torstai 31. tammikuuta 2013

Nimimerkityksiä

Potkaisin alakerran Isäntää meilillä, jossa kerroin, että raportoin myöhässä leikkineeni lelulla työaikana.

Ha! Toivon, että päitä putoilee tai olen pettynyt.

---

Kävin kylässä Whiteropen luona, jolla reissulla oli positiivinen vaikutus pudonneen mielialani kohottajana. Vielä eilen minulla oli hankala olla, vaikken sitä enää viitsinyt blogiini sälyttää. Kyläilyn jälkeen minulla on ollut kevyempi, helpottunut, jopa vähän hilpeä olo. Teki NIIN hyvää nauttia seurasta ja puhua kinkyjä. Paine pään sisällä on niiltä osin helpottunut ja sain uskonvahvistusta eräässä henkilökohtaisessa ongelmassa, jota saatoin vähän purkaa hänen kanssaan ja sain siihen toista näkökulmaa. Näitä kaappiasioita, ymmärrätte...

Henkisen puimisen lisäksi kuulin ilokseni, että tulisin saamaan köyttä. Paljon köyttä. Jei!

Muun ohella ehdimme keskustella aiheesta nimimerkkien merkitys kinky-yhteisössä. Miten vaikea on välillä muistaa samalta ihmiseltä useita nimiä (hänen oma etunimensä, kinky-nicki ja mahdollisesti vielä jokin muu nimitys, jota yleisesti käytetään) ja hahmottaa tilanteet, joissa niitä kutakin on sopivaa käyttää. Miten voi mokata etiketissä, jos vahingossa livauttaa henkilön oikean etunimen väärässä paikassa. Entä miksi ylipäätään pitää olla nickejä? Eivätkö ihmiset voisi ainakin kasvotusten olla ihan vain omalla etunimellään? Tästä on yhtä monta mieltä kuin kinkyäkin, mutta kirjaan seuraavassa omia näkemyksiäni.

Oma nimimerkkini, tai alter egoni, Tetris Whiphunter, saapui näyttämölle siinä vaiheessa, kun olin ottamassa ekaa kertaa yhteyttä Turun Balettiin ja oli keksittävä jokin muu osoite ja nimi kuin omat. Aavistin, että olisi pöljää tallustella tuntemattomaan ympäristöön ihan omalla nimellään, etenkin kun kaikki materiaaleista löytämäni henkilöt selvästi esiintyivät nimimerkeillä. Tahdoin löytää jonkin sopivasti sukupuolineutraalin etunimen ja sukunimi nyt muodostuu taipumuksistani ja onkin tullut toteen näytetyksi useaan kertaan, heh. Minusta ei olisi ikinä voinut tulla mitään neiti Sitä tai rouva Tätä, saati sitten -tär/ -tar. En vain ole niin feminiini olento, sorry. Tetris on alunperin Neuvostoliitossa kehitetty alkeellinen tietokonepeli, joka sopi minulle siis oikein hyvin teemaltaan. Tullut pelattua paljon aikanaan. Paljon. Toisekseen olen jossain matemaattisissa tai maantieteellisissä asioissa ihan käsittämätön palikka.

Tetris oli aluksi vain nimimerkki meilailua varten, mutta siitä on tullut paljon enemmän. Osa minusta on Omanimi ja osa on Tetris. Whiterope piti osuvana määritelmääni, että Tetris tekee sujuvasti asioita joita Omanimi ei tee. Minusta olisi äärimmäisen kiusallista tulla kutsutuksi omalla nimelläni kinkyaihepiirin sisällä. Joka tapauksessa ainakin latistavaa. Tetris merkitsee minulle vapautusta omasta minästä. Se on ikäänkuin minäni vaihdettuna turbovaihteelle kinkyyn suuntaan. En ole äärimmäisen tarkka siitä, saavatko muut kinkyt tietää oikeankin nimeni ja identiteettini, lähimmät tietävätkin, mutta en herran tähden ala olla omalla nimelläni missään puhtaissa kinky-yhteyksissä.

Oma nimi vetää perässään pitkää laahusta, jossa tulee mukana käsitteitä, kuten tytär, äiti, avopuoliso, täti, sisko, kummilapsi, vanha ystävä, työtoveri... Kaikkiin näihinkö minun pitäisi jotenkin ympätä kinkyidentiteettini osaksi?
Helpompaa vain olla välillä Tetris.

---

Haukotus. Menen viettämään iltaani Neiti Narun parissa.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Säännöistä ja käskyistä

Vihdoin blogissa ja luvan kanssa!

Eilisiltana pyyhin pohjamutia enkä jaksanut kirjoittaa. Itkin tovin tietokoneella ja menin jatkamaan itkua Isännän kainaloon, siliteltäväksi. Kun olin itkenyt tarpeeksi, siirsin vihjaavasti hänen kätensä niskahiuksilleni. Sain ystävällistä moitetta siitä, yritinkö kenties ohjailla Isäntää, mutta hän innostui kuitenkin piristämään minua hyvin osaamallaan tavalla. - No se siitä, mitä lie sub dropin jälki- tai PMS:n alkutahteja.. mieluummin kuitenkin tämä hormonaalinen vuoristorata kuin se kylmän kalan olotila, jonka e-pillerit aikanaan saivat aikaan. Ehkä siitä lisää joskus toiste.

Vielä tänään päivällä olin kuin hieman depressiivinen painekattila. Pääni pursusi asioita, joita olisin voinut purkaa kirjoittamalla tänne. Kaikkea mahdollista sen hetkisestä tilastani aina BDSM:ään yleensä ilmiönä. Mutta ei. Minun ei ollut sallittua kirjoittaa, ei päiväsaikaan. Vasta illalla on lupa. Pyysin itse tämän tapaista rajoitusta kun bloggailu alkoi viedä työaikaani (toimin yrittäjänä), eikä minulla ollut itselläni mitään kontrollia asiaan: jos kirjoitutti niin kirjoitin. Uskon vasta kun kuulen dominoivalta henkilöltä sanan EI.

Koitin tänään muistella, miten Ds-säännöt astuivat kuvaan mukaan. Ihan ekana minua komensi ihana Whiterope (komentaa välillä vieläkin), meilitse. Mistä edes tiesin, että BDSM:n maailmassa on tapana jaella sääntöjä ja rajoituksia toiselle? En muista... Enhän ole tutustunut melkein lainkaan alan aineistoon etukäteen. Olen toiminut omien tuntemusteni mukaan, mikä tuntuu sopivalta ja hyvältä. Ihan eka rajoitus taisi koskea nimenomaan nettailua - pyysin Whiteropelta apua kontrolliin ja sain vastausmeilissä minuutintarkat rajat ja uhan sanktioista. Olin pienessä taivaassa. Voiko olla olemassa jotain näin makeaa: Saisin totella JA saisin sanktion, jos lipeäisin! Kaksi hyvää yhdessä.

Jäin totaaliseen koukkuun: mitä virkaa on arkielämällä ellei siinä ole sääntöjä? Kun saa noudattaa annettuja (ja yleensä itse ehdotettuja) sääntöjä, tuntee ulkoisen komennon seuraavan itseä mihin ikinä meneekään. Huijaaminen ei kuulu jutun juoneen: se olisi toimintaa subin omaa luonnetta vastaan, ainakin minulla. Mitä järkeä olisi huijata? Päämäärä on olla tottelevainen, mutta jos lipsuu, niin sitten kärsitään. Mieluiten vähän kohtuuttomalla mitalla vielä. - Pieniä palkkioita, isoja rangaistuksia, siitä minä pidän. Palkkio voi olla pala suklaata; rangaistus viikko ilman suklaata.

Säännöt ovat itse ehdottamiani, sillä itse tiedän parhaiten, mikä elämässäni kaipaa kohennusta ja mikä koituu lopulta omaksi parhaakseni. Master tai domme sitten sorvaa ehdotelmaani yleensä asteen verran tiukemmaksi, niin että nielen pari kertaa kuullessani lopullisen version. Se on hieno hetki.

Näitten sääntöjen alla olen tällä hetkellä:
- Herkkukielto. Isäntä laati tarkat ohjeet tästä joskus joululomalla ja se on voimassa toistaiseksi.
- Raportointivelvollisuus, kun käytän lelulaatikosta yhtä tiettyä mukavaa lelua itsekseni. (Isännän keksimä)
- Bloggauskielto muulloin kuin iltaisin.
Työn alla:
- Työntekoani vahtiva aikataulu.

Käskyt ovat samaa maata, mutta kertaluonteista kontrollia.
Isäntä on erityisen hyvä antamaan työtehtäväkäskyjä. Tänään olin tulisilla hiilillä, kun en päässyt bloggaamaan päässäni pyörivistä aiheista, enkä saanut tylsiä työtehtäviäni alulle lainkaan. Tekstasin Isännälle ja pyysin lupaa blogata. Sieltä tuli bumerangina ET SAA ja käsky mennä hakkaamaan toviksi halkoja. Selvä.

Isäntä ei varmaan pahastu, jos lainaan tähän esimerkkinä hänen tämäniltaisen tekstiviestinsä työmatkalta:
"Isäntä on tulossa kotiin ja
kaipaa lämmintä suihkua (yhden pesällisen lämmintä),
jääkaappikylmää siideriä ja jotain syötävää!"

Viesti sähköisti minut vähän ihmeesti toimimaan. Melkein kuin päähäni olisi lyöty pakkomielle tehdä vaadittu, heti ja hyvin. Ihan eri tavalla, kuin jos viesti olisi alkanut: "Moi! Voisiksä rakas laittaa saunan pesään tulen...

Sana "Isäntä", käskevä sanamuoto ja piiska paukahtaa pääni sisällä vaatien toimintaa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Subi putoaa

Minulla eli Tetriksellä on meneillään toinen bileiden jälkeinen syvämietteisyyden päivä, jonkun verran alavireisempi kuin eilinen. Odotuksen stressi on pois ja vielä on liian aikaista lähteä hinkumaan seuraavia kokemuksia. Hormonaalinen käyräkin on jo laskusuunnassa. Kuvaavaa on, että minulle ei ole tullut kai kertaakaan spontaanisti seksi mieleen tänään. Kipukynnys-romaania luin äsken ja näin sen ihmeen vaniljaisin silmin, kummastellen kuka hullu sallii itsensä kiedottavan keittiökelmuun.

Entä minä itse. Miten joku kipukokemus voi olla niin arvokas, että silmää räpäyttämättä olen valmis paljastamaan itseni julkisesti ja kulkemaan sen jälkeen viikkoja perse mustana? Kyllä, viikkoja. Mustelmat ovat syviä, joudun istumaan vähän hankalasti nytkin. (Jos Master K luet tätä, se mitä sinulle kirjoitin on voimassa eikä se, mitä tässä marisen).

Bileistäkin tulee mieleen nyt niitä likaisempia juttuja, kuten se viirusilmä-äijä, joka ehdotteli minulle asioita jostain takaviistosta. Hyi. Ne on kuule eri miehet jotka naisia pepulle piiskaamaan pääsee!

Ehkä minulla on jonkinlainen sub drop, subikoiran putoaminen, meneillään.

Voi helvata. Googlasin sanalla "sub drop" ja osuin ekana sivustoon nimellä Submissive Guide. Siis onko netissä opaskirjanen subeille? Ääääh... En varmana lue. Haluan kyllä rakentaa fiilikseni ihan itse ilman mitään self help -opasta. Sub dropia käsittelevän sivun ainoastaan luen:

http://www.submissiveguide.com/2009/03/sub-drops-emotional-side/

En halua kahlata syvemmälle tuon kaltaisille sivustoille ainakaan nyt tässä vaiheessa, mutta se jo auttaa kun siellä sanotaan, että paska olo on normaalia. Hurjemmat hormonit ovat haihtuneet ja elimistö jää kumisemaan kuin tyhjentynyt talo bileiden jälkeen, koettaen siivota nurkkia taas tavanomaiseen järjestykseen.

---
Tavallaan haen nyt kokemusta normaalista kun keho ja mieli eivät vedä BDSM:n puoleen. Tällainen seestynyt, jopa tylsä olo voi kyllä olla otollinen aikeessani saattaa työasiani taas järjestykseen. Toisaalta olen miettinyt, että nyt kun seksidraivia ei käytännössä ole, kiinnostaako subina olo minua yhä. Kumman paljon ajatukset ovat hakeutuneet tänään stressitekijöiden ulkoistamiseen, eli elämänsä laskemiseen isompien auktoriteettien käsiin asioissa, joille ei itse mitään voi. Siihen, että voin itse omalta kohdaltani elää niin hyvin ja moraalisesti kuin voin, mutta millekään muulle en oikein voi mitään kuitenkaan. Miksi siis kantaa huolta itseään isommista asioista?

Tämä voi kuulostaa jo pitkälle viedyltä, mutta päivittäin saan tarkkailla omaa koiraani, jolla on kultainen, tottelevainen luonne. Se elää iloisena ja onnellisena niissä rajoissa, jotka sille on asetettu, aina valmiina täyttämään emäntänsä toiveet miten parhaiten osaa. Koiraa ei tietenkään lyödä eikä rankaista muutenkaan, mutta muuten sen perusluonteessa on mielestäni paljon oppimista. Sillä ei ole ikinä ollut tarvetta pomottaa missään asiassa ja se saa elää hyvää koiran elämää. Se on esimerkki onnellisesta alistumisesta.

Vakituisessa D/s-sävyisessä suhteessahan kaikki subiin kohdistuva ei voi olla negatiivista. Pääasiassa parisuhde-elämä on kuitenkin sävyltään positiivista. Eilenkin auttelin miestäni reippaasti remonttihommissa, yhtään valittamatta omaa epämukavuuttani ja tsemppasin häntä vilpittömästi, kun häneltä meinasi usko loppua hankalissa kohdissa. Yhtä tyytyväisin mielin siivosin sitten jäljet. Sainhan auttaa Isäntää ja tuoda hänelle helpotusta. Aiemmassa elämässäni sellaiset tehtävät olisivat saattaneet tuntua häiritseviltä omien suunnitelmieni lykkäytymisen tähden ja siivoamisen olisin jättänyt tasa-arvon nimissä miehelleni. Nykyisin, ja muutamien hyvien piiskausten jälkeen, kauhistun moista oman edun tavoittelua ja nokkavuutta. Alan selvästi rutinoitua olemaan kiltti ja tottelevainen.

Subius voi olla mielestäni asenne sydämessä, ihan ilman seksiulottuvuuttakin.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uniformal-bileet

Kysyin Isännältä, mitä hän haluaa sensuroitavan. Ei kuulemma mitään.

Nämä olivat meille nyt toiset Fetish Club-bileet. Näihin oltiin valmistauduttu huolella monella tapaa. Ensinnäkin vaatetuksen kokoaminen ja toiseksi minun kohdaltani Piiska-askartelutyöpajaa mainostavan esityksen suunnittelu.

Isännällä oli USA:n armeijan (?) musta kevyt takki, jossa oli eräästä menneestä larpista peräisin olevia poliisimerkkejä. (Joku tunnisti ne merkit heti lippukassalla. Hitsi, että larppiporukoissa on paljon kinkyjä). Hänellä oli musta-harmaat reisitaskuhousut, joita pidän erittäin seksikkäinä kireine takapuolineen ja pullottavine taskuineen. Lisäksi hänellä oli maiharit, päässä musta baretti ja vyönä armeijan varustevyö, jossa mm. floggeri, raippa ja ammattilais-käsiraudat. Taisi siellä olla joku dildokin piilossa, jonka panin ennen bileitä hermostuneena merkille.

Minä keskityin tällä kertaa eniten alusvaatteideni miettimiseen, sillä tiesin joutuvani olemaan paljain pepuin. Stretch-farkkujen alle piilotin stay-up sukat ja stringit. Nämä kaikki mustia ja samaten kaksi leveää, kireää kuminauhavyötä, joista hakaneuloin sommittelin itselleni eräänlaisen korsetin. (Kivampi, jos maha ei roiku kun kumartelee). Stringitkin kiinnitin vyöhön hakaneuloin, ettei tulisi noloa vilahdusta mahanahkaa välistä. Tämän yläosasetin kiinnitin kahdella ketjulla sukkiin, ne markkeerasivat sukkanauhoja. Yläosaan vedin vain maastokuvioisen topin ja käsiin uudet vähän kahlemaiset nahkarannekkeet, jotka olin ostanut BC Hiidenistä Turusta. Maskeerasin kasvoni suunnilleen tuon aiemman postauksen mukaisesti vähän eläimellisellä teemalla. Hiukset laitoin poninhännälle aika ylös ja koitin tupeerata vähän pörröä tukkaan. Kengiksi valitsin vihreän maiharin tyyppiset laadukkaat nahkakengät.

Kun koko asuni oli hakaneuloilla yhteen kasattu, oli WC-asiointi varsin mielenkiintoista, etenkin siinä vaiheessa kun Isäntä huvitteli laittamalla minulle käsiraudat. Voin kertoa, että onnistuin olemaan siististi! Käsiraudoista en kysellyt mitään sen jälkeen, kun Isäntä huomautti voivansa kiinnittää käteni myös selän taa...
Vapauduin raudoista vasta esityksen jälkeen.

Bileiden alku meni minulta jännityksen huumassa. Siinä oli vielä jotain pientä suunnittelukokousta, jossa olin tyytyväinen, kun minulle sanottiin jotain siihen tyyliin, että kyllä nämä kolme dominoivaa henkilöä minut hoitavat minne kuuluu, ei minun tarvitse siitä huolehtia. Just jotain tuollaista huolestunut subi haluaakin kuulla.

Vähän ennen H-hetkeä Karwanaama kehoitti Isäntää lämmittelemään minua. Isäntä katsoi sitten jonkun rauhallisemman nurkan ja antoi minulle vähän raippaa. Isäntä ei ollut nähnyt ketjuviritelmääni ennakolta ja sain häneltä vähän tiukkaamista, olinko kenties Karwista varten laittautunut. Se oli käsittääkseni kyllä vain hänen tapansa saada vauhtia iskuihinsa, mustasukkaisuus ei ole hänen tapaistaan. Lämmittely viritti samalla subifiilikseni huippuunsa. Ei enää puhettakaan leppoisasta jutustelusta sohvalla, vaan hermostuneena pyysin isäntää pitämään minut "alhaalla". Minulla oli siinä vaiheessa jo piiskattu olo, en katsonut ketään silmiin ja seisoin Isännän tuolin sivustalla tunnustellen hakkaavaa sydäntäni. Siinä vaiheessa Karwis jo tulikin sanomaan, että kohta mennään, onhan se ok. Nyökkäsin ja sen jälkeen hän asioikin vain Isännän kanssa.

Tunsin jo tavasta jolla Karwanaama tarttui käsiraudoistani ja veti mukanaan, että voin hyvin heittäytyä hänen armoilleen. Minun ei tarvitse kontrolloida yhtään mitään. Kantaen piiskavalikoimaa toisessa kädessään, hän toisella retuutti minut tukasta lavalle. Annoin hänelle tästä myöhemmin kiitosta, sillä hän teki sen hyvin: ei hiuksia repien vaan semmoisella koko käden kahmaisulla, että subi tuntee olevansa totaalisen nalkissa, vahvempansa kourissa. Hän käänsi minut selin yleisöön ja käski laskea housut nilkkoihin. Kädet sain laittaa semmoisen nahkapäälysteisen matalahkon pukin päälle. Hän komensi jopa laittamaan sormet haralleen. Hitsistäkö minä tiedän, mistä se käsky juontui, mutta se antoi hyvän tunteen täydestä kontrollista.

Minulta meni juonnot ihan ohi korvien, saatoin vain seurata, kuinka Karwis kulki aina uuden välineen kanssa taakseni ja taas sattui. Floggerit olivat suht helppoja kestää, vaikka kyllä niistäkin tehoa löytyy, kun K läiski samoihin kohtiin taas ja taas ja taas. Sellainen uudenmallinen "läimäytin", mikä lie lasikuitupohjainen lätkä, aiheutti aikamoista tuskaa ja käännähdin piiskuria päin irvistämään ja sähisemään ties mitä painokelvotonta. Ei muuten, mutta tiedän K:n tyylistä nyt ainakin sen, että hän vetää aika pitkiä kivuliaita sarjoja, joille ei tunnu loppua tulevan. Subin valtaa siinä kohtaa jo epätoivo ja epätoivoiset teot.

Pahin kaikista kokeiltavista piiskamalleista - kaikki siis ihmisten itse tekemiä - oli ehdottomasti Musta kostaja. Miten sitä kuvailisi; mustaksi maalattu, noin metrin mittainen keppi, halkaisijaltaan ehkä 2,5cm x 1cm. Pyöristetyt reunat toki, sisällä vissiin puuta, päällä lasikuitua tms. muovikamaa. Mustassa kostajassa ei ollut käytännössä yhtään taipuisuutta, mikä teki siinä kammottavan iskuvoimaltaan. Taisin reagoida vähän dramaattisemmin kun Karwis veteli minua sillä takamukselle, sillä muistan hänen tarttuneen minua tukasta ja kyselleen, kuuliko turvasanan. Läähätin, että sattuu, mutta kielsin turvasanat. Ja ei kun lisää... Ai ***! Se oli kitumista jos mikä. Onneksi lyhytkestoista ja seuraavaksi tuli jokin nahkafloggeri, joka oli kuin saunavihdalla olisi taputeltu.

Minulla taisi tosiaan heittää päässä, sillä kun Karwis käski vetää housut ylös, kyselin lisää!?

Luikahdin pois lavalta, jossa esitys jatkui toisen subin rääkkäämisellä, suoraan Isännän hoiviin. Lyhistyin hänen tuolinsa viereen tai käytännössä syliin. Minulta meni hetki tointua ja tajuta, etten todella, todella tahdo lisää, vaan pelkästään ison tuopin vettä ja mahdollisuuden päivitellä Karwiksen lyöntivoimaa.

Olin jo ihan hilpeällä tuulella, kun esittelimme yhdessä välineitä halukkaille hypistelijöille. Piiskoista löytyy yllättävän paljon puhetta. Ihmetystä herätti mm. erään kinkyltä neiti Marplelta näyttäneen leidin esiin vetämä polkupyörän ketjusta tehty ... lyömäväline. Leidi vakuutteli, että välinettä on käytetty, mutta iisisti. Puistatus nuo vanhemmat rouvat!

Editoin tästä nyt pois kosolti mukavaa sosiaalista jutustelua ja keskinäistä leikkiä Isännän kanssa sekä muiden sessioiden seuraamista ja siirryn tapahtumiin bileiden loppupuolelle, vähän ennen valomerkkiä.

Biletilan takaosan verhoilla eristetyt loosit ovat kohtalokasta aluetta. Siellä oli eteistilassa jatkuvasti joku crossilla kiinni piiskattavana ja vieruspöydällä joku neitokainen sai kokovartalohoitoa usealta käsiparilta ja näytti kovasti tykkäävän. Ei minua hirveästi toisten touhujen katsominen varsinaisesti kiihota, mutta jotenkin siellä lämpenin Isäntää kohtaan, kun yhdessä katseltiin jonkun pepun raidoitusta... kauniin pyöreän pepun vieläpä. Tuli kaiken velvollisuushässäkän jälkeen sellainen olo, että nyt ehkä Tetriskin saa nauttia ilman stressiä. Olin siis siinä vaiheessa vesiselvä (kuski), mutta ihan sama, yleinen tunnelma oli sovelias housujen avaamiseen ja isännän floggerinvarren nylkyttämiseen hänen reittään vasten. Sain siinä touhussa jonkunlaisen hätäisen orkun ja kohta työnsin käteni Isännän housuihin. Kysyin häneltä, muistiko hän, oliko soveliasta ottaa suihin bileissä. Ei kumpikaan muistettu, mutta siinä meidän takana oli sopivasti tyhjä loosi ja livahdettiin verhon taa. Ei me siinä touhussa ketään häiritty ja olin kaikesta tapahtuneesta selvittyäni niin juhlatuulella, että oikein todella nautin hommastani ja siitä, että Isäntä oli siinä edessä bileasussaan kaikkine välineineen. Musiikkikin sattui sillä hetkellä olemaan juuri yksi meille otollinen, rytmikäs kappale..


Harmoniaa hakemassa

Olen tänä aamupäivänä huolehtinut itsestäni ja tavoitellut harmoniaa itseni kanssa.

Bileiden jälkeinen herääminen oli vähän tukkoinen, päänsärkyinen ja takamus sattui. En oikein tiennyt, mitä aamulla kuuluisi tehdä, kun holhokkimme olivat yhä hoitopaikassa. Tavallisesti lähden mahdollisimman pian ulkoiluttamaan koiraa, kunnon lenkille, mutta nyt vain pyörin ihmeissäni ympäri. Isäntä ehdotti, että menisin tarkistamaan lähijärven jäätilanteen. Innoissani heitin vaatteet päälle, otin kävelysauvat ja paahdoin 5km spurtin. Sen jälkeen olo onkin ollut seesteinen, suihkun jälkeen vedin jotain omintakeista joogaa gregoriaanisen kirkkomusiikin hyminässä ja heti kyettyäni kirjoitin kiitokset eiliselle piiskurilleni.

Nyt kun olen saanut olla rauhassa ajatuksineni, ilman että kukaan roikkuu lahkeessa, olen työstänyt mielessäni eilistä. Bileiden tapahtumia kuvaan ehkä toisessa postauksessa, sillä nyt mielentilani hakee jotain balanssia eilisöisten aika äärimmäisten tilojen jälkeen.

Kävellessäni ohitin kirkon, josta kirkkoväki verkalleen käveli autoilleen. Mietin taas hengellisyyttä ja sen eri muotoja. Onko yksi uskonto oikeampi sen takia, että sen rakennus on iso, pompöösi ja vanha? Rakennettu aikana, jolloin ihmiset uskoivat yhtä totena menninkäisiin. Kristinusko on hieno asia, aikaansaa paljon hyvää, pitää moraalista järjestystä yllä kansassa, samaten lähimmäisestä välittämistä. Katoavatko ne, jos kristillisyys otetaan pois?
Ja mitä ylipäätään on moraali ja seksuaalimoraali? Koen olevani moraalinen puoliso vihkimättömälle miehelleni, sillä mieleenkään ei tulisi pettää häntä. Ilman lausuttuja valoja puhallamme yhteen hiileen ja toimimme toistemme parhaaksi, koska olemme valinneet niin. Se tulee luonnostaan. Nautin muistakin ihmisistä, monella tapaa, mutta vaistoan kyllä missä kulkee raja.

Mietin sitäkin, että miten paljon BDSM on minulle pikku Tetriksen navan ympärillä pyörivää toimintaa. Kaikki on käytävä tarkoin läpi, että miltä minusta nyt tuntui tämä ja tuo ja mitä voin keltäkin pyytää ja ehdottaa. Minä, minä, MINÄ. Mitä se on olevinaan? Siinä on pakko olla joku vastavoima olemassa. Oikeasti tahdon olla BDSM:n kautta tuomassa toisillekin mielihyvää, terveellä rakentavalla tavalla. Olemalla hyvä ystävä ja yhteistyötoveri, auttamalla jutuissa ja - no - jos se siihen menee, tuottamaan huvia lavalla. Subina voin palvella toisia mielin määrin, koen siihen vahvaa kutsumusta. Ehkä itsensä tarkkailu jää pikku hiljaa sivuun, kun voi alkaa luottaa omiin reaktioihinsa.

Ei BDSM saa olla pelkkää oman mielihyvän jahtaamista ja omien perversioiden vaalimista. Se on sitäkin, mutta se on aika onttoa toimintaa, jos siinä on kaikki sisältö.

torstai 24. tammikuuta 2013

Miksi kirjoitan avoimesti

Tuhannen katselun raja paukkuu kohta rikki. Aloitin tämän blogin pitämisen viime joulukuun alussa. Tämä ei ole siis kerinnyt olla olemassa kahta kokonaista kalenterikuukautta. Minkä verran blogeja yleensä luetaan? Ei minulla ole siitä käsitystä, tämä on ainoani. Tuhat kuulostaa isolta luvulta, mutta tietty Blogger listaa myös kaikki jenkkiläiset, jotka eksyvät sivuilleni hakusanojen perässä..

Tahdon pohtia kirjoittamiseni tyyliä. Blogia alkaessani en vielä tiennyt, mitä ja miten tulen kirjoittamaan. Blogi lähti liikkeelle tarpeestani kirjoittaen pohtia näitä asioita. Olen piintynyt päiväkirjan pitäjä: asiat eivät ole minulle yhtä todellisia, ellen kirjoita niitä ylös. Kirjoittaminen prosessina pöyhii päätä ihan eri tavalla kuin pelkkä ajatteleminen.

Miksi kirjoitan niin avoimesti seksistä? Olen miettinyt tätä ja koetellut tunteitani asian suhteen. En yleensäkään helpolla tee mitään, mistä tulee itselle huono fiilis. Enkä tavoittele pelkkiä helppoja huippuja, vaan märehdin asioita myös jälkikäteen ja varmistan, että olen sinut niitten kanssa. Välillä olen kirjoittanut punaviiniä nautiskellen, mutta silti seuraavana päivänä olen tykännyt omasta tekstistäni, enkä ole kokenut sitä kuin lievästi kiusallisena.

BDSM:stä on vaikea puhua ilman seksiä. Seksi kuuluu olennaisena osana niihin parisuhde / kinkysuhde / ystävyyssuhde -prosesseihin, joita käyn läpi. Jos lähtisin rajaamaan sitä pois tai viemään asioita liian eteerisille tasoille tahi sievistelemään, en nauttisi itse kirjoittamisesta, eivätkä lukijat pysyisi kärryillä. Jos aikoo pohtia itseään BDSM-näkökulmasta, on vähän pakko kirjoittaa seksistäkin.

Olen tässä bloggaillessani hakenut sitä tasoa ja tyyliä, jolla voin asioista kertoa. Osa jutuista on kieltämättä niin intiimejä, että vihloo kirjoittaa niitä julki, mutta minulla on montakin puoltavaa näkökohtaa.
- Yksityinen on lopulta yhteistä. Aina kun joku avaa mieltään, löytyy monia, joille asia on tuttu omalta kohdalta.
- En kerro mitään, mikä olisi jotenkin laitonta tai jossa vahingoitettaisiin jotakuta.
- Kaikki kirjoittamani on pääosin totta, kaikki ei vain ole yhtä nättiä kuvattavaa mutta silti todellista.
- Minun pienessä maailmassani seksi ei ole hävettävä asia.
- Saan nautintoa kirjoittaessani seksistä ja käydessäni uudelleen läpi minuun vaikutuksen tehneitä tapahtumia.
- Koitan välttää kuvaamasta toisten ihmisten asioita ja osallisuuksia, tai jos teen niin, kysyn asianomaiselta ensin luvan.
- Blogini tarina on täydellisempi, kun pidän avoimen asenteen salailun sijaan.

Osa blogiani seuraavista ihmisistä tuntee minut henkilökohtaisesti, en siis kirjoittaessani kuvittele olevani jossain anonymiteetin suojissa. Kenenkään lukijan ei siis tartte tuntea myötähäpeää kuvitellessaan tirkistelevänsä.Olen harkinnut kaiken minkä pistän julki - en toki levitä koko tekemisteni ja ajatusteni värikirjoa tänne.

Sitten jos mietin asiaa vielä ylevällä mielellä, niin ehkä omalta osaltani voin tuoda jotain uutta näkemystä joidenkin ihmisten tajuntaan. Jotain siitä, että kinkyjuttuja harrastavat ihmiset ovat kuten muutkin, monenlaisia. Ennen kuin itse varsinaisesti tunsin yhtään kunnon kinkyä, kuvittelin porukan olevan jotenkin verrattoman paljon hämärämpää. En ole vielä niin sisällä scenessä, että voisin vetää mitään linjausta porukan mielenlaadusta, mutta toistaiseksi tällainen tavis kuten minä olen tuntenut oloni rennoksi. Ehkä se on enemmän yleinen mielipide, joka painaa kinkyelämäntavan alas hämärään. Ehkä tämäkin pikkuinen blogi voi raottaa verhoa. Tavoite kai olisi, että kinkyys olisi ominaisuus kuten vaikka kasvissyönti, ei leima ihmisessä.

Samaten tarjoan katselupaikan miehen ja naisen suhteeseen, joka koettelee erilaisia toimintamalleja. Olen itsenäinen ja vahvatahtoinen nainen, kasvanut ympäristössä, jossa on okei pilkata mieskumppania ja naureskella hänelle. Naiselta suorastaan edellytetään kritiikkiä ja itsepäisyyttä miestään kohtaan. Naisen valtaa on myös päättää, milloin ja miten seksiä harrastetaan. Se on tasa-arvoa, kyllä, ja tasa-arvo on kullanarvoinen asia. Silti, saisiko sananvapauden maassa elää toisin? Entä jos kokeilenkin alkaa kunnioittaa miestäni ja olla hänelle alamainen? Antaa hänelle valtaa ja oikeuksia, minuun ja ruumiiseenikin. Vastineeksi saan nautintoa.

Loppukaneettina vielä totean, että minulla ON muutakin elämää kuin BDSM:n pohtiminen. En ole hullu yhden asian ihminen minäkään. Mutta iltaisin kun päivitän blogia, saan tyhjentää pääni arjesta ja sukeltaa mustan, kiiltävän lakritsin maailmaan.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Isännän kiitokset

Minulla on niin alistettu olo, että minulla voisi vaikka pestä lattian enkä edes huomaisi mitään, hymyilisin vain euforisesti.

Laitoin nyt illalla pannan kaulaani subifiilisten merkiksi ja menin näyttämään Isännälle vastikään askartelemaani uutta floggeria eli häntäpiiskaa. (Kuva edellisessä postauksessa). Ei minulla ollut sen kummempia ajatuksia; jos sattuisi ettei Isäntää erityisesti kiinnostaisi, menisin matkoihini.

Näytin piiskaa Isännälle ja kerroin mistä se oli tehty, katse alas luotuna koko ajan. Hän kysyi ja kommentoi siitä jotain. Sitten hän alkoi kysyä, pitäisikö sitä testata. Enhän minä siihen mitään osannut vastata, kiertelin vain katsettani, kun hän siveli piiskalla kasvojani. Isäntä sanoi, että kävisi tarkistamassa jotain. Arvasin sen liittyvän eilisiltaiseen käskyyn siivota sähköjohtoremontin jälkiä. Hermostuin vähän, sillä en ollut siivonnut lainkaan.

Ei siksi etten olisi kunnioittanut Isännän käskyä, vaan siksi että päivä meni muissa askareissa ja sahanpurua ja pölyä oli niin monessa paikassa, että siitä ei ihan pienellä siivoilulla olisi selvinnyt kuitenkaan. Tottakai tiesin, että jollain tavalla joutuisin vielä vastaamaan niskottelusta. Oletin kuitenkin, ettei sentään tulisi piiskaa, kun olin juuri eilen maininnut siitä miten toivoisin, että viikonlopun näytöksessä takamukseni olisi vailla jälkiä. Se olisi mielestäni kohteliasta.

Isäntä palasi sahanpurua sormenpäissään ja koetti tinkata minulta, miksen ollut siivonnut. Pudistelin vain päätäni ja kohauttelin olkiani, ei minulla ollut mitään käypää selitystä, miksi selvää käskyä ei oltu toteutettu. Isännälle oli sillä hetkellä selvää, että piiskaa olisi aika testata, ja hän opastikin minut kaulapannasta sopivampaan huoneeseen.

Ei mitään monimutkaista: housut alas ja nojalleen tuolin yli. Isäntä testaili häntäpiiskaa huolella ja kaikin tavoin. Havaitsi aika pian, että sillä saa lyödä voimalla. Minä huomasin taas sen keljun seikan, että kun tämäntyyppisen piiskan pitkät päät pääsevät kierähtämään kylkien ja nivusten puolelle, osuu isku todella arkoihin kohtiin. Isäntä löysi repaleisesti leikkaamiani siimoja ja tiukkasi minulta, miksi olin hutiloinut: nyt hän ei kyennyt niin sujuvasti vetämään siimoja suoraksi kämmenessään. Pyytelin tietty anteeksi paskasti toteutettua välinettä. Olin jatkuvasti huolissani, jäisikö käsittelystä pidempiaikaisia jälkiä, mutten sanonut mitään. Isäntä piiskaa milloin haluaa, ihan sama mitä subi on suunnitellut.

Lopulta hän kyllästyi ja tunsin jotain mukavan kovaa pakaroitani vasten. Olin seota, kun hän kiepautti häntäpiiskan kaulani ympäri ja piteli sitä kuristavalla otteella samalla kun nai takaa. Vedin koristen henkeä, ohimosuonia kiristi ja orgasmi oli jatkuvasti tulollaan. Välillä pidätin henkeä kohottaakseni nautintoa entisestään. Mieleen välähti, että jos nyt pyörtyisin, tekisin sen onnellisena.

Kaikki hyvä loppu aikanaan, Isäntä veti housut jalkaansa, kiskaisi minua pannasta ja sanoi, että floggeri oli kyllä hyvä pitää kädessä, että ei subi kaikkea ollut tänään mokannut. Sain luvan siistiä itseni.

Piiskatyöpaja

Tässä on vähän esimakua häntäpiiskatyöpajasta (flogger workshop).


Materiaalit ovat mahdollisimman yksinkertaiset: vanhaa pyörän sisäkumia ja harjanvartta. Kiinnitykseen käytin neljä niittipyssyn niittiä ja yhden verhoilunaulan.

Tämä floggeri on katseenkestävä joka suunnasta, ei repsota eikä liimat pursua.Valmistusaika vajaa tunti, jos tietää mitä tekee. Tämä oli harjoituskappale ja tein kokeiluja sekä muistiinpanoja samalla.

Ostettuna vähän vastaava väline maksoi 25,00 euroa (hintahaitaria varmasti on, kyseessä todella pätevä floggeri paksuin siimoin).

Testailin välinettä itsekseni ja totesin, että vaikka kumi on kohtalaisen ohutta, piiska kyllä puraisee, jos lyöntivoimaa on. Koemielessä leikkasin siimojen päät teräviksi ja ehkä se inan verran lisää näykkäisyä. Tällä voi ainakin vedellä reippahalla otteella ja ääniefekti on ärhäkkä!

16.2.2013 Turussa Baletin Piiskatyöpaja,
vetäjinä Whiterope & Tetris

tiistai 22. tammikuuta 2013

Piiskajuttua

Aika säännöllisesti ihmiset etsiytyvät tähän blogiin piiska-aiheen perässä, joten annetaan heille sitä mitä kerjäävät, eli piiskaa!

Ah, se tekee hyvää, silloinkin kun sivaltaa niin että hampaat kirskuvat.

Tällä hetkellä minulle ajankohtaista on pohdiskella tulevaa lauantaita, jolloin - jahka kaikki menee putkeen - saan julkisesti piiskaa. Siis esitysluonteisesti, Fetish Clubilla, lavalla. Esitys liittyy erään kurssin mainostamiseen, mutta pitäis olla ihan kunnon kamaa, ainakin mitä aika antaa myöden. Ja - huh - minun nahkani!

Tämä on ihan uutta minulle. Pari kertaa ennen olen kerinnyt olla piiskattavana vähän niinkuin puolijulkisesti, muutaman ihmisen nähden. En mitenkään ängennyt tähän asemaan, mutta kaipa sitä taas sai mitä toivoi. Asiat vain järjestyi nyt näin. En tiedä paljonko ihmisiä paikalla tulee olemaan, mutta käytännössä clubi on kyllä täyteen ammuttu. Kinky-yleisöä, onneksi, joten he ovat oletettavasti hengessä mukana. Tietty salaa vähän toivon, että enemmänkin.. Kunniakasta se vain on, jos jotain tunteita onnistuu herättämään. Mutta ei sääliä! (Ellei joku sitten saa siitä jotain kicksiä). Tetris-parka saa just sitä mitä oli hakemassa, jos saa vähän ylikin, se on voi-voi.

Ei taida olla mikään salaisuus, että piiskaajana toimii Karwanaama, lukeehan se melkein "käsiohjelmassakin"? En voi sanoa tuntevani miestä, mutta tiedän hänestä juttuja eri mutkien takaa ja olen siksi luottavaisin mielin hänen suhteensa. Ihan rehti pervo se on. Just tänään kielsi sanomasta itseään pelottavaksi, mutta mä olen nähnyt sen käsivarret..! Marts-"apupoika" toivotti minulle onnea, että Karwiksen swingi olisi kohdillaan. Hah!

Helppo hehkutella etukäteen, mutta voihan olla että aikaa ei yksinkertaisesti ole lavalla mihinkään. Voihan olla, että tilaisuus menee osaltani jotenkin ohi kaiken jännittämisen ja säädön tähden. Etten ehdi mihinkään fiiliksiin, kun pitää jo kerätä itsensä ja häipyä. Mutta voin sanoa, että tahdon yrittää! En aio feikata. Tai jos feikkaankin, niin se on kaikki esityksen hyväksi. Ehkä ei tartte edes feikata. Naiset teeskentelee kaikenlaista miesseurassa: naurua, orkkua, itkua, rakkautta.. miksei kipuakin? (En MINÄ, mutta ne muut!)

Mietin, onko tilanteen julkisuudessa minulle jotain erityisen vetävää. Ehkä jonkun verran. Lisäähän se joka tapauksessa huiman tujauksen adrenaliinia pohjiksi. Siihen kun saa endorfiinia päälle, vähintäänkin leijuu. Ei mutta tosissaan, en voi väittää etteikö se jollain tavalla vaikuttaisi ajatuksena kiihottavasti, mutta ei se ole mikään ykkösjuttu silti, siis olla sellaisessa tilassa yleisön edessä. Ehkä sen kokemuksen jälkeen? Semmoiseen voi koukuttua, kyllä.

Hävettääkö, nolottaako, pelottaako?
Ei, ei ja ei. Odotan enenmmänkin innolla tapahtumaa. En osaa hävetä; ei siinä ole hävettävää, että tiedän olevani masokisti ja annan sen näkyä muillekin, joiden tiedän hyväksyvän tämän. Saan nautintoa kun minua piiskataan ja paikan päällä on muitakin joilla on samaa vikaa.
Nolostus voisi tulla, jos uhraisin liikaa ajatuksia sille, miltä näytän tai vaikutan. Se on kuitenkin mielessäni vähäisempi ongelma kuin mitä on hinkuni tehdä se. Eihän kukaan tekisi koskaan mitään, jos edellytys olisi olla täydellinen.
Pelko on liian vahva sana, mutta mikä hermostuttaa lievästi on se, etten tunne yhtään Karwanaaman otteita. Minua on piiskannut huolella kaksi eri henkilöä ja heidän tyylinsä on ihan erilaiset: millainen on Karwiksen tyyli? Hankalinta olisi, jos tulisi heti täydeltä laidalta; toisaalta tylsintä jos ei saisi ollenkaan värähdellä ja kiemurrella. Luotan kyllä hänen vaistoonsa.
Kipua en pelkää, kestän sitä aika hyvin, etenkin jos annostelu on väljää ja saa vetää henkeä välillä. Tottahan minutkin saisi huutamaan punaista väriä, jos roimisi täydellä teholla ilman taukoa, mutta eipä se se pontti olekaan.

Hm, ehkä kirjoitin piiskauksesta nyt vähän tylsästi, mutta ajatukseni ovat kiinni konkreettisessa asiassa ja sen järjestelyissä.
Joku päivä tässä pitäisi ottaa puukko ja poiketa metsään tekemään esimerkkikappale risupiiskasta. Sen sitten voin ojentaa piiskurilleni, että tuolla noin, ole niin hyvä. Mahtaako oksanpätkät lennellä eturiviin?


maanantai 21. tammikuuta 2013

Unelmien jumppatunti

Liikunnasta kiinnostuneena luin parin vuoden takaisesta Kodin Kuvalehdestä (!) jutun ns. äijäjumpasta, miehille suunnatusta jumpparyhmästä, jota veti nainen, Sanna. En tiedä, taidan olla päästäni todella vino, kun siitäkin poimin tiettyjä elementtejä, jotka kyllä kiinnostaisivat minuakin.

Lainaan lehtijuttua:
"Miehistä tursuaa jo hiki, ja moni läähättää. Sanna oli etukäteen valistanut, että "ne todella tekee", ja siltä myös näyttää. Kysy näiltä nyt sitten kesken pirullisen punnerruksen, miksi jumppakärpänen puraisi.
-Odota vähän, puhun kun henki kulkee paremmin,-"

"Muija minut tänne komensi, Sannan rääkättäväksi."

"- Ja aina olen yhtä onnellinen, että selvisin hengissä taas tästä kerrasta."

"Sanna on paras ja suurin syy jatkaa -- Sannan oma kunto on niin kova, että se hakkaa meidät kaikki."

"- Sinä siinä edessä, jalkaa korkeammalle!
Naisjumppaajia ei noin komennettaisi."

Oi, miksi ei muka!?

"-- teemme lihaskuntoliikkeitä x-määrän eli niin kauan, kunnes ne todella tuntuvat. Miehet ovat oppineet sanomaan, koska on tarpeeksi. Silloin teetän heillä yleensä vielä yhden sarjan yli. Jos kukaan ei sano mitään, jatketaan siihen pisteeseen, että ne vaipuvat lattian rakoon--"

Uuh!

"- Hei haloo. Vielä ei ole juomatauon aika. Lusmuilijoille keksin extra-liikkeitä!"

Jooh!

"- Alkaa mennä maitohapoille, lattialla vaikeroidaan. Joo, joo, tuntuu se pakarassa, polttelee oikein, pihistään Sannan kysymykseen liikkeen vaikutuksesta."

Noin, just noin!

"Vieläkö menee yksi kerta?"

Joo, pliis, joo! Eikun ei enää...

"Entä jälkifiilikset?
--
- Jos olisi ollut vielä kovempaa, olisi kunto loppunut.
- Nyt on euforinen olo."

Kiitos, rouva jumppamaikka.

(Lainaukset KK 20/2010 Tuula Lehtisalo)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Analyytikon angstia

Voitteko kuvitella niin kummallista kysymystä rakastelun jälkeen, kuin: "Pidiksä mua ranteista kiinni omaksi vai mun ilokseni?"

Voisko tämän analysoivan päänupin ottaa välillä pois ja pistää hyllylle?
Mutta kun ei. Minulle on tärkeää, hirveän tärkeää tietää, minkä verran toinen osapuoli on mukana. Ajatteleeko hän yhtään samansuuntaisesti, saako iloa mistään mikä on minulle tärkeää? Välillä tuntuu että liiankin tärkeää, herra paratkoon.

Tänään kirosin mielessäni itseäni siitä, että miten aina ajaudun niin merkillisiin tilanteisiin. Kukaan muu ei varmaan tarvo tällaisissa tilanteissa kuin minä! Enkä nyt puhu vain BDSM-elämästäni, joka on tämän blogin juoni. Ylipäätään olen usein törmännyt siihen, että minulla on taipumus hakea elämässäni sellaisia ratkaisuja, joita muut hämmästelevät. Tämä ei ole mitään itsehehkutusta vaan todellinen asia. Ai jaha, sinä menettelitkin noin... erikoisella tavalla. Olen kuullut sitä tarpeeksi.

Miten ihmeessä minä olen tilanteessa, että - perheellinen ihminen - koitan sorvata tavallista mukavaa miehen ja naisen suhdetta joksikin D/s-viritykseksi!? Ja sitten kannan vielä huolta siitä, miten hyvin mies viihtyy tässä minun luomuksessani? ...olen käsittämätön tyyppi! Normaali ratkaisu olisi a) etsiä samanhenkinen seuransa vaikka netistä, b) tajuta oma elämäntilanteensa ja unohtaa koko juttu. Mutta ei, minä toimin nyt näin, erikoisella tavalla.

Jos olenkin tällainen käsittämätön huithapeli ja hihhuli jossain asioissa, on ilo huomata, että perusjutut toimivat tässä talossa. Yksi niistä on juurikin seksi. Olin itse vähän siipi maassa näistä ajatuksistani, enkä oikein tiennyt miten edes lähestyä miestäni. On niin vaikea sanoa mieltään julki ilman, että puheet kuulostavat syytteleviltä tai toivomuslistalta. Koitin varovasti kysellä häneltä juttuja jne. Ihan vain sievästi rinnatusten, mukavasti halaillen. Kuinka me sitten taas, miehen viemänä, jouduttiinkaan vaakatasoon keskustelemaan. Huohotushommaksihan se meni. Ei siinä mitään, ihanaahan se oli, ja loi varmuutta taas sille, että ei tätä meidän perusrakennelmaamme noin vain tärvätä.

---

Ompelin Isännän biletakkiin merkkejä kiinni. Tuikkasin vahingossa itseäni neulalla sormeen että rusahti (no ainakin se tuntui siltä). Nätti verihelmi... En edelleenkään tykkää neulaleikeistä, kipu oli inhottavaa sorttia, mutta tässä oli jotain symbolista mielestäni. Vaikka olen huolissani asioista, niitä tapahtuu omalla ajallaan ja aika usein elämässäni minun mielikseni vielä. Kun asettaa toiveensa johonkin kiintopisteeseen, kohta se onkin jo edessä.

---

Ai niin, mies sanoi pitäneensä ranteista kiinni omaksi ilokseen. Rakas.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Soololeikkiä ja karkkinauhaa

Tässä taas yksi näistä nolostuttavista soololeikkihetki-raporteista, jonka meilasin Isännälle:

"Isäntä

Tetris pahoittelee, ettei tajunnut kirjoittaa raporttia edellispäivän leluleikistään. Oletin, että riitti kun Isäntä havaitsi asian itse, mutta oli tyhmää vetää omia johtopäätöksiä, ettei raportti olisi tarpeen. Jos tästä nyt seuraa jokin rangaistus, en voi ainakaan väittää, ettei minua olisi ohjeistettu oikeasta toimintatavasta.

Torstaina kävin kuumana, sillä olin päättänyt jättää teidät rauhaan häirinnältäni, mutta omaa mieltäni askarruttivat mm. ajatukset siitä uudesta kokeiltavasta tavasta päästä riippumaan. Tiesin, että minulla olisi vähän aikaa, ennen kuin käskemänne patjan pesu olisi määrä alkaa. Se, että kuitenkin yllätitte minut, oli pieni arviointivirhe.

Laitoin lelun hyrisemään ja työnsin sen housuihini jalkojeni väliin. Se ei tarvitse olla siellä kauaakaan, ennen kuin alan kostua. Kuvittelin, että määräisitte minut seisomaan asennossa lelu kuvailemallani tavalla asetettuna ja kokeilin, miltä se tuntuisi. Se härnäsi aika tehokkaasti ja pieni lisäpainallus vasten pillua kiihotti minua valtavasti. Asetin lelun siten, että sen pää oli sisälläni ja juuri vasten klittaa. Tällä tavoin tarvitsin vain muutaman hankaavan liikkeen vasten jotain kulmaa, että sain orgasmin.

Olin melkein saanut siivottua tavarat pois, kun tulitte paikalle. Ihan kiva, että saitte hyvät naurut, mutta minua kyllä vähän nolotti. Olen kyllä iloinen, että hommasitte niin kivan lahjan minulle.

Teille uskollinen,
-Tetris"

Kun Isäntä lopulta kävi lukemassa tämän, olin saanut jo jonkin aikaa nauttia huolellista sormi- & lelukäsittelyä ja sain luvan odottaa kyseinen vehje sisälläni huristen hänen paluutaan. Juurikin noin, kiitos Isäntä tästäkin!

Pikku kuriositeettina mainittakoon, että Isäntä oli keksinyt sitoa rannekahleeni yhteen semmoisella karkkinauhalla, jonka sain käsittelyn loputtua syödä auki. Yhtä aikaa herkullista ja nöyryyttävää järsiä kahleensa auki...

perjantai 18. tammikuuta 2013

Miten kuviomme muodostui

Tänään ollaan vietetty rauhallista perhe-elämää, hyvin tavista niin kuin kai kuuluukin. Olen mietteliäällä tuulella ja tahdon kirjoittaa D/s-suhteen muista aspekteista kuin seksi (katsotaan, onnistunko).

Ensinnäkin, en tiedä onko minulla oikeutta nimittää suhdettamme D/s-suhteeksi. Alunperinhän se ei missään nimessä ole sellaisena alkanut (olemme olleet yhdessä seitsemisen vuotta), vaan ihan normaalina suhteena. Alunperin voimasuhteidemme painotus on ollut jopa kallellaan toiseen suuntaan. Kuten olen aiemminkin kuvaillut, on minun luonteessani tietynlaista jyräävyyttä, joka ilmenee etenkin parisuhteen alueella. Olen pohjimmiltani ollut aika introvertti tyyppi aina ja en ehkä aina niin huomioonottava sosiaalisesti. Toisin sanoen, minulla on taipumusta pudotella mielipiteitäni aika kaikkitietävään sävyyn. En aina muista tai osaa pehmentää sanomaa. Toisaalta, etenkin nuorempana, olen ollut herkkä kimpaantumaan ja osoittanut sen myös. Parisuhteessa sellainen käytös alkaa helposti dominoida yhteistä päätöksentekoa.

Viime kuukausina olen pohdiskellut henkilöhistoriaani ja muistojani ja minulle on ilmennyt, että vastapainona näpäkälle luonteelleni, on aina ollut pohjavireenä toive saada sopivissa olosuhteissa alistua. Tämä on hyvin vaikeasti hahmotettava toive, sillä se ei missään nimessä kohdistu minulle epämieluisiin auktoriteetteihin, vaan esim. tietyt määrätietoiset ystäväni ovat saaneet minulta salaisesti ihailua, kun olen saanut heiltä yhteisissä harrastuksissamme pientä komentelua. Se tunne on ollut ihana, mutta epämääräinen, enkä ole osannut koettaa tuoda sitä parisuhteisiini.
Toisekseen minulla on käytännössä aina ollut eri asteisia piiskafantasioita. Nämä kaksi, vaikka kulkevat ilmiselvästi rinnakkain, ovat silti erilliset haaveet. Toinen on luonteeltaan henkinen, toinen fyysinen. Kumpaakaan ei voi tehokkaasti tuottaa itse itselleen, ja voin kertoa, että keinoja olen ehtinyt etsiä.

Miten sitten on toiminut yhteiselo parisuhteessa, jossa toinen on salaa alistumista toivova pässinpää ja toinen - hmm ... Minulla ei ole oikeutta revitellä mieheni sielunmaisemalla julkisessa blogissa, mutta voinen kertoa, että hän ei pidä ristiriidoista ja perääntyy mieluummin pois tilanteesta kuin ryhtyy sotajalalle. Tämä taas on monesti provosoinut minua lisää ja saanut ahdistumaan, sillä en ole saanut a) tapella kunnolla b) antaa periksi. Pikku hiljaa, huomaamatta, ihan liikaa vaikutusvaltaa ja vastuuta on (tai oli!) valunut minun harteilleni. Inhosin tilannetta, se stressasi minua. Tasoitusta tilanteeseen sain onneksi jo tuolloin sängyssä, jossa mies kyllä kykeni ottamaan pomon roolia. En muista, että minkäänlainen rakkaudellinen retuutus olisi koskaan tuntunut minusta pahalta, vaikken varsinaiseksi masokistiksi itseäni mieltänytkään.

Näin jatkoimme vuosia, kunnes viime syksynä henkilökohtainen kehityskulkuni (voimakas sellainen, kesti likemmäs pari vuotta) johti siihen, että uskaltauduin kysymään mieheltäni, että mentäiskös tutustumaan Turun Baletin toimintaan. Tämä oli meidän rauhallisesti urautuneessa suhteessamme raju juttu. Jokin sisäinen pakko ajoi minua siihen, että nyt katsotaan tämä kortti, johti syteen tai saveen. Ajatus oli tosiaan lähinnä mennä bileisiin ja sitä edeltävään uusien osallistujien tilaisuuteen katsomaan, kurkkimaan porukkaa, tunnelmaa ja toimintatapoja.

Sitten asia yllättävällä tavalla johti toiseen ja päätyi siihen, että Mrs Whiteropesta ja Martsista tuli minulle tärkeitä henkilöitä. Tämä taas vaikutti siihen, että reissu ei jäänyt vain kurkistukseksi, vaan BDSM on tällä hetkellä jonkunlainen harrastus ja elämäntapakin, ainakin minulla.

Aika viime syksystä tähän päivään on ollut kohdallani intensiivistä. Olen itse ja olemme pariskuntana pikku hiljaa testailleet, miten pitkälle D/s-suhteeseen meistä tuntuu hyvältä edetä. Samalla pidämme kuitenkin rinnalla tavanomaisen, vanhan suhteemme, sillä meillä on tämä normaali perhe-elämä. Se ei missään nimessä ole kulissi, vaan nämä kaksi tasoa kulkevat rinnan. Tässä on auttanut paljon meidän molempien roolipelitausta, osaamme rutinoituneesti erottaa leikin ja toden. Tai leikin ja arjen, miten vain. Toisaalta, D/s-elementit ovat alkaneet siirtyä leikkitilanteista myös arkeen, pikku hiljaa.

Esimerkkejä. Mies on alkanut pomottaa minua arjen tilanteissa eri tavalla kuin ennen. Hänen henkinen ryhtinsä on jotenkin kohentunut ja minä olen kannustanut häntä siihen. Samalla ihailen häntä enemmän tällaisena pomotyyppinä kuin myötäilevänä ja kyselevänä puolisona. Minä tahdon olla se joka kyselee mitä tehdään ja myöntyy ehdotuksiin! Samalla annan kuitenkin valistuneita ehdotuksia, mutta en pyri tyrmäämään hänen ideoitaan kuten ennen. En vähättele miestäni ja ajattelenkin hänestä suopeammin kuin ennen välillä tuli tehtyä. Hänkään ei vähättele minua, vaan antaa minulle tehtäviä - ei aina kovin mieluisiakaan, joita sitten suoritan kuin arvokkaina lahjoina. Rakastan käskyjä. Saan ihan uskomattomasti energiaa, kun vain ajattelen, että antaisikohan Isäntä piiskaa, jos jättäisin tämän tai tämän tekemättä.
Jos teen jotain kömmähdyksiä, saatan saada huvittuneita, tiukkaa teeskenteleviä katseita, läimäisyjä pepulle ohimennen tms. pientä.

Sitten on tämä etäkontrollointi, jota olen pyytänyt ja saanut. Olen saanut sääntöjä elämääni, tärkeimpänä herkuttelukielto ja tarkat ohjeet siihen. Ja arvatkaas mitä, tänään mahduin vanhoihin housuihini! Näitä kontrolloivia ohjeita ottaisin enemmänkin, vaikka toki niiden muistaminen voisi käydä taakaksikin. Kaikkea pientä on ollut, kuten kaulapannankäyttökäskyjä ja komennettuja ostosreissuja.

Miksi annan elämääni toisen ohjailtavaksi ja vielä nautin siitä? Syyt ovat varmasti syvällä, mutta juuri nyt nautin tästä suhteesta ja arjestani enemmän kuin aikoihin.

Miten pitkälle menemme vai unohtuuko leikki jossain vaiheessa kokonaan? Itse toivon lisää ja lisää, mutta samalla olen hyvin varovainen, etten painostaisi toista tai sotkisi perhe-elämämme kuviota. Tällä hetkellä prosessissa oleva suhteemme näkyy lähinnä iskän kunnioittamisena ja äitin intona tehdä kotihommia ja auttaa iskää. Sen kummemmaksi se ei mielestäni saisikaan mennä. Olen myös seurannut suurennuslasilla, onko se että kannustan miestäni koviin otteisiin minua kohtaan kenties lisännyt hänen aggressiivisuuttaan. En ole kyllä havainnut sellaista, korkeintaan hän ehkä luontevammin kuin ennen näyttää spontaania turhautumistaan johonkin arkielämän takkuun tai sanoo minulle vastaan silloin kun on se paikka. Jos riitely on hänelle ollut hankala paikka, niin ehkä (=keittiöpsykologiaa, huom) D/s-asetelma auttaa häntä ottamaan omia oikeuksiaan ristiriitatilanteissa.

Jos jossain vaiheessa päätämme ottaa takapakkia tai intomme tähän yksinkertaisesti laimenee, näkisin että jotain käytäntöjä ja kuvioita saattaa silti jäädä elämään. Ja ainakin, herran tähden, olemme kokeilleet elämää näistä asetelmista.


torstai 17. tammikuuta 2013

Riiputus toteutuu

Joo. Siis se asento, jossa ranteista taakse kahlitut kädet on kiinnitetty kattokoukkuun ja toinen köysi pannasta jalkakahleisiin. Sillai, että subi roikkuu nöyrässä asennossa nenä lattiaa kohti, peppu tarjolla. Ihan mahtava asento, tekee hyvää korvien välissä. Pakkoalistumista parhaimmillaan. Toimii ilman silmäsidettäkin ja ehkä juuri siten parhaiten, ettei tasapaino mene kokonaan. Siitä ei edes näe muuta kuin lattian ja masterin jalat. Toisaalta, jos saa vähän löysää kaulapannan puolelle ja päätä ylemmäs, on käytettävissä niinkin päin.






Kuvittelin, että asento tuntuisi olkanivelissä, mutta ei ollenkaan. Alaselkä sen sijaan oli kovilla. Aikansa jaksaa koittaa kannatella yläkroppaa selkälihaksilla, mutta jos asento on pidempi tai jos rynkytetään takaa, kuten esimerkissämme, on pakko roikkua käsien varassa. Niin, huom: käsiraudat olisi tähän varmaan liian julmat, sillä pehmustetut nahkakahleetkin alkaa tuntua, kun ruumiin paino varataan niissä roikkumiseen.

Vaikka leikki alkoi ihan teknisenä kokeiluna, tarkoituksena vain testata hetki asentoa, se päättyi kuitenkin ainakin minun osaltani aika syviinkin alistumiskokemuksiin. Kun lopulta pääsee irti, siis Isäntä irrotti köyden kattokoukusta, on fyysisesti niin puhki, että ihan luontevasti lysähtää polvilleen otsa lattiassa vetämään henkeä, kädet yhä selän taa kahlittuina. Intensiivisemmässä sessiossa tämä olisi ihan huippua subifiilisten kannalta.

Taisi Isäntäkin päästä kumminkin fiiliksiin, kun se ihan itse tahtoi heti koettaa asentoa käytännön toimiin ja jälkeenpäin rapsutti korvan takaa ja kiitti uudesta ideasta. Ennen kuin komensi minut taas ulos koiraa pissittämään ja polttopuita hakemaan. Lämmittää subinsydäntäni että Isäntä on fiiliksissä.

Nyt pitää muistaa venytellä tota alaselkää.

Ripustushaave

Vaikea keskittyä taas töihin...

Minulle tuli mieleen eräs sidonta-asento, jonka olen nähnyt kuvassa ja jota olisi kiva koittaa. Meillä olisi nyt mahdollisuus vähän urheilla, kun ollaan kahden kotona. Asennossa kädet on sidottu ranteista taakse ja vedetty siitä ylös kattokoukkuun niin, että ylävartalo taipuu alas. Kaulapannasta taasen kulkee köysi nilkkakahleisiin. Siinäs olet! Vaikuttaa varsinaiselta jumilta, mutta yksinkertaisin elementein. Pystyisiköhän siinä olemaan kuinka pitkään? Meneekö veri päähän? Mistä kohtaa alkaa tuntua ensimmäiseksi? Tahtoisin vain koittaa, ei tarttisi mitään sen kummempaa aktiviteettia harrastaa...

Sitten muistin, että olin omaehtoisesti eilen luvannut jättää Isännän rauhaan loppuviikoksi. Ei minkäänlaista mankumista: ei seksiä, ei pomotusta, ei piiskaa. Omat ylikierrokseni olivat alkaneet käydä jo omillekin hermoilleni ja toinen on tuntunut vähän väsähtäneeltä, flunssaiselta ja jos ei nyt vastentahtoiselta, niin hiukan sellaista suorittamisen makua olen ollut vaistoavinani hänen taholtaan. Se ei todellakaan ole kiva. Että hoidellaan nyt tuo innokkaampi osapuoli taas kerran, että se on vähän aikaa tyytyväinen.

Kiehun nyt sitten omassa liemessäni ja toteutan alistumistani sitä kautta, että annan toisen olla rauhassa ja lähestyä minua sitten taas halutessaan.

Haluaisin koittaa sitä asentoa, koitaa, koittaa.
Hitto.
Menen töihin.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Piiskaesitys, valmisteluja

Sovittelin juuri suihkun raikkaana asusteita, jotka saisivat pyöreän takamukseni esiintymään edukseen. Eilen sovittiin käsikirjoitus helmikuun Fetish Clubin ohjelmaan. Minulla on siinä varsin mieluisa osa: saan piiskaa.

Saan monta kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin piiskaus on varmistettu. Clubi olisi minulle aika heikko esitys, ellen saisi siellä vähän kättä pidempää.
Toinen bonus on, että sen tekee nimenomaan Karwanaama. Olen kuullut hänen taidoistaan pelkkää hyvää ja epäilen, että sieltä löytyy myös iskuvoimaa. Minusta on kunniakasta päästä hänen käsittelyynsä ja vieläpä näin luonnikkaalla tavalla. (Toisaalta vähän harmittaa, että se tapahtuu lavalla, jossa meillä on kuitenkin myös aikataulu niskassa).
Kolmas hyvä juttu on, että joudun nimenomaan lavalle. Kyllä, minua hermostuttaa, enkä tiedä yhtään pääsenkö minkäänlaisiin fiiliksiin niin julkisessa tilanteessa, mutta ainakin pääsen koettamaan.
Neljäs kicksikäs juttu on, että saan taas pikkuisen pomotusta Whiteropelta. Sen naisen tylyn lakoninen äänensävy vetää minut heikoksi.

Että olen aika hiton onnekas subi.

Käytännön juttuna olen vähän huolissani, josko saan positiivisesta stressistä migreenin ja joudun ottamaan särkylääkkeen. Ellen ota lääkettä, kohtaus pääsee ikäänkuin päälle ja siitä tulee yrjöämistä ja muuta ei-kivaa. Lääkkeissä olisi taas ihan järjetöntä hommaa ottaa piiskaa. Toisaalta, lääkeannos joka minulle riittää, on varsin pieni. No, täytyy koittaa relata ennen ja luottaa siihen, että järjestelyt toimii.


Isäntä naureskeli kertoessani hälle käsikirjoituksestamme. Rakas...

Koske mua niin etten voi enää unohtaa
kuka on se joka minut omistaa.
-Jesse Kaikuranta



----

Edit 14:20:
 Istuminen sattuu.
 Peppuun koskeminen sattuu.
 Tetris on ahkera ja tekee töitä, eikä päivitä blogia kesken työajan.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lukupiiriä ja vaniljaa

Kyllä minä selvästi olen masokisti: olen menossa lukupiirin tapaamiseen ilman, että olen lukenut kyseistä kirjaa.

Selitykseksi sanottakoon, että minulle selvisi vasta eilen, että osallistun Turun Baletin lukupiirin kokoontumiseen. Koitin tänään silmäillä jotain kohtia luettavasta kirjasta. Se on tuore julkaisu viime vuodelta, suomalaisten kirjoittajien Kipukynnys. Sitä ihteään, äs/ämmää. Olin aiemmin jo aloittanut kirjan, mutta en saanut luettua sitä eteenpäin, sillä alussa oli jotain minulle henk. koht. turn-offina toimivia elementtejä, kuten oikeaa pakottamista ja pelkoa. - Mikä sittemmin osoittautui vain lavastukseksi, mutta huono fiilis oli ehtinyt jo tulla. Samalla omassa elämässäni oli niin paljon juttuja meneillään, etten jaksanut keskittyä fiktioon, joka olisi käsitellyt sitä samaa mitä oma pää jo pursusi entuudestaan. Tuon kirjan aika olisi selvästi vasta myöhemmin minun kohdallani.

Nyt kuitenkin kaivoin sen taas esiin, kunnioituksesta tämäniltaista tapaamista kohtaan, ja tarkoitus oli käydä sitä vähän läpi. Löysin kohdan, jossa oli ilmeisesti sankariparin ensimmäinen todellinen sessio kyseessä. Silmäily kävi aika intensiiviseksi ja loppunoston kohdalla olin ihan valmista kamaa. Kirja pois ja etsimään miestä käsiini.

Huonejärjestelyiden tähden meillä on tosi harvoin mahdollisuus nauttia meidän parisängystä siinä mielessä kuin termi "sängyssä" pitää sisällään. Meille "sängyssä" on useimmiten mitä tahansa muuta: sohvaa, mattoa, tuolia, pöytää, lattiaa... Mutta nyt oltiin sängyssä. Ja jos eilen olikin vähän mustaa kiiltävää lakritsaa, niin nyt oli pehmoista vaniljaa vuorossa. Sekin sytyttää, kun on itsellä alkutahdit kohdallaan. Jos ei, se voi mennä seinien tuijotteluksi ja kauppalistan kertaamiseksi...

En sano, että vaniljan tarttisi olla tylsää.

Ihan fyysisesti minun on helpompi vaniljasessiossa saada hyviä asentoja, kun voin sallitusti käyttää kehoani ja mielikuvitustani. Jos orgasmeista puhutaan, niin tottakai niitä on helpompi poimia perinteisessä seksissä. Samaten voin kehittyä ja treenata juttuja toisen osapuolen iloksi. Vaikkei seksi urheilusuoritus tietty olekaan, olin tyytyväinen, kun sain vietyä nappiin yhden pikku tempun. Kuvitelkaa asento, jossa nainen on selällään jalat yhdessä ja mies päällä hajareisin. Miehelle tekee kivaa, kun nainen vetää (mitkälie) reisiensä lähentäjäjänteet niin tiukalle kuin saa. Tajuutte kyllä, jos laitatte käsivarren jalkoväliinne ja puristatte jänteillä..

Tetriksen niksinurkka...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Minäkö masokisti?

Punaviinin pehmentämin päin keksin etsiä Sivistyssanakirjasta (huom. ei Wikipedia) selityksen masokismille. Olin ehkä joskus katsonut sen, mutta en muistanut enää. Hupaisana sivuseikkana huomasin, että sana on samalla sivulla "Masterin" ja "masturbaation" kanssa. Raportoin juuri masterille masturboineeni sillä pahuksen lelulla, kuten käsky on käynyt...
Asiaan:

"Masokismi
Sukupuolinen poikkeavuus, jossa oma kärsiminen vaikuttaa kiihdyttävästi tai tyydyttävästi; mielihyvän saaminen siitä, että itseä kohdellaan väärin tai pahoin."

Juurikin noin, lyhyestä virsi kaunis. Välillä mietin, onko minun oikein sanoa itseäni masokistiksi, "diagnoosi" on kuitenkin itse antamani. Kuitenkin... tuo kuvaus kyllä pitää paikkansa. Kyse ei siis ole edes pelkästä kivusta (piiskaus yms), vaan kaikenlainen seksuaalisin vaikuttein tehty alistaminen tuntuu hyvältä.

Tohtori.fi -sivujen määritelmä:
"sukupuolinen masokismi
sukupuolinen kiihottuminen omasta ruumiillisesta tai henkisestä kärsimyksestä tai sen ajattelemisesta tai nöyryytyksen kokemisesta"

Toinen nappaus samoilta sivuilta kohdan BDSM alta:

"Toiset ihmiset pitävät tällaista seksuaalisuuden toteuttamista sairaana väkivaltaisuutena ja siitä syystä tuomittavana, kun toisten mielestä taas kyse on esim. ruumiin kulttuurista. Keskinäiseen sopimukseen perustuessaan BDSM:n harrastajat toimivat yhteisymmärryksessä ja yhteiset rajat toiminnalleen sopien. On kuitenkin muistettava, että BDSM voi olla äärimmilleen vietynä vaarallista."

 ----

Määritelmälliset pohdinnat sikseen. Isäntä pistäytyi jokin aika sitten täällä, hölöttäen jotain äärettömän tylsää erilaisten parkkihallien toimintatavoista ja ajattelin, että pliis voisitko poistua, että saan tekstini valmiiksi. Samalla se kuitenkin otti lelulaatikon esiin ja minun näkymätön subikoiranhäntäni alkoi heilua vimmatusti.

Eipä aikaakaan, kun olin silmät sidottuna ja kahlittuna jotenkin nojallani vankan tuolin yli, lanne mukavan tukevasti tuolin selkänojaa vasten, pelkkä paita ylläni. En tiedä, mitä Isäntä oli ajatellut, vai improvisoiko vain, mutta minulle tuli mieleen kertoa tämänpäiväisestä ristiriidasta. Olin aiheuttanut Köydettärelle mielipahaa drama queenin elkeilläni eräässä suht pikkujutussa, jota oikuttelullani kärjistin. Tilanne ajautui siihen, että Köydetär joutui pahoittelemaan toimintaansa minulle, vaikka olisin itse voinut käyttäytyä kypsemmin ja estää siten koko jutun. Olin siis ollut meidän molempien, Isännän ja minun, mielestä tyhmä ja ansaitsin selkääni.

Ai hitto, että sainkin. Tekee kipeää istua ja kirjoittaa tätä. Isäntä ei yhtään tykännyt siitä, että olin sählännyt Köydettärelle pahan mielen.

K., tiedän että luet tämän jossain vaiheessa. Olen vilpittömästi harmissani, että vedin typerästi hernettä nenääni, anteeksi. Samalla tahdon välittää mutkan kautta kiitokseni sinulle yhdestä elämäni makeimmasta piiskasessiosta! Toivottavasti voin itse tuottaa sinulle joskus mielihyvää, enkä harmia kuten tänään. <3

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kielletyt herkut

Syön kaikenlaisia herkkupaloja tässä: suklaata, sinihomejuustoa, toffeelikööriä... Pääsin eilen eroon herkkukiellosta ja vedin heti suklaaöverit miehen nenän edessä.

Tämä on ihanaa hetken, sitten iskee jo katumus ja kontrollin tarve. Ellen saa kontrollointiapua ulkopuolelta, joudun koko ajan aktiivisesti taistelemaan itseäni vastaan, kieltämään itseltäni asioita ja sitten kuitenkin sorrun. Käyn jatkuvaa jossittelua mielessäni, otanko vai en. Puhun nyt siis lihottavista herkuista. Meillä on nyt sikäli täysin tavaton tilanne, että kaappiin on jopa kertynyt aika määrä suklaata ja karkkia, joululahjaksi saatuja yms. Ihan vain siksi koska olen ollut kiellon alla.

Kiellon alla vapaudun arpomisen taakasta. On ollut itsellenikin yllätys, miten helppoa se on. Ei tee edes mieli ottaa kiellettyä. Ei rangaistuksen pelossa niinkään, vaan ... en oikein tiedä miksi! Ehkä siksi, että joku minua vahvempi on tehnyt päätöksen puolestani ja minun tarvitsee vain totella. Lisäksi saan sensuelleja väristyksiä kun näen kiellettyjä ruoka-aineita tai kun varovasti otan presiis sen määrän, mitä päivässä saan ottaa. Ei mikään paha dieetti!

Se, mikä tuottaa minulle vaikeuksia, ovat epäselvät tapaukset. Viimeksi sorruin ylimitoitetusti juustoihin. Tavallaanhan juusto on sallittua, leivän päällä ja silleen, mutta tarkoitus ei suinkaan ole vetää puolikasta sinihomejuustoa illassa, eihän! Tiesin, että tein väärin, mutta en voinut itselleni mitään, sillä juusto ei ollut kielletty. Isäntä sitten teki selväksi, että jos syöminen on herkuttelua, on kyseessä herkku.

Nyt kun asiaa aloin ajatella, en tahdo olla enää ilman rajoja. En tykkää tästä. Vein Isännälle lappusen, jossa kerroin tarttevani taas kieltokuuria. Se maistuu paremmalta kuin sokerit ja aromiaineet.

---

Joskus Isäntä käyttää valtaansa määräten minulle orgasmikieltoja. Pahin oli melkein viikon, se todella teki elämän hankalaksi aika ajoin. Harmi, etten silloin vielä blogannut, olisi tullut mielenkiintoisia päivityksiä. Kun sellainen on kiellettyä, sitä väkisinkin ajattelee, ja kun sitä ajattelee, alkaa tehdä mieli... Sitten sortuu, ihan pikkuisen tuosta noin ohimennen. Vähän vaan orgasmi, että paine päästä helpottais ja voisi keskittyä muuhunkin. Sitten alkaa harmittaa ja tunnollisena subina kipitän kantelemaan itsestäni Isännälle.

torstai 10. tammikuuta 2013

Kuva: koirat

Tänään en ole kirjoitusvedossa, mutta laitan leikkisän kuvan, jonka mies näppäsi tänään:


Kiistellään siinä koiran kanssa samasta lelusta. Tilanne ei sinällään ollut mitenkään kinky, mutta kuva-aihe on mielestäni sopiva tähän yhteyteen.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mielenkuohuja

Näinä parina päivänä elämäni on nihkeää, työni typerää, lapseni rasittava, mieheni ärsyttävä, ystäväni XXX, lemmikkini kiusankappaleita, rahatilanteeni pepusta, kuntoni surkea, vyötäröni läskinen ... you got the point. Huomenna tai ylihuomenna viimeistään helpottaa.

Muita mielenkuohujen aiheita:

Painoin äsken Facebookissa "Osallistun".
Se on lähestulkoon sama asia, kuin olisin kirjoittanut statukseeni: Hei vaan kaikki ystävät, sukulaiset, työkontaktit ja muu seurakunta, olen KINKY!
No ei nyt ihan, mutta siltä just nyt tuntuu. Sain eilen ystäväkutsun eräältä seuraavien kinky bileiden järjestäjältä ja tänään heti perään kutsun kyseiseen tapahtumaan. Koska olen Facessa omalla nimelläni, jouduin arpomaan molempia valintoja: otanko tämän ihmisen kaveriksi ja vastaanko bilekutsuun.

Molemmat valinnat olivat minulta kannanotto sen puolesta, että en tahdo nyhvätä kaapissa. En ole erityisen rohkea tämmöisten asioitten suhteen, mutta toisaalta inhoan salailua ja hyssytystä. Kuten aiemmin puntaroin, voisin kertoa näistä asioista jopa äidilleni. Ainoa asia joka minua estää, on haluni varjella häntä hämääntymästä liikaa. Niin, ja äitini on tosiaan yksi Face-kavereistani.

Katsoin ensin tarkkaan läpi, millä tavoin biletapahtumaa oli mainostettu (suht siistiä) ja päätin sen jälkeen painaa osallistumisnappia. Tämä ele kyllä sisältää sen pienen ajatuksen, että ehkä muutama minulle tärkeä ihminen tätä kautta ikäänkuin puolivahingossa saa tietää minusta lisää jotain sellaista, josta ei ole kovin luotevaa aloittaa keskustelua.

Toisenlainen mielenkuohu:

Huomasin sattumalta, että paikkakunnalla järjestetään _huomisesta_ alkaen viikottainen huonekalujen verhoilukurssi, joka on kiinnostanut minua jo pidempään. Aika hyvä tuuri, että juuri nyt satuin lukemaan lehdestä kurssi-ilmoituksia. Ilahduin tästä ja myös mieheni reaktioista asiaan. Kun kerroin kurssiaikeistani, hän sanoi, että saan mennä huomenna, kunhan olen hoitanut sitä ennen tarvittavat pakkaamiset perjantaista laivaretkeämme varten. Hän halusi sanoa myö sanansa siihen, mitä huonekalua voisin kurssilla verhoilla.

Panin tämän sävyn merkille, sillä hänellä ei ole tavallisesti tosiaankaan ollut tapana järjestellä tekemisiäni tuohon tyyliin tämmöisissä ihan arkisissa jutuissa. Minulla ei kyllä ollut siinä eikä myöhemmin ajateltunakaan mitään tuollaista määräilyä vastaan. Tiedän, että halutessani voisin kyllä toimia toisinkin, mutta tähän leikkiimme nyt kuuluu tämä sävy ja asetelma, vaikkei näistä mitään olla sanallisesti sovittukaan. Asiat vain näköjään loksahtelevat nyt tällä tavalla. Tämä on ikäänkuin semmoinen kuviteltu tetris-peli (hih), jossa joku on potkaissut vakituiset palikat likkeeseen ja nyt ne putoilevat takaisin vähän eri asetelmaan.

---
Hankala kirjoittaa juuri nyt. Mies kävi naureskelemassa, että hänen news feediinsä oli heti paukahtanut tieto, että puoliso osallistuu eroottiseen fetissitapahtumaan. Että olenko tosiaan sitä mieltä, että tahdon levittää tietoa kaikille? Voi ***tti. Kiitti taas, Face. Selitin hänelle saman kuin tässä, että olin kyllä harkinnut asiaa, mutta katsoin että en tahdo väkisin salailla. Että voi harmi, jos jotakuta haittaa. Ah, ollapa noin rohkea sitten huomenissa, jos tulee jotain palautetta joltain taholta.
---

Lopuksi BDSM-tirkistelyosio.

Minulla on ollut viikon tai pari jo päällä Isännän asettama herkkukielto. Sen tarkoitus oli katkaista joulusyöpöttelyni ja juurruttaa parempia ruokailutottumuksia. Tällaiset toimii minulla erittäin hyvin, ja voisinkin postata erikseen BDSM:stä laihdutuksen apuna. Pointti on nyt kuitenkin se, että olen livennyt tavoitteista aika pahasti, sillä minulle on muka ollut epäselvää, ovatko kermaiset juustot herkku vai ei. Juttu alkoi harmittaa jo itseänikin ja tunnustin tämän salaherkuttelun Isännälle.

Sain suht epämiellyttävän rangaistuksen, joka kyllä veti omankin linjani heti tiukemmaksi. Ei jotenkin tehnyt yhtään mieli enää mässäillä salaa.
Olin mielessäni toivonut keppiä, jopa aika innokkaasti odotin, mutta sitäpä en saanutkaan. En yhtään millään tavalla selkääni... Ymh. Enkä mitään muutakaan kipua, epämukavuutta ja sotkua vain.

Isäntä, haukuttuaan minut ensin pystyyn, peitti vain silmäni, ei sitonut minua millään tavalla. Ei edes käskenyt riisuutua. Hän istahti sitten mukavan leveästi alas, housuitta, ja asetti minut eteensä polvilleni. Jaa, mitäköhän subilta siinä kohtaa odotetaan, kun Isäntä sanoo tahtovansa vähän nautiskella! Minä sen sijaan en tällä kertaa tulisi saamaan, hän ilmoitti, ja se olisi minulta muutenkin kiellettyä vuorokauden verran.

No, tein voitavani, parhaan kykyni mukaan. Oksennusrefleksini ei ole erityisen herkkä, mutta ikävä kyllä en kestä yhtään rajumpia otteita suoraan nieluun, se harmittaa. Tein töitä sen verran, että kasvoni, paitani, housuni ja varmaan lattiakin olivat ihan märät. Tilanne oli kyllä kiihottava, mutta aloin väsyä ja Isäntä varmaan huomasi sen, sillä käski minut ylös ja vasten pöytää.

En pyyhkinyt edes suutani, odotin vain hivenen voipuneena ja silmät peitettyinä, mitä tuleman piti. Äänistä saatoin päätellä Isännän rasvailevan itseään liukuvoiteella. Sellainen aina herättää pientä levottomuutta tällaisessa tilanteessa, kun on kyseessä rangaistusluontoinen käsittely. Pian sainkin palvella häntä aika nolaavalla tavalla. Ei ehkä muuten, mutta kun minun nautinnokseni ei suotu yhtä ainoaa sipaisua, sain toimia ainoastaan - no - panopuuna. Peppuun tuntui sen verran ikävästi alussa, että olin koko ajan vähän varuillani, enkä kaiken kaikkiaan saanut tästä paljoakaan itselleni.

Lopuksi Isäntä ilmoitti olevansa tyytyväinen ja jätti minut siivoamaan sotkuja, alkaen heti.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Isännän oikeus

Tämän jutun tapaus ei ole kovin sievä eikä siisti, mutta minulle alistuvana osapuolena se on kyllin kiinnostava tullakseen kirjatuksi ylös. Se kertoo siitä, mitä viime kädessä on antaa seksuaalinen valta pois itseltään ja mitä on alistuminen. Vaikken koko episodin aikaa ollutkaan hyvissä fiiliksissä, niin lopputulema on, että olen tyytyväinen tapahtuneeseen ja tiedän, että olisin voinut keskeyttää sen milloin vain. Jos olisin todella halunnut.

--

Oli myöhäinen ilta ja olin käynyt jo pesulla, aikeenani lukea hetken kirjaa mukavasti sohvalla takan edessä ennen nukkumaan menoa. Olin rennossa ja hyvin epäseksuaalisessa mielentilassa ja asussa. Makoilin siis sohvalla vatsallani ja koetin keskittyä romaaniin.

Mieheni nousi ylös tuolistaan ja koiramme innostui siitä, se uskoi pääsevänsä nyt iltalenkille. Minäkin ajattelin, että mies varmaan veisi koiran ulos, sillä usein hän tekee siihen aikaan juuri niin. Mutta ei, hän asettuikin päälleni makaamaan. Ei minulla mitään sitä vastaan ollut, mutta koira kyttäsi siinä vieressä ja koitti nuolla kasvojani innoissaan. Naureskelimme sille, ja koitin puolileikilläni puskea miestä pois ja esittää, että hän voisi nyt todella viedä lemmikin ulos.

Mutta ei puhettakaan, sen sijaan hän alkoi hangata etumustaan takapuoltani vasten. Hitto. Minua todella häiritsi koiran tuijotus ja koitin jo vähän tiukemmin kammeta miestä pois sohvalta. Tuntui, kuin vastentahtoisuuteni vain innostaisi häntä ja seuraavaksi hän tietysti työnsi kättään jalkoväliini, takaa, alta, mistä vain pääsisi käsiksi. Se kutitti ja ärsytti, kielsin kutittamasta ja kiemurtelin.

--
Tähän väliin kerron, että olen itse kannustanut häntä määrätietoiseen käytökseen ja tehnyt selväksi, että arvostan suoraa aloitteentekoa ja tilanteita, joissa minulta ei kysellä, onko sopiva hetki harrastaa seksiä. Yleensä se onkin ollut minulle helppoa, sillä hetki on ollut sopiva minullekin. Nyt ei siltä tuntunut.
--

Hän ei oikeastaan puhunut mitään, lukitsi minut vain tiiviisti alleen. En olisi pelkillä voimillani päässyt sieltä mihinkään; mieheni on minua painavampi ja vahvempi. Hän kouri jalkoväliäni ja koitin estää sitä kädelläni, kunnes sekin lukittiin tiukalla ranneotteella. Olin avuttomassa tilassa, sain hädin tuskin kiskottua henkeä painon alla, kun sormet pujahtivat housuihini leikkimään pillullani. Se tuntui aluksi epämiellyttävän kovalta ja kuivalta touhulta ja olin tuskastunut, mutta aloin silti lämmetä tilanteelle. Annoin vähitellen periksi, mielessäni hammasta purren tosin, ja antauduin käsittelylle. Koirakin oli huomannut tappionsa ja asettunut aloilleen.

Kun sormet vain jatkoivat taitavaa peliään, aloin kostua ja henkäillä kiivaammin. Tunnustelin oloani tiukassa ansassani ja sen tajuaminen kuumensi minua, samaten kun ajatus, että mieheni oli nyt selvästi Isännän roolissaan touhussa. Minun teki kovasti mieli kysyä, onko siinä Isäntä, mutta en saanut sanottua sitäkään ja asia tuntui jo muutenkin selvältä, kun hän naureskeli jotenkin kiihtyneesti minun voihkaisuilleni. Pari kertaa tunsin kuinka silmät kääntyivät päässäni, huohotin hillittömästi ja olin saada orgasmin, mutta hän lopetti aina juuri silloin. Vittumaista. Minulla ei ole toivoakaan saada, jos ärsytys lopetetaan. Anna mun saada, pyysin. Olo oli jo vähän ahdas ja hikisen kuuma ja hän vain jatkoi työtään litimäräksi käyneessä pillussani.

Mitä sä lupaat, jos mä annan? hän kähisi korvaani. Siinä olikin suunnilleen ainoa dialogi koko aikana. Tiesin, että hän tahtoi kuulla minun kerjäävän kaluaan, mutta en tahtonut suostua siihen. Ellen suostuisi, hän saattaisi jatkaa, jatkaa.. Tällä kertaa hän jostain syystä antoi minulle orgasmini, kiusasi vielä tovin ja jätti sitten läähättämään voimattomana sohvan pintaa vasten. No, siksi aikaa, että sai housujani kiskottua vähän matkaa alas että sai peppuni kokonaan paljaaksi ja omaa sepalustaan auki. Työnsin itse tyynyn lantioni alle, sillä tiesin sen auttavan kumpaakin.

Makasin heikkona rähmälläni, takapuoli sievästi koholla, tietämättä oikein miten siihen taas päädyin, eikä Isännällä ollut hankaluuksia päästä sisään. Jestas, hän survoi minua kuin olisi ollut pidempäänkin puutteessa, minkä tiesin epätodeksi. Nautin kyllä, mutta vähempikin jyystö olisi riittänyt. Minulla ei ollut mahdollisuuksia päästä itse orgasmiin, sillä en saanut hipelöityä itseäni, johtuen paljolti tiukasta otteesta kummastakin ranteestani. Asentokin alkoi käydä epämukavaksi. Koetin vääntäytyä paikaltani vinkkinä, että jokin muukin asento kävisi päinsä, mutta ei vaikutusta, enkä olisi siitä mihinkään päässytkään, niin hyvin olin siihen penkkiin naulattuna.

Vihdoin Isännältä tuli ja sain käteni irti ja suin päin hankkimaan omaa hyvää kakkosorkkuani. Isäntä rojahti matolle vetämään henkeä ja minä koetin elpyä naama jossain sohvatyynyissä, peppu yhä tarjolla. Vääntäydyin vaivalloisesti istumaan, keho yhtä aikaa nautinnon jälkimainingeissa ja jyrän alle jääneenä, tukka tuhannen pörrössä ja naama punaisena. Kumarruin silittämään Isännän reittä osoittaakseni, että kaikki on ok ja sain hymyjä takaisin.

Muistin suklaarasian Isännän pöydällä, rasian josta en ollut saanut ainoatakaan suklaata herkkukieltoni tähden, sivusta vain seurannut muutamankin sellaisen tyhjenemistä. Pyysin nyt saada suklaata. Isäntä totesi, että saan sulkaata, käytettyäni koiran ulkona. Siis mitä fiddua? Minä? Irvistin, pudistin päätäni hymyssä suin, mutta lopulta nyökkäsin. Mentävä oli pakkaseen tarpomaan.

Takaisin tultuani menin vihdoin keräämän palkintoni: valitsin Isännän rasiasta minttusuklaan ja hän antoi minulle vielä itse yhden sydämen muotoisen. Awww.


(Loppu-disclaimer: Pässikin tajuaa, että tällainen näennäinen pakottaminen seksiin toimii vain kun molemminpuolinen luottamus on kunnossa ja leikki on mahdollista keskeyttää koska vain.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Härregyyd!

No nyt meinas Tetrikseltä tulla kahvit nenän kautta monitorille.

Mies alkoi meilin välityksellä ehdotella switch-toimintaa. Siis ei parin- vaan puolenvaihtoa: hän alla, minä yllä. Herranen aika, meni tovi nieleskellä ennen kuin sain vastattua, että juu, tottakai käy. Mutta ehdottomasti eri roolit sitten päälle.. Eihän Tetris vois millään Isäntää alistaa... hui kamala!

Piti napata kermalikööripullon loppu tämän sulatteluksi.

Olen kyllä luonteeltani riittävän switch että tämä varmaan onnistuu. Ennen näitä varsinaisia S/M-leikkejä otin suht usein ohjia makuuhuoneessa, mutta nykyään se on jäänyt aika vähälle. Ehkä osin niitten tuntemusten kaipuu on houkutellut miehen nyt tähän ehdotukseen. Ja kukapa ei haluaisi olla toisinaan kahlittuna ja käytettynä, hm? Etenkin jos itse tekee ja näkee sitä yhtenään.

Tulee mieleen ihan käytännössä, että kuinka paljon helpompi olisi peuhata toisen masokistin kanssa. Mieheni ei sitä oman näkemyksensä mukaan hiukkaakaan ole. Ei koe eroottista kipua nautinnollisena jännitteenä kehossaan, vaan pelkkänä epämiellyttävänä asiana. Minun on siis osattava toimia näissä puitteissa. Sitominen ok, alistaminen ok, seksuaalinen käsittely ok, mutta ei kipu. No kaipa se on ok. B ja D, mutta ei S/M.

Nyt kolistellaankin yllättäen minun omia rajojani.



(Harkitsen yhä, pitäisikö minun kuvailla nöyryyttävin naintikokemukseni Köydettären iloksi vai ajatella teitä kaikkia muita, siveät ja herkkämieliset lukijani.)


Raportti Isännälle

"Isäntä

Subinarttu Tetris raportoi:

Eilen illalla Isäntä taisi olla väsynyt ja halusi käyttää minua ainoastaan unilelunaan.
Se on ok, Isäntä tekee mitä tahtoo, mutta minulle jäi päälle panetus,
vaikka lämpimässä kainalossanne olikin ihana makoilla.

Toivotin teille hyvät yöt, jonka jälkeen hain uuden lelun ja hankin itselleni sen avulla 2x ihanan orkun.
Unelmoin mm. siitä, mitä te mahdollisesti minulle sillä lelulla vielä teette,
jahka meillä on koko sänky käytössämme. Haaveilin erilaisista aika rajuista sidonta-asennoista,
mutta samalla ajatus niistä vähän pelottaa, sillä olisin NIIN avuton teidän edessänne.

Toisekseen fantasioin, ja tämä on jo aika tuhmaa, siitä että XXXX pakottaisi minut ottamaan itseltään suihin.
Eihän Isäntä pahastu? Tetris ei voi kuvitelmilleen mitään!

Päätän raportin tähän.

-Tetris"

(Isäntä käski minun raportoida joka kerta kun käyttäisin hänen ostamaansa lelua itsekseni.)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Päivä kaupungissa

Kuka sadisti on suunnitellut pro-käsirautoihin niin terävät reunat!?
Tetris tahtoo lähettää hälle kiitoskortin. Pus!


Vietin juuri rattoisan tovin kädet raudoilla selän taa niputettuna. Jaa, arvasitte.
Isäntä ei tykännyt hyvää, kun häivyin kaupunkiin humputtelemaan ja jätin hänet kotipiiaksi. Ei siinä kai mitään, mutta olin epähuomiossa jättänyt makaronilaatikkoa varten tarvittavan vuokan lattialle koiran nuoltavaksi, likaisena. Masterin hermoja kiristi joutua tiskaamaan, mitä tointa hän ylipäätään inhoaa. Sain tästä aika kireän tekstarin, jossa luvattiin pientä keskustelua sitten illalla.

Kotimatkalla tajusin lisäksi kauhuissani, että olin unohtanut hoitaa sen yhden ja ainoan asian, jonka Isäntä oli minun käskenyt selvittää kaupungilla ollessani. Se tieto iski suoraan jalkoväliin.

--
Kaupunkireissuni suuntautui ensinnäkin Köydettären luo. Tarkoituksemme oli suunnitella Turun Baletin (BDSM-yhdistys) seuraavaan työpajaan askaroitavaa. Juu, aiomme valmistaa piiskoja, hapsupiiskoja eli floggereita. Pervojen kädentaitokerho! Köydettäreltä sain kotiinviemisiksi muovikassillisen polkupyörän sisäkumeja. Kinky...

Muutenkin teimme kaikkea hävyttömän pervoa, kuten söimme kasvissosekeittoa, joimme kahvia ja katsoimme koneelta kuvia jostain uudesta alistusvälineestä, jonka Baletti on saamassa. Jännä oikeastaan, miten luontevasti voi puhua kahvipöydässä ja viihtyä henkilön seurassa, jonka sormet toisessa tilanteessa ovat olleet yhtä luontevasti suussani ja pillussani. Kanssakäymisen tasot vaihtelevat kuin kortit, joita lyödään pöytään. Se on luontevaa ja samalla äärettömän mielenkiintoista psykologisesti.

Toinenkin käyntikohteeni oli suunnittelukokous, erään kokonaan toisen yhdistyksen tapahtumaa varten järjestetty. Sellainen ihan normaali ja kaikille mainostettava tapahtuma. Keskittymiseni harhaili jonkun verran, mutta porukka on niin mukavaa, että sielläkin viihtyi hyvin. Lisäksi viihdytin itseäni kaikilla pikku jutuilla joita kohtasin: kaverini syötti minulle piparkakkua kädestä; samainen kaveri komensi minut hiljaiseksi, kun häiritsin kokousta höpöjutuillani; katselin koneelta pohjapiirustuksia toisen kaverin tuolin vieressä polvillani. Nämä ovat siis hyviä, vanhoja tuttuja, joten ihan tiedostamattomia leikkijuttujahan nämä ovat, mutta minä olen sellaisessa mielentilassa, että bongailen tyytyväisenä tuollaisia sattumuksia. Pari näistä ihmisistä jopa tietää, että minulla on jotain yhteyksiä Turun Balettiin, mutta eivät silti tiedä sen tarkemmin suuntautuneisuuttani.
Vastailisin kyllä, jos joku kysyisi, en häpeile näitä juttuja, kun kyseessä ovat avarakatseiset, hauskat ihmiset.
--

Kotiin palattuani oli tavallisen, mukavan jutustelun ohella pientä värähtelyä, että kohta ehkä tapahtuu. Kirjoitin Isännälle pienen lappusen, jossa tunnustin tohelointini reissulla ja jätin muun hänen päätettäväkseen. Kun olin saanut Lapsen unille, puin kaulapannan päälleni ja hiippailin varovasti Tetriksen ominaisuudessani katsomaan, josko Isännällä olisi minulle jotain asiaa vielä.

Hän vaikutti ilmeisen päättäväiseltä, kun käski minua tarkistamaan takan puutilanteen ja menemään sitten yläkertaan huoneeseeni odottamaan. Kauan ei tarvinnut odotella, kerkisin laittaa kynttilän palamaan, yhden vanhan CD:n soimaan hiljaa ja nostaa bambukeppinipun näkyville (minun teki mieli kunnon rangaistusta mokailusta). Rankaisua sitten sainkin, tosin vähän erilaista kuin olin kaavaillut. Nyt olen aiheestakin väsähtänyt, enkä taida ruveta käymään yksityiskohtia läpi, helpotukseksenne tai harmiksenne, mutta Isäntä taisi saada just silloin kun valitin, ettei minua ole koskaan naitu niin nöyryyttävällä tavalla.

torstai 3. tammikuuta 2013

Isännän elkeitä

Kerroin aikaisemmin ensin omista pohdinnoistani ja sitten hankalasta keskustelusta mieheni kanssa. Aiheena oli toiveeni, että joutavaan arkipäivän äksyilyyni vastattaisiin rauhallisen komentavasti, eikä aran sovittelevasti, kuten miehellä on ollut tapana. Tyyliin: nyt rauhoitut, eikä suinkaan: mikä sun on rakas, voinko auttaa? Tämä aihe oli meille yllättävän iso pala. Olin hetken jo murheen murtama ja varma, että tässä on raja, jonka yli mieheni ei sitten masterin-elkeissään tule käymään. En täysin ymmärtänyt, mutta pakko oli hyväksyä.

Eilen hän sitten yllätti iloisesti. Olin keittiössä aloittelemassa ruoan laittoa Lapsen kera, mies toisessa huoneessa. Asiat alkoivat mennä pieleen: ensin likainen voiveitsi jotenkin hyppäsi näpeistäni ja sotki jääkaappia sisältä, sitten nakkipaketti valutti suolavettä kaappia pitkin lattialle. Siinä kohtaa elin alkoi kasvaa otsaani ja päräytin jonkin sopimattoman sanankin. Kumartuessani siivoamaan sotkua kuulin tuolin raskaasta narahduksesta, että nyt sieltä tulee kyllä Isäntä. Paikalle saavuttuaan hän totesikin vain kuivasti: Otas iisisti.

En vastannut mitään, en edes katsonut häneen, mutta olin salaa iloinen: Jes! Hän teki sen, minun vuokseni. Rakas mieheni.

D/s-suhteissa sub-osapuoli on niin passiivinen olento, että on suorastaan ihmeellistä, mitä kaikkea mieheni on dominoivassa roolissaan saanut aikaan. Minähän olen tähän touhuun alun perin ollut se innokkaampi osapuoli, joka on saanut kertoa aika hävettävän tarkastikin, mitä kaikkea viettiminäni salaisesti toivoo. Ei totisesti ole helppoa alkaa sormeilla vuosia kestänyttä parisuhdetta D/s-suuntaan. Se on itse asiassa jopa vaarallista puuhaa, panttina yksi elämäni tärkeimmistä asioista, suhde mieheeni. Jos kaikki olisikin lähtenyt menemään vituralleen... en uskalla ajatella.

Minun ei tosiaan tarvitse nykyään provosoida häntä dominoimaan, vaan hän tekee aloitteita itse. Sellaista arkeen sopivaa, kuten otteita niskatukasta tai takapuolesta, pieniä isäntämäisiä huomautuksia ja käskyjä - ja tietty kahden jäätyämme kaikkea sitä kivaa, mitä nyt master voi subinsa kanssa keksiä. On ollut tilanteita, joissa olen ollut ihan muissa mietteissä, enkä ollenkaan seksuaalisella tuulella vaikka koko päivänä, vähän sillai mieli maassa. Sitten olen saanut mieheltäni jonkin pienen vihjeen ja ollut heti taas täysillä mukana leikissä. Se tulee kuin katkaisimesta vääntämällä parhaimmillaan.

Pikku tarina eiliseltä.
Olin koko päivän ollut vähän maassa sitkeän kurkkukipuni tähden ja koska päivä sisälsi semmoista lapsiperheille ajoittain tuttua kaavaa: sisällä ikävystymistä, liian myöhäisiä päiväunia, parkua, nukkumattomuutta illalla... Ei tosiaan kovin hehkeä fiilis minulla. Ajattelin mennä toivottamaan miehelleni hyvät yöt ja painua punkkaan.
Hän näytti tulevan halaamaan, mutta työnsikin kätensä housuihini. Annoin pienen huomaamattoman hyväksyvän signaalin koskettamalla hänen kättään ja sitten se olikin menoa. Isäntä pyöräytti minut ympäri ja työnsi nojaamaan päin sohvaa. Hän avasi housunsa, veti minun päälihousuni alas ja nappasi sormellaan stringien narua sivuun sen verran, että pääsi työntymään sisään. Sain kuvaamatonta nautintoa, vaikka minun nautinnollani ei tällä kertaa niin väliä ollutkaan. Kun Isäntä oli saanut mitä halusi, kiskaisi hän vetoketjun kiinni ja siinä se. Hän vitsaili vielä jotan liittyen suihinottoon ja kurkkukipuun ja lähti sitten koiramme kanssa iltalenkille.
Ah, tunsin itseni taas niin itsestään selvästi otetuksi subinartuksi, mutta myös rakastuneeksi avopuolisoksi, jonka oli suloista käydä unille.

Kerrotaanko äidille?

Tahdon kirjoittaa, mutta en saanut kasaan yhtään selkeää aihekokonaisuutta. Menin viihtymään ja etsimään inspiraatiota jälleen Peikon & Blondin blogiin, sillä he ovat kerinneet käsitellä monia hyviä aiheita, kiinnostavasti ja syvällisesti. Ihan arpaonnella satuin tekstiin "Miten kertoa äidille pervoilusta".

http://molinay.blogspot.fi/2012/06/blondi-pohtii-miten-kertoa-pervoilusta.html

Argh... Luin tekstin ja vajosin samalla tuolissa parikyt senttiä. Karseaa... Mikä tilanne!

(Muistaako kukaan TV-sarjaa homomiehistä otsikolla "Älä kerro äidille"? Siinähän kaupungin kovin gayorhi oli äitinsä silmissä yhä kaapissa ja kiltti heteropoika. Tuli vain jotenkin mieleen.)

Äidille kertominen olisi kovinta ikinä. Äiti sentään useimmiten toivoo meille pelkkää hyvää ja saattaisi järkyttyä ajatuksesta, että tytär ottaakin osumaa ihan intona, julkisella paikalla vieläpä. Sitten kun olen vielä siviilissä tämmöinen kiltin ja viattoman oloinen ihminen, joka tietysti pääosin olenkin.

Hih, asiasta tulee mieleen viime muuttomme. Äitini oli tarjoutunut auttamaan ja siivoamaan meillä perusteellisesti. Meillä oli koiperhosista ongelmaa ja kaikki paikat piti kuurata ja tuoksuttaa. Siinä sitten käytiin läpi makkarin kaappeja. Siellä oli yhden kaapin seinällä riippumassa -krhm- ruoska. Semmoinen halpa, pitkä nahkaruoska.
Eikä me edes harrastettu piiskaleikkejä vielä silloin! (Sitä paitsi sellainen ruoska on aika käyttökelvoton BDSM-väline).
Se oli semi-nolo tilanne. Tavallaan nolo, mutta kun siinä ei oikeasti ollut mitään semmoista kinkysisältöä meille silloin. Ruoska makuuhuoneen kaapissa, no sattuuhan sitä.

Äidit ovat yllättävän tarkkoja vaistoamaan asioita. Voihan olla, että omakin äitini on jo arvaillut asioita. En ehkä ole ollut ihan niin salaileva kuin olen kuvitellut.

Mutta että tuollainen keskustelu: Me tykätään semmoisesta kovakouraisemmasta ... !

Olen jo nyt ollut vähän ahdistunut toisinaan, kun meille on lyhyessä ajassa ilmaantunut uusia kinkykavereita, joihin pidetään yhteyttä. Kyllä äitini tietää vanhat kaverini ja piintyneet tapani. Sitten yhtäkkiä meillä on jotain hämäriä kavereita tulossa kylään, joista en osaa sanoa oikein mitään selittävää sanaa. Ja valehtelemaan en ryhdy, se on selvä.

Miksen sitten kerro? Itseni puolesta voisin kertoakin, jotenkin varovasti ja sivistyneesti. (Miten kerrotaan sivistyneesti, että meille on tulossa kolme pervoa, joista yksi saksalainen, ja ne aikoo piiskata meikäläisen raidoille)? Nyyh... Mahdotonta. Jos en itse kuolisi nolostukseen, niin entä rakas äitimuori? En tahtoisi kuormittaa häntä asioilla, jotka voivat olla hälle liikaa.

Kunkin oma seksielämä ei sinällään vanhemmille mielestäni kuulukaan, mutta blondinkin kertomisen pakko tuli tilanteessa, jossa äiti hämmästeli mustelmaa käsivarressa. Siinä tilanteessa se pahempi vaihtoehto olisi ollut jättää äiti olettamaan, että suhteessa on väkivaltaa.

Vähän hirvittää etukäteen, miten löydän oikeat sanat, jos minunkin on joskus tehtävä tiliä äidilleni elämäntavastamme.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Naru perseessä

Naru perseessä, tällä tavoin eräs ystäväni luonnehti joskus stringejä. Epämukavaa, hän tarkoitti.

Minulla ei ikinä ollut ennen stringejä, siis sen tyyppisiä alushousuja, joissa kulkee takana vain minimimäärä kangasta, tai pelkät narut. En tiennyt, miltä ne edes tuntuvat. Olen ollut aika piittaamaton alusvaatteideni suhteen jopa, kunhan nyt jotain käytännöllistä on päällä.

Ekat stringini hommasin kaupasta, johon jouduin ihan sattumalta, odoteltuani sen edustalla ja katseltuani sisään. Oikeastaan tarkoitukseni oli mennä katsomaan koruja. En ole hepene-tyyppiä ja monasti minulla on naisellisten vaatteiden lähellä jotenkin sellainen drag-olo. Sillä erotuksella, että drag-henkilöt pitävät tilanteesta! Samaten nolostelin noiden alushousujen katselemista, ikäänkuin olisin luvattomilla asioilla.

En ihan muista, miksi päädyin ostamaan ne. Ehkä halusin vain poiketa rutiineista ja kokeilla jotain seksikkäämpää ylläni, jotain vähän tuhmaa. Kaupassakin oli sopivasti tungostakin, kukaan ei kiinnittänyt huomiota toisten ostoksiin. Pidin näiden alkkarien ulkonäöstä, sillä ne olivat yksinkertaiset ja mustat, ilman pitään pitsiä, kuvaa tai hörsöä. Juuri sopivat minun makuuni.

Kokeileminen kotona tapahtui privaatisti, varovasti. Kun tiukka kangaskaistale painui pakaroitteni väliin, tiesin olevani myyty. Näkymä peilistä oli säädytön. Näinkin muhkean takamuksen omaavan ihmisen ei missään nimessä pitäisi käyttää jotain tuollaista, herran tähden! Rivoa...

Ja se tuntuma. Aluksi stringeistä oli koko ajan tietoinen, siitä miten ne painoivat ja tuntuivat jatkuvasti asettuvan epämukavasti. Samaan tapaan, kuin silloin kun alkaa eka kertaa käyttää rintaliivejä. Sitten tunteeseen tottuu, mutta kieltämättä tekee silti mieli aina välillä vähän korjata takakappaletta löysemmäksi. Edelleen nautin siitä olosta, miten päälihousut tuntee ikäänkuin suoraan takamusta vasten: viileän, karheankin kankaan siinä löyhästi pakaroita hivelevänä. Ihan kuin olisi alasti, vaatteiden alla tosin.

Stringit ovat subille ihan must alusvaate: hallitseva puolisko voi koska hyvänsä työntää kätensä housuihin ja tavata paljasta ihoa. Samaten, sillä tuulella ollessani, saatan ohimennen laskea päällihousujani ja väläyttää peppuani Isännälle, jonka spontaani reaktio voi olla hyväily tai läimäys.

Sittemmin olen ostanut lisää erilaisia stringejä. Käytän normialkkareita kyllä edelleen myös, mutta olemukseni sähköistyy kyllä ihan eri tavalla, kun tiedän että päälläni on tuo olematon vaatekappale, aina välillä ihanan epämukavasti kiristävä.

---

Olen suunnitellut vähän muok... muutt... (en sano sitä sanaa!) TUUNATA stringejäni niin, että yhdistäisin valmiiseen pohjaan nahkaa, ehkä niittejä, ketjua, jonkin laatan tms. Kelpaisi näyttää persettään taas julkisesti.