua pyllylle.

    -Maaria

    VastaaPoista
  5. Tetris,sä kuvailit tuossa tekstisi alussa asian juuri kuin sen koen. Sen kun ei koe oloaan onnelliseksi ja tasapainoiseksi bitchmäisyydessään mutta käyttäytyy silti niin koska sitä ei kontrolloida ulkopuolelta riittävästi.Ja ai että se sitten ärsyttää kun siihen ei kukaan puutu.Sitten taas toisaalta harmittaa kun se myrsky oman pään sisällä pääsee liika valloilleen ja on pakko heittää jotain todella ei toivottuja kommentteja suustaan...huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Siivetönenkeli. Ihana kuulla, että löysit jotain samaa tekstistäni.

      Poista