tiistai 1. tammikuuta 2013

Naru perseessä

Naru perseessä, tällä tavoin eräs ystäväni luonnehti joskus stringejä. Epämukavaa, hän tarkoitti.

Minulla ei ikinä ollut ennen stringejä, siis sen tyyppisiä alushousuja, joissa kulkee takana vain minimimäärä kangasta, tai pelkät narut. En tiennyt, miltä ne edes tuntuvat. Olen ollut aika piittaamaton alusvaatteideni suhteen jopa, kunhan nyt jotain käytännöllistä on päällä.

Ekat stringini hommasin kaupasta, johon jouduin ihan sattumalta, odoteltuani sen edustalla ja katseltuani sisään. Oikeastaan tarkoitukseni oli mennä katsomaan koruja. En ole hepene-tyyppiä ja monasti minulla on naisellisten vaatteiden lähellä jotenkin sellainen drag-olo. Sillä erotuksella, että drag-henkilöt pitävät tilanteesta! Samaten nolostelin noiden alushousujen katselemista, ikäänkuin olisin luvattomilla asioilla.

En ihan muista, miksi päädyin ostamaan ne. Ehkä halusin vain poiketa rutiineista ja kokeilla jotain seksikkäämpää ylläni, jotain vähän tuhmaa. Kaupassakin oli sopivasti tungostakin, kukaan ei kiinnittänyt huomiota toisten ostoksiin. Pidin näiden alkkarien ulkonäöstä, sillä ne olivat yksinkertaiset ja mustat, ilman pitään pitsiä, kuvaa tai hörsöä. Juuri sopivat minun makuuni.

Kokeileminen kotona tapahtui privaatisti, varovasti. Kun tiukka kangaskaistale painui pakaroitteni väliin, tiesin olevani myyty. Näkymä peilistä oli säädytön. Näinkin muhkean takamuksen omaavan ihmisen ei missään nimessä pitäisi käyttää jotain tuollaista, herran tähden! Rivoa...

Ja se tuntuma. Aluksi stringeistä oli koko ajan tietoinen, siitä miten ne painoivat ja tuntuivat jatkuvasti asettuvan epämukavasti. Samaan tapaan, kuin silloin kun alkaa eka kertaa käyttää rintaliivejä. Sitten tunteeseen tottuu, mutta kieltämättä tekee silti mieli aina välillä vähän korjata takakappaletta löysemmäksi. Edelleen nautin siitä olosta, miten päälihousut tuntee ikäänkuin suoraan takamusta vasten: viileän, karheankin kankaan siinä löyhästi pakaroita hivelevänä. Ihan kuin olisi alasti, vaatteiden alla tosin.

Stringit ovat subille ihan must alusvaate: hallitseva puolisko voi koska hyvänsä työntää kätensä housuihin ja tavata paljasta ihoa. Samaten, sillä tuulella ollessani, saatan ohimennen laskea päällihousujani ja väläyttää peppuani Isännälle, jonka spontaani reaktio voi olla hyväily tai läimäys.

Sittemmin olen ostanut lisää erilaisia stringejä. Käytän normialkkareita kyllä edelleen myös, mutta olemukseni sähköistyy kyllä ihan eri tavalla, kun tiedän että päälläni on tuo olematon vaatekappale, aina välillä ihanan epämukavasti kiristävä.

---

Olen suunnitellut vähän muok... muutt... (en sano sitä sanaa!) TUUNATA stringejäni niin, että yhdistäisin valmiiseen pohjaan nahkaa, ehkä niittejä, ketjua, jonkin laatan tms. Kelpaisi näyttää persettään taas julkisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti