sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Takauma ajalta ennen bileitä

Muutaman tunnin kuluttua lähden bussiporukan mukana Helsinkiin tarkastamaan, miten pervobileet siellä päässä on tapana hoitaa.

---

Eilisiltana hätkähdin jonkun verran, kun huomasin Master J:n kirjoittaneen lyhyen viestin, että voisi bileissä mahdollisesti kevyesti piiskata minua. Olin siksi yllättynyt, että Master J oli aikaisemmin useaan otteeseen ja hyvin selkeästi ilmoittanut, ettei tee ns. bilesessioita eikä etenkään tuntemattomien kanssa. Hän ei tee sellaisia palveluksia kellekään. Hänellä on riittävästi puuhaa omien subiensa kanssa.

Juu, minä olin jossain vaiheessa chatissa antanut ymmärtää, että osallistun mielelläni bilesessioihin ja että tiettyjä välineitä ja tekniikoita joita Master J harrastaa, olisi kiinnostavaa koettaa omakohtaisesti. Mutta ei, hän ei tee. Piste. Sori.

Tällainen ehdottomuus on ärsyttävää ja kun myöhemmin keskusteluissa huomasin hänen saattavan tietyissä olosuhteissa livetä periaatteistaan, alkoi itää huvittava pikku ajatus, että mitä jos kumminkin yhteissessio joskus voisi toteutua. Kun tämä viesti sitten tuli, oli minulla kiistatta vähän voittajaolo ja toisaalta ajattelin, että näinkö se nyt menikin: viime bileissä tavattiin, seuraavissa jo sessiota. Herra en-tee-sellaista kanssa?
Millä perustein hänen kantansa muuttui?

---

Rouva T:n kanssa yhteydenpito on jatkunut hiljakseen. Viime bileissä, joissa oli se hiukan huonompi sessio, olin itse asiassa etukäteen toivonut, että ehtisin viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli vain molemmilla monenlaista nakkihommaa ja paras bileaika hävisi muihin askareisiin.

Jotain kuitenkin kerettiin, aina ohimennen. Rouva oli pukeutunut miehen asuun, johon kuului solmio, sileäksi kammattu tukka ja ohuet viikset. Vissiin lierihattukin. Hän näyttää tässä asussa houkuttelevalta ja viileältä. Myös käytöksensä oli viileää, kun koetin tavoittaa hänen huomiotaan istumalla tuolinsa viereen maahan ja katsomalla vetoavasti. Ei mitään. Myöhemmin koetin samantapaista taktiikkaa salin puolella ja silloin hän suostui vähän retuuttamaan minua.
Niin, ja lavaesityksemme aikana, kun jouduimme Rouvan kanssa sermin taakse odottamaan, oli meillä vähän omaa kivaa ennen loppuablodeja.

Tämä kaikki oli kuitenkin aika niukkaa verrattuna siihen, mitä olimme etukäteen chattailleet. Ehkä näissä tulevissa bileissä jotain siitä toteutuu?

----

Isäntä ei pääse mukaan. Hän ilmoitti jo varhain tekevänsä mieluummin remonttia kuin lähtevänsä joskus aamuyöstä päättyvälle reissulle.
Olen siis eka kertaa ikinä yksin varsinaisissa kinkybileissä. Se vaati järjestelyjä etukäteen, mutta ei kovin paljoa. Ensinnäkin keskustelimme Isännän kanssa rajoista, joiden sisällä minun tulisi pysyä. Aikomukseni on olla ryhtymättä mihinkään, mikä voisi pahoittaa hänen mieltään jälkikäteen. Etukäteen ei vastaan tulevia tilanteita voi ennustaa, mutta tietyt yksinkertaiset perusohjeet auttavat.

Eilisiltana vaihtui muutama viesti Isännän ja näiden kahden muun dominoivan kesken. En tiedä niiden sisällöstä, mutta hyvään etikettiin kuuluu, että D:t neuvottelevat keskenään subin käyttöoikeuksista.

Liittyykö pieneen pinnan alla olevaan jännitykseen, joka lähdöstäni yksin bilettämään tulee, vai mihin, käytti Isäntä aiemmin viikolla kahdenkeskisen iltamme kunnon sessioon, pitkän kaavan mukaan. Talo oli yksin meidän, eikä huutaminen haitannut. Minulle jäi yllättävän vähän jälkiä kehooni. Mukavampi kuitenkin mennä tuonne muitten joukkoon, kun ihossa on hiukan merkkejä häneltä, jolle minä viime kädessä kuulun.

---

Laitan tämän tekstin julkaisuun vasta bileiden jälkeen välttääkseni ennakkoasetelmia, joita sen sisältö voisi tuoda.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti