lauantai 2. helmikuuta 2013

Yksinkertaisen kauneus

Kurkkuani myöten täynnä sadomasokistisia virityksiä.

Sain Neiti N:n tarinan luettua ja koetin taas jatkaa Kipukynnys-kirjaa. Molemmat siis kertovat kohtalaisen omakohtaisesti suomalaisesta S/M:stä.
Puuh. Neiti Narun tarina oli mukaansa tempaava kirja kyllä, mutta paikoin aika tajuton. Kirjan hurjin S/M esitys: kanaksi pukeutunut päähenkilö vetää nipistimistä perässään tavaraa ja lopuksi "mestataan" lavalla? WTF? Oliko siinä jokin isompi idea, joka meni minulta ohi?

Kipukynnys taas...Alkulehdet vasta selailtuani en voinut käsittää, kun ihmiset lukupiirissä sanoivat, että sessiokuvauksia on tylsä lukea. Joo, nyt ymmärrän. Eikö se mies tosiaan muuta keksi, kuin ripustaa naisen taas kattokoukkuun ja piiskata. Piiskata SATA lyöntiä. Tai TUHAT.

Olen lukenut selvästi vähän liikaa tätä kamaa lyhyen ajan sisällä. Alkaa tulla hylkimisreaktiota pintaan. Erityisesti se kohdistuu kaikkeen turhan monimutkaiseen. Jos laitetta ei pysty kuvailemaan niin, että lukija tajuaisi sen toimintatavan ilman kaavakuvaa, onko se oikeasti niin siisti juttu?

Vaikka olen uusi kuvioissa, alkaa jonkunlainen ns. koulukunta hahmottua päässäni. Se vie selvästi suuntaan, jossa päänsisäinen on tärkeintä, eikä ulkoinen varustelu oikeasti voi nostaa tunnelmaa paljoakaan lisää. Esim. tämä viikon takainen julkinen piiskaus. Minulla tuskin olisi voinut olla sen subimpi olo, vaikka ympärillä olisi ollut minkälainen dungeoni kaikkine väkipyörineen, eikä suinkaan vähän nuhruinen yökerho. Tärkeintä minulle oli ote niskatukassa ja se, että sattui. Ja se, että tiesin kuka siinä oli minua pitelemässä ja että arvostin häntä Masterina.

Seuraava tapaus sopii hyvin yksinkertaisuuden teemaan:

Tänään päiväohjelmamme oli mahdollisimman vähän kinky, mutta silti sain kokea yhden ilahduttavan elementin tänäänkin.
Mukavan ulkoilun jälkeen venyttelin selkälihaksiani matolla siten, että istuin jalat suorina eteenpäin ja painoin päätäni polvia vasten. Saan asennon melkein loppuun, vähän jää vajaaksi. Minulle tuli mieleen pyytää Isäntää tässä avuksi ja koettaa, miltä tuntuu, jos toinen painaa otsani perille, polvia vasten. Hän teki työtä käskettyä käsi takaraivollani ja hiukanhan se kirpaisi venyä yli luonnollisen rajansa. Tovin venyttelin nautinnollisesti hänen otteensa alla ja sitten koetin nostaa päätäni. "Joo", mutisin sen merkiksi, että olin saanut tarpeekseni. Takareisiä alkoi jo kirpaista ja vähän lonkkiakin. "Joo!?" Tajusin heti, missä mennään ja pidin tilanteesta.

Lopulta pääsin otteesta ja ojentelin kahta ihanammin varttani taaksepäin. Isäntä naureskeli venytyksen olevan tehokkaampi kun se menee vähän yli sietorajan. Ai jaa niinkö?

No, olin kait heti kerjäämässä toista samanlaista!

2 kommenttia:

  1. Kaipa noita mieltymyssuuntia on vaikka kuinka. Jos Isäntäsi tykkäisi rakentaa kaikenlaisia maailmanlopunlaitteita ja virittää sinut niihin kiinni ja pyörittää ja venyttää ja riiputtaa pää alaspäin, tuskin nurisisit jälkikäteen? ;) Subi voi siinä yhtä hyvin keskittyä side silmillä korvienväliinsä (tai jalkoväliinsä), ja siitä olisi yhtä kiva lukea kuin siitä, että "hän painoi minut vatsalleni pöytää vasten" tms. Sen sijaan insinööri-D:n kuvauksia tuollaisesta sessiosta olisi ehkä hieman puuduttavaa lukea...

    VastaaPoista
  2. En usko, että minulla olisi valittamista, etenkin mikäli laite oikeasti olisi turvallinen. Toisaalta, vatsallaan pöytää vasten voi tapahtua hämmästyttävän monipuolinen valikoima asioita. ;) Ei minun sitä sinulle tarvitse ollenkaan selittää. :D

    VastaaPoista