tiistai 15. tammikuuta 2013

Lukupiiriä ja vaniljaa

Kyllä minä selvästi olen masokisti: olen menossa lukupiirin tapaamiseen ilman, että olen lukenut kyseistä kirjaa.

Selitykseksi sanottakoon, että minulle selvisi vasta eilen, että osallistun Turun Baletin lukupiirin kokoontumiseen. Koitin tänään silmäillä jotain kohtia luettavasta kirjasta. Se on tuore julkaisu viime vuodelta, suomalaisten kirjoittajien Kipukynnys. Sitä ihteään, äs/ämmää. Olin aiemmin jo aloittanut kirjan, mutta en saanut luettua sitä eteenpäin, sillä alussa oli jotain minulle henk. koht. turn-offina toimivia elementtejä, kuten oikeaa pakottamista ja pelkoa. - Mikä sittemmin osoittautui vain lavastukseksi, mutta huono fiilis oli ehtinyt jo tulla. Samalla omassa elämässäni oli niin paljon juttuja meneillään, etten jaksanut keskittyä fiktioon, joka olisi käsitellyt sitä samaa mitä oma pää jo pursusi entuudestaan. Tuon kirjan aika olisi selvästi vasta myöhemmin minun kohdallani.

Nyt kuitenkin kaivoin sen taas esiin, kunnioituksesta tämäniltaista tapaamista kohtaan, ja tarkoitus oli käydä sitä vähän läpi. Löysin kohdan, jossa oli ilmeisesti sankariparin ensimmäinen todellinen sessio kyseessä. Silmäily kävi aika intensiiviseksi ja loppunoston kohdalla olin ihan valmista kamaa. Kirja pois ja etsimään miestä käsiini.

Huonejärjestelyiden tähden meillä on tosi harvoin mahdollisuus nauttia meidän parisängystä siinä mielessä kuin termi "sängyssä" pitää sisällään. Meille "sängyssä" on useimmiten mitä tahansa muuta: sohvaa, mattoa, tuolia, pöytää, lattiaa... Mutta nyt oltiin sängyssä. Ja jos eilen olikin vähän mustaa kiiltävää lakritsaa, niin nyt oli pehmoista vaniljaa vuorossa. Sekin sytyttää, kun on itsellä alkutahdit kohdallaan. Jos ei, se voi mennä seinien tuijotteluksi ja kauppalistan kertaamiseksi...

En sano, että vaniljan tarttisi olla tylsää.

Ihan fyysisesti minun on helpompi vaniljasessiossa saada hyviä asentoja, kun voin sallitusti käyttää kehoani ja mielikuvitustani. Jos orgasmeista puhutaan, niin tottakai niitä on helpompi poimia perinteisessä seksissä. Samaten voin kehittyä ja treenata juttuja toisen osapuolen iloksi. Vaikkei seksi urheilusuoritus tietty olekaan, olin tyytyväinen, kun sain vietyä nappiin yhden pikku tempun. Kuvitelkaa asento, jossa nainen on selällään jalat yhdessä ja mies päällä hajareisin. Miehelle tekee kivaa, kun nainen vetää (mitkälie) reisiensä lähentäjäjänteet niin tiukalle kuin saa. Tajuutte kyllä, jos laitatte käsivarren jalkoväliinne ja puristatte jänteillä..

Tetriksen niksinurkka...

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun olit mukana. Toit tosi hyviä pointteja esille! Toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi/ -nne! Tykkäsin tilaisuudesta paljon. Juteltiin W:nkin kanssa jälkeenpäin, että oli tärkeää saada jutskata "pervojen kerman" (ISOT lainausmerkit, toim. huom.) kanssa ihan vakavasti, mutta hauskasti meitä kaikkia kiinnostavista pointeista. Loppujen lopuksi taitaa aika harvoin vastaavia vertaisryhmiä saada kasaan, siis muistakin kuin omista tutuistaan.
    P.s. Arvostettiin sitä, miten aina kiskoit rönsyilevän keskustelun takaisin sen kirjan pariin. ;)

    VastaaPoista