sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sanoisitko mua Tetrikseksi!

Minulla on pieni häiriö päässä. Se tekee sen, että minun oma nimeni on minulle iso turn-off. Olkoon se nyt vaikka Marja-Terttu.

Kun tulin eka kertaa kinkymaailmaan, törmäsin siihen asiaan, että oli keksittävä itselle nikki: lisä- tai salanimi. Kaikilla muillakin näkyi olevan. Ei ollut yhtään Jaanaa, Mikkoa, Teuvoa, sen sijaan jännittäviä ja mustaan nahkaan viittavia Mrs Whiterope, Master Opie, Shanti...

Minun piti suht hätäisesti kehittää itselleni kelpo nimi, sillä tahdoin pysyä anonyyminä (voi minua) ja samalla päästä meilaamaan mahdollisimman pian. Halusin jotain sopivan sukupuoletonta, sillä en voisi vähempää samaistua feminiinisiin nimiin ja nimityksiin. Samalla halusin lyhyen, helppokäyttöisen nimen. "Tetris" tuli jostain ja alkoi tuntua riittävän omalta. Kyhäsin vielä sukunimen "Whiphunter", sillä kokonainen nimi jotenkin rimmasi kivammin.

Tästä lähtien olen kinkypaikoissa johdonmukaisesti esitellyt itseni vain Tetriksenä ja signeerannut myös kinkyasioihin liittyvät dokumentit siten. Viimeksi pari päivää sitten huomasin taas itsekin, että todella reagoin nimeen nopeasti jos minua sillä huudellaan: nimi on jo tullut omaksi selkärangankin mielestä.




Kuvahaun tulos haulle tetris
Kuvan lähde: gamecult.umwbogs.org


Ja sitten tuli Face.
Vasta verrattain lyhyen aikaa on paikallinen kinkyverkosto alkanut kysellä toisiaan kavereiksi Facessa, perustettu Baletin oma ryhmä ja alettu käydä esityksiä, leikkejä ja sen sellaista koskevaa neuvottelua juuri Facessa. Elämä on niin kätevää, kun voi vain huikata kaikki kokoon samaan ryhmään! Ja Facebookissa, siellähän me suurin osa kommunikoimme ihan niillä omilla perusprofiileillamme. Omat nimet, jotka ennen olivat salassa tai toisarvoisia, paistavat nyt silmiin ensimmäisenä.

Voi Tetris parkaa!
Joudun nyt taas avautumaan ja korostamaan tätä pientä pyyntöäni: kutsu mua nimellä Tetris.

Se, että rakas kinky-ystävä sanot minua ristimänimelläni, ei lähennä meitä vaan erkaannuttaa. Se tuntuu minusta joka kerta pahalta, ikävältä ja asiaan kuulumattomalta. En vain toimi näissä piireissä Marja-Tertun identiteetillä. Hän on se henkilö, joka kantaa mukanaan muitakin turn-offin puolelle meneviä asioita: äitiys, tyttärenä olo, ammatinharjoittaja, vaniljaihmisten ystävä, miniä... Marja-Terttu on minun vaniljanimeni, normaalinimeni. Tetris edustaa vapautta, Marja-Terttu vastuuta, ja niin edelleen.

Jostain itsellenikin hämärästä syystä en voi enkä haluakaan eheytyä siten, että vetäisin nämä kaksi pääasiallista rooliani yhteen nippuun. Joten... älä.

Tetriksen rinnalla toimii sitten melkein ihan mikä vain muukin, mitä joku nyt keksii. Vrt "Pikkuinen" (Isäntä) tai "Piski" (Rouva).


4 kommenttia:

  1. Tetris, mä niin ymmärrän!!

    Meillä pojun kanssa ristimänimellä kutsuminen toimii turvasanana, ja toimii muuten hyvin, se "Marja-Terttu" vastuineen ja reaktioineen hyppää kehiin samantien kutsuttaessa.

    "Aino" on ilokseni niin neutraali nikki, että sitä suurin osa kinky kavereista käyttää sujuvasti, vaikka muihin saatetaankin viitata siviilinimellä. Ja toki on tilanteita, joissa itsekin toivon sitä marja-tertun käyttämistä, pääasiassa silloin, kun kanssakinkyjä tapaa tilanteissa, joissa on mukana vaniljoita, joille joutuisi selittämään "hassua lempinimeä". Onneksi olen tavannut vain kinkyjä, joilla on loistava tilannetaju asian suhteen. :)

    Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww... Joku ymmärtää! Eikun oikeasti, välillä tuntuu että olen seurassa ainoa, jota häiritsee. :D

      Totta muuten, tilannetaju on pop. Tuossa vaniljayhteydessä tosiaan on paras viitata vain siviilinimiin.

      Poista
  2. Eikö tästä ongelmasta pääse tekemällä erillisen fb profiilin tetrikselle ja sillä kaveraamalla pervot ja kommunikoimalla. Tetris Virtanen tms ettei fb itke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta sinällään. Minä vain olen niin julmetun laiska vahtaamaan useita viestintäkanavia, että kaksi eri profiilia olisi jo toinen liikaa. Sitten toisaalta kinkyjen kanssa kaveeraaminen julkisesti on minulle osa kaapistatuloprosessiani.

      Poista