sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tetriksen kuvitelmia

Haikailen yhä Mrs Whiteropen perään, vaikka asiasta on puhuttu. Tarkemmin en kerro, mutta status tällä hetkellä: hyvät ystävät.

Toimin kuskina päiväretkellämme, jolle osallistuivat Whitrope, Neiti M ja lapseni. Ihan mukava, tavallinen retki; olosuhteiden pakosta vähän liikaa autossa ajamista, mutta sitäkin enemmän keskinäistä juttelua. En osaa oikein verrata tuntemuksiani mihinkään, sillä en ole koskaan ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Jos olen halunnut jotain henkilöä olen aina joko a) ollut suhteessa hänen kanssaan ja tiennyt saavani tai b) en ole ollut suhteessa hänen kanssaan ja tiennyt saamiset täysin mahdottomaksi kuvitteluksi. Nyt olen ajoittain tilanteessa, jossa haluan, en ole suhteessa, mutta tiedän että saisin jos toinen sattuisi tahtomaan - ja että se olisi lisäksi luvallista, joten estoja ei taholtani ole.

Aika ajoin ajattelen, että haluamiseni häntä kohtaan on jotain mielikuvituksellista haihattelua, joka kohdatessamme väistyy helposti taka-alalle. Mutta välillä se kumminkin nousee yllättävän vahvana. Satuimme eräässä pysähdyspaikassamme tilanteeseen, jossa olin W:n kanssa kahden. (Todennäköisesti hän ei edes muista tätä eikä pannut sitä millään tavalla merkille, joka nöyryyttääkin tunteitani juuri sopivasti). Olimme tilassa, jossa olimme siis kahden ja johon olisi helposti kuullut toisten tulemisen ennalta (juu, ei ollut WC). Minuun iski ajatus, miten kovasti olisin toivonut jotain pientä huomionosoitusta, jotain mikä olisi iskenyt kipinää alttiissa mielessäni kuin kuivaan tuoheen. Toivoin ja toivoin, vaikenin keskustelusta ja menin varovasti lähemmäs häntä.
Ei mitään.
Tilanne meni ja huokasin. Tajusin vain, miten kerkisin kiihottua tuona hetkenä, jostain syvältä.

Toistan, että luultavasti hänellä ei ollut tästä mielenliikutuksestani mitään aavistusta, enkä nyt tahdo kuulla mitään puheita siitä, miten pahoillaan ollaan jos aiheutettiin murheita...! Se oli minulle nautinto! Tuskallinen nautinto, jota en olisi voinut kokea, ellei meillä joskus olisi ollut jotain ihanaa. Ei sitä pidä pahoitella.

--
Kerran, toisessa paljon intiimimmässä tilanteessa kerroin W:lle miten minua panettaa. Olisin antanut mitä vain, jos hän olisi koskettanut edes vähän toisin. Hänen kommenttinsa: "Se on voi-voi". Se on parasta mitä voi sanoa ja se riitti sillä erää.
--

Luonteelleni on ominaista, että luon olemassaolevasta maailmasta omanlaisiani tulkintoja, eivätkä ne aina vastaa realismia. Toden erottaminen mielikuvista on minulle joskus jopa haastavaa, jos tarkkoja ollaan. Olen pyrkinyt tulemaan realistisemmaksi, mutta aina en tahdokaan kontrolloida itseäni järjen kautta. BDSM on yksi näistä alueista, joissa muut asiat kuin järki toimivat paremmin minulle. Minulle on sanottu, että osaan heittäytyä hyvin ja se varmaan pitääkin paikkansa. Löydän subitilan helposti, etenkin bileissä jopa niin, etten viitsisi aina palata, etenkin ellei sitä minulta edellytetä. Voisin vain leijua loputtomiin, jos tilanne antaa myöden.

Nämä omat tilat ja tulkinnat johtavat välillä siihen, että ympäröivällä maailmalla ei ole hajuakaan, mitä päässäni tapahtuu. Saatan kokea pikku asiat voimakkaasti ja toisaalta missata asioita, joilla ei ole minulle niin merkitystä. Tiedän olevani välillä käytännön asioissa hölmö tai hajamielinen, mutta en pidä sitä ongelmana. Tiedän saavani asiat hallintaan, jos todella panostan siihen. Tavallaan olen tottunut siihen, että minulle sisäisesti tosi tärkeät jutut eivät aina aukea muille ollenkaan. Jokainen tietty tarkastelee mailmaa omasta navastaan lähtien, se pitää vain hyväksyä. Eikä minun napani ole millään tavoin muita tärkeämpi.


tiistai 24. syyskuuta 2013

Peppukuvan julkistus

Minun ei ole edelleenkään tarkoitus herkutella blogissa millään ns. peppukuvilla. Bileissä ja sessioissa on tullut otatettua kaikenlaisia kuvia kyllä, mutta vain omaan ja lähipiirin käyttöön.
Nyt poikkesin kyllä omasta säännöstäni aika rankasti lataamalla peppukuvan heti otsikkoon. Ohhoh!

Tämä kuva on julkisessa biletilanteessa otettu, valokuvaajana virallinen bilekuvaaja Tomi. Kiitos sinulle! Muutenhan näissä bileissä lentää valokuvaamisesta pihalle.. Itse sain vihiä näistä kuvista vasta sähköpostin saavuttua, mutta asia oli sovittu Isännän kanssa, joten se oli minullekin OK.

Halusin kuvalla ensinnäkin piristää blogin ilmettä ja toisekseen tuoda minut ja Isännän vähän lihallisempaan muotoon lukijoita ajatellen. Olen itse hyvin visuaalisesti suuntautunut tyyppi ja mieleni haroo tyhjää, ellei minulla ole minkäänlaista lähtökohtaa muodostaa mielikuvia ihmisistä. Tietenkään emme välitä joutua tilanteeseen, jossa meidät vasiten tunnistettaisiin väärien henkilöiden toimesta, mutta emme tätä myöskään neuroottisesti ole estämässä. Emmehän me tee mitään laitonta, vähän pikkuisen pervoa vain ehkä!

Masokistisella ylpeydellä lisään vielä, että tästä käsittelystä jäi kyllä jälkiä ja mustelmia - ne eivät kaikki vain kerkiä heti pintaan. Että jos näyttää kevyeltä taputtelulta, niin tervetuloa kokeilemaan Isännän raippakättä.

---

Mitäs muuta. Henkisesti sen verran haastavaa aikaa mennään perheasioiden suhteen, että fokus on ollut siellä. Vain hajanaisesti olen havainnut kaipaavani tiettyjä asioita ja henkilöitä pervorintamalta. Hyvä jos ollaan Isännän kanssa keritty tai jaksettu mitään sen kummempaa. Siitä olen tyytyväinen, että minulla on selviä käskyjä tukenani arjessa kahlatessani. Minun ei aina tarvitse pohtia ja puntaroida kunkin tekemisen mielekkyyttä sillä hetkellä, riittää että teen.

Tällä viikolla on tiedossa päivän retki kahden ihanan naisen kera. Saan toimia kuskina leideille, joista toinen on käskenyt minua sessiotilanteissa, toinen tosielämässä. Minua huvittaa nyt suhteeni tähän jälkimmäiseen, neiti M:ään. Teemme samantapaista vapaan yrittäjän työtä ja olemme vuosien varrella olleet lukuisia kertoja yhteistyössä ja voisinpa sanoa, että välillämme vallitsee hyvä luottamus. Autamme ja neuvomme toisiamme aina kun voimme. Kyllä naisillakin on lojaalisuutta..! Tämän lisäksi saan häneltä käskyjä ja nautin siitä. Hän on hieman kärsimätön ja määrätietoinen luonne, sinkkukin, ja hän tuntuu tietävän, että minuun se tyyli toimii. Tai toinen vaihtoehto on, että hän on kaikkien kanssa samanlainen, mutta minä hölmö tykkään..

Kesälläkin oli tilanne, jossa jäin porukasta ainoana vapaaehtoisesti autamaan neiti M:ää hänen pakatessaan kamojaan autoon. Hän oli väsynyt ja hermoheikko ja sanoi aika suoraan, mitä toivoi minun tekevän. Autoin häntä reippaasti ja panin samalla merkille, miten joukkiostamme muut vaikuttivat saaneen tarpeekseen M:n tuiskittelusta ja kävelivät pois. Niin kai kuka tahansa normaali, mutta minä en! Minä pidän hänestä. Jälkeenpäin kiittelin, että tosi kiva kun sanoit selvästi millaista apua toivoit.

Olen tullut neiti M:lle pervokaapista joitain aikoja sitten, mutta tarkalleen hän tuskin tietää, mihin suuntaan olen vino. Eipä sitä ole tarviskaan asian ulkopuoliselle koittaa selittää. Kuten Whiterope hauskasti ilmaisi: "Ne varmaan luulee, että me piiskataan toisiamme makuuhuoneessa". Neiti M siis tuskin tarkoitukselle minua pomottaa, en usko. En tiedä mistä on kyse, mutta viimeksi kun sain häneltä meiliä, oli se lyhyt huudahdus Facessa, jossa hän kertoi parilla lauseella, mitä toivoi minun tekevän HETI. Hihi...

Normaalilla nousisivat varmaan henkiset puolustukset ylös, että miten ihmeessä tuo ihminen oikein kommunikoi! Kaipa johtuu siitäkin, että otan häneltä mielelläni käskyjä ja motkotuksia vastaan, että olemme tunteneet niin kauan. Tiedän, että hän tahtoo pohjimmiltaan minulle hyvää. Siinä se avain juuri onkin, ainakin minulle. Ihminen joka on minun puolellani, tekee olostani tukalan.. Se on nautittavaa. Voidaan kai todeta, että minulla on neiti M:n kanssa yksipuolinen sadomasokistinen suhde, josta toinen ei kaiketi ole edes tietoinen!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hetero Pride? + sotilaallinen pano

Tänään oli Helsingissä marssittu heteroiden puolesta, homosaatiota vastaan. Hetero Pride. Vitsikö? No ei.

En itse ole homoseksuaali, mutta tunnen suurta sympatiaa heitä kohtaan, enkä ikimaailmassa voi allekirjoittaa toisen puolen teesejäkään. Olen jonkunlainen wanna-be-homo siinä mielessä, että heillä näyttäis olevan mielenkiintoisempaa. Heillä on valtavirrasta poikkeava juttu, heillä on suvaitsevaisuutta ja he elävät omannäköistään elämää. Miten tylsää perusheterous onkaan tämän rinnalla!

Tunnen homosympatiaa myös siksi, että koen itseni seksuaalivähemmistöön kuuluvaksi. Tykkään vähemmistönä olemisesta, mutta olen oikeastikin kai vähän vino ja nautin kun saan toteuttaa sitä puolta itsestäni. Ja jos tavallisia homoja ei voida kaikissa piireissä hyväksyä, niin mitäpä meistä peruspervoista sanottaisiin? Samassa veneessä homojen kanssa, joo. Jotkut Räsäs-Päken kaltaiset hyppäisivät voltin ennen kuin voisivat eläytyvästi hyväksyä elämäntyylimme.

"Sein homosaatiolle, perhearvot kunniaan" oli Hetero Pridessa paitoihin präntätty iskulause. Pehearvot, mitä ne oikeastaan ovat? Itse ainakin arvostan perhettä, arvosta myös sukua. Tänään juuri mietin ollessamme sienessä perheen kesken, miten arvokasta on, että löytyy aikaa tällaiseen kotoiseen puuhasteluun. Miten tärkeää se on jälkikasvulle ja sitoo yhteen myös vanhempia. Muisteltiin Isännän kanssa omia lapsuuden sieni- ja kalaretkiämme sukulaisten keralla ja koettiin, että ne ovat olleet arvokkaita hetkiä.

Sitten taas toisissa hetkissä harrastetaan toisia juttuja, niitä pervompia, samanhenkisten ihmisten kanssa. Nuo harrastukset tuovat potkua tavalliseen arkeen, kun aina tietää, että tässä ei suinkaan ole kaikki mitä voi saada.

Ketkä oikeastaan ovat niin pelokkaita kohtaamaan toiseutta, että lähtevät marssille erisukupuoliseen ihmissuhteeseen perustuvan perhemallin puolesta? Vaikea ihan tosissaan ymmärtää tämän marssin ideaa, eikä lehtijutussa sitä sen tarkemmin valaistu. Niin paljoa ei kiinnosta, että hakisin tapahtuman nettisivut. Kun järjestäjät jo tekstissä vakuuttivat, että tässä ei suinkaan marssita homoja vastaan, niin varmaan sama sumutus jatkuisi sivuillakin.

Mitä silloin turmeltuisi, ketä uhattaisiin, jos homot saisivat niitä oikeuksia liitoilleen mitä toivovatkin? Joka kymmenes on joka tapauksessa syntymähomo (korjatkaa jos olen väärässä), eikä näissä suuntauksissa yleensä ottaen käännytä puoleen tai toiseen. Homoparien määrä ei siis lisääntyisi, heterot saisivat muodostaa parejaan ihan rauhassa. Enemmistö tulisi aina olemaan vankkoja heteroita, ei heitä mikään uhkaa.

Joo, tiedän, tässä on varmasti monimutkaisia lakiteknisiä ja eri tahojen, kuten lasten, oikeuksiin meneviä asioita kiistan alla. En ole viime aikoina seurannut niin tarkoin, ei oikeastaan koske minua. Minä satun olemaan pääasiassa hetero, joten voin elellä heterosuhteen suojissa, tavallisessa perhearvoisessa perheessä. Eläköön muut omissaan.

----

Eilen huomasin Isännän lueskelevan taas vaihteeksi Kyösti Pietiläisen, eli legioonalainen Petersin muistelmakirjaa. Hänellä on niitä aika rivi. Olen lukenut joitain näistä ja ne ovat - krhm - maskuliinista luettavaa. Jos tahtoo lukea jotain oikein pönäkän äijämäistä ja taatusti HETEROA, niin avatkaapa jokin Petersin tarina. Viihdyttäviä ne on, jollei anna väkivaltaisten kohtien käydä liikaa hermoille. Tai sen, että päähenkilöllä ei kyllä ole ihan kaikki kanootin inkkarit ojennuksessa. Oikeasti. Saakelin pässi äijä, mutta kova sotilas. Niinpä, ehkä juuri siksi..

(Oikaistaan tähän nyt vielä, että Isäntä lukee paljon muunkinlaista kirjallisuutta.)

Mutta siis, tämä pölyisten maiharien, siilipäisten äijien, säälimättömien kuntorääkkien ja rasvaisten aseiden maailma oli minullekin tuttu ja herätti mukavan kiihottavia mielikuvia, kun lueskelimme kirjojamme vierekkäin. Jokin tuossa absoluuttisessa kurinalaisuudessa on kiehtovaa, vaikea sanoa tarkemmin. En tiedä, liittyikö se mitenkään kirjaan, mutta minulle sopi hyvin tunnelmiin, että Isäntä käski minun odottaa sohvalla ja kävi hakemassa käsirautansa. Hän ei tuonut mitään muuta, vain käsirautakotelon. Pääsin sopivaan mielenvireeseen helposti ja pidin silmiäni puoliummessa, kun hän palasi. Näin vain utuisen miehekkään hahmon, reisitaskuhousujen kulmikkaan profiilin. Hän käski minun riisuutua.

Asetuin selälleni sohvalle kuten oli käsketty ja Isäntä veti käteni pääni yli ja lukitsi huolellisesti nivelkäsiraudat paikoilleen. Avaimen hän nosti takan päälle. Pidin silmäni edelleen pääosin ummessa, kun hän silitteli rintojani ja vatsapuoltani hellästi. Rentouduin ja nautin kosketuksesta, samalla kun hain ranteilleni hyvää asentoa kylmänkovia raudanreunoja vasten. Hän asettui jalkopäähäni sohvalle ja levitti haarani. Karkeasti hän painoi peukalonsa klitorikselleni ja liikutteli sitä. Olin siitä rutikuiva, eikä hän kostuttanut peukaloaan millään lailla. Tuntemus oli siksi vähän turhan kovakourainen, mutta siedettävä ja hetken päästä jopa kiihottava. Vain hetken sormeiltuaan hän työntyi sisääni.

Hän haisi päälläni hieltä pitkän työpäivän jälkeen ja kylmä metalli hiveli rintaani ja kaulaani, kun hänen kaulariipuksensa kosketti minua. Saatoin kuvitella että se olikin sotilaan tuntolevy. Isäntä kuiski korvaani, että olen hänen avuton panopuunsa, ja en todellakaan voisi tehdä nyt raudoitettuna muuta kuin vastaanottaa panemista tasan niin kauan kuin hänen teki mieli jyystää. "Joo", taisi olla ainoa mitä itse sanoin, sillä puheet todella kiihottivat minua. Isäntä lisäsi vielä, että rautojen avain oli korkealla ja hän joutuisi poistumaan sijoiltaan, jos ne pitäisi avata. Minulle oli selvää, että orgasmini jäisi todennäköisesti saamatta, kun käsieni käyttö oli täysin pois laskuista. Saatoin siis vain alistua naitavaksi ja se oli ihanaa. Olisin voinut laueta ajatuksesta, jos olisin kyennyt.

Kun Isäntä oli saanut haluamansa ja nousi ylös avaamaan raudat, olin itse ihan hehkuissani. Hänellä ei selvästi ollut mitään sitä vastaan, että ns. hoitelisin itseni. Toivion kainosti samaa mitä joskus aiemminkin, sillä se olisi minusta ihan älyttömän nöyryyttävän kiihottavaa: että saisin hänen kalunsa suuhuni samalla kuin runkkasin itselleni orkun. Sain toivomani ja hän nai minua rauhallisesti suuhun samalla kun makasin aloillani ja hoidin itseni sormillani ja hurjilla mielikuvillani vavisuttavaan kliimaksiin.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kertomus huonosta ystävyydestä

Kerron pienen tarinan siitä, miten ystävyys voi karahtaa kiville hyvistä aikeista huolimatta. Tämä ei varsinaisesti ole pervojuttu ollenkaan, mutta Tetriksen elämää kuitenkin..

Minulla oli jonkin aikaa Facebookissa ystävänä nuori nainen. Hän pyysi minua ystäväkseen asiakassuhteen innoittamana; hän oli ostaja, minä myyjä, ja suunnittelin hänelle henkilökohtaisia tuotteita. On harvinaista, että ihmiset pyytävät minua Facessa kaveriksi asiakkuuden seurauksena, mutta sitä tapahtuu. En oikein voi kieltäytyä, mutta näissä suhteissa on aina omat koukkunsa, ymmärrätte varmaan.

Tämä nuori nainen oli innokas chattaamaan kanssani Facessa. Kirjaimellisesti joka kerta kun hän näki minun tulevan palveluun sisään, hän tuli moikkailemaan. Juttelimme kaikenlaista, asioista jotka yhdistivät meitä (musiikkityyli, luovat jutut, eläinystävät..) ja aika helposti syvällisiäkin aiheita, sillä molemmat tykkäämme kirjoittaa laveasti. Se oli ihan viihdyttävää ja aloin aina chatata, kun minulla vain oli aikaa.

Pian aloin haistaa, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Tuli pieniä juttuja, jotka eivät ihan täsmänneet tämän henkilön iän kanssa. Oli olo, kuin olisi jutellut paljon nuoremman, ihan teinin kanssa. Minulle selvisi lopulta, että tämä tuttuni oli vammainen. Ei siinä mitään, se selitti monta kummaa juttua, jotka kielivät huomattavasta epäitsenäisyydestä. Sopivan aasinsillan kautta uskaltauduin kysymään häneltä suoraan hänen diagnoosiaan. Hän kertoi muutamia synnynnäisiä sairauksiaan ja kiitti vielä siitä, että olin kysynyt suoraan enkä kierrellen. Olin siitä kieltämättä tyytyväinen, sillä kysyminen oli ollut minulta vähän uhkarohkeaa. Kiittelin itseäni mielessäni suoruudesta, joka yllättäen aika usein toimii kaikenlaisia pelailuja paremmin ihmissuhteissa.

Tässä vaiheessa ystävyys oli ihan kivaa. Tunsin olevani varmalla pohjalla, kun tiesin nyt, millaisen ihmisen kanssa olin tekemisissä. Minusta ihan todella tuntui hyvältä havaita, että tykkäsin hänestä tyyppinä, eikä vammojen tietäminen mitenkään muuttanut asiaa. Alkoi vain vähän käydä hermoon, kun joka kerta Faceen hypätessä olisi pitänyt chattailla. Tämä ihminen vietti melkein kaiken aikansa ilmeisesti kotonaan, joten hänellä oli aina aikaa jutella, minulla taas ei. Käytin liikaa aikaa chattailuun, sillä minua koukutti hänen tapansa kirjoittaa. Usein kun selitin, että ihan tosi pitäisi mennä nukkumaan, hän saattoi heittää, että itkee parhaillaan. Pakkohan sitä oli ruveta selvittämään... Hän tykkäsi draamasta.

Olen hyväntahtoinen ihminen ja koitin aina rohkaista tuttavaani. Hän kertoili mm. useista piloille menneistä seurustelusuhteistaan. Kuulemma kaikki olivat vain olleet paskiaisia, jotka hyväksikäyttävät hänen tunteitaan. Sitä oli vaikea uskoa, mutta kuuntelin ja olin ymmärtäväinen. Lisäksi hän näytti mm. poliisille asti viemänsä selonteon jonkun nuoren tytön vuosien takaisesta kiusanteosta netissä yms. Kaiken kaikkiaan teksti näytti minun silmissäni teinityttöjen riitelyltä, mutta ymmärsin ja tuin taas.

Minua alkoi vähin erin ahdistaa. Se lähti siitä, kun toisinaan hyvin masentuneelta vaikuttanut tuttuni kertoili minulle, miten olen hänen läheisimpiä ja luotettavimpia ihmisiään ja miten hän toivoisi minun tulevan hänen luokseen käymään. Välimatkaa on satoja kilometrejä. En ollut toivonut mitään tällaista. Olin vain chattaillut aikani kuluksi, koska se oli hauskaa hänen kanssaan ja hän osasi kirjoittaa kiinnostavasti. Hän kertoi minulle, miten ei koskaan hylkäisi minua ja kurkkuani kuristi ikävästi. Mihin olin ajamassa itseäni? Miten pääsen tästä koukusta eroon?

Koitin järkeillä, että hän oli varmaan loppujen lopuksi aika yksinäinen ihminen, eikä vammansa tähden ehkä kirjoittanut ihan samalla tasolla kuin minä. En kenties saisi ottaa näitä heittoja niin tosissani.. Silti olin huojentunut, kun löysin Facen chatista nappulan, jossa sain blokattua eka kertaa tuttuni pois niin ettei hän näkisi kun kirjaudun sisään. Tuntui mahtavan helpottavalta saada käyttää Facebookia pitkästä aikaa omana reviirinä, ilman velvollisuutta pitää seuraa!

Jossain kohtaa viimeisiä keskustelujamme heitin pienessä turhautuneessa kiukussa, että tapaan päivittää KINKYblogia. Minua oli todella alkanut jurppia se, että ystävällisyyteni tähden hän rakensi minusta jotain huippuluotettavaa idolia tai niin minusta tuntui. Että kelpaisin hyvin kilttinä tätinä, mutta en ehkä omana itsenäni sittenkään. Väläytin kinkykorttia ja hän todella hiljeni siltä illalta, ilman mitään kommenttia. Minun päässäni taasen tämä käynnisti ajatusrallin, joka pyöri siinä, että teinkö väärin kun paljastin oikean karvani, olisiko pitänyt jatkaa muun esittämistä, etten vain loukkaa häntä.

Toistaiseksi viimeinen keskustelumme käytiin pari viikkoa sitten. Esitin hälle huoleni, että minusta tuntui kuin hän ehkä ajattelisi minusta liikoja, etten todella voisi esimerkiksi tulla hänen luokseen, tai että hän ehkä liikaa nojautui minun seuraani. Sivumennen käytiin läpi sekin, miksei hän ollut kommentoinut kinkyjuttua. Oli kuulemma ollut liian paha olo itsellään silloin, ei jaksanut. Noniin, niinhän se aina... Hänen ongelmistaan taas sain puhua. Sitten hän esitti, että saisin kysyä jotain hänen taustastaan, jos kiinnosti. Olin utelias hänen entisten ihmissuhteidensa suuresta määrästä ja kysyin siitä jotain. Epäilin nimittäin salaa pikkuisen että hän ehkä liioitteli. Hän loukkaantui tästä yllättäen, vaikka oli aiemmin itse näistä suhteista minulle kertoillut. Lyhyin viestein hän kertoi, miten itki ja miten oli paha olo ja kiitos vaan, kun olin palauttanut nämä jutut mieleen ja mahtoiko hän huomautella minun eksistäni jne. Hämmennyin ja turhauduin ja laitoin, että paremminkin minusta on hienoa, että niin moni ihminen on aikanaan viehättynyt hänestä. En aavitanut, että olin kajonnut väärään aiheeseen. Katsoin kelloa ja tajusin, että tähän oli taas mennyt koko ilta, jonka olisin voinut viettää toisinkin.

Siirsin henkilön jälleen blokkaukseen sivuiltani ja olen erittäin tyytyväinen asiantilaan. En uskalla poistaa häntä vielä ystävistäni Facessa, ettei hänen sydämensä vain murru lisää.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tetriksen ajankohtaiset

Seksiuni:

Pikkusisko (nimimerkki) on saateltu luoksemme pervobileiden jälkeen nukkumaan yönsä. Koetetaan pohtia sopivia nukkumisjärjestelyjä, ketkä nukkuisivat parisängyssä, kuka sohvalla. Syntyy ehdotus, että nukkuisimme Herra Huun kanssa sängyssä ja Pikkusisko saisi jakaa huovan vuoteen vierellä koiran kanssa... Se ei kuitenkaan tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Entä jos Tetris menisi sohvalle? Herra Huusta se on huono, sillä hän pitää Pikkusiskoa ennen kaikkea minun tyttöystävänäni. Päädymmekö mahtumaan kaikki samaan sänkyyn?

Äkkiä hypätään toimintaan. Herra Huu sitoo Pikkusiskon selälleen parisängylle, jalat ja kädet levitettyinä. Röyhelöinen hame nostetaan ylös ja pikkupöksyt riistetään jalasta. Minulla on kaulapantani ja Herra Huu käskee minun käydä Pikkusiskon hameen alle hommiin samalla kun hän itse nauttii näkymistä ja ottaa minut takaa...

Huh!
Tämä oli siis Herra Huun uni.

----

Muuten ei mene ihan yhtä lujaa kuin tässä unessa.

Olen ollut puoli viikkoa jo hämmentyneenä ja siipi maassa. Asia on sen tyyppinen, ettei sitä oikein tässä vaiheessa viitsi avata kokonaan, mutta se liittyy perheemme asumiseen. Tässä asiassa kukaan ei ole tarkoittanut pahaa kellekään, asiat vain menivät itsekseen toisin kuin olimme ajatelleet. Joudumme ehkä muuttamaan. Jos tämä toteutuu, joudumme luopumaan paljosta, mutta saatamme myös saada paljon. Emme vain olisi valinneet itse näin. Se vetää mielen matalaksi ja pyörittää ajatuksia päässä.

Pervokontekstiin asian sitoo helposti se, että kaiken muun lisäksi olen miettinyt, miten uudessa paikassa on mahdollista pervoilla, vai onko. Minkä verran joudumme rajaamaan elämäntyyliämme? Hyssyttelemään? Joudumme uudessa paikassa lähemmäs muita ihmisiä, täällä olemme elelleet varsin vapaasti.

Kuvaavaa on, miten eräs uuden paikan asukki vitsaili Isännälle, että hällä voisi olla avomiehenä paita, jossa lukee "Tossun alla". Joopa joo... Miten voisi olla avoimesti tai edes puoliavoimesti jotain, mitä nyky-yhteiskunta ei ymmärrä eikä oikein hyväksy? Jos kertoisimme osatotuuden, heräisi kysymys, millainen paskiainen Isäntä oikein on ja mahdanko minä olla ollenkaan onnellinen, kun minua pomotetaan niin. Jos kertoisimme koko totuuden... millaisia pervertikkoja!
Pää hajoaa...

----

Muuten on mennyt hyvin.

Olemme jatkaneet valitsemallamme tiellä, D/s-linjalla. Rennommin kuin alussa, mutta vakaasti. D/s näkyy arjessamme pikku juttuina, meidän välisinä. Olen onnellisen alistettu, mutta yhtä aikaa tasa-arvoinen. Minulta ei kysytä tietyissä asioissa, mutta jos ilmaisisin mieleni, minua kuunneltaisiin. Se on mielestäni olennainen ero D/s:n ja vääränlaisen alistamisen välillä.

Tuo asumisasia, josta kerroin, on nyt niin iso, että sen pohtiminen ja päättäminen taitaa mennä D/s:n ulkopuolelle. Silti.. Välillä salaa toivon, että Isäntä tekisi tässä lopullisen päätöksen ja voisin vapauttaa oman energiani sen päätöksen tekemiseen todeksi. Jahkailu on väsyttävää. Tai että hän edes pukisi päätöksemme sanoiksi ja antaisi jonkin selvän käskyn, jota voisin toteuttaa.

Ei ole enää pitkä aika siihen, että vuosi tulee täyteen, vuosi avointa pervoelämää. Alkaen siitä, kun hyvin nolona pakottauduin kysymään mieheltäni, lähtisikö hän kanssani ekoihin pervobileisiini katsomaan, millaista siellä on. Että katsottaisiin nyt tämä kortti, onko siinä meille mitään vaiko ei. Häntä ei tarvinnut taivutella: "Koska ja missä?"
Ennen noita käänteentekeviä bileitä ja tärkeää meilailua niiden ympärillä, olin ollut jo pitkään tulisilla hiilillä. Tiesin tarttevani jotain, lisää, ja että se liittyi seksielämään. Se ei varsinaisesti ollut pelkkää panoa, sillä se ei tyydyttänyt kuin hetkeksi, se oli jotain isompaa. Lähdimme yhdessä etsimään ja tässä olemme. Ainakin minä rauhallisempana kaipuineni, mutta paljon jännittävämpää elämää viettäen.

Vaikea sanoa, voiko pervobileitä ja/tai kinkyihin tutustumista suositella kenellekään. Sillä jos se sattuu natsaamaan, ei paluuta ole. Se on hurahdus ja menoa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

TAFF-bileet

Nyt minun pitäisi kirjoittaa omaa versiotani Tampereen Fetish Factory -bileistä, mutta vaikka se pyörii mielessäni melkein yhtä mittaa, en tiedä mistä alkaa julkinen tilitys!

Minulle bileissä tärkeintä olivat tapahtumat, joita siellä näin tai itse koin. Valehtelisin, jos sanoisin että ihmiset olivat täkeintä, sillä jos samat tyypit olisivat vain istuneet pöydissään koko illan - no hei, se ei olisi sama asia! Jätän siis jaarittelut ja totean, että bileet olivat isot ja huolella järjestetyt. Siellä kuuli jonkin verran Tampereen nuottia kinkyjen suusta. Puvut olivat toinen toistaan upeampia tai jännempiä. Ihmiset olivat laidasta laitaan, niin iältään kuin ulkoiselta olemukseltaan. Sukupuolijakauma oli aika keskilinjalla. Ryhmiä, pareja, yksinäisiä miehiä, keskenään höpöttäviä naisporukoita... Transuja, paljon heitä. Musiikki? Sivuseikka, mutta loppuillasta tanssittavaa. Join: lonkero, olut, hörppy viinaa. Söin: naksuja. Pukeuduin: musta T-paita, sukkahousut ja jalkojen välistä kulkeva ketju, korolliset kengät ja tietty kaulapanta; subikoiramaski, josta löytyy kuva jos pläräätte blogia ajassa taaksepäin.

----

Olimme Isännän kanssa paikalla yhteisellä bussikuljetuksella Turusta, joten paikalla olivat minun näkökulmastani me turkulaiset kinkyt ja joukko muita. Täytyy myöntää, ettei minulla riittänyt sosiaalisia paukkuja alkaa tutustua tuntemattomiin, kun omissakin on vielä selvitettävää. Silmänruokaa vaihteleva joukko kyllä tarjosi, sillä näin kaikenlaista ennen bongaamatonta. Sit kun kinkybileissä on jollain tavalla sosiaalisesti hyväksyttävämpää tuijotella toisia kuin tavallisessa elämässä, niin siitäkin saa viihdettä. Onhan noitakin, jotka saavat kiksinsä jo ihan toisten katseista!

Suurin odotuksen kohde itselläni oli Pikkusiskon kohtaaminen. Olen ainakin itse siinä käsityksessä, että juuri minä sain tämän hilpeän seksibloggarin houkuteltua tutkimaan kinkyä puoltaan bileisiin. Kaikki vain meni nappiin, kun nämä isot bileet sattuivat olemaan juuri sopivasti ja hänkin vähän asiaa pohdittuaan suostui. Ilahduin suuresti, joskin samalla tunsin vastuuta siitä, että hän saisi myös arvoistaan kohtelua. Tein voitavani ja levitin harkiten sanaa vieraastamme, että muutkin auttaisivat häntä tuntemaan olonsa hyväksi uusissa oloissa.

Väliajan ennen bileitä pyörittelin kaikenlaisia hupsuja fantasioita siitä, mitä tapaaminen ehkä pitäisi sisällään. Mielikuvituksen puutettahan minulla ei tiemmä ole. Tietysti on vähän hankalaa fantasioida henkilöstä jota ei ole tavannut, mutta hänen tekstinsä ja kuvansa riittivät luomaan mielikuvaa, joka loppuviimeksi täsmäsikin hyvin. Tiesin entuudestaan hänen olevan vieraassa seurassa ujonpuoleinen, joten en odottanut mitään vilkasta keskustelua. Se oli oikeastaan helpotus, sillä en itsekään oikein osaa jutella bileissä. Mottoni on ennemminkin, että bileissä pervoillaan, netissä jutellaan syvällisiä.

Seuraavaa episodia on nolo myöntää, mutta menköön. Ainakin se kuvastaa, että olen tunteella mukana... Sain nimittäin menobussissa riipovan mustasukkaisuuskohtauksen. Koko bilereissultani vetäistiin palli korkkarien alta pois, kun kuulin, että selkäni takana (anteeksi nyt tämä dramaattinen ilmaisu, olin tuolloin nautiskellut vähän punaviiniä pontimeksi) oli Pikkusiskon ilta jo suunniteltu. Hommista oli jo sovittu, ei siinä yhtä Tetristä enää kaivattu, Tetris voisi vaikka mennä hampurilaiselle siksi aikaa. Ja minä olin haaveillut jo vaikka mitä...!

Olin vielä bilepaikallakin henkinen naama norsunvärkillä. Nopean moikkauksen jälkeen en kyennyt pitämään seuraa Pikkusiskolle varmaan tuntiin, onneksi muut hoitivat sen, kuten oli sovittu. Tiedän itsekin, että minulla meni tässä kohtaa tunteilu yli ja Isäntä sitten kertoikin sen minulle. Ensin nätisti halaillen ja sitten kohta piiskan avulla. No, itse oikeastaan pyysin päästä kiinni yhteen penkkiin, sillä arvelin sen rauhoittavan minua, mutta piiskaamisen hän kyllä otti siihen ihan itse. Oli sitten vähän erilainen olo piiskattuna tulla retuutetuksi pyytelemään anteeksi huonoa käytöstä seurueelta, joka ei varmaan ollut edes huomannut kaikesta mitään. Isäntä istui alas ja käski minut maahan jalkojensa juureen, jossa sillä hetkellä viihdyinkin oikein hyvin. Aloin todella päästä tunnelmaan ja olo alkoi olla jo pikku hiljaa hilpeä, kun Pikkusisko saapui paikalle.

Asiat etenivät yleisessä hämärässä ja musiikin kaikuessa niin, että minä sain nousta Isännän polvelle katsomaan jotain esitystä, vaikka oikeastaan minua kiinnosti enemmän se, mitä Pikkusiskolle tehtiin takanamme. Hän sai juuri alistua kunnolla ensi kertaa elämässään ja pakkohan sitä oli katsella ja ihailla. En käy yksityiskohtiin, mutta kerron etten kyennyt enää tietyssä vaiheessa pitämään näppejäni erossa hänestä, vaan luvan häneltä kysyttyäni vähän hyväilin ja koettelin häntä samalla, kun hän oli laina-Masterinsa kontrollissa. Ihan siis suht siveästi siinä vaiheessa, mutta se oli ihana hetki minulle. (Jälkeenpäin ajatellen tein etikettivirheen, kun en kysynyt ollenkaan lupaa Masterilta, pahoittelut näin jälkijunassa! Tilanteessa kai oletin, että hän estää, jos toimin sopimattomasti sessioon nähden, niihinhän eivät ulkopuoliset saa sekaantua).

Sitten tapahtui kaikenlaista, Pikkusisko talutettiin toisaalle jatkamaan sessiota ja minä kävin mm. valokuvauttamassa itseäni, jonka muuten muistinkin juuri nyt kun kirjoitan tätä. Milloinkohan kuvat saapuvat ja onnistuivatkohan ne? Olin omasta toiveestani kontallani maassa ja kuva otettiin yläviistosta. Kuvaukseen on hyvä mennä bileiden alkupuolella, kun on vielä maskit ja muut kohdallaan.

Kun Pikkusiskon ensimmäinen sessio oli ohi, ajauduttiin taas seurueeksi pöytään katsomaan esitystä, siinä oli sellaista tyhjäkäyntiä, paljoa ei puhuttu eikä mitään. Minulla alkoi kovasti poltella mielessä, että ei tästä nyt mitään tule, jos istun häneen nähden koko illan pöydän toisella puolen. Menin siitä sitten kysymään, tahtoisiko hän tulla kanssani katsomaan biletilan tapahtumia, ehkä jotain sessiota, tai mitä siellä ikinä tapahtuisi. Hän lähti mukaani ja hakeuduimme eräiden sessiolaitteiden lähelle istumaan sivupenkeille. Katselimme, miten jonkun naisen rinnat saivat kokea kaikenlaista. Keskustelumme oli kieltämättä harvaa, se ei tosin haitannut yhtään sillä mielessäni pyöri yksinomaan, milloin ja miten kehtaisin tehdä aloitteen.

Huoneen toisella puolella istui rivi tamperelaisia kinkyjä, kun lopulta jonkin verukken turvin uskalsin laittaa käteni hänen vyötäisilleen. Haa, hänpä vastasikin heti siihen tyyliin, kuin olisi ehkä odottanutkin jotain tapahtuvan. Aika pian huomasin suutelevani häntä, mikä oli minulle voimakas kokemus sinällään, sillä en ole suudellut monia ihmisiä elämässäni ja jokainen partneri on niin erilainen. Hän tuoksui useilta ihanilta aineilta, hiukset vähän erilaiselta kuin iho - itse puolestani tuoksuin kai lähinnä hieltä pitkän matkan ja piiskahässäköitten jälkeen ja se kieltämättä harmitti.

Keskustelimme jotain katkonaista ja minä vähän toruskelin häntä siitä, että hän oli jättänyt minut ennen bileitä meilipimentoon. Tämä jo lientynyt vitutus antoi mukavaa pikku lisäkiihkoa kohdata hänet näin läheltä ja voi olla että harjoitin häneen joitain varovaisia dominoivia otteita aika ajoin. Siirryimme ns. katsomaan juonnettua esitystä, vaikka emme kyllä nähneet siitä mitään. Seisoimme vähän sivulla muista, nurkassa, ja jatkoimme tutkimustamme toistemme vartaloilla, huulilla, kauloilla, miten nyt niissä oloissa oli mahdollista. Se tuntui sillä hetkellä kovin luontevalta, sillä hän kyllä osasi myötäillä kaikkea mitä hänelle kokeilin.

Ajauduin jälleen erilleen Pikkusiskosta, enkä oikeastaan enää kohdannut häntä illan aikana. Pidin silmällä kyllä ja Isäntä kiusoittelikin minua kanaemoksi, kun kyttäsin, missä pikku ystävätärtä milloinkin vietiin. Hän koki illan aikana vielä paljon, ja varmaan intensiivisempääkin, ja taatusti kokeneempien kanssa, mutta meidän hetkemme oli minulle tärkeä ja tyydytti sillä kertaa sen mitä olin toivonutkin.

Uskoisin, että kohtaan vielä sinut Pikkusisko!   <3    :-*   Ja hetken tie on kevyt kahden kulkea.

----

Tämän tällä kertaa tärkeimmän kohtaamisen lisäksi minulla oli bileissä muitakin hauskoja, syvällisiä, viihdyttäviä ja mieleen painuvia tapaamisia, hetkiä ja nähtyjä juttuja, mutta vaikka sivuutan ne nyt tästä tekstistä, ei se tarkoita etteivätkö ne olisi mielessäni tuoreina ja lämmittävinä!