lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ihmisten kohtaamisia ja pehmennyttä luonnetta

Olen niin tööt, etten meinannut muistaa miten bloggeriin pääsee. Ehkä syytä kirjoittaa vain lyhyesti.

Minulla on ollut meneillään työhöni liittyvä iso yleisötapahtuma, jossa olen nähnyt paljon tuttuja ja muuta väkeä. Olen tehnyt siellä pitkiä päiviä, jatkuvasti seisoskellen. Onnekseni olen sen verran sopivassa kunnossa, ettei tee tiukkaakaan. Sen lisäksi olen mm. lenkittänyt koiraa normaalisti ja illalla vielä jatkanut remonttihommia, joista todella pidän. Jos ei tässä vielä tarpeeksi, niin lapsen ollessa muualla pari päivää hoidossa, ollaan otettu Isännän kanssa talo haltuumme ja pidetty myöhäisillan leikkihetkiä. Minusta tuntuu kuin olisin roikkunut ranteista koukuissa ja minua olisi piiskattu, kuten saattaapi juuri ollakin. Jälkeenpäin harrastettiin äänekästä seksiä omalla sängyllä ja lauettiin molemmat jotakuinkin sekopäisesti. Köydet, kahleet, piiskat ja muu sälä tartti siivota vasta aamulla: ylellistä!

Ja sitten taas aamulla freesinä töihin asiakkaita palvelemaan!

Tapahtumassa näin eksäni ja häneen uuden vaimonsa ensi kerran. Olin etukäteen jännännyt tilannetta, sillä arvelin niin saattavan käydä. Kaikki meni kuitenkin kivasti ja tavallaan jopa viihdyin tilanteessa. Eksäni on kumminkin ihan leppoisa tyyppi. Hän oli lihonut..! Vaimo oli pieni, vaalea ja pippurisen oloinen, kuten olin kuullutkin. Kauhean erilainen kuin minä joka tapauksessa, joka olen pidempi varreltani, tummahko ja vähän ehkä pidättyvä luonne. Näin eksän eka kertaa silmästä silmään vuosiin. Kättelimme. Yhdessä vietettyjen lukuisten vuosien tottumus kai toi ilahtuneen ailahduksen hänen kasvoistaan mieleeni. Panin sen merkille samalla kun se vaipui pois tajunnasta. Koin olevani tilanteessa vahvoilla, sillä olin ikäänkuin omalla reviirilläni, siististi pukeutunut, enkä herran tähden ainakaan entisestä lihonut, päin vastoin.

Kun he olivat menneet, saatoin todeta ystävälleni, että toivon oikeastaan eksän olevan onnellinen nyt tämän uuden vaimonsa kanssa. Oho! Se taisi jopa tulla suoraan sydämestä.

Myöhemmin näin erään naisen, jonka kanssa minulla on kipunoinut joskus vuosia sitten ja jota olen sen jälkeen vältellyt ja kartellut. Nyt saatoin puhua hänenkin kanssaan ihan sovinnollisesti, vailla jännittämistä ja tulin juttuun ihan hyvin.

Mites minä nyt näin pehmoinen olen? Onko tämä jotain pysyvää muutosta vai satuinko vain olemaan niin hyvällä tuulella yleisestä hyvästä tunnelmasta? Jossain vaiheessa jo pelkäsin, onko D/s-juttujen kanssa pingottaminen tehnyt minusta tikkupeppuisen ääliön, sillä huomasin itsessäni ylikriittisiä piirteitä muita kohtaan. Vastaavanlaisessa työtilanteessa näin satunnaiset asiakkaat ikäänkuin rumina ja ärsyttävinä.. Sairasta. En tiedä mitä sekin taas oli, mutta onneksi huomaan sen menneen menojaan ja olen paljon rennompi ja sovinnollisempi nykyisin.

Eksään palatakseni, tilanteen ollessa äärimmäinen muistutus menneisyydestäni, saatoin todeta itselleni, että olen nyt paljon onnekkaammassa asemassa, enkä siinä mielessä kaipaa mennyttä suhdetta lainkaan. Se mies on minulle nyt suht yhdentekevä henkilö, jolla ei ole aavistustakaan, että hänen kanssaan keskustellut ex-nainen sai edellisyönä hitonmoista pöllytystä ja on siksi nyt rauhallinen ja ikionnellinen.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Naishaaveita

Kirjoitan tätä kieli keskellä suuta, sillä aiheeseen liittyvät henkilöt luultavasti lukevat tämän.

Minä en tee juttuja salaa enkä tarkoituksella kierosti. Tykkään olla suora. Pettämiset ja semmoiset säätämiset eivät kuulu toimintatapoihini. Ei tämä tietenkään tarkoita, että kaikki olisi kerrottava ympäriinsä, vaan että asiaan kuuluvia informoidaan.

Minulla on ollut ylimääräistä energiaa. Kuten olen jossain todennut, olen fyysisesti ja henkisesti paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Koen itseni vahvaksi ja halukkaaksi moneen toimintaan. Minulla on ollut pidempään tunne, että käyn tietyllä tavalla tyhjäkäyntiä, sillä minulla olisi enemmän annettavaa kuin mitä minulta tällä hetkellä kyetään vastaanottamaan. Kirjoitin tästä jo, kun jossain pohdin miten kaipaisin naisen olemusta läheisemmässä mielessä.

Voi, kun osaan olla korulauseinen...! Tarkoitan, että tahtoisin mielelläni seksuaalisen _ja_ keskustelevan suhteen naisen kanssa. Sopivan naisen kanssa, sellaisen tyypin jolla on jotain jaettavaa kanssani. En näe mielikuvissani rakkautta, vaan sopivan kevyen ja leikkimielisen suhteen, joka jatkuu niin kauan kuin on hauskaa ja jossa osapuolet eivät rakenna itse suhteen varaan mitään tärkeää elämässään.

En tiedä, voiko tämä haavekuva toteutua koskaan ihan tällaisena.
Jotainhan on jo ollut ja siitä olen huomannut, että nautin tilanteesta. Varmaan toinenkin osapuoli nauttisi?

Olen ollut viime päivinä mukana isossa yleisötapahtumassa, jossa käy kaikenlaista väkeä. Kun normaalisti liikun lähinnä maaseutupiirissä, olen ihan ihmeissäni kaikenlaisesta katseltavasta. Panen mm. ihaillen merkille avoimia naispareja, jotka kulkevat käsi kädessä. Söpöjä heteropareja toki näkee jatkuvasti, mutta naispari on jotain spesiaalia. He uskaltavat näyttää, että heidän välillään on jotain.

Sitten bongasin yhden butch-tyyppisen tytön, joka asteli yksin ohitseni. Semmoinen jätkämäinen, rento olemus; mitkä lie farkut ja joku flanellipaidan tyylinen, en muista, en katsonut vaatteita niinkään. Lyhyt tukka vissiin. Mutta se olemus! Näystä ilahtuneena pääni pyöräytti nopean fantasian tämäntyyppisestä henkilöstä. Miten minunlaiseni hölmö, arankömpelö bisse olisi hänelle vähän yhdentekevä mutta ihan viihdyttävä kertapano. Ah.

Hmm, toivottavasti Isäntää ei karmi lukea näitä rajan yli kurkkivia tekstejäni. En ole ajamassa tukkaa siiliksi tai muuttumassa muutenkaan ihmisenä. Näen itsessäni ikäänkuin kaksi sydäntä, ison ja pienen, joista se isompi kuuluu parisuhteelle ja perheelle. Pieni sydän taas katselee ympärilleen, ihastuu siellä ja täällä, unohtaa nopeasti, tahtoo vähän tutkia ja seikkailla. Onko se sallittua? Pitäiskö pieni sydän tallata maahan? Saan siitä kuitenkin lisäenergiaa ja elämäniloa, oli se sitten oikein tai väärin.

Ja vielä kerran askel taaksepäin: ehkä mitään tällaista ei koskaan tule, paitsi mielikuvissa, jotka nekin voivat muttua moneen kertaan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Onko D/s totta vai leikkiä?

Nimimerkki Veikeä kirjoitti:
"--- arkielämän menoja ja seksileikkejä ei pitäisi sekoittaa keskenään."

 Hän kommentoi blogitekstiäni, jossa kuvailin erästä rahan maksamiseen liittyvää tilannetta, jossa olisin toivonut Isännän käyttävän päätösvaltaansa sen sijaan, että kävi kyselemään minulta. Veikeän mielestä Isäntä toimi kyllä oikein kun jätti "seksileikin" pois ja lähestyi minua normaalisti, täysiveroisena puolisona.

Kommentti oli tosi tervetullut, kiitokset Veikeälle aktiivisuudesta, ja poiki mm. vähän syvällisemmän keskustelun minun ja Isännän välillä. Olin ikävä kyllä järkky väsynyt kun käsittelimme asiaa, enkä muista kaikkia puheita ja painotuksia, mutta Isäntä sanoi ensinnäkin olevansa samaa mieltä Veikeän kirjoituksen kanssa. Se järkytti minua ensialkuun, sillä olin takertunut sanaan seksileikki D/s:n yhteydessä, enkä ollut kovin vastaanottavaisella mielellä. Isäntä kumminkin perusteli harkiten kantaansa ja oli sitä mieltä, että rahan käyttö (poislukien triviaalit pikku jutut kuten lonkeron kustantaminen käskystä) tulee pitää vapaalla vyöhykkeellä. Hän katsoi, ettei ole eettisesti oikein alkaa sanella toisen rahankäyttöä. Sitten hän sanoi kauniisti jotenkin niin, että kun olen antanut hänelle vallan hallita itseäni, on hän samalla saanut vastuun suojella minua. Hän johti asian jotenkin niin, että vertasi rahajuttua riistetyksi tulemiseen, jolta tahtoi minua suojella.

Tämä oli ehkä vähän monimutkaisesti selostettu, mutta antaa kuvaa siitä, miten perin juurin näitä juttuja mietitään.

(Sivumennen sanoen minusta on jännä huomata, miten miehet valpastuvat, kun tulee kyse rahasta. Naista saa retuuttaa miten päin vain, kenen tahansa toimesta, mutta herran tähden, raha on sentään rahaa).

Omasta mielestäni Isäntä saisi vaikuttaa rahankäyttööni. Meillä ei tosin alun perinkään ole yhteistä tiliä, vaan omat rahat taloudessa, mutta näen asian niin että minun hankkimani raha saisi koitua yhteiseksi hyväksi (ei riistoa mielestäni) ja Isäntä voisi ohjailla tätä yhteistä hyvää. Tästä nyt kuitenkin pääosin luovutaan, sillä Isäntä ei koe sitä toivottavaksi linjaksi.

Sitten siihen toiseen aiheeseen, jonka häikäilemättä poimin irralleen, vaikkei Veikeä ehkä sitä ihan niin kärkevästi tarkoittanutkaan. Se vain nyt sattui sopivasti hermoon, auts! Nimittäin minä todella hätkähdin sanavalintaa, jossa kaikki mistä olen kirjoittanut niputetaan termiin seksileikki. Miten sen lyhyesti sanoisin? D/s on ennen kaikkea elämäntapa. Se tarkoittaa meillä tilannetta, jossa miehellä on enemmän sananvaltaa ja oikeus käskeä minua tekemään asioita ja rangaista milloin tuntuu sopivalta. D/s sopii minulle vallan hyvin ja olen itse ollut sitä suhteeseemme pyytämässä. D/s:ään toki kietoutuu vanhasti kinkyerotiikka, mutta kaikki tilanteet eivät todellakaan liity seksiin, vaan ihan normaaliin arkeen.

Onko D/s sitten totta vai leikkiä? Se on sekä että. Leikkiä se on siinä mielessä, että kummalla vain on oikeus koska vain rajoittaa leikin kulkua. Isäntä teki sen omalta osaltaan juuri tuossa rahakeskustelussa. Minä taasen voisin kertoa jos en esim. kykenisi suorittamaan jotain pyydettyä asiaa. Näihin rajoitustilanteisiin ajaudutaan kyllä äärimmäisen harvoin, sillä D/s:n sisällä voi mainiosti setviä useimpia tilanteita. Mitään roolipeliähän tämä ei silti sinällään ole; eräänlaiset roolit korostuvat lähinnä sessiotilanteessa, arjessa ollaan ihan kuin ketkä tahansa.

Totta D/s on siinä mielessä, että kuvion sisällä asiat pyritään viemään tappiin asti. Se on täyttä totta sen oman sisäisen logiikan puitteissa. Esimerkkinä vaikka tilanne, jossa uhmaan Isäntää jollain tavoin; käytöksellä tai huolimattomuudella. D/s-logiikan mukaan Isännän tulee reagoida ja minun tulee kestää seuraukset. Minä taasen kunnioitan D/s:ää toimimalla hyvän subin tavoin myös silloin kun Isäntä ei voi minua kontrolloida, eli suurimman osan ajasta. Tämä pitää sisällään säännöissä pysymisen ja lipsahduksista raportoimisen.

Näissä puitteissa D/s-elämäntapa rullaa miellyttävästi ja tuo minulle monenltaista iloa, inspiraatiota ja mielenrauhaakin ja jotain myös Isännälle, kun hän aina on aktiivisesti jatkamisen kannalla, jos minä satun asiasta kyselemään. D/s on erikoinen leikki, johon en edes tahdo etsiä yleispäteviä sääntöjä, vaan etsin rajoja mieluummin itse. Se ei ole normaali suhde, siten kuin meidän kulttuurimme asian näkee, mutta normaali tasa-arvo väikkyy kuitenkin taustalla. Kuten Isäntä sanoi, D/s voi toimia vain kahden tasaveroisen henkilön välillä.
Eikä nyt unohdeta vielä rakkauttakin!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ajatuksia ihmissuhteiden hankaluudesta

Sain tänään tehtyä talonremontointiin liittyviä tarkkuutta vaativia hommia melkein ympäripyöreän päivän ja työstettyä samalla ajatuksiani rauhassa.

Koetin oikein todella nähdä jostain toisesta vinkkelistä omaa tilannettani, että mitä oikein haluan ja mihin olen pyrkimässä ihmissuhteissani. Perusongelma on edelleen olemassa, sillä ystävyys on minulle haasteellinen laji ja minulle jää usein tunne, että minut sivuutetaan seurassa ja ohitseni puhutaan. Eivät kaikki muut ihmiset ole väärässä; omassa käyttäytymisessäni täytyy olla jotain, mitä en kuitenkaan itse helpolla hahmota.

Eräs juttu, mikä tulee mieleen on, että puhekumppanin silmiin katsominen on minulle jotenkin todella vaikeaa. Minusta saa varmaan pälyilevän mielikuvan, sillä katson hetken ja käännän sitten jo katseen pois. Joskus, jos oikein keskityn, kykenen pitämään katseeni vakaana, mutta se on tietoinen suoritus ja saattaa sotkea keskustelun seuraamista. Kinkkistä! Miten muut sen oikein tekevät!
(Mieleeni tulee tästä aiheesta ja tässä blogiympäristössä Peikon aikaisempi postaus samasta asiasta. Minusta oli uskomatonta, että hänkin oli joutunut harjoittelemaan tätä sosiaalista taitoa! Kun ensi kertoja tapasin häntä, minuun teki vaikutuksen hänen rauhallinen ja intensiivinen katseensa, joka saattaa tuntua joko haastavalta, nitistävältä tai vaikkapa myötätuntoiselta, ihan vastaanottajan tuntemusten mukaan).

Palatakseni ystävyyteen, pohdiskelin sitä, miten haastavaa minulle on punnita sopivaa avoimuuden ja läheisyyden tasoa eri ihmisiä kohtaan. Tästä syystä olen usein liian vetäytyvä ja muka salamyhkäinen, josta olen saanut kautta rantain kuulla. Vapaa olen ollut oikeastaan vain rakkaussuhteissani, joita ei ole ollut monta. Minulla on ollut läheisiäkin ystäviä, mutta olen aina rajannut huolellisesti itsessäni asioita, joitten en ole antanut näkyä. Esiinnyn siis eri ihmisille erilaisina leikkaa-liimaa-koosteina siitä, mitä kokonaisuutena olen.

Viimeksi olen ollut vapaa ja hätkähdyttävällä tavalla alaston oma itseni WR:n kanssa. Meillä ei ole rakkaussuhdetta, mutta tietyissä tilanteissa olemme hetken verran toimineet kuin rakastavaiset. Se on tehnyt minuun vaikutuksen, sillä olen voinut olla vapaalla, kuten sanoin. Onko yllättävää, että sellaisia tunteita jää kaipaamaan? En voi enkä tahdo purkaa tähän suhteemme nykyistä laatua, mutta olen havainnut itsessäni, että todella nautin läheisestä suhteesta naiseen siinä mielessä miten se on erilainen kuin suhde mieheen.

Pyörittelin mielessäni mahdollisuutta katsella jotakuta naista, jolla olisi aikaa ja mielenkiintoa todella tehdä yhteistä tutkimusmatkaa toinen toisiimme. Pääsisin höpöttämään kyllikseni tunteista ja ihmissuhteista! Saan sitä toki jonkin verran nykyistenkin ystävieni kera harrastaa, mutta kevyensävyinen flirttisuhde siinä samalla olisi avain minun kankeaan käsityskykyyni läheisyydestä.

Oman mieheni eli Isännän kanssa en tämäntyyppistä syväluotaamista oikein voi harrastaa, sillä se ei ole hänen omaa alaansa. Siltä osin pyörin suurimman osan ajastani tyhjäkäyntiä, mutta Isäntä on sanonut, että minulla olisi lupa hakea sentyyppistä muilta, mitä hän ei voi antaa.

Tämä nyt on vain tällaista ajatusleikkiä ja oman pään selvittelyä. Haluan vain päästä selvyyteen, mikä olisi todella järkevä ja tasapainoinen ratkaisu, sillä jos alan moisesta haaveilla ja kuin huomaamatta hakeutua siihen suuntaan, minulla yks kaks onkin käsissäni juuri tällainen kuvio - ja entä sitten!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Joo

Olen liian alkeellinen olio hoitamaan minkään sortin ihmissuhteita hyvin.
Olen epäkiinnostavaa seuraa, yesterday's news.

Vuoroin kaipaan ja vuoroin tekisi mieli haistattaa pitkät kaikille.

En ole humalassa, olen vain harmissani juhannusiltana.
Olen tyyppi jota kukaan ei kutsu mihinkään hauskoihin rientoihin. Mikä sellainen tyyppi on? Luuseri. Aina tämä kiertyy tähän samaan kuvioon. Ihan sama kenen kanssa hengaan, jään ulkopuolelle. Minulta selvästi puuttuu jokin perustavanlaatuinen säätö, jonka avulla muut solmivat ystävyyssuhteita. Minä en vain osaa.

Pitäiskö se jättää suosiolla niille, jotka sen paremmin osaavat.


Mutta jos kesytät minut, niin silloin me toisiamme tarvitsemme,
olisit ainoa maailmassa, elämäni aurinkoinen.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

D/s-keskustelu lapsen kanssa

Kysymys täysin tyhjästä.
Melkein 4v: Äiti, miksi iskä saa sanoa, mitä sä teet?
Nopea miettiminen.
Minä: Siksi koska mä annan iskän sanoa, mitä mä teen. Musta on kiva tehdä niin kuin iskä sanoo.
Melkein 4v: --- Äiti, kato rekka!

Tämä pikku keskustelu tuli tosiaan aivan puun takaa, kuten lasten oivallukset tuntuvat tulevan. Mitään ei ole ennen puhuttu tämän suuntaista, enkä ollut edes arvannut, minkä verran hän havainnoi tilanteita. Olen tyytyväinen, että löysin mielestäni suht oikeat sanat, olin rauhallinen ja muistin ohjeen, että lapselle kannattaa vastata vain juuri siihen asiaan, mitä hän kysyy.

Olemme kautta linjan pitäneet D/s-elkeissämme matalaa profiilia muulloin kuin kahdestaan tai joskus toisten pervojen seurassa. Käskyjä annetaan ohimennen kuiskaten tai kirjoitettuina, rangaistukset ja muut "spektaakkelit" hoidetaan tiiviisti omassa yksityisyydessä. Tämänpäiväinen kysymys saattoi juontua siihen, kun viime viikonloppuna menetin hermoni, kun olimme kaikki ruuanlaittopuuhissa ja lapsi alkoi vaatia ja mankua minulta jotain, vaikka monta kertaa kielsin. Samalla kun taitoin kynteni tunkiessani astioita koneeseen, kilahdin. Minun oli pakko painella vessaan lukkojen taa jäähdyttelemään hermojani. Kun sieltä sitten luikin aikanaan takaisin, kuulin Isännän vastailevan lapsen kyselyihin, että äiti lopettaa kohta kiukuttelun ja tulee paistamaan perunoita. Kun Isäntä näki minut, hän kaappasi minut halauksentapaiseen ja käski rauhallisella äänellä mennä paistamaan niitä perunoita. Se pikku kriisi oli sillä erää selvitetty.

Onko se sitten niin paha? Lapsi ainakin näkee, että jollakulla on kontrolli ja että ainakin toinen vanhempi pysyy rauhallisena ja tilanteen herrana, vaikka toinen on itkuraivarin partaalla. Toisinpäinkin tätä sitä paitsi sattuu, mutta eipä mennä nyt siihen. Ja se, että teen mitä Isäntä pyytää? Teen sen kumminkin tyytyväisenä, enkä panettele lapsen isää hänen selkänsä takana tai muuta ikävää. Voin vilpittömästi sanoa, että tykkään tehdä useimpia kotitöitä!

Minun mielestäni me olemme varsin rauhallinen ja tasapainoinen perhe, vaikka itse sanonkin. Isännän kanssa  riitelemme hyvin vähän. Vilkkaan ja toisinaan hyvin äänekkään lapsen kanssa on välillä helisemässä, mutta lapsi ei ole pahankurinen, kunhan hänen energiansa saa ohjatuksi esim. kotihommiin, jotka onneksi häntä (vielä) kiinnostavat.

Tottakai sitä vanhempana miettii, miten D/s vaikuttaa lapsen elämään. Olen taipunut sille kannalle, että on sittenkin parempi, jos Isäntä saa esim. lähtöhässäkässä vähän jaettua ohjeita kuin että me kaksi kinastelisimme tasa-arvoisine mielipiteinemme. Lapsi kuitenkin näkee, että rakastamme ja arvostamme toisiamme paljon. Olen mielestäni rauhoittunut aika paljon kotielämän järjestelyjen suhteen. Meillä ei ole enää aiemmin tavallisia riitojamme, joissa minä valitin, että minulle kasautuu liikaa päätösvaltaa ja vastuuta, ikäänkuin pyörittäisin koko sirkusta yksin. D/s on auttanut jakamaan johtajan taakkaa ja minä saan usein olla "aivoton" suorittaja, mikä rentouttaa ihmeesti.

Saa nähdä millaisia kysymyksiä jatkossa putoilee. Lapsi tuntuu olevan todella tarkka havaitsemaan asioita.


Lähiviikkoina kirjoitan luultavasti harvakseltaan, sillä kesäsesonki on töissäni kiireisimmillään. Hyvää juhannuksenaikaa kaikille!

torstai 13. kesäkuuta 2013

runkkailu toisen katsellessa + D/s-raha-asioista

"kiitos piiskasta isäntä"
oli joku kirjoittanut guuggeliin ja löytänyt Tetriksen tarinat. Ihan kiihottavaa, kiitti tästä mietelauseesta, anonyymi!

Arkielämästä. Meillä oli Isännän kanssa juuri pieni ajatuksenvaihto. Aihe lähti siitä, että Isäntä toivoi minun maksavan osuuden eräästä taloutemme asiasta. Ensin oli tarkoitus että hän maksaa, mutta tilanteet muuttuvat ja rahapussiani tarvittiin isohkon summan edestä. Kimpaannuin keskustelusta. En ollenkaan siitä, että minun piti maksaa, vaan siitä miten asia tuotiin esiin. Isäntä tuli sovinnollisesti maksulappujen kanssa ehdottelemaan eri vaihtoehtoja jakaa rahaerän hoito.

Tämä aihe on hankala, sillä tässä matemaattisenkylmä realismi kohtaa haavekuvani. Epäröin, olenko oikeassa vai väärässä, mutta seuraan yhtä kaikki tunnetta, joka tökkäsi juuri tuossa kohtaa. Minä näin asian niin, että Isäntä olisi aivan hyvin voinut itse päättää tarvittavan rahasumman ja vain kertoa asian minulle: maksa tämän verran ja tälle tilille. Minulle riittäisi summittainen tieto, mihin rahaa tarvittaisiin.

Lähinnä jotenkin petyin siitä, ettenkö vieläkään ole saanut viestiäni läpi siitä, etten odota että minulta kysyttäisiin asioista mielipidettä.

Kokonaan toinen asia on, jos Isäntä _tarvitsi_ toista näkökulmaa. Ei ole ollenkaan väärin mielestäni tahtoa keskustella ja pyöritellä asioita jonkun toisen kanssa. Siihen on helppo myöntyä ja panna parastaan.

En tiedä... Vähän uuvuttavaa taas miettiä näitä D/s-tasapainoasioita, mutta joskus iskee tympäännys, että halutaanko tässä edes samaa vai olenko minä ihan viirupää, kun tällaisia edes toivon? Että rahapussini olisi yhtä lailla Isännän otettavissa kuin muukin osa minusta?

---

Eilen hän sitoi minut armeijan nahkaisilla sidontaremmeillä paketiksi sohvalle ja otti takaa.

Kun tässä ovat muutkin kertoilleen runkkaamisesta toisen katsellessa, niin pistän tähän tuoreita tapahtumia. Tässä kävi niin, että luin Blondin viimeisintä postausta ja jäin tuijottamaan haaveksien valokuvaa heidän leikkivälineistään. Kuvassa oli yksi tuttu esine, Musta Kostaja -niminen pahuksenmoinen lyömäväline, toinen vielä raaempi väline ja kiihottavan näköinen leikkikalu. Klikkasin kuvan suureksi eteeni ja sanoisinko sen vaikka inspiroineen minua omatoimisuuteen. Ehkä minulla oli myös vähän paineita kertyneenä.

Ikävä kyllä, olen yhä sen käskyn alla, etten saisi runkata ilman suullista lupaa Isännältä. Tässä kohtaa rikoin käskyä laiskuuttani ja siksi, että tahdoin nimenomaan katsoa kyseistä kuvaa, enkä mielellään päätyä pariseksitilanteeseen. Joka tapuksessa en halunnut jättää asiaa roikkumaan, vaan aika pian tunnustinkin sen Isännälle. 

Hetkisen rikkomustani mietittyään Isäntä kävi hakemassa yhden omista leluistamme, värisevän dildon, ojensi sen minulle istuessani sohvalla ja sanoi, että koska niin tykkään leikkiä ilman lupaa, niin ole hyvä, leiki! Hän itse jäi istuskelemaan ja katsomaan, oikein veti nojatuolin sohvan eteen. Menin ihan vaikeaksi, peitin silmäni käsilläni ja vain istuin. Minulla ei ollut kovin hyvä fiilis. Toisinaan olen kyllä hyväillyt itseäni hänen nähtensä, mutta hitsi vie, se on tapahtunut seksitilanteessa. Nollasta sataan näissä olosuhteissa, ei tullut mitään! Pohdin tilannetta samalla kun piilottelin katseelta. Missään nimessä en ollut tilanteen katkaisun kannalla, mutta samalla tiesin, etten kykenisi pelkällä yhdellä käskyllä moiseen suoritukseen. Ehkä, jos Isäntä olisi pilkkonut suoritusta osiin ja käskenyt vaikka ottaa housut pois, mutta ei näin...

Aikaa kului ja lopulta Isäntä otti minusta kiinni ja komensi vaatteet pois ja mahalleen sohvalle. Se oli jo monin verroin helpompaa. Hän haki kassillisen armeijan ylijäämäremmejä (Varusteleka, luotettu pervokauppa) ja sitoi jalkani ja käteni yhteen useilla remmeillä. Hiukseni olivat auki ja ne jäivät monta kertaa kivuliaasti jumiin, kun hän työntyi sisään takaa ja nojasi käsillään tukkaani. Olin kuulemma Isännän leikkikalu ja panopuu ja se sopi minulle hetki hetkeltä yhä paremmin.

En päässyt orgasmiin, vaikka roikuin sen rajalla ja mielikuvatkin olivat kerta kaikkiaan järisyttävän kiihottavia. Se ei vain onnistu ilman mitään kosketusta klittaan. Käteni ojentuivat sidottuina eteen, eikä Isäntäkään avustanut minua omillaan. Kun hän oli saanut, pyysin kuumissani lupaa leikkiä ja sainkin sen. Käännyin yhä sidottuna selälleni ja sain dildon käsiini. Puristin silmät kiinni, hain mielikuvat avukseni, laitoin dildon hurisemaan ja samalla Isäntä istui ääneti nojatuolissaan.

Lopulta laukesin, kun olin mielessäni tekemässä juuri sitä mitä sillä hetkellä tein Baletin bileissä keskellä lavaa. (En ole exhibbari kumminkaan, toim. huom.) Irrotin itseni hampaillani sidoksista ja hymyilimme toisillemme. Kerroin Isännälle, että olisin voinut paremmin totella, jos vaikea käsky olisi jaettu osiin, mutta Isäntä totesi sen käyneen vallan hyvin rangaistuksena juuri näin, ja lopultahan olin täyttänyt käskyn.

Loppukaneetti. Tavallaan olen vähän hämmästynyt, kun luen kanssapervojen hankaluuksista hyväillä itseään kumppaninsa edessä. Kaikki muu on luontevaa, mutta siinä menee jollain tavalla raja, että pitäisi itse ja itselle? Ei sinällään, ei käy kehuminen, moinen toiminta on itsellenikin suht uusi kokemus. Tottumus tähän asiaan lähti oikeastaan siitä havainnosta, että ainakin meillä mies tekee samaa luontevasti itselleen, jos tilanne edellyttää. Miksen siis minä, hitto vie! Kuten kertomuksesta huomataan, en ole immuuni nolostelulle, mutta sopivalla hetkellä itseni hyväily ei ole minulle mahdottomuus.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Fetisismi - hyvää ja pahaa

Keskustelimme Mrs Whiteropen kanssa hänen kirjoittamastaan artikkelista erääseen miestenlehteen. Artikkeli koskee fetisismiä. Minäkin saatoin osallistua artikkeliin postaamalla hänelle juttua omasta fetissistäni. Tekstissään hän oli lainannut useita pervoja, joilta oli saanut vastaavia henkilökohtaisia tekstejä. Mukana oli oman piiska(us)fetissini lisäksi ainakin kumi-, jalka- ja univormufetissit. Juttu oli mielestäni sujuva ja mielenkiintoinen ja lopussa kehoitettiin nauttimaan omasta fetissistä.

Sivumennen sanoen, toisten fetissejä on hauska pohtia. Ihan ystävyydellä voin sanoa, että en oikein ymmärrä kumifetissiä. Mikä kumissa on se juttu? Yksi fettari kertoo, että ihan vaan tiskihanskat on hälle niin ihanat, että kotityötkin sujuvat hauskoissa merkeissä ne käsissä. Jaa, minusta kumihanskat ovat hiostavat ja otan ne pois heti kun mahdollista. Pelkkä kumin haju on tälle fettarille tärkeä juttu. Minulle tulee aiheesta mieleen vain se kirpeänimelä tuoksu, joka tulee kumifloggerista, kun se on lähellä kasvojani. Ainoa eroottinen mielikuvani kumin hajusta on siis hetki, jolloin pelkästä hajusta arvaan saavani kohta floggea..

Jalkafettarin mieltymyksiä en oikein viitsi tässä ruotia, sillä hän lukee tekstin joka tapauksessa. Haha, no mutta tosissaan, mielestäni hänen kuvailunsa kumppaninsa korkosaappaiden riisumisesta ja hiukan hiestyneiden jalkojen pitelystä sen jälkeen oli sykähdyttävä. Ja mielikuva hänestä nuoleskelemassa jonkun varpaidenvälejä on ihanan rietas! Kehtaan sanoa näin, sillä hän on saanut kunnian lukea kaikki nämä minun juttuni täällä. Ansaitsee vähän ystävällistä pöllytystä...

Näitten kepeiden juttujen jälkeen aihe lipsahti toisenlaisiin fetisseihin. Semmoisiin, jotka eivät ansaitse päivänvaloa. Moni loppuu päätteeseen -fiili. On fetissejä, jotka ovat laittomia ja moraalisesti sekä eettisesti tuomittavia. Niihin ei voi kannustaa, eikä juhlistaa niitä seksuaalisen kentän monimuotoisuuden nimissä. Niiden olemassaolo yksinkertaisesti masentaa.

Vaivasin tällä aiheella tänään päätäni, kun tein maalaustöitä. Meitä normaaleita, reippaita kinkyjä hämmentävät henkilöt, joilla on tämmöisiä hämärän rajamailla liikkuvia mieltymyksiä. Olimme molemmat WR:n kanssa samaa mieltä, että on helpompaa, ettei eräskin tuntemamme liiku liian samoissa piireissä, sillä hänen n---ofiliataipumuksensa ovat nyt vähän liian far out. Kun oikein asiaa punnitsin mielessäni, niin minusta laittomista asioista hekumointi julkisesti - olletikin, ettei niitä koskaan toteuttaisi - menee rajan väärälle puolelle.

Tästä aiheesta on äärest vaikea kirjoittaa, sillä toivoisin kovin, että voisin puolustaa kaikkea kinkiyttä, mutta huomaan että niin ei vain ole. Kyllä rajan tulee mennä siinä, ettei ketään vahingoiteta.

Jos saan vielä jatkaa, niin joku voi tietty kysyä, ketä vahingoittaa, jos joku toteuttaa fantasiansa naiskennella ruumiita? Kyllä vahingoittaa, sanon. Takautuvasti se vahingoittaa ko henkilön muistoa ja preesensissä hänen omaisiaan + yleistä hautarauhaa.

Jos mennään askelta vaikeammaksi vielä, niin tulee kysymys eheyttämisestä, eli psyykkisestä parantamisesta. Eheyttäminenhän on vitsikäs sana, kun sitä käyttävät identiteetistään onnelliset ihmiset. Sitten meillä on joukko näitä, jotka voisivat ihan oikeasti eheytyä vinksahtaneista viehtymyksistään. Vaan se ei taida olla mahdollista yhtään sen enempää kuin homoseksuaalien eheyttäminenkään. Olen ymmärtänyt, että esim. p---fiili ei ole parannettavissa, vaan kemiallista kastraatiota suositellaan nykyisin. Tämä parantumattomuus ei silti oikeuta rikkomaan lakia ja yleisiä sopivuussääntöjä vastaan, vaikka päässä viiraa.

Eheyttämisen mahdottomuudesta ajatuspolku palaa siihen vähän kevyempään mielikuvaan, että entä jos kaikki pervot koittaisivat eheytyä. Jos minun annettaisiin ymmärtää, että en saa kiihottua enää mistään piiskajutuista, en saa koskaan eläissäni enää piiskaa, en saa tarttua missään materiaalissa hetkeksikään kohtiin, jossa piiskausta esiintyy; minun tulee poistaa kodistani kaikki esineet, joilla voisi piiskata ja unohtaa niiden olemassaolo; sanoa irti ihmissuhteet, joissa piiskaus on ollut esillä...
Mitä se vaatimus tekisi minulle?
Karmean syyllisyyden ja pakkomielteisiä ajatuksia piiskausta kohtaan.


Ei ole onneksi Tetriksen tehtävä ratkoa näin laajoja kysymyksiä, mutta tuntuu hyvältä välillä käydä oman suvaitsevaisuutensa rajoilla leka kädessä ja tarkistaa aitojen pitävyys.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Puolivuotinen blogitaival

Olen bloggaillut tässä puolisen vuotta ja huomaan jonkinlaista kehityskaarta.

(Sain inspiraatiota tähän tekstiin Käsi hiekassa ja sinussa -blogista, johon pääsee oikean reunan linkistä!)

Tetriksen elämää -blogin aloitus tapahtui melko pian sen jälkeen, kun olin - ups, tähän juutuin. Hahmottanut itseni kinkynä? Löytänyt kaltaistani seuraa? Saanut ekoja kinkykokemuksiani kotona ja kodin ulkopuolella? Nojoo, kaikkia näitä. Sanotaan vaikka, kun olin tullut kinkykaapista puolisolleni ja muutamille kaltaisilleni.

Alkuaikoina olin iloisen utelias ja seikkailunhaluinen, mutta samalla syyllisyydentuntoinen ja vähän säikähtänyt. Itseni kokeminen uudenlaisena toimijana (=avoimesti kinky) ja muiden kinkyjen piirin havainnointi laittoivat päätäni melko tavalla sekaisin. Olen piintynyt päiväkirjanpitäjä ja hahmotan maailmaani kirjoittamisen kautta, täten minulla oli voimakas tarve purkaa lauseiksi päässäni vellovaa sekasotkua. Ikäänkuin palikkani olisi ravistettu arpapussissa ja minulla olisi ollut kova työ latoa ne uudelleen kohdalleen. Tähän tarpeeseen blogi viime kädessä vastasi ja toi helpotusta.

Jossain vaiheessa, kun kinkypyörä vain pyöri eteenpäin, aloin päästä enemmän jyvälle siitä mitä minä olen (subi, masokisti, jonkinlainen bi, jne) ja mihin uomaan parisuhteemme alkoi asettua (D/s, kuitenkin normaalin perhetilanteen rajoissa), sekä mikä asemani on toisten kinkyjen keskuudessa (aktiivinen toimija ja osallistuja, joskaan ei foorumeilla) ja vieläpä, miten suhteeni entisiin ihmissuhteisiini muuttui tai oli muuttumatta. Kun olin alkanut tämän prosessin työstämällä kaikkea huolella päässäni, jatkoin sitä vakavoituvaan suuntaan. En ollut lähtenyt leikkiin puolivillaisesti, vaan laittanut peliin koko identiteettini kokeillakseni, mitä minussa kaiken aikaa orastaneella kinkyydellä olisi annettavanaan. Tietyssä vaiheessa kuvaan kuului kaikenlainen stressailu ja hermoilu siitä, että mielessäni oli tietty kuva mm. D/s-suhteesta ja sitten en nähnytkään sen toteutuvan ihan sellaisena tositilanteissa. Tai asetin itselleni korkeita kriteereitä riittävän syvällisen alistuvan mielentilan ylläpitämiseksi ja ahdistuin hivenen, jos löysin päästäni ihan päinvastaisia ajatuksia hetkittäin.

Tässä vakavuuden vaiheessa päädyimme minun aloitteestani sopimukseen, että kokeilemme D/s-suhdetta, eli lähinnä minun ei enää tarvinnut arpoa mielessäni, kehtaanko/ saanko esiintyä alistuvana osapuolena, vai pitäisikö minun perhesovun tähden seurailla totuttua dominoivampaa rooliani suhteessa. Tämä tapahtui helmikuun loppupuolella ja on voimassa yhä. Laitoin tuolloin sormeeni ns. pervosormukseni, joka on nyt jo käytössä mukavasti kiillottunut ja kulunut.

D/s-suhde on jo ehtinyt menettää ison osan uutuudenviehätystään. Siitä on tullut monella tapaa yhtä rutinoitunutta kuin mistä tahansa muustakin päivittäin toistuvasta kanssakäymisestä tulee. Edelleen olen kuitenkin tyytyväinen aina, kun havaitsen miehessäni Isäntämäisiä otteita asioihin ja minuun. Edelleenkään en tahdo olla täällä se joka lyö pöytään viimeistä sanaa asioissa. Otan kiitollisena vastaan käskyjä, vaikka en aina juuri sillä hetkellä niin aurinkoinen olisikaan. Suhtaudun kotitöihin subimaisella nöyryydellä, joka on monin verroin kiitollisempi mielentila kuin kaunaisuus siitä, että miksi mä kun ei toikaan tee. Rakastan mahdollisuuksia olla polvillani.

Kesän tultua ja ilmojen lämmittyä olen rentoutunut. Nipottava ja hermoileva minäni on vaipunut taka-alalle, joviaali, iloisempi ja sallivampi minäni noussut pintaan. Tämä näkyy pervoasioissanikin. En mieti niinkään, olenko pilkulleen hyvä subi, jos teen näin tai näin, vaan pohdiskelen laiskasti, mitä kaikkea ihanan kinkyeroottista tahtoisin kokea ja missä seurassa.

Mitä itse bloggaukseen tulee, on suhteeni vähän ambivalentti. Toisinaan minua ärsyttää revitellä elämääni kaikenmaailman nettirunkvistien silmien eteen, toisinaan huokaan onnellisena, kun saan jonkin osuvan kommentin, joka kuvastaa että on toisia jotka voivat ymmärtää. Joskus tuntuu, että laitan koko homman katkolle, että ajattelen jo elämääni blogin silmin; sitten taas istun alas ja totean, että nyt on pakko päästä purkamaan tekstiksi äskeinen hätkähdyttävän ihana kokemus. Välillä on hetkiä, jolloin tunnen kylmän viiman niskassani ja olen varma, että kannustan nuoria tyttösiä muka-masterissetien leikkikaluiksi... sitten leijun taas maan pinnalle ja ajattelen, että näistä teksteistä voivat jotkut epävarmat saada näkökulmaa ja ideaa oman minänsä kartoittamiseen, tosielämään pohjaavaa vieläpä. Tuskinpa kukaan pelkästään innostamalla kinkyksi rupeaakaan, mutta joku voi jo Tetriksen tarinoita lukemalla saada mielikuvaa, millä eri tavoin tässä maassa voi elää ja itseään toteuttaa. Päättää sitten itse, kiinnostaako vain kuriositeettina, vai pitäisikö hänenkin alkaa nöyristellä puolisoaan mielenrauhansa tähden!

Joka tapauksessa, bloggaus on ollut minulle antoisaa ja miltei elintärkeää. Tällä hetkellä en ole aikeissa lopettaa, mutta joudun vähän harkitsemaan, minkä verran toistoa näihin teksteihin sallin. Jos jonkuntyyppinen sessio on jo kerran kuvailtu, saa olla aika erinomainen syy tehdä se toistamiseen. Jokaisen S/M-aktin bloggaaminen olisi minulle jo vähän noloa.. Uskon kuitenkin, että jonkin verran voi itseään toistaakin, sillä nyt kun tekstiä on jo yli sata bloggausta, tuskin kukaan uusi lukija lähtee niitä kaikkia kahlaamaan. Uutta kerrottavaakin tulee väistämättä, sillä olen jo taas nakittunut jänniin suunnitelmiin aiheen tiimoilta.

Palataan aiheeseen ja hoitakaahan mielenterveyttänne ruoskimalla toisianne.

Koituuko S/M-seksistä psykologista haittaa?





"Tutkimus: Sadomasokistit psykologisesti muuta väestöä terveempiä


Helsingin Sanomat
Sadomasokistisesta seksistä ei koidu harrastajilleen psykologista haittaa. Näin toteavat hollantilaiset tutkijat, jotka ovat verranneet sadomasokistien psykologista profiilia normiseksiä harrastaviin ihmisiin.
Nyenroden yliopiston tutkimuksessa oli mukana yli 900 s/m-harrastajaa, joihin saatiin yhteys Hollannin suurimman s/m-verkkosivuston kautta.
Verrokkiryhmänä toimi yli neljänsadan henkilön aineisto, jotka rekryroitiin tutkimukseen suositun naistenlehden verkkosivustolta.
Ihmiset vastasivat internetissä kyselyyn, jossa udeltiin heidän persoonallisuuspiirteistään ja kiintymyssuhteistaan; miten turvalliseksi he kokivat olonsa suhteessa romanttisiin tai seksuaalisiin kumppaneihinsa ja miten he selvisivät turvattomuuden tunteistaan.
Tulokset osoittivat mielenkiintoisen eron s/m -ja normiseksin harrastajien välillä.
Mitä tulee persoonallisuuspiirteisiin, s/m-harrastajat olivat vähemmän neuroottisia, enemmän ulospäinsuuntautuneita, avoimempia uusille kokemuksille, tunnollisempia ja ja vähemmän miellyttämisenhaluisia kuin ihmiset normiseksiryhmässä.
S/m-harrastajat olivat myös psykologisesti terveempiä ja tunsivat suurempaa luottamusta omiin parisuhteisiinsa kuin kontrolliryhmän ihmiset.
Tutkimusta johtaneen Andreas Wismeijerin mukaan sadomasokistinen seksi vaatii harkintaa, valppautta, luottamusta, molemminpuolista myöntymistä ja kommunikaatiota.
Ne ovat samalla ominaisuuksia, joita kaikki ihmissuhteet tarvitsevat menestyäkseen. Wismeijerin mukaan s/m -seksin harrastajat saattavat tehdä enemmän työtä näiden tunteiden ja vuorovaikutustaitojen kanssa, ja kykenevät ehkä siten hyödyntämään niitä paremmin omassa elämässään ja parisuhteissaan.
Tutkimuksen julkaisi Journal of Sexual Medicine."

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Bloggaako kinkyt? + panojuttu

Hmm. Noinko on, että harva kinky bloggaa?

Vai ovatko muiden kinkyjen blogit jossain piilossa? Olen muutamilla sivuilla käynyt kurkkimassa blogilistoja ja jos kohta tavallisempia seksiblogeja onkin suht paljon, miehiltä ja naisilta, niin kinkyjä versioita aina vain ne muutamat, joista pääosaa itsekin seurailen. Ja me vielä miltei tunnemme toisemme! Bah... Tulee outo fiilis, luomme ikäänkuin jotain pientä omaa genreä tässä siitä, miten kinkyn kuuluu blogata seksiasioista. Tai jopa, miten Dom/ sub- suhteessa kuuluu Suomessa elää!

Ei se voi näin olla, kuvan täytyy nyt olla jotenkin vääristynyt. Pikku Tetris on taas vähän palikka, eikä hoksaa, missä kaikkialla muualla luodaan genreä. Toisaalta olen kotonani pienissä ympyröissä, ne on jotenkin mahdollista hallita ja havainnoida. Tietotulva = ähky olo.
Nämä ovat sitäpaitsi intiimejä, parisuhdepainoitteisia juttuja, ja todellista elämää vieläpä. Kyllä pää leviäisi, jos vaikutteita alkaisi tulvia ja niistä kaikista pitäisi olla jotain mieltä.

---

Tätä on vaikea ujuttaa mihinkään aiheeseen, mutta voin hämmästellä taas, miten me seksisuhteemme vanhat sotaratsut aina voimme keksiä jotain uutta! Eikö varasto ikinä ehdy?

Kävipä eräänä iltana, että lämpenin vähän hitaasti. Minun ei niin hurjasti tehnyt mieli, mutta suostuin tietty Isännän alle ja kivaahan se oli, joskaan en päässyt loppuun asti. Jäin alasti makaamaan sohvalle ja - luvan kysyttyäni - hivelemään itseäni jalkovälistä. Teki niin vietävästi mieli laueta, etten jaksanut nolostella. Katselin Isännän vielä seisovaa kalua ja mietin, miten makeaa olisi jos hän joskus panisi minua suuhun sillai istuen minun päälläni. Kai katseestani välittyi jotain, sillä pienen sananvaihdon jälkeen päädyimme tilanteeseen, jossa todellakin sain parrua suuhuni Isännän kumartuessa sopivasti sohvan ylle.

Nautin tilanteesta täysillä ja todella koetin saada itseni kliimaksiin. Kehoni oli vähän laiskalla tuulella, eikä villeinkään mielikuva meinannut viedä minua kielekkeen yli. Isäntä painoi minua kurkusta kämmenellään ja intensiteetti kohosi välittömästi. Tunsin suonieni pullistuvan päässä ja jatkoin kalun imemistä, tai ehkä paremminkin pitelyä, sillä keskityin nyt kaikkeen muuhun kuin suihinottoon. Hän hellitti melko pian ja olin yhä jossain laukeamisen rajoilla roikkumassa.

Sitten Isäntä koetti uutta juttua: nipisti nenäni kiinni samalla kun kalu oli kurkussani. En saattanut mitenkään saada henkeä. Jotenkin se vain tapahtui, laukesin noin vain NAPS.

Rauhoituttuani minua jotenkin alkoi nolottaa, miten voin nauttia niin kovasti tällaisista jutuista, että melkein nyyhkytin, vaikka samalla voin todella loistavasti ja hilpeästi. Silittelimme ja halailimme toisiamme Isännän kanssa ja vannoimme rakkauttamme.

Joskus jutut osuvat kohdalleen, tämäkään ei välttämättä toimisi yhtä hyvin sitten seuraavalla kerralla.

Toinen asia, josta erityisesti subina pidin oli seuraavanlainen: Isäntä ei pudottanut D/s-sääntöjä pois sen tähden että itse laukesi ensin. Minulla on yhä päällä rangaistus, että saan leikkiä itseni kanssa vain luvan kysyttyäni. Kun aloin hänen saatuaan hyväillä itseäni, tulikin vastineeksi, että onkos minulla lupa! Arvostin tätä pikku juttua tosi paljon. Tavallaan ymmärrän, että intensiteetti eroottisiin juttuihin laskee heti kun hlö laukeaa, mutta on aina jotenkin vähän tylsää, jos esim. säännöt siinä vaiheessa lerpahtaa. Ehkä täällä alkaa pikku hiljaa olla tavat selkärangassa molemmilla.

Ex-miehestä ja ikuisista liitoista

Eksäni on kuulemma mennyt naimisiin.

Hän meni naimisiin ensi kertaa eromme jälkeen ja myös ensi kertaa elämässään. Meillä oli pitkä ja monella tapaa hyväkin suhde, hän oli ensirakkauteni. Tällainen uutinen aina sävähdyttää, vaikka erostammekin on jo vajaa vuosikymmen. Tiedän hänellä olleen naisia tässä välilläkin, mutta naimisiin meno on aina merkittävä statement, julkilausuma.

Ajattelen ex-miestäni aina toisinaan, hyvin harvoin tosin, mutta ei häntä voi kokonaan unohtaa, kun vuosikymmen hänenkin kanssaan kerkesi vierähtää. Eromme oli siisti ja hillitty, mutta erittäin raskas minulle, sillä rakastin häntä edelleen kun ilmoitus väistämättömästä tuli. Tuskin kykenisin rakastamaan häntä enää, aika on tehnyt tehtävänsä. Minä olen eri ihminen kuin silloin ja samoin varmasti hän. Sitä paitsi hänessä oli rutkasti ärsyttäviä ja hankalia piirteitä, kuten eksissä tapaa olla!

Suhteemme oli tavanomaisen vaniljainen ja alkuun todella herttainen, sillä opimme rinta rinnan, kumpikaan ei ollut kokeneempi toista. Myöhempinä vuosina seksielämämme olikin sitten sanalla sanoen jämähtänyttä. Meillä oli muodostunut lukuisia puhumattomia tabuja välillemme. Olimme varsin puritaanisia jälkeenpäin ajatellen. Esim. naisen ei sopinut hyväillä itseään yhdynnän aikana, sillä miehen tuli kyetä tyydyttämään kumppaninsa heppinsä avulla, piste. Kuten olen aiemmin hämmästellyt, en muista laukesinko kertaakaan yhdynnässä tämän suhteen aikana. Ei ihme, että olen aina luottanut vankasti omaan käteen, tuolloin salaa.

Mietiskelin tänään sitäkin, että voi olla jonkinverran totuutta siinä, että jos nuoruudessa jää sekoilut väliin, tulee se vaihe myöhemmin. Seksuaalisesti olen loppujen lopuksi elänyt hyvin tarkkarajaista elämää nuoruudesta saakka. Nyt kun olen ensi kertaa elämässäni tilanteessa, jossa olen lähtenyt hyvillä mielin kyseenalaistamaan tiettyjä totuuksia, havaitsen itsessäni tiettyä huimapäisyyttä, joka ei periaatteessa ihan rimmaa ikävuosieni ja elämäntilanteeni kanssa. Vaikka mistä minä tiedän, en ole koskaan ottanut ohjeita, mitä missäkin iässä kuuluu tehdä.

Kun suhde eksään päättyi, rintaani kouristi surun ja ahdistuksen tähden. Kävin läpi kovan myllerryksen ja kriisin, pikakelauksella. Suoritin kriisin: luin mitä vaiheita siihen kuuluu ja tunnistin ne itsessäni vaihe vaiheelta. Se kuitenkin sopi minulle, tuska hellitti suht pian ja olin valmis uuteen sitoumukseen. Välillä laimeasti mietin, miten elämäni olisi ollut erilaista, jos olisimme vain jatkaneet yhdessä. Loppujen lopuksi olen iloinen, että emme tehneet niin pelkuruuttamme. Muutos koitui meidän molempien parhaaksi. Eksä ryhdistäytyi ja on pysynyt tietääkseni sillä tiellä, minä taas olen saanut elämääni monia asioita, joihin en ehkä hänen kanssaan olisi ikinä ryhtynyt. Sain tavallaan uuden elämäntarinan kuljettavakseni, kun vanha oli kaluttu loppuun.

Nykyään en näe parisuhteita minään ikuisuusliittoina. Tämä voi kuulostaa karulta, mutta olen mielestäni onnellinen realisti. Monet eroavat, hei, sehän on vain luonnollista. Ihminen on kykenevä pariuskollisuuteen, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Väärässä liitossa hän voi yksilönä totaalisesti kuihtua ja myrkyttää samalla ympäristöään, näitä tarinoitahan on. Ei meistä kenenkään pidä olla epäkelvon parisuhteen uhri, vaan voimme luoda oman elämäntarinamme ja samalla levittää hyvää jota meissä on.
Ikuisuusliitot ovat alunperin lähtöisin sukujenvälisistä taloudellisista järjestelyistä, sittemmin niihin livahti romantiikka mukaan ja nykyään oletetaan, että meidän olisi yksilöinä kyettävä kahlitsemaan itsemme samaan kuin mahtisuvut ennen.

Samalla kun julistan näin, olen täysin sitoutunut omaan (avo)liittooni, mutta se onkin hyvä liitto. Se on mahtava liitto, joka ei kahlitse vaan sallii itsensä toteuttamisen. En todella usko, että eksän kanssa olisi ikinä päästy tähän pisteeseen...

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pohdintaa nautinnon ja motivaation muodoista

Löysin Hyvä Terveys -lehdestä tekstin, joka herätti mielenkiintoni:

"Kymmenen tuntia sotilasliikuntaa päivässä, välipalaksi pätkä porkkanaa, illalla kylmä suihku. Masokistin toiveuni? Ei, vaan XXX XXX:n (nainen, 56) tapa irrottautua arjesta."

Artikkelissa kuvaillaan nelipäiväistä Boot camp -kurssia Englannissa, jossa leiriläiset ovat kurinalasissa oloissa suorittaen liikuntaharjoituksia koko päivän. Seisotaan rivissä ja puhutellaan henkilökuntaa "Sir!". Joku lopetti kesken kurssin, toinen itkeskeli illalla väsymystään. Lystistä maksetaan 600 euroa.

Kuulostaa kieltämättä masokistiselta unelmalta, joskaan keppiä siellä ei taidettu jaella porkkanan vaihtoehtona.

Tämä artikkeli sai minut taas pohdiskelemaan poikkeavaa käsitystäni hemmottelusta, ansaitsemisesta ja nautinnosta. Yleisesti hyväksytyssä mediassa meitä jatkuvasti kannustetaan hemmotteleman itseämme, sanotaan että olemme ansainneet nautinnon. Kuvassa on yleensä onnellisesti hymyävä nainen päinmakuulla ja hälle tehdään jollain mystisen näköisillä kivillä jotain energisoivia hoitoja. Tai sitten kerrotaan hemmottelun olevan vaikkapa tuhdisti suklainen jäätelöherkku tai jokin uusi ostettava esine.

Minä olen hemmotellut itseäni perinteisillä tavoilla, voi olen kyllä. Olen ottanut osuuteni nautinnosta. Olen ostanut karkkia ja maannut sohvalla TV:n ääressä enemmän kuin laki sallii. En ole tehnyt asioita, jos ei ole sattunut huvittamaan. Olen uskonut suosiolla, että tuontyyppinen nautinto on ihanin päämäärä. Millainen minusta tuli silloin, kun minulla oli eniten tuota kaikkea? Laiska, riitaisa, ylipainoinen. En viihtynyt itsenäni, eikä siihen yksi karkkipussi lisää auttanut yhtään.

Nykyään on suuntani toinen. Valehtelisin, jos sanoisin etten ikinä hemmottele itseäni, mutta se ei ole enää samalla tavalla suurin päämääräni ja tapahtuu huomattavasti kohtuullisemmissa mitoissa. Kun opettaa itsensä pois esim. herkuista, alkaa muutama suklaapala oikeasti tuntua herkuttelulta, paitsi ettei jälkeenpäin ällötä henkisesti ja fyysisesti. Nykyään en ole sitä paitsi enää vaivautunut koko suklaata ostamaan, otan herkuksi jotain muuta, enkä joka päivä sitäkään, jos tuntuu että edellisen kerran tuli liioiteltua.

Toisaalta koko nautinnon käsite valuu sormien välistä kun siihen koittaa tarttua. Se mikä ennen oli nautintoa (sohva) on nykyään merkki siitä, että ei ole mitään kummempaa tekemistä tai on liian väsynyt mihinkään muuhun. Sitten taas pyörittelin tänään nautintoasiaa mielessäni kun sain vihdoin aikaiseksi siivota pahon hiekkaantunutta lattiaa. Mikä nautinto! Olihan se hikistä ja aika vaiva, mutta samalla se oli ihanaa. Hyvillä mielin sain laittaa rastin tehtäväluetteloonkin.

Liikuntakin on minulle nautinto, mitä se ennen oli vain harvakseltaan. Ihanaa, kun saavuttaa hetkittäin tunteen, että liike sujuu kuin itsestään ja jaksaisi loputtomiin. Tästä saa arkeenkin energiaa, jota minulla on välillä ollut ihan liian vähän.
Tämäkin on nautintoa, kirjoittaa blogitekstiä. Enkai tätä nyt muuten jaksaisi tehdä!

Ansaitseminen sitten taas.. Välillä ajattelen, että paskat minä mitään ansaitsen, korkeintaan selkääni. En mielestäni voi perustaa olemistani sille, että muka ansaitsisin kaikkea kivaa. Kuka sellaisen ansaitsemisen sitä paitsi määrittelee, mikä korkeampi taho? Itse arvioitu "minä ansaitsen" on jotenkin säälittävää.

Joskus luin naistenlehdestä vinkkejä, miten pitää toimia jos ei millään jaksaisi siivota asuntoaan. Lehden mukaan tulee lahjoa itsensä jollain ihanalla palkinnolla, jonka äärelle pääsee, kun työt on hoidettu. Tämä huvitti minua, sillä olin itse tuoreimmassa subi-innossani ja motivoiduin vahvasti ajatuksesta, että saan mahdollisesti piiskaa, jos työ tulee hoidettua jotenkin hutiloiden. Motivoidun tämäntapaisesta ajatuskuviosta edelleen, nyt tosin en kiihotu ihan joka kerta kun tartun työhön.

Olen jo sen verran iso tyttö, etten kuvittele olevani ainutkertainen, joten on varmasti muitakin joille motivaatioksi toimisi paremmin ulkoinen kontrolli ja rangaistus/ pieni kiitos, kuin itselle lupailtu suklaakakku. Jokin tässä silti on, ettei näistä asioista saa lukea mistään, noh paitsi nyt ehkä rivien välistä, että joitakuita kiinnostaa mennä Boot campille.