perjantai 30. toukokuuta 2014

Pervoa taidetta

Kävin taidenäyttelyssä. 
Siellä oli taideopiskelijoiden töitä, monia mielestäni hyviä, ei siinä mitään. Kahden veijarin suurikokoiset öljyvärimaalaukset jäivät mieleen erityisesti. Toisessa oli alaston mieshenkilö selällään, päälaki katsojaa kohti, ja ilmeisesti survoi 1,5 litran kokispulloa anukseensa. Joo-o.
Toinen kaverus oli maalannut nallen, joka katseli telkkarista parittelevia susia. Nallella oli merkittävän kokoinen ja kirkkaasti maalattu stondis.

Nämä siis erittäin merkittävän kotimaisen taiteilijan talossa, kesäkauden avaavassa näyttelyssä.

Noh, noh, mitäs ne pojat oikein siellä taidekoulussa puuhaa, täti kysyy vaan!?
Olin itsekin nuorena neitokaisena tovin taidetta oppimassa ja jostain syystä punastelevaan mieleeni jäi, miten ronskisti pojat siellä puhuivat. "Hei, miltä mahtais tuntua, jos istuis paskalla ja olis samaan aikaan seisokki?" Uih! Minulta meni melkein pensselit solmuun.

Oikeastaan minulla tuli maalauksista mieleen lähinnä se, että hei, ei pulloja peppuun. Se on vaarallista, Tetris tietää: alipaine voi rikkoa sisuskalut.

Taiteesta kun tuli puhe, liitän tähän yhden pienen otteen sarjakuvastani:


Tämä sarjakuva on minulle ihan erityisen henkilökohtaista materiaalia. Miten kuvailisin riittävän selvästi tätä noin vuoden pituista luomisprosessia, jona aikana syntyi satakunta sarjakuvasivua.. Se oli juuri ennen kuin tulin kinkykaapista, se oli kasvuprosessini kinkyyteen. Piirretyn alter-egoni kautta löysin lopulta pervot puoleni kirkkaana kokonaisuutena ja se havainto pakotti minut kokeilemaan kinkykulttuuria.

Sarjakuvan teko taas lähti ihan alun perin liikkeelle siitä, että löysin - tai paremminkin rakensin kokoon - hahmon, johon liitin minua kiehtovia ominaisuuksia ja kertasin niitä paljon yli silloisen oman uskallukseni. Hahmo auttoi minua löytämään oman seksuaalisen voimani, joka oli usein ollut pahasti hukassa. Perinteinen naisen rooli kun ei minulle ihan sovi ja seksi niistä lähtökohdista kyllästyttää minua nopeasti. Ajattelemalla hahmoani ja sen edesottamuksia uskalsin heittäytyä ihan uudella tavalla. Harjoittelin ja ideoin hahmon kanssa sarjakuvamaailmassa, ja toin S/M, bi- ja poly-elementtejä pikku hiljaa todellisuuteen.
Kunnes repesi.

En tiedä, käykö tämä selitys järkeen, mutta joka sana on totta.

Sitten vielä yksi jännä pointti. Tein sarjakuvaa siis intohimoisesti noin vuoden päivät, kaiken vapaa-aikani istuin tussinkäryssä niskat lysyssä, onnellisena. Välillä kävin panemassa mieheni kanssa, kun paine kasvoi. Kun sitten kertarysäyksellä astuin kinkymaailmaan ja pääsin eka kertaa elämässä puhumaan asioista ja olemaan se mikä olen - sarjakuva jäi.

Nyt minulla on kaapissa läjä piirrettyä matskua, jossa tapahtuu jänniä juttuja, mutta jota kukaan ei ole nähnyt kokonaisuutena. Te näette tässä nyt pari ruutua.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kiltti on aina kiltti

Olin tosi ylpeä Isännästä, kun hän pisti päälleen kiltin. Sellaisen mustan polvipituisen, joka on vahvaa kangasta ja jossa on muutamia niittejä ja kiinnityslenkkejä, sekä teräviä vekkejä kuten kilttiin kuuluukin. Hän pisti sen päälleen vanhempiensa luokse.

Isäntä osti kiltin postimyyntinä USA:sta bilekäyttöön. Se on hänen merkittävin hankintansa kinkyelämään nähden ja se maksoikin aika hunajaisesti mielestäni. Kinkybileissä näkee verrattain paljon kilttejä. Mistä sitten johtuu; siitäkö herkullisesta seikasta, että miehet saattavat tuuletella niissä ihan ilman alushousuja? Ja onhan ne mielettömän hyvän näköisiä.

Mutta että vanhempien luo.. Isäntä on aikaisemmin käyttänyt kilttiään vain kotioloissa ja hellepäivinä omalla pihalla. Nythän oli todella kuumia päiviä, joten kilttiä alkoi taas näkyä ja mikäs sen mukavampaa. Olin kuitenkin aika hermona, kun tajusin, että olimme lähdössä kylään ja hän ei vaihtanut housuja päälleen. "Sun isäs pyörtyy", oli ainoa keskustelu aiheesta. No kaipa hän tiesi mitä teki, omapahan on sukunsa, ajattelin.

Appiukko ei pyörtynyt eikä kommentoinut aiheesta mitään koko aikana. Olipa alkuun ehkä vähän tavallista vaisumpi seuramies. Mitä mahtoi tuumia? Naiset ottavat tämmöiset jutut helpommin, eikä anoppi tuntunut olevan moksiskaan.

Isäntä koetteli miehisen konventionaalisen pukeutumisen rajoja, minulla taas oli päälläni Venäjän laivaston mallinen hihaton raitapaita, MilProsta hankittu, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Naiset nyt käyttää mitä vain. Ja minulla oli hyvä olla paidassani, sillä se edusti minulle militariaa ja poikaolemustani, samalla kun pullotti mukavan naisellisesti edestä.
Tulkaa vielä sanomaan minulle, että naiselta puuttuisi vapaus.

Entäs minun äitini, kun näki Isännän eka kertaa kiltissä meidän pihalla? "No onkos teillä nyt sukupuoliroolit vaihtuneet?"
Auts.

Pitäkää miehet kilttejä!

torstai 15. toukokuuta 2014

Poikanainen

Tapasin kiinnostavan naisen. Tai siis pojan. Tai siis...

Osallistuin eka kertaa paikallisen kinky-yhdistyksemme baari-iltaan eli miittiin. Mennään ihan normaali baariin keskellä viikkoa ja tavataan yhteisen pöydän ääressä satunnaisia seuraan kuuluvia ihmisiä.
En ole ollut kovin kiinnostunut näistä miiteistä, sillä baarit eivät ole minun juttuni. Eivät myöskään baareissa syntyvät keskustelut: Minun ja tuttavieni käyttämät alkoholimäärät ja -laadut ennen ja nyt. Tässä kohtaa Tetris yleensä katsoo kelloa.

Tällä kertaa minulla oli missio, ja Isäntäkin suorastaan usutti minua miittiin sumplimalla aikatauluja edullisesti. Kerroin jo aiemmin, että olen järjestämässä ohjelmaa porukkamme isoihin bileisiin vajaan kuukauden päähän. Ajattelin, että pääsen miitissä viemään näitä asioita eteenpäin oikeiden henkilöiden kanssa. No, sainhan minä jotain toki aikaiseksi, vaikken ikävä kyllä yhtään uutta innokasta esiintyjää. Miksei kukaan tahdo lavalle? Mikä vois olla kivampaa? Mr D:n sanoin: Tänne tarvittais lisää ekshibbareita.

Toinen asia, joka veti minua miittiin, oli ajatus uusista naamoista. Tiesin, että paikalle tulisi myös uusia. Olen ollut porukoissa jo oman aikani, varsin aktiivisena, ja tunnen jo useimmat. Minulla on jatkuvasti viiksikarvat ojossa tutkimassa, heruisiko jostain jotain kivaa, mikä menisi tavallisen keskustelun tuolle puolen. Tiedän jo aika hyvin, mitä etsin, ja vaihtoehtoja on muutamia. Uusi ihminen saattaisi soittaa kelloa mielessäni.

Panin merkille erään henkilön, joka kerta kaikkiaan jäi mieleeni pyörimään. Hän oli minulle ihan uusi tuttavuus. Juttelin samassa porukassa ja skannasin häntä katseellani. Voi olla, että hän panikin merkille tavallista hiukan kiinteämmät katseeni. Siinä kuitenkin kaikki, mihin kykenin. Hän poistui ennen kuin pääsin omasta päästäni riittävän selville. En kysynyt edes nimimerkkiä, joten minun näkökulmastani hän on tuhkaan kadonnut, toistaiseksi. Tiedän vain hänen ammattialansa, sen että hän on kiinnostunut sadomasokismista ja sen, ettei hänkään normaalisti viihdy baareissa.

Mikä ihmisessä sitten kiehtoi? No, hän oli täydellinen poikanainen. Pukeutunut sinällään samaan tapaan kuin minä, farkut ja ruutupaita ja matalat tennarit (minulla ne vihreät nahkakengät). Hiukset lyhyet, muutama näkyvä lävistyskoru. Pään yllä leijumassa kyltti, jossa lukee: LESBO. Olemus reilulta ja konstailemattomalta vaikuttava. Ikää arviolta enemmän kuin itselläni. Hän viittasi itseensä keskustelussa määreellä "poika". Huiii, miten rohkeaa... Minulla pyöri sukat jalassa, mutta vain piilossa pöydän alla.

Jos hän olisi tiennyt taustani ja sen, mitä mielessäni heräili, hän olisi ehkä pitänyt minua naurettavana. Ihmeen säälittävä wanna-be.. Minulle on jäänyt mieleen sarjan Sex and the City jakso, jossa se tumma hieno nainen, Charlotta, alkaa hengata lesbojen seurassa, koska he ovat niin intellektuellin oloista ja innostavaa seuraa. Sitten yksi näistä tulee puhumaan hänelle, että kuule C, ei ole olemassa mitään henkistä lesboa; "If you don't lick pussy, you are not a lesbian".  Siitä tämä elegantti täti hämmentyi ja jätti kaveeraamisen.



Tämä jakso puhutteli minua ja jäi mieleeni, sillä olen aina tuntenut jotain hengenheimolaisuutta tätä vähemmistöä kohtaan. Jo paljon ennen kuin nuolemiset oli tehty. Näissä asioissa ei voi "kääntyä" suuntaan tai toiseen, mutta taidan seisoa jossain hämärämmässä maastossa, se toinenkin ovi vähän raollaan. Minkä verran siitä missäkin elämänvaiheessa tulee kurkisteltua, vaihtelee, mutta se ovi on olemassa.

Yhtä kaikki, minun tekisi mieli ottaa tästä salaperäisestä muukalaisesta vähän tarkempi selko. Voisiko meillä olla mitään yhteistä. Tuhahtelisiko hän minulle? Pitäisikö ajan haaskauksena?
Tietysti se on vähän hankalaa, kun en tiedä edes nimimerkkiä.


perjantai 9. toukokuuta 2014

Klikkaa mua!

Uuuuh! 60 000 katselukertaa meni juuri rikki. Gimme more, gimme more!

Tulin vain ihastelemaan tätä pyöreää lukua. Muuten on ollut vähän hiljaista. Tapaaminen Rouvankin kanssa nyt sitten peruuntui ihan muista syistä. No, che la vie, tilaisuuksia tulee varmasti vielä. Ilmakin on ollut näinä päivinä tavallisen kurja; en ole koskaan parhaassa vireessä raskaassa matalapaineessa. On ihan eri juttu ajella tapaamiseen aurinkolasit silmillä ja poppi soiden.

Keräilen pikku hiljaa ryhmää joka esittää pienen näytelmäperformanssin kesäkuun isoissa kinkybileissä. Kaikki vain sinne katsomaan, miten me kompuroidaan lavalla! Siihen on lisäksi taas ympätty pieni yllätystekijä, joka ehkä herättää ajatusta siitä, mistä D/s:ssä oikeastaan voi olla kyse.. Käsikirjoitus: Tetris. Esiintymässä tuttuja nimiä, bloggareita ja blogien henkilöitä.

Mun täytyy olla masokisti mielipuoli kun oon vapaaehtoisesti tässä. -Irina

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kaulapanta + epävarmuutta

Olin tänään panta kaulassa koko päivän. Olin sitä siksi että Isäntä sanoi niin. 

Olin tyytyväinen yksinkertaisesta käskystä, jonka pystyn toteuttamaan pilkulleen. Tällainen käsky tuntui nyt hyvältä, pitkästä aikaa. Tiesin, että joutuisin päivän mittaan tilanteisiin, joissa olisi päätettävä antaako pannan näkyä, vai peittääkö sen huivilla. Olin levollisella ja hyvällä mielellä ja valitsin vain paitani sen mukaan, että se sopisi pantaan hyvin: ruudullinen ruskea-sini-valkoinen kauluspaita, jonka kaula-aukosta panta näkyy sopivasti, muttei räikeästi.

Pantani on yksinkertainen ja kapea, eikä osoittelevasti BDSM-henkinen. Se käy korusta, no ehkä vähän oudommasta, mutta kuitenkin. Vai mitä mieltä olette? Onko tämä liian kummallinen?

Päivän mittaan minulle tuli oikeastaan olo, että voisin pitää pantaa joka päivä. Tosin, tiedän hyvin, että vaikutus haihtuisi pian ja muuttuisi velvollisuudeksi. Jotkin asiat ovat makeampia harvoin nautittuina.

Entä näkikö kukaan? No, Lapsi ei vielä tämmöisistä niin ymmärrä, koru kuin koru. Työtuttuni sen sijaan - hän tietää taipumuksistani, eikä koe friikkejä juttujani uhaksi. Ruokapaikkaan valitsin huivin kaulan peitoksi. Jos olisin varma, etten hämmennä ihmisiä huonolla tavalla, pitäisin pantaa tosi mielelläni julkisestikin. Tai ehkä sitten vähän toisenlaista mallia, korumaisempaa.

---

Chattailin myöhään illalla Rouvan kanssa mahdollisesta tapaamisesta heillä. Sessiostakin, ehkä. Olin ihan cool, mutta näin taas merkillisiä unia.

Olin muka menossa maksulliseen dominapalveluun. Istuin jossain ihmeen odotushuoneessa, ihan normaalissa, panta kaulassani, ja katselin muita vastaavia tyyppejä. Luokseni saapui joku pitkäkyntinen ja pornahtava tapaus, joka tahtoi käydä kanssani läpi listaa, mitä minulle tehtäisiin. Siinä oli merkitty tuoksuvilla öljyillä hieromista ja hiusten pesua (wtf?). Olin vähän hämmentynyt ja kysyin vaalealta ilmestykseltä, että saisiko lisätilauksena ehkä vähän kipua, kun katsos minä olen lähinnä masokisti. Öljyillä hierominen ei välttämättä sytytä sellaisenaan...

Tosielämässä olen nyt vähän sekaisin, pitäisikö minun mennä Rouvan luo vai ei. En ole varma, tahtooko hän minua ylipäätään sinne, vai onko hän vain kohtelias. En missään nimessä tahtoisi harrastaa näitä leikkejä kenenkään ystävällisyydellä ratsastaen. Ei tämän pitäis olla mitään hyväntekeväisyyttä, vaan vastavuoroista halukkuutta.
Voin tietty hyvinkin olla nyt väärässä. Olen kuitenkin liiankin varovainen, en tahdo tyrkyttää itseäni. Mikään häväistys, mitä subina ehkä joudun kokemaan, ei vedä vertoja sille tosielämän nolaukselle, että tunkee itseään sinne minne ei ehkä ole tervetullut.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mennyt mies on historiaa

Eksäni oli sitä mieltä, ettei ihminen saa muuttua. Etenkään minä. Siitä lähtien olen ollut ehdottoman allerginen sille, ettei muka saisi kasvaa ihmisenä ja korjata mielipiteitään tarpeen mukaan.

Olen menneenä vuotena ajatellut paljon muutosta ja muuttumista ihmisenä. Olen kuunnellut kiitollisena Karjalaisen uutta kappaletta Mennyt mies. "Sä tunsit mut aiemmin Markkuna, sitä poikaa ei enää olekaan". Tarkoittipa Jii laulullaan mitä hyvänsä, minulle se on manifesti siitä, että ihminen todellakin muuttuu, ja välillä paljonkin. Meidän ei tarvitse olla niitä tyyppejä, keitä kenties joskus olimme.

"Mä olen mystinen hopeinen discomies,
Mä olen kieltäni lipova liskomies,
mä olen Uuden Englannin nahkamies"

Kiltin tytön rooli; kiltin tädin rooli.
Minä olen kiltti tyttö.
Ei siinä ole mitään pahaa, mutta olen muutakin kuin pelkästään tuota. Rakastan uusia tuttujani, sillä he näkevät sen toisen puolen. Vanhat tuttuni ovat rakkaita, mutta he eivät näe kaikkea. Minulla on kunnollisen tytön rooli, vahvasti.

Olen hakenut itselleni uutta roolia ja uraa, sellaista joka on yhä kiltti ja tunnollinen, mutta samaan aikaan tuhma ja spontaani käänteissään. Viihdyn tässä paketissa hyvin.
Nyt minun täytyy heti korjata sanojani, etten suinkaan ole hakemalla hakenut tätä, vaan se on muodostunut omakseni matkan varrella. Ei kai kukaan voi perusluonnettaan muutta kuitenkaan, korostus vain muuttuu ajan saatossa.

"Sä revit lehden sun muistokirjasta,
oon sun mielestä poissa kokonaan."

"Mennyt mies on historiaa"

Joka kerta kun kuuntelen Karjalaisen kappaletta, minulle tulee iloinen ja vapautunut olo. Mennyt saa olla historiaa. Tarvitsen tätä vahvistusta, sillä minulla on pieni syyllisyys siitä, että pitäisi aina olla se kuin on antanut ymmärtää olevansa ja täyttää ne rooliodotukset. Onko siis ihme, jos viihdyn parhaiten uudempien tuttavieni seurassa?

Tietynlaisille keskikerrostuman tutuille, jotka ovat tunteneet minut etäältä pitkään, mutta läheltä vähän aikaa, olen antanut tulla läpi toista puoltani, sitä pervompaa. He ovat ottaneet sen ihan hyvin. Tässä eräänäkin päivänä yksi tällainen tuttu ihasteli kättentöitäni ja kommentoi "sä olet kyllä niin pervo", kuin ohimennen. Se tuntui hyvältä ja vastasin varmalla äänenpäinolla "Jep". Tiesimme molemmat, mitä p-sana tässä yhteydessä tarkoitti ja se ei ollut mitään huonoa.

Uusille ihmisille voin olla uusi ihminen ja nautin olostani.
Viime kesänä saimme päiväksi vieraaksemme erään vanhimmista ystävistäni, sen kaikkein konservatiivisimman. Jännäsin hänen vierailuaan etukäteen, sillä pelkäsin että joutuisin kuulemaan keskustelusisältöjä, jotka ahdistaisivat minua. Tiesin, että ehdottomasti en voisi paljastaa mitään nykyisistä elämänsisällöistäni tällaiselle henkilölle.
Hermoilu oli turhaa, vierailu meni lopulta ihan hyvin. Vain kerran vieraani koetti rakentaa kysymystä siitä, vietimmekö kenties boheemia elämää. En vieläkään ymmärrä, mistä se tuli. Parista likööripullosta alakaapissa vai työstäni vai siitä, että meillä asui silloin naispuolinen "oppipoikani"? Joka tapauksessa, hänen tapaisiinsa - vaikka monella tavalla ihana ihminen onkin - tulee pidettyä enemmänkin etäisyyttä.

"Mul on huoneessa mennyt maailma,
mul on loistava tulevaisuus.
Mennyt mies on historiaa."

Pahin kaikista on tietysti oma äitini.
Keskustelut hänen kanssaan päättyivät siihen, että ei BDSM-bileissä käymisestä edes tarttis tulla kaapista, ei ainakaan hän sellaista tarvetta ymmärtänyt. Se siitä sitten. Hän haluaa pitää minut juuri sellaisena kuin minut muistaa, ja olkoon sitten niin, menen sen roolin mukaan sitten hänen kanssaan.

Mutta uudet ihmiset, uudet tutut! Heidän puolestaan voin olla mitä vain, mitäpä he siitä piittaavat. Kaikki käy.
Ihanaa vapautta.


torstai 1. toukokuuta 2014

Paluuta juurille

Vanhassa, rähjäisessä, vähän epämääräisessä, hiukan kielletyssä, rikkinäisessä, likaisessa, suljetussa.. Niissä on jotain kiihottavaa.

Satuin aamulenkillä tällaiseen paikkaan. Ilma oli lämpimän aurinkoinen, koira kuljeskeli kanssani omia polkujaan. Paikka oli syrjässä kaikelta liikenteeltä, eräs vanha ja ilmeisen hylätty jalasmökki oman pienen vesikuopan äärellä. Tiesin paikan entuudestaan, ja minun piti vain oikaista pihapiirin läpi ruohottunutta tietä pitkin takaisin autolle.

Pysähdyin mökin pihalle ihailemaan maisemaa, koira kävi itsekseen uimassa ja keskittyi sitten omiin nuuskimisiinsa. Huvitin itseäni etsimällä kaikki ilmeiset piilopaikat läpi, josko löytäisin mökin avaimen. Olen toisinaan tehnyt näitä löytöjä. En koskaan vie mitään, kurkistelen vain ja nautin jännityksestä. Tämä pikku mökki kuitenkin piti salaisuutensa ja ovensa lukossa. Istuin kokeeksi sen terassille parhaat päivänsä nähneelle verhoillulle huonekalulle. Se haisi pahalta. Minua alkoi vähitellen panettaa yhä enemmän.

Istuin, nautin lämmöstä ja kauniista maisemasta ja hivelin itseäni housujen läpi. Tiesin, etten haluaisi poistua ennen kuin saisin orkun. Mutta miten..?
Panin merkille muutamia pyykkipoikia sammaloituneella pyykkinarulla. Kävin poimimassa pari niistä sormiini, ne murtuilivat sillä muovi alkoi olla entistä. Se ei haitannut. Riisuin verkkarit ja alkkarit jalkoihini ja istuin paljaalla pepulla haisevalle pihakalusteelle. Nipistin pyykkipojat häpyhuuliin, yhden kummallekin puolelle. Suljin silmäni, sukelsin kuvitelmiini ja hankin itselleni orgasmin.

Ripustettuani murenevat pyykkipojat takaisin jatkoin aamulenkkiäni.

Minulle tuli nostalginen olo, sillä tällainen on minulle ikäänkuin paluuta kaiken juurille. Juuri tällaisia juttuja olen harrastanut ikäni. Vähän merkillisiä, mutta harmittomia. Salaisia, vähän likaisia.

Epäröin aika kauan, kannattaako tästä kirjoittaa tänne, sillä yksinäinen runkkuhetki epämääräisessä ympäristössä on sentään muuta kuin kuminkiiltoisten kinkyklubien tapahtumat. Vaikka kukaan ei tällaista ymmärtäisi, on se minulle arvokkaampaa kuin kaikki se kaapista ulkona oleva kinkyily jota julkisesti harrastan. Tämä yksityinen sikailu on turmeltumatonta, eikä taatusti ota vaikutteita yhtään mistään. Eikä se tapahdu niin että kukaan voisi sitä silmillään arvioida. Eikä siinä käydä kauppaa mistään, ei filmeistä, ei välineistä.
Se syntyy sisäisestä halusta ja toteutuu saatavilla olevin välinein.

Että sellaista. Jatketaan!