sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ahdistava kuulustelu Rouvan luona

Jätin itseni viime bloggauksessa peppu pystyssä odottelemaan, mitä Rouva mahdollisesti yläkerrasta minun varalleni noutaisi.
Sain blogissa ja sen ulkopuolelta kommenttia, että mikset kertonut kaikkea, mites nyt kainous iski, mistä on kyse! Ihan kuin olisin pettänyt maksavat asiakkaani. Tai jonkin moraalikoodin, joka velvoittaa bloggaamaan kunnolla jos kerran bloggaa.

No kuulkaa, kyselin tässä vähän Rouvaltakin, mitä hän tahtoisi minun kirjoittavan. Hän totesi, että "voit sä niille jotain kertoa".

Olen tässä hehkutellut muistoani siitä, miten hän kävi "palvelijaansa" kiinni takaapäin. Ihanaa, kuin suoraan fantasiasta..
Muistini teki kepposet ja unohdin sijoittaa tähän väliin pitkän episodin, jolloin minun piti esitellä mukana tuomiani leluja Rouvalle. Ne olivat piilossa isossa kassissa ja olin tosiaan haalinut mukaan vähän sitä sun tätä, sillä hän oli sanonut, että tahtoi saada erilaisia ideoita. Nyt hän istui mukavasti sohvalla, katseli minua lempeän vittumaisesti hymyillen, kun olin polvillani parketilla ja otin tavaran toisensa jälkeen hänen eteensä.

Nahkakahleet olivat helpot, ei siinä mitään. Pörröinen pinkki väri vähän nolotti, mutta olen päässyt sen yli ennenkin. Silmäside, mustaa keinonahkaa, peruskamaa. Erittäin mukava sessioissa, aika tyylikäskin.
Sitten muutama kuminen hapsupiiska, eri vahvuuksia. Tottakai niitä oli mukana, ihan varoiksi. Rouva ottikin yhden käteensä ja siveli sitä kivasti kun keskustelimme.
Suukapula, keinonahkainen puisella pallolla, oli sekin vielä helppo. Olin melkein ylpeä, kun Rouva tutki puupintaan jääneitä hampaanjälkiä. Käytetty on!

Sitten alkoi kaulapanta kummasti kuristaa. Olisin voinut vain ottaa viimeiset kaksi esinettä esiin sohvalle ja nimetä ne kuin ohimennen. Mutta äkkiä en pystynytkään. Alkoi nolottaa ihan hirveästi. Rouva ei nähnyt mitä kassissa oli, mutta hymy hänen kasvoillaan kirkastui kun hän huomasi ahdinkoni. "Noh?" hän kysyi suorastaan aurinkoisen ystävällisesti.

Tätä sitten jatkuikin. Kauan. En normaalielämässä nolostele tällä tavoin, enkä ainakaan hyydy paikoilleni, mutta nyt subitilassa läsnä oleva tilanne vyöryi päälleni enkä saanut sanaa irti kitalaestani. Minusta tuntui kaamealta, että olin ottanut mukaani myös liukuvoideputkilon ja moottorikäyttöisen dildon. Ja että - herrajumala! - minun pitäisi esitellä ne edessäni olevalle ihmiselle. Siinä toivossa, että hän ehkä voitelisi dildon ja työntäisi sen minuun. GAAH! Mitä olin ajatellut?? Supernoloa. Ehkä hän ei edes ajatellut session voivan sisältää mitään tuollaista. Mikä pahinta, voisin aiheuttaa kiusallisen tilanteen.

Rouvalla ei ollut mikään kiire. Minä kärsin. Rouvan puhelin soi. Minä odotin.

Pitkä puhelu loppui, ja heti palattiin asiaan. Hengähdystauko ei ollut rohkaissut minua. Tajusin, että emme voisi jatkaa ikuisesti tätä köydenvetoa, mutta minun oli todella vaikea saada edes kättäni liikkumaan.
Lopulta muutama johdatteleva kysymys sai minut nostamaan dildon kassista. En voinut katsoa Rouvaa silmiin. Hän edellytti, että sanon esineen nimen. Ette halua tietää, kuinka kauan kesti, ennen kuin henkäisin, että "kai se on se D-sana", kun hän oli tingannut nimeä kumitavaralle.

Tämä ei tietenkään riittänyt, ei alkuunkaan. Lopulta olin sanonut koko ruman sanan ja vielä katsonut Rouvaa silmiin samalla. Argh! Jos hän olisi lyönyt minua, mutta hän ei edes koskenut minuun koko tänä aikana. Sekin oli kamalaa. Pelkkää henkistä rääkkiä.
Olin ihan loppu, eikä hän saanut enää kiskottua minusta, että mihin ja miten esinettä voisi käyttää. Lopulta hän joutui sanomaan itse kutakuinkin, että:
"Toit sen siis sitä varten, että sillä nussittais sua perseeseen TAI vittuun TAI suuhun. Ei ollut lainkaan vaikeaa sanoa tuota, eihän?"


En voi väittää, että olisin nauttinut tästä kuulustelusta sanan varsinaisessa mielessä, mutta arvostan sitä suuresti, sillä Rouva ei todella perääntynyt, vaikka vietimme kai hyvän puolituntisen kiskoen Tetriksen kidasta sanaa Dildo. En todella tiedä, mitä hän tästä kaikesta ajatteli, mutta jollain tavalla huvittuneelta hän vaikutti silloin ja vielä jälkeenpäinkin.

Itse voin sanoa, etten ole koskaan joutunut vastaavaan, enkä edes tiennyt omaavani tämmöistä herkkyyttä. Se kumpusi jollain tavalla subinroolistani, sillä normaalissa tilanteessa olisin kuitannut vastaavan paljon helpommin. En kuitenkaan tässä halunnut jättää alisteista rooliani, vaan suoriuduin tehtävästäni arkiminäni ulkopuolella, viettialueellani, jolloin minua hämmensi hänen suora ja pikkuisen vielä vieras läheisyytensä siinä tavallisessa olohuoneessa keskellä päivää ja minä, levittelemässä rivoja fantasioitani hänen kangassohvalleen pehmolelujen viereen.. Brr.

Lisään vielä, etten oikein pidä puhumisesta kun olen täysillä subi. Ei, minä inhoan sitä. Osin siksi vihasin haastatteluakin kun olin lavalla viimeksi. En tykkää puhua! Se on turhaa, puhun vain minimin. Usein jään ensin vastaamatta, jos minulta kysytään. Odotan, että minua lyötäisiin vaikka kasvoille, että puhuisin. Se olisi ihanaa, mutta puhuminen ei. Ikäänkuin joutuisin väkisin aktivoimaan aivoalueita, jotka eivät tahdo vielä herätä, niin työläältä se välillä tuntuu. Omituista!

2 kommenttia:

  1. Minäkään en tykkää puhua kun olen kohteena. Se todella tuntuu, kuin järjellinen kyky muodostaa lauseita ja ajatuksia katoaisi johonkin, ja tilalle tulee paljon alkukantaisempi, vaistonvarainen ja voimakkaasti ohjattavissa oleva minä. Tuo käyttämäsi termi "viettialueella" kuvaa sitä mielestäni hyvin.

    Voin siis hyvin kuvitella tuskasi tuossa tilanteessa! (Ja kiitos kun sitten kuitenkin päästit meidät lukijat kurkistamaan sessioonne, vaikka siihen ei todellakaan mitään velvoitteita ollut!! Kyllä lukijatkin saa joskus jättää kärvistelemään uteliaisuudessaan...;P)

    Aino

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aino kommentista. Olemme selvästi eläneet saman tunteen kun sanat painuvat pois mielestä tarpeettomina. Lisäsit vielä voimakkaasti ohjattavissa olevan. Se on totta, subina olen välillä kuin tyhjä taulu joka odottaa aloitekyvyttömänä jonkinlaista vihjettä toiminnan suunnasta. En ehkä aina heti tottele, mutta samalla tiedostan, että tule lopulta tottelemaan.

    VastaaPoista