maanantai 5. toukokuuta 2014

Mennyt mies on historiaa

Eksäni oli sitä mieltä, ettei ihminen saa muuttua. Etenkään minä. Siitä lähtien olen ollut ehdottoman allerginen sille, ettei muka saisi kasvaa ihmisenä ja korjata mielipiteitään tarpeen mukaan.

Olen menneenä vuotena ajatellut paljon muutosta ja muuttumista ihmisenä. Olen kuunnellut kiitollisena Karjalaisen uutta kappaletta Mennyt mies. "Sä tunsit mut aiemmin Markkuna, sitä poikaa ei enää olekaan". Tarkoittipa Jii laulullaan mitä hyvänsä, minulle se on manifesti siitä, että ihminen todellakin muuttuu, ja välillä paljonkin. Meidän ei tarvitse olla niitä tyyppejä, keitä kenties joskus olimme.

"Mä olen mystinen hopeinen discomies,
Mä olen kieltäni lipova liskomies,
mä olen Uuden Englannin nahkamies"

Kiltin tytön rooli; kiltin tädin rooli.
Minä olen kiltti tyttö.
Ei siinä ole mitään pahaa, mutta olen muutakin kuin pelkästään tuota. Rakastan uusia tuttujani, sillä he näkevät sen toisen puolen. Vanhat tuttuni ovat rakkaita, mutta he eivät näe kaikkea. Minulla on kunnollisen tytön rooli, vahvasti.

Olen hakenut itselleni uutta roolia ja uraa, sellaista joka on yhä kiltti ja tunnollinen, mutta samaan aikaan tuhma ja spontaani käänteissään. Viihdyn tässä paketissa hyvin.
Nyt minun täytyy heti korjata sanojani, etten suinkaan ole hakemalla hakenut tätä, vaan se on muodostunut omakseni matkan varrella. Ei kai kukaan voi perusluonnettaan muutta kuitenkaan, korostus vain muuttuu ajan saatossa.

"Sä revit lehden sun muistokirjasta,
oon sun mielestä poissa kokonaan."

"Mennyt mies on historiaa"

Joka kerta kun kuuntelen Karjalaisen kappaletta, minulle tulee iloinen ja vapautunut olo. Mennyt saa olla historiaa. Tarvitsen tätä vahvistusta, sillä minulla on pieni syyllisyys siitä, että pitäisi aina olla se kuin on antanut ymmärtää olevansa ja täyttää ne rooliodotukset. Onko siis ihme, jos viihdyn parhaiten uudempien tuttavieni seurassa?

Tietynlaisille keskikerrostuman tutuille, jotka ovat tunteneet minut etäältä pitkään, mutta läheltä vähän aikaa, olen antanut tulla läpi toista puoltani, sitä pervompaa. He ovat ottaneet sen ihan hyvin. Tässä eräänäkin päivänä yksi tällainen tuttu ihasteli kättentöitäni ja kommentoi "sä olet kyllä niin pervo", kuin ohimennen. Se tuntui hyvältä ja vastasin varmalla äänenpäinolla "Jep". Tiesimme molemmat, mitä p-sana tässä yhteydessä tarkoitti ja se ei ollut mitään huonoa.

Uusille ihmisille voin olla uusi ihminen ja nautin olostani.
Viime kesänä saimme päiväksi vieraaksemme erään vanhimmista ystävistäni, sen kaikkein konservatiivisimman. Jännäsin hänen vierailuaan etukäteen, sillä pelkäsin että joutuisin kuulemaan keskustelusisältöjä, jotka ahdistaisivat minua. Tiesin, että ehdottomasti en voisi paljastaa mitään nykyisistä elämänsisällöistäni tällaiselle henkilölle.
Hermoilu oli turhaa, vierailu meni lopulta ihan hyvin. Vain kerran vieraani koetti rakentaa kysymystä siitä, vietimmekö kenties boheemia elämää. En vieläkään ymmärrä, mistä se tuli. Parista likööripullosta alakaapissa vai työstäni vai siitä, että meillä asui silloin naispuolinen "oppipoikani"? Joka tapauksessa, hänen tapaisiinsa - vaikka monella tavalla ihana ihminen onkin - tulee pidettyä enemmänkin etäisyyttä.

"Mul on huoneessa mennyt maailma,
mul on loistava tulevaisuus.
Mennyt mies on historiaa."

Pahin kaikista on tietysti oma äitini.
Keskustelut hänen kanssaan päättyivät siihen, että ei BDSM-bileissä käymisestä edes tarttis tulla kaapista, ei ainakaan hän sellaista tarvetta ymmärtänyt. Se siitä sitten. Hän haluaa pitää minut juuri sellaisena kuin minut muistaa, ja olkoon sitten niin, menen sen roolin mukaan sitten hänen kanssaan.

Mutta uudet ihmiset, uudet tutut! Heidän puolestaan voin olla mitä vain, mitäpä he siitä piittaavat. Kaikki käy.
Ihanaa vapautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti