perjantai 28. helmikuuta 2014

Laitteiden korjailua

Tiedättekö sen tunteen, kun on suht tuoreeltaan liittynyt yhdistykseen, jossa moni asia tuntuu olevan pikkuisen rempallaan ja ei vaan voi pitää näppejään erossa?

Olen tuonut töitä kotiin, tai oikeammin fetish clubin kotiin. Muutama kinkylaite tarvitsee huoltoa ja minulla nyt sattuu olemaan työkaluja, materiaaleja ja kohtalaisesti taitojakin.


Pikkupukin keinonahkaverhoilu oli revennyt ja yksi puuliitos löytynyt. Tetrispä kasasi, purki ja verhoili. Tässä lopputulos. Vielä neuvotellaan, maalaanko pukkia vai onko sittenkin parempi, että sen bileiltojen äksönissä saamat kolhut saavatkin näkyä.

Tähän väliin on pakko kertoa, blogin perinnettä kunnioittaen, että tulihan siinä kiksautettua Isännän kanssa sen verran tehokkaasti, että huomasin pukkiin tarvittavan tietynlaisen korotetun käsituen. Kun kiinni laitettu saa käsillä mukavasti alapuusta otteen, voi hän kevittää rintakehäänsä sen verran, että henki kulkee ja jaksaa viihtyä pidempäänkin.



Toinen potilas on krossi. Tässä kuvassa on vain karsittu versio, sillä purimme yhden illan Isännän kanssa krossin pultteja ja ruuveja, että pääsen verhoilemaan siihen kuuluvan pehmusteosan. Krossi on kokonaisuudessaan laite, johon halukas henkilö kiinnitetään ranteista, nilkoista ja vyötäröltä ja joka haluttaessa kiepahtaa ympäri siten, että hlö on pää alaspäin. Osa laitteistosta jäi klubille, joten tätä ei tulle testattua. Tai mistä sen ikinä tietää.

Ei kerrota kellekään, että seuramme on riiputtanut väkeä pää alaspäin rispaantunein nahkahihnoin sidottuna. Mutta nyt siihen tulee muutos! Omin kätösin korjaan.

Miksi sitten näen vaivaa ja teen tämmöisiä omalla ajallani? Niin, ensinnäkin se on hauskaa. Olen sen verran lapsellinen, että minusta on jännää korjailla tämmöisiä välineitä, katsoa lähemmin miten ne on tehty. Sitten saan antaa oman panokseni porukalle tilanteessa, jossa en huomannut muodostuvan varsinaista jonoa halukkaita korjaajia.
Kiitoksia en kerjää. Saahan sitä toki kiittää, mutta se on minulle edelleen BDSM-kontekstissa vaivaannuttavaa. Ihan kuin minua motivoisi kiitos ja ylistys. Ei, olen vinompi sitä. Jos joku sopiva henkilö katsoo työni jälkeä ja tokaisee, että et sitten tuotakaan viitsinyt tehdä kunnolla, mutta hyvä yritys, saat taputukset päälaelle, saatan virnistää tyytyväisenä.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Nahkaviikonloppu

Minulla on nykyään aika usein pulmia tämän blogin kanssa. Tykkään siitä edelleen paljon ajatustenpurkukanavana, mutta se on alkanut nakertaa itseään. Ihan alussa kaikki oli niin ihanan (ja ikävän) anonyymiä. Vain yksi tai kaksi lähintä luki tätä. Kukaan muu ei voinut tietää, kuka tässä kirjoittaa ja keitä koskevia asioita. Nyt blogin asema on muuttunut. Hyvin monet, joiden kanssa kinkymielessä hengaan, lukevat tätä - ovat itse tuoneet esiin! Juu, enpä pidä blogia vakan alla, toisaalta..

Avautuminen asioista käy kinkkisemmäksi, kun vaikkapa ristiriitaisia ajatuksia herättävät tyypit lukevat tätä sitten suoraan itse. Ja toisaalta, voi tulla paineita, että blogin pitäisi olla jotenkin enemmän kuin mitä se on. Se on kuitenkin vain yhden yksittäisen kinkyn ajatusten temmellyskenttä, ei mikään artikkeli- tai kolumnisarja. En harkitse juttujani kovin tarkkaan etukäteen, niistä tulee mitä tulee. Ja olen ainakin sillä hetkellä enimmäkseen sitä mieltä, mitä kirjoitan, mutta mieleni voi muuttuakin.

Oma toiveeni blogistani on lähinnä se, että voin yksityisesti tuulettaa ja vähän reflektoidakin ajatuksiani muiden kanssa, mikäli keskustelua täällä tai muussa kinkyblogissa viriää. Pidän siitä, että näitä lukevat muutkin, se nostaa omaa motivaatiota kirjoittaa ja koettaa tehdä se hyvin. Olen myös saanut palautetta, että blogistani - joka kumminkin kuvaa rehellisesti erään kinkyn ja parisuhteen kehitystä - on ollut apua ihmisille. Löytyy muitakin, joilla on samantapaisia tilanteita. He saavat omille ajatuksilleen vertailukohtaa minun jutuistani. Mikäs sen fiksumpaa!

Noin, tässä yritykseni purkaa erästä kirjoittajanblokkiani. Jatketaan.

Viikonloppuna pidimme kaksipäiväisen nahkatyökurssin pervoseuramme jäsenille Mrs Whiteropen ja yhden ulkopuolisen opettajan kanssa. Kurssilaiset askartelivat tällä kertaa mm. harnessin, strapparin, leveän varustevyön, bondage-tumput, naamion.. ja lukuisia lepakoita. Kurssi meni oikein hyvin. Olisin itse tehnyt vaikkapa nahkaiset stringit bilekäyttöön, mutta en jotenkin joutanut alkamaan mitään. Auttelin enemmänkin muita, keitin kahvia, koetin jakaa tietämystäni, joka ei minullakaan nahasta vielä kovin laaja ole.

Nyt kurssin jälkeen olen ajatellut harvinaisen vähän nahkatöitä, mutta paljon ja laajasti ihmissuhdeasioita. Olen vieläkin, siis vuoden jälkeen, huumassa siitä, miten kinkyjen kanssa moni asia on niin paljon helpompaa minulle. Olen enemmän oma itseni kuin koskaan. Puheenjohtajamme, joka välillä innostuu kaunopuheiseksi, kirjoitti mielestäni aika sattuvasti asiasta: Turun Baletti on kuin pieni pala taivasta maan päällä. Ilmeisesti hänelle, ja minullekin, se on satumainen paikka, jossa saa olla sitä mitä on ja tulla hyväksytyksi. Saa heittää sosiaaliset pönötykset ja rooliodotukset hemmettiin ja vain viihtyä - ja ehkä vähän flirtata.

Josta puheenollen. Ensinnäkin, olen välillä vähän sosiaalinen pässi. Toiseksi, flirttasiko eräs kanssani kaksi päivää? Hmm?? Tai sitten se oli vain hänen puolihuolimaton tapansa huvittaa itseään, katsoa miten Tetris reagoi hassusti, kun sille vihjailee piiskasta ja rangaistuksista!

Pässi-kohtaan palatakseni, en ehkä osaa aina tulkita tilanteita ja hienoja vihjeitä. Suoruus tehoaa minuun hyvin. Rakastan Mrs Whiteropen suoruutta. Hän osaa paukauttaa minulle asiat niin, että ne menevät jakeluun. Ei kursailua, ei vinkkejä. Minulla on helpompi olo. Ja voimme minun ajoittaisesta intoilustani huolimatta pitää yllä mukavaa ja sujuvaa ystävyyttä.

Vaikka tilanne on neutraali ja fokus tekemässämme asiassa, tuo ainakin minulle kaksi päivää tiiviisti yhdessä ihanien kinkyjen kanssa tietynlaista pientä kuumotusta. Ei nyt sellaista eläimellistä kuin bileissä, mutta pientä. Joka tapauksessa, ovathan valmistamamme tavaratkin suoraan sitä itseään! Pelkkä mustien nahkahihnojen katselu on minulle jo pieni virike sinällään, saati kun siihen liitetään yleinen herja ja sitten se kivasti likainen flirttipuhe. Ja paikka jossa olemme koolla! Setan toimitila, jossa on seinät täynnä gay-kirjallisuutta ja -leffoja ja kortsunäytteitä pöydällä.

Onneksi, onneksi iltani päättyi yllättävään suukkoon!

(Olen taas Mrs W:n lumoissa ja hänen pitikin lyödä pakkia minulle chatissa. Uh! Äh!)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Transsiin?

Olen ihan järkyttävän suggestioherkkä, ainakin omasta mielestäni. Huomaan sen taas, kun huvikseni luin viikkokuvalehdestä vuosihoroskooppini ja nyt pohdin vakavasti, että kyllä tämänhetkisen tiedon valossa sen arvio vuodestani pitää aika hyvin paikkansa ja koskas se aktiivinen romanttinen kauteni pitikään alkaa. Helvata!

Ennustukset vahvistavat valmiita sisäisiä mielikuviamme, kuulemme vain sen mitä tahdommekin kuulla ja ennustukset vieläpä välillä toteuttavat itseään kuulijansa valinnoissa.

Vältän tästä syystä mm. horoskooppeja, uskonnollista materiaalia ja pseudotieteellistä höpinää. Samaten vältän kaikenlaisia energiaparannuksia ja uskomushoitoja. Olen tämän takia kolhinut itseäni muutaman lähimmän ihmisen kanssa. Minulla on taipumus ystävystyä vaihtoehtoväkeen, vaikka olen itse tällainen säikkyilijä. Kolme minulle tärkeää naista edustavat kukin jotain näistä: reikihoito, jooga, vyöhyketerapia. Onneksi ihminen voi olla niin paljon muutakin ja hyvää kosketuspintaa on kuhunkin runsaasti, kunhan tietyt jutut pidetään vähän hys-hys. Sori että olen tällainen!

Suojelen itseäni välttelyllä. Pahimmillani olen käynyt herkkäuskoisuudessani niin matalalla, että olen katsonut pilvistä ennusmerkkejä. Tekee pahaa muistellakin. Minun on yksinkertaisesti pakko pitäytyä terveessä järjessä ja kokemuksessa, että vain fyysinen maailma on todellinen.
Mutta ei siitä sen enempää oikeastaan.

Yliherkkyyteni höpö-höpölle tuo minulle upeita pervokiksejä. Uskon pääseväni varsin helposti transsimaiseen tilaan hyvissä sessioissa. En tiedä tarkoin transsin määritelmää, mutta minulle se on irrallinen, leijuva olo, jolloin olen kuin unessa, enkä välitä ympärillä tapahtuvasta. Pääsen pois tästä transsiolosta muutamassa sekunnissa, mutta juttu onkin se, etten mielelläni lähde sieltä ja hakeudun näihin tilanteisiin. Usein niihin liittyy tietysti myös epämukavuus, kipu ja seksuaalinen ärsytys. Nämä tuntemukset auttavat vajoamaan omaan itseen, kun aivoja kuormitetaan kaikella kivalla jatkuvasti, eikä ehdi olla rationaalinen.

Silmäni aukesivat taas vähän, kun luin englanninkielisestä The Bottomin Bookista (eräänlainen alistujan käsikirja) ajatelman näistä uskonnollisista menoista, joissa "transsiin vaipuneet" tanssijat aiheuttavat itselleen tuskaa. Tiedätte näitä, jotka ruoskivat itseään verille tai työntävät metallipuikkoja poskistaan läpi? Kirjassa todettiin, omiin kokemuksiin pohjautuen, että asia on päin vastoin: kipu tuo transsin, eikä transsi mahdollista kivun kestoa. Myöhäisinä bileiltoina sessioidessa pääsee välillä kokemaan välähdyksen tuosta hurjien menojen maailmasta: kaikki vain pyörii väsyneessä mielessä, millään ei ole väliä, mutta kaikki on ihanaa ja lisää kipua, kiitos.

Minun on helppo heittäytyä toisen armoille. Ennen BDSM-kokemuksia en edes aavistanut, että minussa on tällainenkin puoli ja vielä niin selkeänä. Olen vietävissä kuin eilinen pässi. Voin siirtää oman tahtoni off-tilaan ja leijua ajatuksettomassa tilassani odottaen otteita tai käskyjä. Taika toimii parhaiten, jos voin täysin luottaa käsittelijääni, eikä minun tarvitse yhtään jännätä hänen puolestaan.

Varmaan moni muukin löytää itsestään juuri näitä samoja ominaisuuksia BDSM:n kautta. Ja ne on hyvä tiedostaa! Meille syötetään paljon pajunköyttä ja olemme otollista maaperää.

P.s. Jos jollakulla on oikeaa tietoa transsitilasta ja onko kuvailemani lähelläkään sitä, niin otan tietoa ilolla vastaan. Vai olisko kevyt hypnoosi parempi sana sittenkin? Jos, niin subia kannattaa sitten aina myös kehua ja kannustaa, niin hänestä tulee iloisempi ja itsevarmempi!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

(Lista lukijoista?)

Siis mitä, minne Blogger on hävittänyt kaikkien blogien lukijalistat? Omani on kadonnut ja niin näkyy olevan muillakin. Osaisko joku auttaa tai selventää, saako jostain lukijoita takaisin näkyviin?

Minulle ainakin lukijoiksi ilmoittautuneet ovat ikäänkuin mukana hengaava tukijoukko, jota osaltaan muistelen kun teen uusia bloggauksia. En tahtoisi kadottaa heitä blogistani.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Pitkä teksti D/s:stä (seksiä lopussa)

Sanon tätä D/s-suhteeks,
vaikka ole en
täydellistä suoritusta
tehnyt minäkään.

Parisuhde menee sykleissä. Nyt kun se on hengeltään D/s (= dominoiva/alistuva) , seuraa se omaa logiikkaansa. Eilen oli aallonpohja, nyt taas tuntuu että noustaan.

---

Huomasin juuri, että meillä taisi näihin aikoihin tulla vuosi täyteen vakavampaa D/s-kokeiluamme. Niin äkkiä voi vuosi mennä! Viime vuonna tähän aikaan halusin hurjasti Isännän alistavaan suojelukseen, käsky- ja rankaisuvallan alle. Olin varma, että se toimisi omalla kohdallani ja toivoin kovasti, että toinenkin hyväksyisi järjestelyn. Kävimme myöhäisiltoina muutamia tuskastuttavia, mutta selkeyttäviä keskusteluja, joissa lähinnä minä kartoitin halujani ja Isäntä kertoi, mikä voisi olla mahdollista. Keskustelut olivat hitaita ja sisälsivät runsaasti venyviä taukoja, kun kasasin ajatuksiani sille mallille, etten millään muotoa lauseillani edellyttäisi toiselta mitään. Tarjoaisin vain näkökulmia ja faktoja.. Asia oli minulle niin rakas, etten tahtonut tärvätä sitä omalla innokkuudellani.

Lopulta, ehdotuksestani, sovimme Isännän kanssa eräänä iltana, että tästä eteenpäin saisin kutsua itseäni subiksi, pitää häntä isäntänäni, ja että ottaisimme D/s:n käyttöön aina kun kyse olisi meidän kahden väleistä. (Tätä piti täsmentää, että pitäisimme juttumme pinnan alla, kun läsnä olisi ihmisiä, mukaanlukien oma lapsemme, joita asia ei koskenut). Runollisesti sanottuna laskin hänen jalkoihinsa oman itsenäisen käskyvaltani.

En voi sanoa, että jokainen käsky vaikuttaisi enää yhtä inspiroivasti kuin alussa. Sen sijaan voin iloisena todeta, että olen kapinoinut jo usein vastaankin - ja saanut nenilleni. Olen tyytyväinen suhteemme tilaan, se kulkee mielestäni hyvin niissä raameissa, mikä on elämäntilanteemme ja millaisia ihmisiä olemme. Ihan varmasti jokainen D/s-suhde on omanlaisensa ja meillä tämä on nyt vakiintunut näin.

Aina kun olen asiaa kysynyt, on Isäntäkin ollut sillä kannalla, että jatketaan vain. Työtä tämä kuitenkin aina välillä Isännälle tuottaa, ei voi kiistää. Tosin mikäpä suhde ilman mitään vaivannäköä menisikään?

---

Tämä ajatus on vähän vaarallista kirjoittaa, mutta olen varma, että lukijat eivät nyt ota tätä väärällä tavalla kirjaimellisesti: Olin eilen kurkkuani myöten täynnä tasa-arvoa.(*
Meillä oli takanamme tasaisen tyytyväinen vaihe suhteessamme, jota seurasi molempien sairastuminen ja heikko kunto. Muutaman päivän sairaslomaa siis vietimme, toisiamme tukien, huoltaen perhettä voimiemme mukaan. Vaan, heti kun voimani alkoivat eilen palautua - vaikka olin yhä aika huonovatsainen - aloin kapinoida. Se ei ollut tietoinen päätös, se vain tuli, kiehahdus. Vaistosin, että kunnioitus oli taas mennyt kuprulle ja vaati terästystä.

Juttu alkoi taas tosi pienestä. Olisin toisessa tilanteessa totta kai totellut, mutta nyt minua lähinnä vitutti, kun kesken muitten hommieni Isäntä napsautti sormiaan ja pyysi vierelleen. Olin kuin en olisi huomannut mitään. Kun Isäntä ei sitten reagoinut, vaan selvästi jäi odottamaan että saisin hommani tehtyä, alkoi minua keljuttaa yhä enemmän. Tuli suorastaan halveksiva olo, että näin helppoa se on manipuloida häntä. Vihaan noita hetkiä.

Kun työni oli tehty, siirryin toiseen osaan huonetta, en lähellekään Isäntää. En edes muista, uusiko hän hiljaisen komentonsa, mutta en sitä kuitenkaan totellut. Hän tuli sitten vierelleni itse ja otti minua poninhännästä. Sekin ärsytti ja kiemurtelin siitä irti. Sanoin suunnilleen niin, että näköjään se Isäntä odottaa ihan kiltisti. Se oli vittuiluksi tarkoitettu.

Isäntä väänsi minut niskasta nelinkontin lattialle ja vähitellen otsanikin linoleumiin. Hän kummasteli käytöstäni lievän paheksuvaan sävyyn, ihan rauhallisella äänellä. Sanoi Pikku Tuhmeliiniksi tms. Minä puhisin aidosta kiukusta. Tavarat, joita minulla oli ollut, olivat pudonneet käsistäni ja mulkoilin niitä sekavin tuntein. Isäntä moitiskeli minua ja painoi tiukasti vastaan, jos yritin vähän nousta. Hän asettui jopa jonkin verran päälleni, että varmasti pysyin lattiassa. Syvällä sisälläni pidin asemastani, mutta olin oikeasti äkeissäni, enkä kyennyt rauhoittumaan toviin.

Lopulta sain hampaitteni välistä myönneltyä, että Isäntä saa kyllä odottaa mitä tahtoo ja milloin tahtoo.

Pääsin irti ja sain käskyn mennä laittamaan panta kaulaan ja tuoda sitten teetä. En vain kyennyt. Käsittely oli osaltani pahasti kesken. Olin kontillani ja käteni tärisivät pidätetystä kiukusta. En sanonut mitään, tuijotin lattiaa. Jos olisin hylännyt tilanteen ja vain noussut, olisin pettänyt itseni ja D/s-kuvion nostattamat tunteeni. Ne piti hoidella pois dynamiikan keinoin, ei normaalein riidansopimiskeinoin.

Isäntä näki tämän ja poistui sanaa sanomatta. Tiesin, että hän meni hakemaan kättä pidempää ja se olikin hyvä.
Isäntä palasi ratsuraipan kanssa, otti minua uudelleen niskasta, moitiskeli käytöstäni ja löi takamuksille. Mutta voi, ihan liian hiljaa. Sisuni vain nousi, olin purra häntä jalkaan.

Isäntä käski minua hakemaan vihdoin sen pantani ja keittämään teen. Lähdin. Poistuessani huoneesta olin heti rauhallisempi, mutta tiesin, että tämä jatkuisi vielä. Oli pakko jatkua. Isäntäkin oli lupaillut, että teehetken jälkeen saisin kurinpalautuksen. Tarjoilin Isännälle kupin teetä rauhallisesti ja ehkä jopa hymyn kera, omani join keittiössä. Hämmästelin, mikä sai minut riekkumaan, kun mahaakin vielä jomotti. Päätin olla hyvä subi, sillä mieleni alkoi talttua ja menin heti juotuani takaisin näkyville, polvilleni matolle.

Isäntä käski minut luokseen, kun hän istui koneellaan ja siemaili kupistaan. Hän esitti, että leikittelisin hänen kalullaan samalla kun hän viihdytti itseään muilla keinoin. Se tökki minulla sillä hetkellä pahasti, sillä en ollut yhtään kiihottuvalla tai edes riittävän alistuneella tuulella. En suostunut koskemaankaan häneen ennen kuin hän haetutti minulla silmäsiteen. Se silmillä, polvillani hänen tuolinsa vieressä, saatoin jostain syystä toteuttaa paremmin hänen toiveitaan. Yhä kuitenkin ketunhäntä kainalossa luikertaen.

Isäntä laittoi meidät siirtymään äänieristetympään tilaamme ja siellä sain riisua kaikki vaatteeni. Minulla oli vain panta, silmäside ja käsikahleet. Isäntä istutti minut paljaaseen syliinsä ja itse kohtalaisen kylmänä onnistuin pumppaamaan hänet huipulle. Se oli vaarallinen hetki. Isäntä riisui silmäsiteeni ja katsoi minua onnellisena silmiin. En jakanut hänen huojennustaan ja onneaan kuin vain laimeasti. Halailimme tovin siinä sylikkäin ja tiesin, että nyt oli vaarana että kaikki jäisi tähän. Ei saanut jäädä. Hetken kuluttua Isäntä nousi ja ojensi minulle hyrrää sanoen, että olin ansainnut sen.

Tein aloitteen, nojasin käsillä tuoliin ja sanoin että tahdon piiskaa. En edes pyytänyt, saisinko! Olin varma, että tarvitsin sitä, olin tiennyt sen heti alussa. Sisälläni kiehui yhä epäkunnioituksen siemen ja vain kirkas kipu voisi sen häivyttää. Onneksi Isäntä oli juonessa mukana ja nappasi muutamia välineitään. Hän jakeli hyviä piiskaniskuja paljaille pakaroilleni ja minä väistin tai kyykistyin aina välillä uikuttaen, mutta palasin paikalleni, omasta tahdostani tai pakotettuna. Olin tuskissani ja samalla niin onnellinen. Kiitän Isäntää vieläkin siitä, ettei hän lopettanut liian lyhyeen, ei edes pyyntöihini. Toisina kertoina piiska voi sattua liikaa tai tuntua epäoikeutetulta, ei tällä kertaa. Tahdoin ruoskituttaman sisältäni huonot henget, eli vääränlaiset ajatukset.

Olin todella tyytyväinen ja rauhoittunut tämän jälkeen, suorastaan onnellinen. Takamukseni hehkui ja koin hehkuvani muutenkin.
En saanut orgasmia, en edes kiihottunut. Tällä kertaa kuritus oli ihan toisenlaista balsamia, jonka jälkeen menin voipuneena ja kiitollisena levolle.



(* D/s-suhteemme pohjautuu tasa-arvoisuuteen ja luottamukseen, jonka korkeampi ilmentymä ilmeinen epätasa-arvo ja ajoittainen huono kohtelu ovat.

-Tetris

lauantai 8. helmikuuta 2014

Omia rajoja

Joskus vuosi sitten kirjoitin blogiini hämmästyneenä, että eikö minulla ole rajoja ollenkaan. Milloin ne oikein tulevat vastaan, miten pitkälle menen? Luulin liikkuvani paljon tiukemmissa rajoissa, mutta tosipaikan tullen ne ovat menettäneet pikkutärkeyttään yksi toisensa jälkeen. Eikä mitään ole silti tapahtunut sen kummempaa. Katto ei ole romahtanut, ihmiset eivät sylje päälle.

Olen tarkka rajoistani, ainakin omasta mielestäni. Jos jokin tuntuu pahalta, en tee sitä. Enkä tee sitä muitten mieliksi etenkään.
Viime viikonlopun SaloSex-messuilla löysin muutamia rajojani.

 Olin messuilla mukana Turun Baletin yhtenä esittelijänä, meitä oli siinä niukka 10 henkeä, miehiä, naisia ja siltä väliltä. (Ikähaarukkakin oli varsin huomattava, harmaasta pantterista teinityttöön)! Joka tapauksessa, päätin ryhtyä siinä muiden mukana käsittelemään halukkaita henkilöitä yleisöstä. Käsittely tarkoitti käsistä, jaloista, vyötäisiltä tai kaulasta kiinnittämistä mukana tuomiimme laitteisiin ja eri tyyppistä piiskausta. Sanomme niitä vain laitteiksi, oikeasti ne ovat nahalla verhoiltuja puisia pukkeja, joissa ihminen voidaan kiinnittää erilaisiin asentoihin hihnoilla. Messuilla oli suosituimmassa käytössä ns. crossi, eli seisova teline, johon henkilö sidotaan X:ään.

Emme olleet sopineet sen tarkemmin, miten tulisimme toimimaan (hyvin Balettimaista), vaan etenimme fiilispohjalta. Ne joita kiinnosti, suorittivat yleisön piiskausta, ne joita ei, tekivät sitten jotain muuta. Vasta kun näin tilanteen ja toimintatavat, päätin itsekin mennä yhtenä mukaan hoitelemaan yleisöä. Yleistäen voisi sanoa, että meitä lähestyivät humalaiset miehet, joilla oli kavereita mukanaan. "Mee sää tohon - No emmää mee - No mee nyt - No okei, hehehee".

"Täh, pitäiskö tän muka kiihottaa!? Eikyl tunnu miltään."

Nämä tämmöiset menivät tekniikkaharjoituksina, mutta oli muutama jotka oikeasti tykkäsivät. Heitä oli ilo käsitellä. Ja käsittelyllä tarkoitan myös käsiäni; olen sillä linjalla, että käsiteltävään myös kosketaan. Niskaan, selkään, pakaroihin, reisiin.. Pelkkä piiskoilla huiskiminen on mielestäni jotenkin vajavaista, sekä antajana että ottajana. Niin, nyt kun rajoista puhutaan, en katsonut että crossille tuleva mieshenkilö saa päättää muusta kuin että lasketaanko päällishousuja vai ei. Jos tulee, kestäköön myös kosketukset.. En edes pyrkinyt lyömään toisen kipukynnyksen yli, vaan paremminkin venyttämään käsittelyä, ainakin jos kohde oli vastaanottavainen. Oman rajani laitoin siihen, että en koske intiimeihin paikkoihin, kuten etumukseen tai kasvoihin.

Yhden uuden rajani löysin ja se olikin opettavainen kokemus, kun yksi piiskaamisesta tykkäävä mieshenkilö alkoi sanella, miten häntä tulisi käsitellä. Hän oli reippaasti pelkillä kalsareilla lähtenyt leikkiin, pisteet siitä. Mutta! Piiskaajalta erityisjuttujen pyytäminen ei tuntunut hyvältä, se tuntui idioottimaiselta. Toteutin mitä pyydettiin, sillä en tajunnut tulleeni rajoille. Jälkeenpäin tuntui paskalta. Sen ei kuulu mennä niin, roolit menivät rikki ja minusta tuli jonkunlainen viihdyttävä nainen, nainen joka hieroo miesasiakasta piiskalla.

Toinen raja, jonka havaitsin, on häilyvämpi, mutta on tullut pikku hiljaa esiin tajunnan pohdiskeltua juttuja viikon verran. Ajauduin muutamia kertoja juttuihin henkilöiden kanssa, joita tunnen vain vähän entuudestaan. En voi mennä enempää yksityiskohtiin, mutta havaitsin puheissamme, että meissä kinkyissä on eroja. Tietyistä jutuista olen kyllä samaa mieltä, kuten kun tämä yksi tyyppi sanoi mielestäni osuvasti: Kun Turun Baletin piirissä on ihmisiä, jotka keskimääräistä enemmän kenties antavat aikaansa seksielämälleen, niin voisi olettaa, että olisi enemmän myös seksiä. En nyt muista sanatarkasti, mutta uskon ymmärtäväni tarkoituksen ja olen tietyssä mielessä myös samaa mieltä. Ompeluseura olemme toisinaan!

Mutta se, missä ajetaan ohi minun kinkymaailmani.. Kun aletaan olla kiinnostuneita esim. pornosta ja kimppaseksistä vain ihan sen itsensä vuoksi. Se ei ole enää minun juttuni. Se on vaniljaa minun silmissäni, siinä ei ole twistiä. Se on hydrauliikkaa: sisään, ulos. Minä en liity noihin juttuihin, naisen rooli on niissä ihan eri kuin mitä se minulla on. En kuulu sinne.
Näin taas tätä pornopuolta seksimessuilla ihan riittämiin. En tajua sitä. Näen jättimäisiä peniksiä ja tissejä & tussuja ja jään kohtalaisen kylmäksi. Etukäteen ajattelin katsoa, jos löytäisin jonkun sopivan seksileffan minulle ja Isännälle, mutta unohdin koko jutun, kun ei kiinnostanut sen vertaa.

Joo, en tsiisustele, olin itse kyllä eturivissä katsomassa, kun musta mies vatkasi kaluaan tai Suomen suurimmat silikonit seikkailivat lavalla, mutta tein sen viihteen tähden. En saanut siitä mitään as such. (Huomasin, että kun on oikein isot silikonit hoikalla naisella, nahka menee kyljistä silleen ikävästi poimuille).

Sit vielä yksi raja, oman alastomuuteni raja. Se onkin jo kinkkisempää.. Olen pohtinut sitä ennenkin, mutta aihe on aika keskeinen näissä kuvioissa. Aika vähän nimittäin saa, jos pysyy kokonaan vaatteidensa suojissa.
Suloinen teinimme, dominankin roolia messuilla kokeillut, sanoi minulle, että "Ai, mutta sähän olet ekshibbari", kun emmin housujen laskemista saadakseni häneltä piiskaa. Ilta oli silloin vasta alussa ja tunnelma oli kuin alkaisi stripata kauppakeskuksessa, eli olematon. Mutta piiskaa vain teki Tetriksen mieli. Päädyin siihen, että otin sitä housujen päälle.. Teiniparkamme sai lyödä voimiensa takaa, ei siitä oikein mitään tullut.
Sillä kertaa en suostunut vähentämään vaatetta, mutta myöhemmin yöllä ei ollut mitään estoja esiintyä stringit alavartalon peittona. Kaikki riippuu yleisestä tunnelmasta.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kolmas pyörä pohtii syntyjä syviä

Lapsemme, 4v., sanoi tänään vakavasti: Äiti, kun mä olen kasvanut aikuiseksi ja tullut vanhaksi, niin mä en haluaisi kuolla.

Hän katsoi minuun kysyvästi, minä katsoin häneen takaisin yhtä vakavana ja nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Sitten hän siirtyi jo sujuvasti toisiin aiheisiin.

Näin vanhempana voi läheltä seurata, miten uusi yksilö alkaa herätä ihmisen lahjaan ja kiroukseen, tietoisuuteen elämän rajoista. Koska en itse tunnusta mitään uskontoa, en voinut vastata selittämällä jotain kuolemanjälkeisistä tapahtumista. En myöskään ollut valmistellut puhetta siitä, miten kuoleminen on mielestäni yhtä luonnollista kuin syntyminen. Olin siis hiljaa ja ymmärsin. En minäkään tahtoisi kuolla, siis juuri nyt, kun olen terve ja elämä on mallillaan.

Elämän luonne on rajallisuus ja kun tiedämme sen, voimme paremmalla antaumuksella harkita, mihin tahdomme suunnata, minkä hyväksi työskennellä, mitä arvoja vaalia. Minulle esimerkiksi parisuhde, perhe ja yhteinen koti ovat tärkeitä arvoja. Kunnioitan näitä samoja myös toisilla ihmisillä, enkä tahdo olla sotkemassa muitten kuvioita, ainoastaan ryydittämässä niitä jos hyvin käy.

Tarkoitukseni ei ollut tavoitella mahtipontisuutta ottamalla puheeksi kuolemaa, vaan se herätteli ajatuksiani näin keskellä tavallista koti-iltaa. Kotiuduin pari päivää sitten taas yhdestä aika voimakkaasta pervoilukokemuksesta ja olen käynyt sitä mielessäni läpi eri kanteilta. Olin nimittäin hetken kolmantena pyöränä erään pariskunnan sessiossa. Tai tarkemmin sanottuna houkuttelin heidät toimintaan. No, ei tarvinnut hirveästi kyllä kinuta, kun pyörä lähti pyörimään. Olivat vähän sen tarpeessa vissiin, hihi. Kyllä se ravistaa kivasti, kun toinen huokaa, että herrajumala, en ole viiteentoista vuoteen suudellut ketään muuta kuin omaani!

Tetrishän on aina moraalinen ja fiksu, ja miettii päänsä puhki, onko lopulta oikein mennä tunkemaan tällaiseen umpeenpölyttyneeseen ihmissuhdeväliin ja tuoda sinne pervoenergiaa? Mistä minä voin tietää mihin se johtaa! Jos heillä - tai joillain muilla - sattuu olemaan vaikka piileviä kriisejä, jotka tästä nyt leimahtavat. Jos tulee asumusero! Ja minä tahdoin vain vähän huvitella ja jakaa iloa itsestäni.

Hiippailin kaula fritsuilla ja takamus raidalliseksi piestynä takaisin oman Isännän kainaloon. Yhtä hyvää kokemusta rikkaampana. Takaisin kotiuomiin asettuminen menee rutiinilla. Ei se lopulta niin ihmeellistä ole: meikit ja kamat pois päältä, yksi hyvä yöuni, suihku, aamiainen ja taas samana turvallisena perheenäitinä kotiaskareitten pariin. En kaipaa pariskuntaa, jonka kera viihdyin, mutta haaveilen kyllä jo puolihuolimattomasti uusista seikkailuista, mikseipä heidänkin kanssaan.