sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Härregyyd!

No nyt meinas Tetrikseltä tulla kahvit nenän kautta monitorille.

Mies alkoi meilin välityksellä ehdotella switch-toimintaa. Siis ei parin- vaan puolenvaihtoa: hän alla, minä yllä. Herranen aika, meni tovi nieleskellä ennen kuin sain vastattua, että juu, tottakai käy. Mutta ehdottomasti eri roolit sitten päälle.. Eihän Tetris vois millään Isäntää alistaa... hui kamala!

Piti napata kermalikööripullon loppu tämän sulatteluksi.

Olen kyllä luonteeltani riittävän switch että tämä varmaan onnistuu. Ennen näitä varsinaisia S/M-leikkejä otin suht usein ohjia makuuhuoneessa, mutta nykyään se on jäänyt aika vähälle. Ehkä osin niitten tuntemusten kaipuu on houkutellut miehen nyt tähän ehdotukseen. Ja kukapa ei haluaisi olla toisinaan kahlittuna ja käytettynä, hm? Etenkin jos itse tekee ja näkee sitä yhtenään.

Tulee mieleen ihan käytännössä, että kuinka paljon helpompi olisi peuhata toisen masokistin kanssa. Mieheni ei sitä oman näkemyksensä mukaan hiukkaakaan ole. Ei koe eroottista kipua nautinnollisena jännitteenä kehossaan, vaan pelkkänä epämiellyttävänä asiana. Minun on siis osattava toimia näissä puitteissa. Sitominen ok, alistaminen ok, seksuaalinen käsittely ok, mutta ei kipu. No kaipa se on ok. B ja D, mutta ei S/M.

Nyt kolistellaankin yllättäen minun omia rajojani.



(Harkitsen yhä, pitäisikö minun kuvailla nöyryyttävin naintikokemukseni Köydettären iloksi vai ajatella teitä kaikkia muita, siveät ja herkkämieliset lukijani.)


3 kommenttia:

  1. Oho! Tuli vissiin yllätyksenä subikoirallekin? Toisaalta... On jotenkin helppo kuvitella -- öh, öö, nyt se ei siis olekaan Tetris joka on 100% subikoira vaan... No joka tapauksessa. Varmasti löydät itsestäsi kaikenlaisia tarpeita, joita pääset sitten toteuttamaan D-ominaisuudessa. ;P

    VastaaPoista
  2. No tuli ihan puun takaa, siis näin suorana ehdotuksena. :) :o
    Kyllä mä olen 100% subikoira, tahdon olla. Tällä hetkellä ajatus dommeilusta hämää, mutta eiköhän siitäkin kunnialla selvitä. Mieskin meilissään totesi, että sekoitetaan pakkaa välillä mutta muuten jatketaan normaalisti. _Normaalisti_. Se lämmitti säikähtynyttä subi-minääni.
    Mutta, siis, ihan tervettä välillä tomuttaa kuviota! (Niinkuin tässä nyt joku tomu olisi kerinnyt leijailla jo).

    VastaaPoista
  3. Tomua se on tuorekin tomu? ;D

    VastaaPoista