torstai 1. toukokuuta 2014

Paluuta juurille

Vanhassa, rähjäisessä, vähän epämääräisessä, hiukan kielletyssä, rikkinäisessä, likaisessa, suljetussa.. Niissä on jotain kiihottavaa.

Satuin aamulenkillä tällaiseen paikkaan. Ilma oli lämpimän aurinkoinen, koira kuljeskeli kanssani omia polkujaan. Paikka oli syrjässä kaikelta liikenteeltä, eräs vanha ja ilmeisen hylätty jalasmökki oman pienen vesikuopan äärellä. Tiesin paikan entuudestaan, ja minun piti vain oikaista pihapiirin läpi ruohottunutta tietä pitkin takaisin autolle.

Pysähdyin mökin pihalle ihailemaan maisemaa, koira kävi itsekseen uimassa ja keskittyi sitten omiin nuuskimisiinsa. Huvitin itseäni etsimällä kaikki ilmeiset piilopaikat läpi, josko löytäisin mökin avaimen. Olen toisinaan tehnyt näitä löytöjä. En koskaan vie mitään, kurkistelen vain ja nautin jännityksestä. Tämä pikku mökki kuitenkin piti salaisuutensa ja ovensa lukossa. Istuin kokeeksi sen terassille parhaat päivänsä nähneelle verhoillulle huonekalulle. Se haisi pahalta. Minua alkoi vähitellen panettaa yhä enemmän.

Istuin, nautin lämmöstä ja kauniista maisemasta ja hivelin itseäni housujen läpi. Tiesin, etten haluaisi poistua ennen kuin saisin orkun. Mutta miten..?
Panin merkille muutamia pyykkipoikia sammaloituneella pyykkinarulla. Kävin poimimassa pari niistä sormiini, ne murtuilivat sillä muovi alkoi olla entistä. Se ei haitannut. Riisuin verkkarit ja alkkarit jalkoihini ja istuin paljaalla pepulla haisevalle pihakalusteelle. Nipistin pyykkipojat häpyhuuliin, yhden kummallekin puolelle. Suljin silmäni, sukelsin kuvitelmiini ja hankin itselleni orgasmin.

Ripustettuani murenevat pyykkipojat takaisin jatkoin aamulenkkiäni.

Minulle tuli nostalginen olo, sillä tällainen on minulle ikäänkuin paluuta kaiken juurille. Juuri tällaisia juttuja olen harrastanut ikäni. Vähän merkillisiä, mutta harmittomia. Salaisia, vähän likaisia.

Epäröin aika kauan, kannattaako tästä kirjoittaa tänne, sillä yksinäinen runkkuhetki epämääräisessä ympäristössä on sentään muuta kuin kuminkiiltoisten kinkyklubien tapahtumat. Vaikka kukaan ei tällaista ymmärtäisi, on se minulle arvokkaampaa kuin kaikki se kaapista ulkona oleva kinkyily jota julkisesti harrastan. Tämä yksityinen sikailu on turmeltumatonta, eikä taatusti ota vaikutteita yhtään mistään. Eikä se tapahdu niin että kukaan voisi sitä silmillään arvioida. Eikä siinä käydä kauppaa mistään, ei filmeistä, ei välineistä.
Se syntyy sisäisestä halusta ja toteutuu saatavilla olevin välinein.

Että sellaista. Jatketaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti