tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kauneuskirurgiaa?

Tämä on nyt aika epäseksikäs aihe. Joskus elämä on.

Tiedättekö, mikä on laskimolaajentuma? Toimivassa laskimossahan on läppiä, jotka estävät veren takaisinvirtaamisen. Jos jotkin läpät alkavat vaurioitua, veren paine rasittaa viereisiä läppiä, jotka antavat periksi ja taas viereisiä ja niin edespäin. Lopulta koko laskimosuoni sairastuu, se menettää otteensa hommaan, se retkahtaa. Sairas suoni ei jaksa pysyä ryhdissä, vaan pullistelee veren painosta. Tällainen verisuoni on paitsi ikävän tuntuinen, myös näköinen.

Laskimosuonia voi sairastuttaa liika istuminen, liika seisominen, raskaus, työnteko.. elämä itse. Jotkut ovat perinnöllisesti alttiimpia häiriölle kuin toiset. Sairas suoni ei enää voi parantua, ainoa vaihtoehto on poistaa se pelistä, kaikkien iloksi. Leikkaamalla pois tai kuihduttamalla, näin olen ymmärtänyt. Veri kai sitten etsii uudet väylät itselleen. Tänään minulla on mahdollisuus kysyä tätä asiaa lääkäriltä.

Julkinen terveydenhuolto ei hoida laskimolaajentumia kuin aivan vaikeimpia tapauksia. Terveyskeskuslääkärin mukaan oma vaivani on lähinnä kosmeettinen. Se ei särje tarpeeksi, ei aiheuta turvotusta, tai mitä ne kriteerit nyt olivat. Olkoon, hyväksyn tämän. Silti, ajatus loppuiästä retkottavan suonen kanssa alkoi tympiä sen verran, että tein jotain itselleni epätyypillistä ja hakeuduin yksityiselle puolelle. Juttelin asiasta Isännän kanssa etukäteen ja hän puolsi näkemystäni.

Olen miettinyt motiivejani, ja sietääkin miettiä, sillä tulen pulittamaan tästä vielä aika komeat rahat. Itse vaiva on todella lähinnä kosmeettinen. Joskin vähitellen laajeneva, eikä parane itsestään. Muistuttelee itsestään paineentunteena vaurioalueella. Terkkarista sain kehoituksen valita tiukat tukisukat, siinä kaikki mitä on tehtävissä.

Entisessä elämässäni en luultavasti olisi mennyt operaatioon, en ainakaan tässä vaiheessa. Vaan nyt, siitä entisestä alkaa olla jo aika monta vuotta, nyt tilanne on tämä:

Kuva: Turun Baletti / tomi

Kuvassa - paitsi että vertautan itseäni ammattimaisen burlesqi-henkilön vartaloon - esitän sadistista sirkustirehtööriä yleisön edessä. Jotenkin olen viime aikoina päätynyt tällaisiin tilanteisiin, joissa kehoni on ihan eri mittakaavassa esillä kuin ennen. Jo ensimmäisissä bileissäni opin, että piiskaa ei saa ellei riisu pöksyjään!

Toinen syy liittyy siihen, että pelkään ulkoisen näkyvän vaurion tekevän käsittelijöistäni turhan varovaisia. Että ei uskalleta lyödä. En tahdo lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että minuun ei uskalla koskea, että menisin rikki. Se olisi sääli.

Yhden vikuroivan verisuonen poisto ei tee minusta täydellistä, eikä se ole tarkoituskaan. Kukin tyylillään, olen mikä olen, eikä se ole millään tavoin estänyt tai hidastanut mitään, mitä olen halunnut kokea. Päinvastoin, koen olevani itsevarma omana itsenäni ja ihastun ihmisiin, jotka ovat sitä myös.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti