sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Subikoiran onnea

Joo, on ollut vähän hiljaisempaa. Tosin eilen oli hiukan säpinää illalla ja nyt nautiskelen myöhäisillan siideriä, johon kysyin luvan Isännältä, mutta hän vihjasi hakevansa maksun myöhemmin. Hihi, tyytyväinen!

Voisin kertoa eilisillasta esimerkin, miten riitainen olo voi päättyä onneen.

Minulla oli eilen suht raskas päivä, työn merkeissä meni myöhään, olin syönyt epämääräisesti päivällä ja illalla sorruin vielä herkuttelemaan ylimääräistä. (Raportoin siitä jo Isännälle, häntä koipien välissä, en tiedä onko lukenut pervomeilinsä). Myöhään illalla olin tietokoneellani, väsyneenä jo, ja tunsin pientä ahdistusta. Semmoista yleisvitutusta, tyytymättömyyttä, vähän kohdistumatonta huonoa tunnetta. Ilmenee aina välillä, ohimenevää. En varsinaisesti ollut seksinhaluisella mielellä, mutta aloin pyöritellä mielessäni sidontaan liittyviä mielikuvia, ikäänkuin vastapoolina ahdistukselle. Olisin NIIN halunnut johonkin vähän hankalaan asentoon, mieluiten kattokoukkuun sidottuna. Mietin jo, voisinko ehdottaa Isännälle semmoista, mutta sitten tajusin sen mahdottomaksi: meillä on lapsella joku herkkäunisempi vaihe menossa ja olisi todella kettumaista joutua hätäisesti purkamaan sidonta, jos lapsi alkaisikin itkeä kesken unien. Eli ei-ei.

Tämä fakta mielessäni hermostuin koko tietokoneella roikkumiseeni ja päätin, että menen joka tapauksessa Isännän luo. Saan sieltä joko helpotusta olooni jollain tavalla tai sitten menen yksinkertaisesti nukkumaan.

No, pieni riitatilannehan siitä saatiin aikaan. Sitä tavallista settiä: minä olen alistamista kaipaavassa mielentilassa, mutta täysin kykenemätön esittämään sitä Isännälle muutoin kuin mököttämällä. Lopulta istuttiin hiljaa molemmat, eri päissä sohvaa, eikä osattu avata tilannetta. Isännällä ei ollut mitään hajua, miksi olin naama norsun**lla, minä taas en saanut sanottua. Painelin siitä sitten nukkumaan nuristuani ensin jotain väärästä kohtelusta.

Kelasin taas yksin sängyssä sitä samaa ajatusjatkumoa, joka johtaa siihen, että ei tästä tule yhtään mitään, heitetään hittoon koko Ds-touhu ja jatketaan normaalina parisuhteena. Ja samalla tuska siitä, että tajuan kaipaavani juurikin jotain muuta ja epätoivoissani mietin jo, miten ikinä voisin sitten haluani tyydyttää. Vai olisiko terve vaihtoehto haudata se vain mielen sopukoihin.

Isäntäkin tuli sitten nukkumaan ja maattiin tovi hiljaa, hän isona kysymysmerkkinä, minä omissa ajatuksissani kamppaillen. Lopulta tein aloitteen, vaikka se vaikeaa olikin: hakeuduin hänen lähelleen, pää sillä tavalla matalalla, hänen rintaansa vasten. Ohjasin hänen kätensä niskalleni. Muutamin hiljaisin repliikein sain lopulta peiton alla kerrottua, että kaipasin nyt juuri tätä ja vielä: "satuta mua".

Tajuttuaan tilanteen, Isäntä oli sitten heti täysillä mukana. Hän tukisti minua niskasta ja kovisteli kuiskaillen, oliko niskojen nakkelu muka joku tapa pyytää Isännältä huomiota jne. Nautin joka hetkestä, tunsin onnentunteen kasvavan sisälläni ja kehoni iski kipinää jokaisella nipistyksellä, puraisulla ja tukistuksella, jota sain. En ollut varsinaisesti kiihottunut, vaan se oli jotain muuta... semmoinen subin olo: onnellisen nöyrä, vähän ressukka, käsittelystä nautiskeleva, odotuksesta kihelmöivä. Taantuva, suoraan sanottuna. Järjelliselle ajattelulle saattoi (ainakin osittain) sanoa hei-hei ja vain olla tuntemusten armoilla.

Siinä oli seksiäkin, sisältäen rajuja otteita ja nipistyksiä, mutta yhdyntä oli minulle tavallaan toissijaista, mukavaa oheisohjelmaa. Tärkeintä minulle oli se olo tuon varsin hiljaisen ja huomaamattoman, mutta minulle merkityksellisen kanssakäymisen jälkeen: Kun Isäntä uupuneena kietoi käsivartensa tiukasti ympärilleni, olin täysin onnellinen. En enää vähääkään riitaisa, vaan tyytyväisen alistunut. Aiemmat huolenaiheenikin kumistelivat jossain kaukaisuudessa, voimatta koskettaa minua, kun sain käpertyä Isännän suojelevan käden alle. Vahvan käden, joka voi halutessaan helliä, mutta joka voi myös tuottaa kipua, rakastavaa kipua.

5 kommenttia:

  1. Naiset on kyllä kamalan monimutkaisia otuksia! :O ;P Joskus käy melkein sääliksi Isäntääsi, kun hän joutuu kamppailemaan tuollaisten arvoitusten kanssa päivittäin. Onneksi loppu on usein onnellinen. :)

    VastaaPoista
  2. Hih! ^

    Kiitos tästä kirjoituksesta! Kamppailen samanlaisten tuntemusten kanssa täällä, vähän väliä! :)

    VastaaPoista
  3. Mikä siinä onkin, ettei noi alistavat miehet koskaan halua yhtä paljon seksiä ja sitä alistamista kuin me naiset? Oliviakin juuri kirjoitti samasta aiheesta, ja myös minun ja Peikon parisuhteessa tilanne on koko ajan ollut samanlainen. Vai onko sen alistuvan rooli aina haluta jotain, mitä ei sillä hetkellä voi saada? Aina vaan lisää ja enemmän.

    Olisiko tässä ihan oman blogikirjoituksen paikka? Anyone?

    VastaaPoista
  4. Mä en tiedä kykenenkö nyt kyllä aihetta luotamaan sen syvemmin. Etanaviikko, mä vaan haluan. ;D

    VastaaPoista
  5. Sit kun sä saat järjen takaisin yläpäähäsi, sä kirjoitat, ok? :D

    VastaaPoista